torstai 14. huhtikuuta 2011

Kirjahyllykyyläystä lehdestä

Kirsin kirjanurkassa oli talvella hyvä juttu siitä, miten lehtiä lukiessa pitää aina pysähtyä tutkimaan, jos lehden kuvassa näkyy kirjahylly. Uusimmassa Annassa (nro 15 / 2011) olikin oikea herkkujuttu tätä harrastusta varten.  Kaisa Pastilan kirjoittamassa jutussa Ystävät hyllyssä haastatellaan kolmea lukuharrastajaa ja Ari Heinonen on ottanut hyllyistä ja niiden omistajista hyvät kuvat. Nelisivuisen jutun tutkimiseen käytin pitkän ajan. Useimpia Annan juttuja ei ole netissä, mutta kaupasta tai kirjastostahan tämän lehden löytää. :)


Ensimmäinen kirjahylly, tiedottaja Jonnan kaareutuva hylly onkin kateutta herättävän hieno. Asunnossa on kaareutuva nurkkaseinä, ja seinää kiertämään on rakennettu hyllyt. Upea hylly! Jutussa kerrotaan tuoreesta yhteenmuutosta, ja hyllyjä kurkkimalla onkin hauska arvuutella, mitkä kirjat mahtavat olla miehen ja mitkä naisen omaisuutta.

Ylimmälle hyllylle on sijoitettu sarjakuvia. Kuvan tarkkuus ei ole täysin optimaalinen, kirjojen selkämyksistä ei ihan saa selvää. Näissä tilanteissa voi tunnistaa vain tutut kirjat: ne, joiden selkämys on värien ja kirjasimien perusteella tuttu, jolloin epäselvästäkin kuvasta on helppo arvata oikein. Sarjishyllyllä on ainakin Maus, Vartijat, Nyrok City, Mämmilää, Ralf Königiä ja R. Crumb Handbook. Pisteet Jonnalle, jos hän on näin innokas sarjakuvaharrastaja. Vai onkohan sittenkin kyseessä miehen kokoelma, joka on häädetty mahdollisimman korkealle, kauas ulottumattomiin?

Alemmilta hyllyiltä löytyy Mika Waltari -kokoelmaa, Anja Kaurasen Pelon maantiede, Sofi Oksasen Puhdistus, Umberto Econ Ruusun nimi, muumikirjoja pokkaripainoksena, Sadan vuoden yksinäisyys, Linnunradan käsikirja liftareille ja Lolita. Kelpo kokoelma!

Toinen kirjahylly kuuluu kirjailija Juuli Niemelle ja hänen miehelleen Jani Niemiselle, joka on runoilija. Häpeäkseni tunnustan, etten tiedä kummastakaan kirjailijasta mitään, mutta netistähän löytyy tietoa. Niemestä kerrotaan Otavan sivuilla ja Niemisestä Liken sivuilla. Kirjailijapariskunta luottaa hyllyvalinnassa Lundiaan. Klassinen suosikki, tosin itse en lukeudu Lundia-fanaatikkoihin, olen päätynyt kirjahyllyvalinnassa toiseen merkkiin. 

Täältäkin löytyy Lolita, tosin erinäköisenä painoksena! Samoin Muumeja, tällä kertaa perinteisenä punaselkäisenä ja kovakantisena versiona. Pentti Saarikosken runokokoelmia ja Pekka Tarkan kirjoittaman Saarikoski-elämäkerran ensimmäinen osa näkyvät hyllyssä myös. Hyvä! Paljon muutakin runoutta: Eeva-Liisa Manneria ja W.B. Yeatsia. Alimmassa hyllyssä on Stieg Larssonia, seuraavalla rivillä Paul Austeria. Keltaista kirjastoa on muutenkin paljon. Venäläisklassikot ovat komeasti edustettuina: Saatana saapuu Moskovaan, Idiootti, Kuolleet sielut. Kuvan tarkkuus on oikein hyvä, selkämysten tekstit erottuvat mainiosti.

Tärkeä yksityiskohta: Juuli kertoo, että hyllytilaa ei yhteenmuuton jälkeen ollut riittävästi, joten kirjat oli pakko hyllyttää kahteen riviin, etu- ja takariviin. Takimmaisten kirjojen puolesta Juulilla on paha mieli, joten hän vaihtaa etu- ja takariviläisten paikkoja säännöllisesti. Oikein!

Kolmantena hyllynsä esittelee graafinen suunnittelija Johanna. Tyylikäs valkoinen kirjahylly, jossa on ilmavan korkeat hyllyvälit. Mutta kirjat näyttävät minun makuuni vähän pettymyksiltä: paljon matkaoppaita ja kevyitä tietokirjoja tai ammattikirjallisuutta, esimerkiksi Web Design Index .05. Kaunokirjallisuutta näkyy kuvassa vain vähän. Candace Bushnellin Reittä pitkin ja Yann Martelin Piin elämä näkyvät etureunassa fiktion edustajina. Sen sijaan Johannan tapa järjestää kirjat värin mukaan on hauska. Värikoodatut hyllyt luovat hauskan efektin. Pitää ottaa harkintaan! Kuvan tarkkuus on hyvä, mutta kuvakulma on sellainen, että vain etummaisen reunan kirjojen selkämykset näkyvät kunnolla.

Todella mukavaa, että naistenlehdessä esitellään haastateltavien kirjahyllyjä eikä aina vain meikkilaukkuja ja vaatekaappeja. Pisteet Annalle!

Myös toisessa tänään ilmestyneessä naistenlehdessä, Me Naisissa (nro 15 / 2011), oli kirja-aiheista juttua: kirjailija Riikka Pulkkisen haastattelu, jonka voi lukea lyhennettynä lehden kotisivulta. Luin haastattelun kyllä intensiivisesti, upeat kuvatkin siinä oli. Mutta en mahtanut mitään, lukiessa nauratti kovasti koska mieleen tuli niin elävästi Kertomus jatkuu -blogin tilitys Pulkkisen haastatteluista. Sopi loistavasti tähänkin juttuun. :)

10 kommenttia:

  1. Jee, nytpä tiedän, mitä luen huomenna kirjastossa. :D Mie tykkään katsella ihmisten kirjahyllyjä. Jani Niemisen näin Liken kevät-tilaisuudessa, mutta en ole hänen runojaan vielä lukenut.

    VastaaPoista
  2. Täytyy ostaa tämä lehti omaksi, että voi rauhassa tutkailla noita kirjahyllyjä :) - kiitos vinkistä!

    Kaikki Juulin kirjat paitsi viimeisin löytyvät kirjahyllystäni. Kaksi ensimmäistä, Tara ja Pitkästä ilosta ovat proosarunoa tai "runotarinaa", kolmas Tule hyvä on novellikokoelma. Suosittelen! Luin em. kirjat kauan ennen blogiani mutta olen ajatellut, että niitä voisi nostaa esiin - Taran mainitsinkin siskoskirja-postauksessani ka Tule hyvän kevätkirja-postauksessa.

    VastaaPoista
  3. Oi, vaikuttaa ihanalta jutulta, pitää vilkaista ainakin kirjastossa! Minullakin on muuten paha mieli etu- ja takarivin kirjojen suhteen. Ehkä voisin nyt välillä järjestää noita vaikka värin mukaan ja niin pääsisi vähän uusiakin kirjoja esille.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen vakoilukierros, kiitos! :)
    Minulla on kolme kirjahyllyä ja aina uuden hyllyn hankkiessani tai muuttaessani ja sitten hyllyä täyttäessäni minulla on vahva mielikuva, millaiset kirjat kuuluvat mihinkin hyllyyn ja mihin kohtaan. Kirjasisustaminen on tarkkaa puuhaa! (Ainakin periaatteessa, käytännössä hyllyni ovat nyt aika sekaisin.)

    VastaaPoista
  5. Muiden kirjahyllyjä, niin lehtikuvista kuin livenä paikan päällä on kiehtova tutkailla.

    VastaaPoista
  6. Kaarina16.4.11

    Jos kiinteä hyllyväli on riittävän korkea, takarivin kirjat voi asettaa omalle kapealle hyllylleen, joka seisoo tukien päällä. Tuiksi käyvät esim matalat virvoitusjuoma (tai olut-)tölkit. Silloin kirjat eivät ole aivan paitsiossa.

    VastaaPoista
  7. Hih, taitaa jäädä toi Pulkkisen haastattelu multa lukematta ;-)

    Jani Niemisestä muuten kirjoitin aikoinaan täällä:

    http://kertomusjatkuu.com/blog/1902243/vaihtakaa-voittanut-assa-arpa-uuteen/

    VastaaPoista
  8. Kivaa, muitakin samanlaisia! Ja mielenkiintoista, teiltähän löytyi heti lisävalaistusta Juuli Niemen ja Jani Niemisen suhteen.

    VastaaPoista
  9. oi! ihanaa että on älytty tehä juttu kirjahyllyistä! lukeudun myös kirjahyllytiirailijoihin :D

    VastaaPoista
  10. Se on kyllä hyvä harrastus. :)

    VastaaPoista