keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Richard Adams: Watership Down

Kuva: Puffin Books / Amazon.
Lukupiirimme helmikuun kirja oli Richard Adamsin Ruohometsän kansa. Vuonna 1972 ilmestynyt kirja on jo saavuttanut klassikkoaseman. Olen lukenut kirjan joskus lapsena, mutta kirjan tapahtumista minulla ei ollut oikein mitään muistikuvaa, joten uusintalukeminen sopi paremmin kuin hyvin. Päätin lukea kirjan alkukielellä englanniksi ja latasin e-kirjan lukulaitteeseeni. Kirjaa on luettu blogeissa jonkun verran, ainakin Aamuvirkku yksisarvinen ja Villasukka kirjahyllyssä ovat lukeneet kirjan.

Noin 400-sivuisen kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan, vaikka kerrontansa puolesta kirja on helppolukuinen. Halusin keskittyä kirjaan kaikessa rauhassa ja lisäksi unohduin tutkiskelemaan lukulaitteen kätevää sanakirjaa, sillä kaniinien elämää kuvaava kirja sisältää huomattavan paljon kasvi- ja luontosanastoa.

Kirjan perusjuonen sentään muistin ennalta: joukko kaniineja vaeltaa paikasta toiseen ja kokee seikkailuja. En tiedä, onko muistijälkieni pyyhkiytymiseen vaikuttanut se, minkä ikäisenä olen kirjan lukenut, sillä mukana on paljon melkoisen raakoja tapahtumia. Ihan pienille lukijoille en kirjaa suosittelisi.

Watership Downin tapahtumat alkavat keväällä ja pääjuonen tapahtumat päättyvät loppukesällä. Kaniinin elämässä yksi kesä on kuitenkin huomattavan pitkä aika koko eliniän huomioon ottaen. Kirjan alussa nuoret kaniinit Hazel ja Fiver (suomennoksessa Pähkinä ja Viikka) päättävät paeta kotikolostaan, sillä Fiver näkee enteen kaniinilauman asuinpaikkaa kohtaavasta tuhosta. Hazel ja Fiver saavat seurakseen joukon muita kaniineja ja pieni joukko lähtee uhkarohkealle vaellukselle etsimään parempia asuinsijoja.

Kirjan aikana kaniinit törmäävät muihin kaniiniyhdyskuntiin. Nämä symboloivat erilaisia yhteiskuntarakenteita: on helppo nähdä vastineita ihmisten maailman totalitäärisiin diktatuureihin. Kirjan suuri teema onkin demokratian puolustaminen.

Lukukokemukseni oli hyvä, mutta pari seikkaa häiritsi minua matkan varrella. Kirjailija on omistanut teoksen kahdelle tyttärelleen ja juoni pohjautuu automatkalla keksittyyn tarinaan. Siihen nähden on hämmästyttävää, miten sovinistista maailmankuvaa Adams on tyttärilleen syöttänyt. Koko pakeneva kaniinilauma koostuu uroksista. No, tähän on varmaan juonen kannalta käytännöllisiäkin syitä, kanithan tunnetusti lisääntyvät hyvin nopeasti, joten jatkuvasti poikiva kaniinilauma tuskin etenisi kovin tehokkaasti. Kaniinilauman keskinäiset suhteet kuvataankin huvittavan peribrittiläisesti: maskuliininen toveruus saa välillä jopa homoeroottisia vivahteita.

Noin kirjan puolivälissä kaniinit havahtuvat naaraiden puuttumiseen ja ryhtyvät toimenpiteisiin. Sukupuolten välinen suhde on kuvattu järkyttävän yksioikoisesti. Hazelin laumalle kaninaaraat eivät ole edes seksiobjekteja, vaan pelkkiä poikimiskoneita. Asetelma on tyrmäävän epätasa-arvoinen.

Sovinismin lisäksi kirjassa oli niin ikään peribrittiläistä luokkatietoisuutta. Kaniinit tutustuvat muun muassa hiireen ja lokkiin, ja näille hahmoille on kirjoitettu joko "alaluokkaisen yksinkertainen" tai "huvittavan ulkomaalainen" ääni. Esimerkiksi lokki ryhtyy puhuttelemaan Hazelia "meester 'Azeliksi" vaikka kanit eivät mister-sanaa toisistaan käytä.

Lisäksi kirjan taso välillä hieman notkahtelee, sillä Adams ei malta pysytellä puhtaasti kaninäkökulmassa vaan sortuu välillä saarnaavaan selostamiseen. Kun kirjan alkupuolella on selvitty eräästä huikeasta seikkailusta, siirtyy Adams pian tämän jälkeen jaarittelemaan, kuinka lintujen laulua äänittävien luontoharrastajien täytyy mennä metsään todella varhain, ettei liikenteen melu sotke äänityksiä. Tällaiset jorinat olisi huoletta voitu leikata tekstistä pois.

Kokonaisuus kuitenkin toimi todella hyvin. Jossakin blogikeskustelussa kommentoin vähän aikaa sitten, etten kovinkaan usein enää ahmi kirjoja. Watership Downin jälkimmäinen puolisko kuitenkin laukaisi ahmimisreaktion - tapahtumat tempaisivat mukaansa niin, että oli pakko lukea lisää ja lisää mahdollisimman nopeasti. Jännitin niin että sydän tykytti ja kirjan lopussa itkin liikutuksesta.

Lukiessa myös sivistyi, sillä Adams on sijoittanut joka luvun alkuun sitaatin jostakin kirjallisuuden klassikosta tai muusta teoksesta. Pidin myös siitä, miten kirjassa oli sisäkkäisiä tarinoita: aina välillä kaniinit pysähtyvät kertomaan toisilleen kaniinilegendoja myyttisestä El-ahrairahista ja hänen seikkailuistaan.

Kirja oli siis ehdottomasti uusintalukemisen arvoinen. Aikuislukijana myös ymmärsi Adamsin yhteiskunnallisen sanoman eri tavalla kuin lapsena. Kirjan alkupuoli tuntui hidastempoiselta, mutta vauhdikkaamman jälkipuoliskon aikana tajusin, että alku toimi hyvänä pohjustuksena ja antoi tehoa loppupuolen tapahtumiin. Tunne-elämyksenä kirja säväytti odottamattomammin kuin mikään muu lukukokemus pitkään aikaan.

14 kommenttia:

  1. Ruohometsän kansa on ihana ja ihanaa, että sitä luetaan kirjablogeissa tasaiseen tahtiin, ettei tuo helmi pääse unohtumaan. Olen lukenut sen monesti ja minulla se toimii aina taattuna itkukirjana ;). Joskus teininä luin jonkun toisenkin Richard Adamsin eläinaiheisen romaanin (olisikohan siinä ollut jotain karhuja tai susia...), mutta se oli muistikuvieni mukaan aivan onneton Ruohometsän kansaan verrattuna.

    VastaaPoista
  2. Sovinismi ärsytti minuakin, mutta kaniinien seikkailut vetivät kuitenkin pitemmän korren. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä on hyvä kirja, kanien kekojen ritarir. Minuakin ihmetytti poikastehtailu, mutta nämä el ahrar jutut korvasivat ne kyllä. Hyvä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän nyt itseäni vastaan :)
      Selasin kirjan ja minusta se on erittäin suvaitsevainen. Pähkinän porukkahan teki yhteistyötä hiiren ja lokin kanssa, ja koiraat kaivoivat, poikimaan he eivät pystyneet edes fantasiassa :)

      Rooibosille, olisko ollut Shardik, siinä oli muistaakseni Karhu, ja olen lukenut vielä Ruttokoirat, kertoo koe-eläimien paosta muistaakseni.

      Poista
    2. Shardikin minäkin muistan. Olen ehkä lukenutkin, mutta tapahtumista muistan vielä vähemmän kuin Ruohometsän kansasta ennen uudelleenlukemista.

      Poista
    3. Minulla on sellainen käsitys, että vaeltava porukka koostuu uroksista, sillä se on kaniineille tyypillistä että nuoria uroksia lähtee yhteisöstä. Tosin siitä on ehkä 15 vuotta kun luin kirjan viimeksi... :)

      Poista
    4. Tuohan olisikin looginen selitys, kiitos! :)

      Poista
  4. Tämä on hieno ja ihana, koskettava kirja :) En muista "notkahduksia", vaan muistan kaiken tästä kirjasta pelkästään hyvällä - aikaa lukemisesta on varmaan jo 10 vuotta.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi20.2.13

    Minulle Ruohometsän kansan maailma on ollut pitkään rakas, sillä sen "jatko-osa" oli ensimmäinen ostamani kirja, valitsin sen antikvariaatista mummin antamilla joululahjarahoilla n. 7-vuotiaana. Kirja on nimeltään Ruohometsän tarinoita ja sisältää varsinkin El-ahrairahin tarinoita, mutta myös tuttujen kaniinien elämää Ruohometsän kansan jälkeen.

    Itse Ruohometsän kansan luin varmaan ala-asteen ja yläasteen välissä ja se valloitti yhtä lailla. Siihen on aina mukava palata. Yhteiskunnallista sanomaa tai muita pinnan alla piileviä juttuja, kuten sovinismia, en ole huomannut enkä toivottavasti jatkossa muista niitä etsiäkään. Jotenkin kirja on niin rakas etten halua tunnistaa siinä mitään vikoja.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Tämä on tosiaan klassikkoasemansa ansainnut.

    Anonyymi, huomasinkin tuon kirjan kun Amazon sitä minulle mainosti. Jatko-osasta en ollut tätä ennen tiennyt mitään. Siihenkin voisi joskus tutustua. :)

    VastaaPoista
  7. Tää kuulostaa todella kiinnostavalta! En ole ikinä muistaakseni vielä itse lukenut. Mua ällisyttää kyllä tavattomasti, että tällaista pidetään yleisesti ottaen lasten kirjana ottaen huomioon tuon kaiken sovinistimin ynnä muun. Mutta kun en ole itse kirjaa lukenut, niin vaikea tietysti arvioida, kuinka selvästi nämä piirteet avautuvat lasten silmille. Ehkä lapset näkevät vain sen herttaisen puputarinan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo vahva mies- tai poikanäkökulma hyvin leimallinen piirre vähänkin vanhemmassa lastenkirjallisuudessa, varsinkin näissä brittikirjoissa. Eli vahvat perinteiset sukupuolikäsitykset, "mies on ihminen mutta nainen on pelkkä nainen". Näkyyhän se vaikka Viisikoissakin, missä pojat ovat reippaita, Pauli on reipas ja rohkea koska haluaa olla poika eikä tyttö, mutta Anne pelkää ja itkee koko ajan ja vikisee milloin mistäkin. :)

      Poista
  8. Minä en ole lukenut kirjaa lapsena, joten täytyi tyytyä pelkkään aikuislukukokemukseen ;) Kirja oli kieltämättä aika vaikuttava ja olen iloinen, että tämäkin klassikko on nyt luettu, mutta en juurikaan ihastunut siihen. Väliin kerrotut legendat olivat mielenkiintoisia. Elokuvankin lainasin kirjastosta, mutta en saanut sitä vielä katsottua.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin tsekata, löytyykö elokuva kirjastosta. :) Netin perusteella on vissiin aika hyvä elokuvasovitus!

      Poista