perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 7 - The Wound

Kuva: Vertigo
Kävin noutamassa suosikkisarjakuvani The Unwrittenin uusimman osan Fennica Comicsilta. Sarja on edennyt jo seitsemänteen kokoomaosaansa. Näppituntumalla veikkaisin, että nyt ollaan sarjan puolivälissä. Voin tietysti olla monella tavalla väärässä, sillä kuten maaliskuun sarjakuvamietteissäni totesin, jatkosarjakuvia saatetaan lakkauttaa tai jatkaa myös kaupallisten eikä vain taiteellisten syiden vuoksi. Toivottavasti The Unwritten kuitenkin jatkuu yhtä tiukkana sarjana kuin tähän asti - tämä sarja ei ansaitsisi tarpeetonta pitkittämistä eikä myöskään äkkinäistä lopetusta.


The Woundin lukeminen jätti samanlaisen olon kuin nelososa Leviathanin ensilukeminen. Tämä on suvantomaisempi ja episodimaisempi kuin edellisten osien huikea tykitys. Hyvään draamaan kuuluu toki sekä kiihkeitä että rauhallisempia kohtia. Itse asiassa The Woundissa päähenkilö Tom Taylor ystävineen on käytännössä sivuosassa. Tarina sijoittuu pääosin Australiaan ja enimmäkseen kertojana on poliisi Sandra Patterson. Hän selvittää outoja katoamistapauksia, jotka tuntuvat kytkeytyvän uskonnollisen kultin leviämiseen - nimittäin Tommy Taylorin kultin.

Upea Frank Miller -pastissi.
The Woundissa ratkaistaan  - ainakin osittain - monta aiempien lukujen mysteeriä. Pauly Brucknerin ja muutaman muun erittäin mielenkiintoisen sivuhahmon kohtaloista annetaan olennaisen tärkeää lisätietoa. Itse asiassa nyt minulla alkaa olla käsissä riittävästi aineksia tulkita lähes kaikki sarjan ensimmäisen osan arvoitukselliset kohtaukset. Mutta The Unwritten on niin monikerroksellinen, etten kuvittelekaan kaikkien pikku vihjeiden saavan vielä selitystään.

Kun Tom itse vihdoin pääsee esiin, selviää vaivihkaa, että kuutososassa ratkaistut ongelmat ovat omalla tavallaan poikineet uusia ongelmia. The Woundissa nämä ongelmat vasta pohjustetaan, joten veikkaan että seuraavassa kokoomaosassa on taas vuorossa vauhdikkaampaa äksöniä.

Erityispisteet The Woundille pitää antaa eräästä pienestä, mutta ratkaisevasta seikasta Sandra Pattersonin kohdalla. Sarjan yliluonnollis-mystiset piirteet ovat välillä menneet pikkuisen yli hilseen (kuten yliluonnollisella mystiikalla usein onkin tapana), mutta nyt eräässä käänteessä yhdistetään mystinen ja arkinen kerrassaan loistavasti.

Koska olen sarjan fani, on tämä bloggaus hyvinkin subjektiivista lätinää. Yhtä kaikki: kannattaa lukea. Sarjaa saa hyvinvarustetuista kirjastoista, kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista.

4 kommenttia:

  1. Iih, en uskalla lukea mutta alan heti tutkia että joko tätä saisi kirjastosta. Jäin sarjaan ihan koukkuun, hurja ja julma ja niin hieno.

    VastaaPoista
  2. Äh, tämä on vaan pakko tilata jostain... vaikka minun pitäisi olla säästökuurilla. Mutta jotain prioriteettaja pitää ihmisellä olla.

    VastaaPoista