Sirpa Kähkönen: Hietakehto

Kuva: Jussi Kangas / Otava.

Sirpa Kähkösen Hietakehto kuului elokuussa listaamiini syksyn kirjatärppeihin. Kirjablogien Kähkös-fanit ovat jo lukeneet kirjaa ahkerasti. Muun muassa Unni, Jaana, Booksy ja Amma ovat kirjasta bloganneet - ja niin on moni muukin, Googlella löytyy lisää arvioita.

Hietakehto on tunnelmaltaan ihanan kesäinen, keskellä pimeää ja kylmää vuodenaikaa se oikein toi kesän takaisin lukiessani. Tällä kertaa ei olla Kuopiossa vaan Selma Kelon huvilalla lähellä Kuopiota. Naiset ja lapset kasvattavat talvivarastoja ja keräävät auringon lämmöstä voimaa. Mukaan mahtuu muutama mieskin, jopa Anna Tuomen paljon poissa ollut aviomies Lassi tulee huvilalle elokuisena viikonloppuna. Minulla on Kuopio-sarjan avausosa Mustat morsiamet vieläkin lukematta, oletan että siinä Lassilla on suurempi rooli kuin sarjan myöhemmissä osissa.

Sota on edennyt vuotta pidemmälle kuin sarjan edellisessä osassa Neidonkengässä. Pitkään jatkunut sota on jo muuttunut poikkeustilasta lähes normaaliksi: nuoret ovat joutuneet töihin siinä missä aikuisetkin ja tyttöjen mielestä on itsestään selvää, ettei samanikäisiä nuoria miehiä ole missään. Myös puheet sodan kulusta ovat ottaneet uuden suunnan. Saksan voittoon ei ole juuri kenenkään enää helppo uskoa.

Kuopio-sarjan aiemmissa osissa on siellä täällä ollut mausteena ripaus maagista realismia, ja Hietakehdossa yliluonnollisia aineksia on enemmän kuin aiemmin. Mutta maagisuus on upotettu tarinaan niin hienosti, että tiukin realistikin hyväksyisi sen. Kähkönen kuvaa lasten leikkien kautta mielikuvituksen voimaa. Oppikoululaiseksi ehtinyt Juho Tiihonen juttelee savimies Argillanderin kanssa, moneen kertaan hylätty Charlotta-tyttö tulkitsee maailmaa omalla tavallaan. Lasten mielissä pyörivät erityisesti uutiset Katynin joukkomurhasta. Aikuisilla on kiire arkiaskareissaan eivätkä he aina ehdi lasten leikkejä seuraamaan.

Hietakehto viittaa Aleksis Kiven Sydämeni lauluun ja Kähkönen kytkee nimen sota-ajan todellisuuteen viittaamalla lapsenraiskauksiin:

"Oli jäänyt puhumatta siitä, mille ei oikein sanoja ollutkaan. Sotilaat ja siviilissä olevat nuorukaisetkin olivat syyllistyneet raakoihin lapsenraiskauksiin kevään ja kesän aikana monta kertaa. Niin kaupungeissa kuin maallakin."

Kirjan kesäistä tunnelmaa varjostaakin ilmassa kytevä uhkan tuntu. Tämä sai minut ahmimaan kirjaa monessa kohdassa eteenpäin, ja sitten piti palata taaksepäin lukemaan yksityiskohdat kaikessa rauhassa.

Kauniin ja elävän kielen ja vahvan tunnelman lisäksi kirjan parasta antia ovat henkilöhahmot. Juho on suorastaan vienyt sydämeni, niin elävä ja uskottava nuori poika hän on. Sarjan sivuhahmoista kiinnostukseni herätti mukavuudenhaluinen liikemies Ensio Mertanen. Hänestä näkyi aivan uusi puoli, kun hän huvilalla hellii pientä Stella-tytärtään ja muistelee lapsuuttaan huvilan naisten hoivissa. Jämäkkä Hilda Tuomi suorastaan pehmenee joissakin kohtauksissa:

"Tieltä kuului saappaiden rompse. Hilda nousi vaivalloisesti seisomaan ja varjosti kädellä silmiään.

Heinätorppaa kohti marssi hänen lihava ihanteensa, Plumperi. Se se ei ollut hivelö. Vaan hyvämuotoinen ja etevä mies, jolla oli kädet kuin siankinkut. Hilda hytkähti mielihyvästä - melkein yhtä soma ja mieluisa se oli kuin Mullikka, jota hän oli saanut ihailla yhden talven ajan ja jolle hän oli laittanut neulakintaat. Lav, oli rakkaus Mullikan kielellä. Hän oli kuunnellut radiota ja oppinut sen sieltä. Plumperi tarkoitti kukkavuorta. Heh, että osasi olla sopiva nimikin ihmisellä."

Kähkösen historiakuvaus on jälleen kerran todella vakuuttavaa. Kirja on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka luovat historiallisesti uskottavan kokonaisuuden. Kuitenkaan kirjaa ei ole tehty siksi, että Kähkönen pääsisi esittelemään historiatietämystään, vaan tärkeintä on kertoa Tuomen perheen ja heidän lähipiirinsä tarina.

Alan olla niin sisällä Kuopio-sarjassa, että fanin roolista käsin on vaikea kovin objektiivisia lausuntoja enää antaa. Koetan tiivistää: hieno kirja, jonka soisi löytävän tiensä mahdollisimman monen suomalaisen käsiin. Uskon, että kirjaa ymmärrettäisiin myös muualla maailmassa, onhan toinen maailmansota niin universaali aihe.

Kuopio-sarjan osat toimivat hyvin myös itsenäisinä teoksina, joten Hietakehto sopii myös sellaisen luettavaksi, joka ei aiempia osia ole lukenut. Onneksi minulle on vielä Mustat morsiamet luettavana, sillä Kuopio-sarjan osat ovat ilmestyneet 2-4 vuoden välein, joten jonkun aikaa täytyy taas malttaa odottaa, ennen kuin Hietakehdolle jatkoa ilmestyy.

Lue myös nämä:
Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Sirpa Kähkönen: Rautayöt
Sirpa Kähkönen: Kuopion taivaan alla