Muutama vuosi sitten lukemani Ihmiskunnan viholliset on Valtakunnan salaisuuden itsenäinen jatko-osa. Valtakunnan salaisuuden päähenkilö Markus Mezentius Manilianus oli lyhyesti mukana Ihmiskunnan vihollisissa, siinä päähenkilönä oli Minutus Lausus Manilianus. Huomasin tosin, että minun pitäisi kerrata Ihmiskunnan viholliset Markuksen mukanaolon osalta, onneksi blogimerkintöjen kautta pystyi hieman palauttamaan mieleen kirjojen yhtymäkohtia. Hieman yllätyin, kun Minutus-poikaan ei päästy Valtakunnan salaisuudessa lainkaan. Mutta toisaalta, tiivis aikajänne on usein kirjan etu. Tässä tiiliskivessä Waltari ei polveile, tosin Markus kirjeissään välillä käsittelee menneitä tapahtumia.
Valtakunnan salaisuuden rinnalla suosittelen lämpimästi lukemaan neljä evankeliumia Uudesta testamentista, ainakin jos evankeliumien tapahtumat eivät kovin hyvin muistissa ole. Eipä minullakaan ihan tuoreita muistijälkiä evankeliumeista ole, mutta entisenä seurakuntanuorena ja Raamattuvisa-voittajana olen kyllä lukenut Uuden testamentin niin monta kertaa, että hyvin selvisin Valtakunnan salaisuuden tiheästä viittaustahdista. Sen sijaan heräsi mielenkiinto lukea apokryfiset evankeliumit - ja yllätyin, kun Wikipedia listasi niitä läjäpäin, olisin ulkomuistista osannut nimetä vain Marian evankeliumin ja Tuomaan evankeliumin.
Monissa muissa Waltarin historiallisissa romaaneissa on paljon toimintaa, mutta Valtakunnan salaisuus on ulkoisten tapahtumien tasolla melko vähäeleinen. Markus matkustaa Jerusalemiin, osuu näkemään ristiinnaulitsemisen, vakuuttuu Jeesuksesta niin paljon että lähtee etsimään hänet tunteneita ihmisiä. Hän puhuu Pontius Pilatuksen, Simon Kyreneläisen, Pietarin, Johanneksen, Lasaruksen, Maria Magdaleenan ja monen muun kanssa... Kirjan loppupuolella oleva kilpa-ajokohtaus oikein herätti huomion kiihkeällä toiminnallaan, niin paljon muu kirja tapahtuu puheen ja ajatusten tasolla.
Mutta ei kirja missään tapauksessa ollut tylsä. Waltarin upea teksti kantaa: elävä historiallisen miljöön kuvaus, lyyrinen kielenkäyttö, kaunista kieltä jossa on jo viehättävää ajan patinaa... Ja raamatullisten kielikuvien käyttö osuu todella kohdalleen, kun Raamatun maisemissa liikutaan.
Veikkaan kuitenkin, että lukemiseen tarvitaan jonkinlainen kiinnostus kristinuskoa kohtaan - siis myös ateistin kiinnostus käy mainiosti, varmasti moni ateisti voi saada tästä monenlaista pureskeltavaa. Waltari kertoo samoista tapahtumista kuin evankeliumeissa, mutta hän löytää moneen henkilöhahmoon ja tapahtumaan omanlaisensa näkökulman. Vai onkohan omanlainen kuitenkaan sopiva sana - ovathan kirjailijat eri aikoina ja eri kielillä kirjoittaneet hirmuisen määrän fiktiota, jossa tarkastellaan Jeesuksen elämää. Englanninkielisen Wikipedian listalla pääsee alkuun. Suomalaisesta fiktiosta tulee mieleen ainakin Harri Sirolan Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen ja Veikko Huovisen novelli Silakkalaatikkoa Jeesukselle. Tuorein tapaus taitaa olla Mike Pohjolan Ihmisen poika, jota on blogeissakin luettu paljon.
Pontius Pilatus käsienpesuineen tuntuu kiehtovan modernia mieltä, olihan hän näkyvässä roolissa myös Saatana saapuu Moskovaan -klassikossa. Pilatuksen lisäksi muutama muukin Jerusalemin reaalipoliitikko saa äänensä kuuluviin Valtakunnan salaisuudessa. He perustelevat, miksi Jeesuksen opit ovat yhteiskunnalle vaarallisia, horjuttavat vakiintuneita perusteita. Myös Markus joutuu itsekin miettimään, mitä kaikkea Jeesus seuraajiltaan vaatii. Hän pohtii ristiriitaisia, kohtuuttomiakin odotuksia. Jeesusta seuranneilla ihmisillä on erilaisia muistikuvia ja erilaisia näkemyksiä hänen opetuksistaan, eivätkä kaikki halua edes kertoa kokemuksistaan roomalaiselle Markukselle, koska hän ei ole juutalainen.
Pääsiäislukemiseksi tämä sopi siis varsin hyvin. Nyt minulla on Waltarin historiallisista romaaneista lukematta enää Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim. Onneksi Waltarin historialliset teokset sopivat erinomaisesti moneen kertaan luettaviksi.
Tekstit
Waltarin joissain kirjoissa minua ärsyttää se rönsyily ja huuhailu ajassa ja paikassa (ja esimes Ihmiskunnan viholliset jäi kesken), mutta tämän kirjan tiiviys ja vähäeleisyys nostaa sen suosikikseni herran tuotannossa.
VastaaPoistaJa ainakin lukemistani tämä on omanlaisensa, koska hyppää suoraan Jeesuksen kuolemaan ja keskittyy siihen seuraajiensa sekaannukseen ja epätoivoon, joka kääntyykin sitten vähitellen pääsiäiseksi ja aikanaan helatorstaiksi. Huomattavasti harvinaisempi aihe kuin nuo Jeesuksen elämät.
Totta, enpä tullut ajatelleeksi että harvempi kirja aloittaa ristiinnaulitsemisesta!
PoistaLuin vielä Unio Mysticasta lisätietoja kirjan kirjoittamisesta ja aikalaisvastaanotosta. Aika monessa kritiikissä kirjaa tunnuttiin pitävän "julistavana" tai "tunnustuksellisena". Minusta tämä ei kyllä mitenkään julistava ollut, liekö maagisen realismin lukeminen vaikuttanut siihen, että lukijana hyväksyy sen, että kirjan tapahtumille ei välttämättä anneta 100 % luonnontieteellistä selitystä, vaan jätetään tulkinnanvaraa.
Tämä kyllä kiinnostaisi; jostain syystä olen tainnut lukea vain Ihmiskunnan viholliset mutten tätä.
VastaaPoistaPilatuksen totisesti luulisi kiinnostavan, käsien peseminen muiden ongelmista on nykyään niin jokapäiväistä... kun muiden ongelmia on tiedossa enemmän kuin koskaan ennen?
Niin, kyllähän ihan vaikka sanomalehtiä lukemalla tai uutisia katsomalla näkee paljon nykyajan Pilatuksia. "Enhän MINÄ tätä asiaa näin halunnut, mutta kun minulle sanottiin niin ja näin, niin minun oli käytännöllisesti katsoen pakko tehdä näin." Sopii aika moneen poliitikkoon tai päättäjään...
PoistaOlen lukenut nämä pariin kertaa, hyvin nuorena ja myöhemmin aikuisempana ja hyvin ne ovat minulle kestäneet aikaa. Siinä olen samaa mieltä hdcaniksen kanssa, että Waltari tarkastelee fiktioissaan näitä Raamatun ajan tapahtumia mielenkiintoisista, erilaisista näkökulmista. Henkilökohtaisesti nostaisin nämä Mikael Karvajalan ja Mikael Hakimin edelle Waltarin tuotannossa.
VastaaPoistaAika hyvä kirjapari tämä onkin, sillä Ihmiskunnan vihollisissa kristinusko on jo levinnyt kulovalkean lailla. Kyllä Waltari saa historian tapahtumat elämään!
PoistaMulla on tuolla odottanut jo jonkin aikaa lukemista Neljä päivänlaskua. Olin joskus tyttösenä valtavan ihastunut Sinuhe Egyptiläiseen ja tämä kuulema keskustelee mielenkiintoisesti tuon Sinuhen kanssa.
VastaaPoistaValtakunnan salaisuudet ja Ihmiskunnan viholliset on lukematta, ne on kai aina kuullostaneet minusta kauhean synkiltä ;)
Neljä päivänlaskua on aivan ihana! Olen pariin kertaan sen lukenut ja uudelleenlukeminen on ollut mielessä. Waltari kuvaa ihanan itseironisesti "suuren kirjailijan" rakkausseikkailuja (tai -sekoiluja) ja taiteen täyttämää päätä sekä pään tuuletusta melko kyseenalaisin keinoin...
PoistaEnkä usko että nuo olisivat liian synkkiä sinulle, suorastaan valoisia ja huumorintajuisia monin paikoin. Vaikka toki mahtuu kamaluuksiakin mukaan.
Kävin tätä katsomassa hyllystä ja ajattelin, että luen tämän ensi pääsiäisenä. Kiehtovaa! Sinuhea suunnittelen nyt kesäksi monen vuoden jälkeen!
VastaaPoistaKivaa, ja onhan tässä vielä monta viikkoa helluntaihin, jos haluaa olla ajankohtainen ;)
PoistaMoni tuntuu pitävän tästä kirjasta. Olen miettinyt mitä lukisin Waltarilta seuraavaksi. Olisikohan tämä hyvä vaihtoehto..tuntuu kyllä järkälemäiseltä..
VastaaPoistaMitä sinä Salla suosittelisit (pois lukien Suuri illusioni, Sinuhe ja Fine)?
Mitä Waltarin kirjaa ei kannata jättää lukematta?
t. ulpukas
Sivumäärältään tää tais olla vähemmän järkäle kuin vaikka Sinuhe. Mutta jos kaipaa jotain ei-järkälettä, niin suosittelen lämpimästi Pienoisromaanit-yhteispainosta, jossa on kyllä mukana Fine van Brooklyn, mutta monta muutakin herkullista tarinaa. Paksuhan tuokin on, mutta sopii pätkittäin luettavaksi, sen sisältämät pienoisromaanit ovat eri mittaisia.
PoistaPaksu satukokoelma Kiinalainen kissa on myös aivan ihana ja sopii myös aikuisille.
Historiallisista pläjäyksistä todella hyvä oli Johannes Angelos.
Waltarin Helsinki-aiheisten romaanien suhteen mulla on aukko sivistyksessä, mutta jospa sitä tulis joskus paikkailtua... Appelsiininsiementä muistan joskus nuorena aloittaneeni, mutta silloin se ei vetänyt.
Aika vasta luin Isästä poikaan ja minusta se on perushyvää Waltaria. Jos tykkää historiallisista tarinoista, tykkää tästä ja vaihtoehtona tosiaan tapahtumapaikkana Helsinki.
VastaaPoistaPiti ihan tarkistaa ja eikös tuo Isästä poikaan ole tuoreenpuoleinen uusintapainos, jossa on trilogia yksissä kansissa. Pitääpä pitää mielessä!
PoistaTämä kuullostaa kiinnostavalta.
VastaaPoistaWaltari on aika kiinnostunut uskonnollisista aiheista, jopa Komissario Palmuissa on uskonnollisia viittauksia, samoin kuin Sinuhessa, ja Mikael Karvajalka on uskonpuhdistuksen pyörteissä. Tilausesikoinenkin on nimeltään Jumalaa paossa (ja muuta en ole lukenutkaan :)
Joo, kyllä uskonnollisten teemojen käsittely näkyy Waltarin tuotannossa. Voin vain taas kerran suositella tuota Unio Mysticaa, siinä käsitellään tosi hyvin Waltarin oman vakaumuksen muotoutumista ja muuttumista ja teosten työstämistä.
PoistaHei! Se minun lukemani versio Isästä poikaan on WSOY:n vuodelta 1986, "tekijän lyhentämänä uusintapainoksena Helsinki-trilogiasta" (ostettu kirjaston poistomyynnistä). Vuoden 2008 painoksessa on kustantajan sivujen mukaan vanhoja kaupunkiaiheisia valokuvia.
VastaaPoistaOho, vai oikein lyhennetty! No vissiin on lyhennetty jo 40-luvulla, vanhin Helmetin löytämä painos on vuodelta 1942.
PoistaWaltarin valtakunnan salaisuus oli pitkäveteinen ja tylsä! Kesken meinas jäähä!
VastaaPoista