P.D. James: Syystanssiaiset

Kuva: Otava.

P.D. Jamesin Syystanssiaiset luin äidin vinkkauksesta. Rikosromaaneistaan tunnettu P.D. James yhdistää murhamysteerin Jane Austenin miljööseen. Englanniksi vuonna 2011 ja suomeksi vuonna 2012 julkaistu teos liittyy huomattavan pitkään Ylpeyden ja ennakkoluulon uudelleentulkintojen ja jatko-osien joukkoon, johon viittasin jo luettuani alkuteoksen Pride and Prejudice. Syystanssiaisia on blogeissa luettu ahkerasti, linkitän tässä Kirjakon, Lumiomenan, Amman, Susan ja Norkun jutut sekä Booksyn, joka luki kirjan alkukielellä. Kirjailijan ikä kiinnitti huomioni: P.D. James on syntynyt vuonna 1920, eli hän on kirjoittanut tämän kirjan yhdeksänkymppisenä. Vimeosta löytyy Jamesin viisiminuuttinen haastattelu, jossa hän kertoo kirjan synnystä.

Syystanssiaisten alussa Elizabeth ja herra Darcy ovat olleet muutaman vuoden onnellisesti naimisissa, kaksi lastakin on syntynyt. Myös Jane ja herra Bingley elävät onnellista perhe-elämää. Vanha tuttu konnamainen Wickham ilmaantuu kuitenkin kuvioihin aiheuttamaan harmeja. Pemberleyssä vietettävien tanssiaisten aattoiltana Lydia ilmaantuu järkyttyneenä kartanoon ja kertoo Wickhamin olevan kuollut. Läheisessä metsässä osoittautuu, että näin ei suinkaan ole, mutta Wickham löytyy verisenä ja sekavana kuolleen miehen luota.

Darcy lähipiireineen pääsee siis selvittämään klassista murhamysteeriä. Tutkinta ja oikeudenkäynti etenevät ajan hengen mukaisesti. Kirjassa on kuitenkin runsaasti tilaa Pemberleyn elämän kuvaamiseen ja Elizabethin ja Darcyn perhe-elämän kuvaamiseen. Huomattavan usein tarinaa kuljetetaan Darcyn näkökulmasta. Tämä onkin virkistävää, sillä Ylpeys ja ennakkoluulohan on kerrottu Elizabethin näkökulmasta.

Kirja on siis eräänlaista fan fictionia, mutta palkittu pitkän linjan kirjailija P.D. James tietää mitä tekee. Hän käsittelee Austenin hahmoja kunnioittavasti ja täydentää mielenkiintoisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon rivienvälejä omilla uudelleentulkinnoillaan. Hahmot ovat uskottavia ja tarina kulkee tasapainoisesti eteenpäin.

Modernia näkökulmaa edustaa, että Pemberleyn palveluskuntaa kuvataan osana tarinaa. Ylpeydessä ja ennakkoluulossa palvelijat jäävät maininnoiksi mutta James nostaa useita palvelijoita näkyvään osaan. Samoin James onnistuu luomaan hillityn ja hallitun sääty-yhteiskunnan kääntöpuolen eläväksi. Synkkä metsä, jossa rikos tapahtui, kuvastelee ihmismielen hallitsematonta pimeää puolta.

Kirjan suomennos on poikkeuksellisen hyvä, kun ottaa huomioon kuinka usein olen valittanut englannista suomennettujen kirjojen käännöksen tasosta. Suomentaja Maija Kauhanen kirjoittaa luontevaa ja kaunista suomea, jossa ei ole häiritseviä anglismeja. Kielellisesti Syystanssiaiset  ei liene alkukielelläkään yhtä koukeroista englantia kuin Austenin alkuperäisteksti. Ilmaisua on modernisoitu, mutta Austenin maailma hengittää Syystanssiaisissa. Vain pari hassua pikkujuttua kiinnitti huomioni. Sir Selwynin paroninarvon mainitaan olevan peräisin kuningatar Elizabethin ajalta - suomeksi Euroopan kuninkaallisista käytetään vakiintuneesti suomalaistettuja nimiä, siis kuningatar Elisabet on myöntänyt arvonimen. Darcyjen kyläkirkkoa kutsutaan pyhän Maryn kirkoksi - tämä on hassu puolisuomennos. Varmaankin joko Pyhän Marian kirkko tai St. Maryn kirkko olisi osuvampi nimi. Lisäksi kirjan nimi, Syystanssiaiset, on siinä mielessä hassu, että tanssiaiset joudutaan murhatyön vuoksi perumaan eikä niitä pidetä koko kirjan aikana ollenkaan. Mutta nämä ovat vähäisiä virheitä, kokonaisuus oli oikein sujuvaa luettavaa.

Murhasta huolimatta varsin rentouttava ja viihdyttävä kirja. Erityispisteet suomennoksen laatuun panostamisesta.

Lue myös nämä:
Jane Austen: Pride and Prejudice
Agatha Christie: The Murder of Roger Ackroyd
William Makepeace Thackeray: Turhuuden turulla