keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Dorothy L. Sayers: Unnatural Death

Kansi: Katrina Damkoehler /
Open Road Media.
Olethan jo mukana Lukulampun kesäkirjahaasteessa? Jos et, niin vielä ehtii hyvin mukaan!

Wimsey-dekkarit ovat niin virkistäviä, että voisin merkitä tämän kirjaksi, joka tekee minulle hyvää. Mutta ehkä murhien täyttämän dekkarin ilmoittaminen sellaiseksi olisi vähän makaaberia. Niinpä korkkaan oman haastesuoritukseni kohdalla "kirja, jonka olen ostanut tänä kesänä". #kesäkirjahaaste

Sukelsin jälleen lordi Peter Wimseyn kiehtovaan maailmaan. Dorothy L. Sayersin kolmas Wimsey-dekkari Unnatural Death on ilmestynyt vuonna 1927. Kirjassa Wimsey kohtaa "täydellisen rikoksen": vanha nainen on kuollut tavalla, joka on kirjattu luonnolliseksi kuolemaksi. Sattuman kautta Wimsey törmää naista hoitaneeseen lääkäriin ja päättää tutkia, liittyykö kuolemaan sittenkin rikos. Lähes tyhjästä nyhjäisemällä Wimsey ja hänen ystävänsä, poliisi Charles Parker pääsevät rikoksen jäljillä ja pian ruumiita alkaa tulla lisää.

Kirjassa oli monia mielenkiintoisia "pinnanalaisuuksia". Ensinnäkin tulkitsin kirjassa olevan peräti kaksi lesbosuhdetta - toinen vakavampi, toinen pinnallisempi ihastus. Alkuasetelmassa kuvattu vainaja, neiti Agatha Dawson kun oli elänyt koko elämänsä hyvän ystävättärensä kanssa saman katon alla. Tämä ystävätär käyttäytyi varsin maskuliinisesti ja omalle ajalleen poikkeuksellisesti. Hän saavutti mainetta menestyksekkäänä hevosenkasvattajana.

Kirjassa ei käytetä sanaa lesbo eikä suhdetta muutenkaan kuvata rakkaussuhteena, vaan asiasta puhuttaessa viitataan naisten ystävyyssuhteeseen. Kuitenkin kertomatavassa on jotain, joka ainakin tällaiselle nykylukijalle antaa aihetta tulkita suhde naisten väliseksi rakkaudeksi.

Toinen esimerkki on nuoremmasta polvesta. Wimsey epäilee alusta alkaen murhaajaksi neiti Dawsonin perijätärtä, nuorta sukulaisnaista Mary Whittakeria. Hänen kannoillaan roikkuu häntä muutaman vuoden nuorempi neiti Findlater, joka vaikuttaa kovin ihastuneelta. Wimseyn apulainen, neiti Climpson, tarkkailee suhdetta ja pitää neiti Findlaterin kiintymystä ylenpalttisena ja toivoo tämän löytävän miespuolisen ihastuksen kohteen.

Lisäksi kirjassa on merkillepantavaa, että Wimsey ja Parker eivät kohtaa päävihollistaan ennen kuin vasta aivan lopussa. Epäillyn neiti Whittakerin tekemisiä seurataan useiden henkilöhahmojen kautta, mutta hän vaikuttaa enimmäkseen taustalla ja hänestä kuullaan paljon, mutta häntä itseään nähdään vähän. Kiinnostavaa!

Sayersille ominaiseen tapaan jotkut käänteet olivat niin mielikuvituksellisia, että uskottavuus alkoi olla koetuksella, mutta kokonaisuus pysyi kuitenkin kasassa. Kirja oli taattua Sayersia: vetävä, kiinnostava, täynnä mielenkiintoista miljöö- ja ihmiskuvausta ja sotienvälisen ajan Englannin tunnelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti