keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ville Pirinen: Yhesti yhes kuudennes paikas

Kuva: Ville Pirinen / Suuri Kurpitsa
Underground-henkinen pitkän linjan sarjakuvakustantamo Suuri Kurpitsa muisti minua parilla arvostelukappaleella. Kun luin joulukalenteria varten Puhu pukille -kirjasta värikkäitä tositarinoita, teki hyvää jatkaa jutuniskennän parissa Ville Pirisen sarjakuva-albumin äärellä. Yhesti yhes kuudennes paikas on Pirisen kuudes minialbumi, jossa hän piirtää kuulemiaan urbaanilegendoita sarjakuvatarinoiksi. Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla Pirisen teoksia on arvioitu runsaasti, tässä linkki sarjan aloitusosan arvioon.

Jostain syystä olen tätä ennen onnistunut olemaan lukematta Yhesti-tarinoita, vaikka ne siellä täällä ovat vastaan tulleetkin. Onneksi nyt tuli muutos! Yhesti yhes kuudennes paikas oli hervotonta luettavaa. Tarinat etenevät suullisen kertomaperinteen hengessä, "kertojan ääni" selostaa tapahtumat. Albumi on ulkoisesti vaatimaton, lähes vihkomainen. Mustavalkoinen piirrosjälki on luonnosmaista, mutta tarpeen vaatiessa Pirinen osoittaa teknisen taitavuutensa.


Mukana on neljä tarinaa. Niissä kerrotaan ryyppäys- ja kauhujuttuja ja kerrotaan parhaat etuliitenimet. Päätöstarina Raju keikka oli erityisen kutkuttava. Kuinka stonerboogieta soittavalle bändille käy kirkonkylän urheiluseuran joulujuhlissa?

Täytyy lukea aiemmatkin Yhesti yhes paikas -albumit, niitä on näköjään runsaasti saatavilla myös kirjastosta. Sarjan ensimmäinen on ilmestynyt vuonna 2009, eli joinakin vuosina uusia osia on tullut kaksin kappalein.

4 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kannattaa aloittaa näiden lukeminen ykkösosasta. Kyse on aivan erityislaatuisista urbaanilegendoista, sellaisista, joita kerrotaan totena. Ja juttujen sarjakuvana kertomisenkin keskeinen idea on kertoa ne totena.

    Pirinen varioi ja revittelee teemalla ensimmäisen osan jälkeen, ja mitä pidemmälle sarjassa tullaan, niin sitä kauempana lähtökohdasta ollaan. Mutta aloituspaikan tietäminen lisää lukunautintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hyvä tietää! Kiitos!

      Poista
  2. Ohoh, pitääpä kurkata näitä josko kirjastossa näkyisi, nyt kun kuulun vähän suuremman kirjaston vaikutuspiiriin...

    (Olen muuten taas päässyt pitkästä aikaa sarjakuviin kiinni. Fablesia on uponnut kiitettävästi; vahinko vain että ostovirheen takia osat 14 ja 15 puuttuvat tällä hetkellä välistä... eikä Unwritten 6:sta ole löytynyt suomalaisista kirjakaupoista. Pakko kai käväistä Amazonissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts mikä ostovirhe! :) Hanki ihmeessä käsiisi, ovat hyviä osia. Just tuossa flunssan kourissa lueskelin noita loppupään Fableseja uusintakierroksella.

      Poista