lauantai 16. maaliskuuta 2013

Sallan lukupäiväkirja täyttää seitsemän vuotta! Juhla-arvonta.

Juhlaviikko huipentuu tänään - on tasan seitsemän vuotta siitä kun perustin blogini! Blogitilastojakin on melkein yhtä pitkältä ajalta, sillä otin Google Analyticsin käyttöön muutaman kuukauden bloggaamisen jälkeen. Tilastoista käy ilmi, että Sallan lukupäiväkirjaan on tähän mennessä kertynyt:
  • noin 530 000 sivun katselua
  • noin 350 000 käyntiä
  • noin 230 000 yksilöityä kävijää
  • 520 blogikirjoitusta
  • noin 4700 kommenttia
  • käyntejä 127 eri maasta
Huikeaa! Kiitos kaikille!

Blogisynttäreitä kelpaa juhlistaa kirjablogeista tutulla tavalla eli arvonnalla. Osallistua voi jättämällä kommentin ja valitsemalla itselleen yksilöivän nimimerkin - Blogger-tunnuksia käyttävälle sellainen syntyykin automaattisesti. Saa linkittää, saa jakaa, saa mainostaa, saa tykätä Facebookissa, mutta ei ole pakko. Kommentti riittää. :)

Arvonnan voittaja saa valita itselleen kolmesta palkintopaketista mieluisimman, toiseksi tullut saa valita seuraavaksi ja kolmanneksi tullut saa kolmannen paketin.


Ensimmäinen palkintopaketti: Pentti Saarikosken Tiarnia-sarja, 15 euron lahjakortti Adlibris-verkkokirjakauppaan ja pussillinen kuivattuja karpaloita.

Saarikoskihan on lempirunoilijani ja juuri Saarikosken Runot-teoksesta kirjoitin kaikkien aikojen ensimmäisen blogijutun. Tiarnia-trilogiasta olen kirjoittanut siellä täällä, Tanssiinkutsusta oman juttunsa ja Hämärän tansseista omansa. 


Toinen palkintopaketti: Elina Innasen Viiden tähden vegaani -keittokirja ja pussillinen macadamiapähkinöitä.

Viiden tähden vegaani kuuluu kirjoihin, jotka ovat vaikuttaneet elämääni konkreettisesti. Kirjan herkulliset, terveelliset ja monipuoliset vegaanireseptit sopivat sekasyöjälle erinomaisesti ja kokkaan kirjan reseptejä usein. Suosittelen erityisesti bataatti-kookoskeittoa, Välimeren tofu-perunasalaattia, mausteista hummusta ja artisokkapizzaa. Kirja sopii sekä aloittelevalle kokkaajalle että kulinaristi-intoilijalle. Kirjaan voi tutustua blogiarviossani ja tofu-perunasalaatin kuvaa voi kurkata lukumaratonin raportistani, sillä söin salaattia maratoneväänä.


Kolmas palkintopaketti: Hanna Koljosen sarjakuvat Syliinvaellus Intiaan ja Sokerihullu sekä lakritsijuurella maustettu snackmix-pussi.

Hanna Koljonen on hurmannut minut kahdella värikylläisellä ja omaelämäkerrallisella sarjakuva-albumillaan. Toivottavasti lisääkin töitä on luvassa! Sokerihullu vaikutti myös palkintojen valintaan - ajattelin ensin panna kirjojen kaveriksi karkkia, mutta Sokerihullun hurja tarina sokeriaddiktiosta sai minut valitsemaan hieman terveellisempää naposteltavaa. Sarjakuviin voi tutustua blogiarvioissani.

Kaikki palkintokirjat ovat uutena ostettuja ja käyttämättömiä. Ja eihän näitä palkintoja nyt ikuisuuksia ruveta hautomaan, vaan osallistua voi maanantaihin 25.3. klo 18.00 mennessä. Arvon palkinnot maanantai-iltana ja julkaisen voittajat täällä blogissani.

Kiitos kaikille ihanille blogilukijoille! Luetaan, kirjoitetaan ja keskustellaan kirjoista tästä eteenkin päin!

152 kommenttia:

  1. Namaste!

    Kunnioitettava läpikahlattujen kirjojen määrä! Itsekin yritän välillä olla nenä kirjassa kun aikaa löytyy...
    Suosittelen lukemaan kirjan nimeltä "A Street Cat Named Bob" by James Bowen - ei myydä VIELÄ Suomessa eikä ole VIELÄ suomennettu (vaikka pitäisi!!) - jatkokin on tulossa 3 kuukauden kuluttua. Kirja löytyy mm. Suomalaisen ja Akateemisen verkkokaupasta. Tositarina, nenäliinoja kuluttava!
    Palkinnoksi (mikäli voitto osuu ja uppoaa) valitsen kolmos-paketin....Intian sylissä olis kiva olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäpä tutkailen mitä tuosta kirjasta netissä kerrotaan!

      Poista
  2. Paljon onnea vielä näin virallisena blogisynttäripäivänä :)

    Hmm... Arvoin (hih!) pitkään kahden paketin välillä, mutta taidan valita ykköspaketin mikäli voitto osuu kohdalleni. Saarikoskea en ole lukenut, mutta kiinnostaisi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan sitten miten käy... :)

      Poista
  3. Lämpimät onnittelut Salla ja kiitos sinulle lukijana näistä mahtavista blogivuosista! Viitisen vuotta seuranneena toivon monia menestyksellisiä blogivuosia lisää! Ja arvonnassa mukana, totta kai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen kai liki yhtä kauan seurannut sinun blogiasi. :)

      Poista
  4. Aika hassua, että blogeja on jo noin kamalan kauan voinut pitää! Onnea blogisynttäripäivänä täältäkin :)

    Kaikki noiden pakettien kirjat taitaa olla ihan uusia tuttavuuksia, mutta sellasethan aina kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kyllä suomalaisiakin blogeja on kirjoitettu pitkään. Esimerkiksi suosittu ruokablogi Pastanjauhantaa on perustettu vuonna 2005. Laki- ja kirjallisuusmies Jukka Kemppinen on myös blogannut jo vuodesta 2005 asti.

      Poista
  5. Vielä viralliseen synttärijuttuunkin onnittelut!

    VastaaPoista
  6. Onnea!
    t. Rea

    VastaaPoista
  7. Olet kyllä ollut melkoinen edelläkävijä ja kaukokatseinen seitsemän vuotta sitten! Paljon onnea, seitsemän vuotta on käsittämättömän pitkä aika! Ja arvonnassa olen mukana, totta kai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaukokatseisuudesta tuskin voi puhua, kun eipä silloin blogia perustaessa ollut juuri käsitystä mihin suuntaan homma menee. Kunhan halusin panna oman blogin pystyyn kaverien esimerkkien innoittamana ja aiheeksi valikoitui lukupäiväkirja. Mutta on kyllä ollut vuosien varrella tosi mielenkiintoista seurata kirjablogien määrän kasvua ja kaikkien näiden "onko bloggaaminen kirjallisuuskritiikkiä" -tyyppisten väittelyiden leimahtamista.

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut, Salla! Seitsemän vuotta on melkoinen aika. Mietin, että oletkohan kauimman aikaa Suomessa kirjablogannut ihminen? Upeaa, kerta kaikkiaan.

    Olen tietenkin mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samaa vuosikertaa taitavat olla ainakin Reeta Les! Lue! -blogista ja Penjami Jäljen äänestä.

      Poista
  9. Vau, mikä määrä vuosia! Minen tiennyt blogeista mitään 7 vuotta sitten. Hämmästyttävän monesta maasta täällä on vierailtu. Ja arvonassa mukana, tietty. Ai niin, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaan osa noista klikkauksista on jotain hakukonerobotteja tai hutiklikkauksia, mutta kyllä monet ovat selvästi ihan oikeiden ihmisten klikkauksia, asuuhan suomalaisia jo ympäri maailmaa. Näen tilastoista senkin kuinka kauan eri maista tulevat viipyvät blogissa, ja sen mukaan järjestettynä Suomi on vasta sijalla 26, eli monesta muusta maasta tulevat kävijät viettävät blogissa pitemmän ajan kerrallaan. Terveisiä vaan muun muassa Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Vietnamiin, Iraniin ja Singaporeen. :)

      Poista
  10. Onneksi olkoon seitsemänvuotiaalle, kohta koulunsa aloittavalle!

    En osallistu arvontaan, mutta kiitän etenkin näistä viimeisistä kirjabloggausjutuistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa että juhlaviikon tekstit ovat osuneet. :)

      Poista
  11. Onnea! ♥ Kunnioitettavaan ikään on blogisi päässyt. :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  12. Onnea Salla! Seitsemän vuotta on kirjablogille huikea ikä.

    Olen mukana arvonnassa. Saarikoski kiinnostaa.

    VastaaPoista
  13. Piti käydä katsomassa milloin omaan aloitukseeni vaikuttaneet Kirsi Pihan ja Hannu Marttilan blogit olivat lähteneet liikkeelle mutta olivat vasta loppuvuodesta 2006 (ja molemmat blogit ovat nykyään hiljaa). No, jonkun Comics Worth Readingin vuosilukemiin on vielä matkaa...

    Onnea hienolle blogille!

    Ja osallistun arvontaan, minä voisin lähteä hakemaan sitten tuota keittokirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Marttilan blogia minäkin seurailin, mutta ilmeisesti se on hyytynyt, kun vuoteen ei ole mitään ilmestynyt. Kirsi Pihan lukupiiriä muistan myös seuranneeni jonkun verran.

      Poista
  14. Suurenmoiset onnittelut seitsenvuotiaalle! Blogiasi on aina mukavaa seurata, ja toivon sille monia, monia, monia tuleviakin kirjallisia vuosia!

    Osallistun toki arvontaan, mutta jääköön palkinnon valinta siihen hetkeen, jos onni suosii.

    Toivottavasti törmäämme taas pian – jos ei Rikhardinkadun kirjaston kulmalla niin jossakin blogitapaamisessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän me nähdä. :)

      Poista
  15. NO hitsi, osallistun kun kerran oon Suomessa arvonta-aikaan :) Sun blogi on niita harvoja kirjablogeja, joita jaksan lukea saannollisesti. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja totta kai postittelen ulkomaillekin palkintoja, ei kai tuollainen pieni paketti nyt ihan älyttömiä voi maksaa - tai sitten Itellan touhun tuntien nimen omaan voi. :)

      Poista
  16. Onneksi olkoon, ja totta kai osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  17. Ihan huikeaa Salla!! Olet blogannut todella pitkään, ei monikaan ole varmaan näin pitkään jaksanut pitää säännöllisesti päivittyvää blogia. Kaikki palkinnot ja herkut ovat hyviä, ensimmäinen paketti kuitenkin sellainen, jota minulla ei vielä ole, joten tähtään siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ehkäpä jaksamiseen vaikuttaa paitsi se, että bloggaus on kivaa, myös se että välillä olen kirjoittanut melko harvakseltaan. Tätä tukee sekin, että olen muun muassa sinuun verrattuna suorastaan hidas lukija. :)

      Poista
  18. Onnea blogisynttäreistä! Mulle kelpais mikä vaan palkintopaketeista. :D

    VastaaPoista
  19. Onnea 7-vuotiaalle!

    Osallistun arvontaan. :)


    'Mariem

    VastaaPoista
  20. Onnea blogillesi myös jatkossa!

    Kiitos synttäriviikkosi teksteistä. Ne ovat olleet joka päivä ilonani!

    Osallistun tietysti arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onpa tosiaan mukavaa, että juhlaviikon tekstien parissa on viihdytty. :)

      Poista
  21. Huimasti onnea! Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  22. Sydämelliset onnittelut, olen mielelläni mukana arvonnassa!

    Meidän blogeilla onkin sitten sama syntymäpäivä; omani täyttää tänään kaksi vuotta! Aloituspostauksessani olenkin maininnut blogisi yhtenä ensimmäisistä kirjablogeista, joihin tutustuin:

    http://sininenlinna.blogspot.fi/2011/03/ehdinko-enaa-lukea-kirjoja.html

    En tosin linkittänyt blogiisi tai muidenkaan, koska en blogia aloittaessani osannut edes linkittää ;-).

    Minusta on mahtavaa, että vaikka blogisi on saavuttanut jo varsin suuret kävijämäärät ja se on muutenkin vakiintunut "kirjamedia", olet säilyttänyt bloggaamisen ilon ilman turhia suorituspaineita, ja tämä välittyy myös meille lukijoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana "linkitys" tuolla postauksessasi onkaan. :) Onnittelut takaisin päin!

      Kiva kuulla jos tuollainen ilon tunne välittyy. Kyllähän näistä bloggaamisen "paineista" aika ajoin keskustellaan blogeissa kiivaasti. Itse en haluaisi pilata hyvää harrastusta liian suurilla paineilla, joten olen kyllä yrittänyt ottaa sopivasti "löysin rantein" silloin jos siltä tuntuu. Kuten Hannalle jo sanoin, tässä varmaan auttaa myös suhteellisen hidas lukunopeuteni. Olen kyllä aina pitänyt itseäni suht nopeasti ja paljon lukevana ihmisenä, mutta täällä kirjablogien keskuudessa kyllä huomaa, että olen jokseenkin keskinkertainen, suorastaan hidas, mitä vuosittaisiin kirjamääriin tulee. :)

      Poista
  23. Onnea ja pitkää ikää, Salla!

    VastaaPoista
  24. Onnea paljon! On ollut hienoa seurata juhlaviikkoa :)

    VastaaPoista
  25. Onnea, kunnioitettava ikä! :)

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea blogivuosista! Ja tietenkin kiitos hienosta blogista!

    Osallistun myös innolla arvontaan, sillä kaikki palkinnot ovat sellaisia, jotka huolisin ilomielin omaan hyllyyni - ja ruokakaappiini. :)

    VastaaPoista
  27. Onnea myös minun puolestani! On aina hienoa lukea laadukkaita postauksiasi. Osallistun arvontaan ja haikailen tuon Saarikosken perään.

    VastaaPoista
  28. Blogisi on ehtinyt erittäin kunnoitettavaan ikään. Seitsemän vuotta on pitkä aika blogistaniassa.

    Todella paljon onnea sekä kiitos asiantuntevista ja hyvin kirjoitetuista postauksista!

    Arvontaakin osallistun, tietekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! "Asiantuntevuus" kuulostaa kovin hienolta, minähän olen "pätevöitynyt" vain lukemalla, en ole opiskellut kirjallisuutta kuten moni muu bloggaaja. Mutta kaipa sitä harrastustasolla saa omassa harrastuksessaan olla "asiantunteva". :)

      Poista
  29. Hurjasti onnea jo hieman vanhempaan kastiin kuuluvalle blogillesi! Synttäriviikon postauksiasi on ollut mukava lukea :)

    Arvonnassa mukana, sillä parikin pakettia vaikuttaa vallan mainioilta!

    VastaaPoista
  30. Päivi16.3.13

    Onnea!

    Osallistun arvontaan.

    t. Päivi

    VastaaPoista
  31. Onnea kunnioitettavan ikäiselle blogille! Itse tykkään käydä täällä juuri sarjisjuttuja lukemassa. Niitä kun ei joka kirjablogista löydy. Muutenkin mukavan monipuolista kirja-asiaa kirjoittelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hienoa että sarjakuvat maistuvat. Sinulla on upeita käsitöitä blogissasi!

      Poista
  32. Tuija16.3.13

    Paljon onnea ja kiitos kiinnostavista blogikirjoituksista! Osallistun mielelläni arvontaan.

    t. Tuija

    VastaaPoista
  33. Huikea määrä hienoja ajatuksia! Onnea oikein paljon ja kiitokset kuluneista vuosista!

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea blogillesi! Seitsemän vuotta on huikea saavutus. Minäkin osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  35. Onnea upeasta saavutuksesta! Arvonnassa mukana minäkin. :)

    VastaaPoista
  36. On sinulla jo kyllä huikean hieno blogihistoria takana! Blogisi taitaa olla ensimmäisiä suomalaisia kirjablogeja?

    Valtavan paljon onnea, jaan FB:ssä mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiedä, onko kirjablogien "varhaisvaiheita" miten helppo määritellä, koska kyllähän vuonna 2006 oli jo runsaasti suomalaisia blogeja ja varmasti monissa on kirjoja käsitelty tavalla tai toisella. Ehkä kirjablogikirjaa työstävät Katja ja Hanna valaisevat asiaa, kun kirja ilmestyy. :)

      Poista
  37. Sussu16.3.13

    Huikeaa! Onnittelut Salla, ja aurinkoiset kiitokset näistä vuosista ja kirjoituksista täältä Joutsenosta. Osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista
  38. Mahatava taival bloggausta takana, uranuurtaja olet ollut monella tapaa!

    Osallistun ja jaan fb:ssä.

    VastaaPoista
  39. Onnittelut! Olet melkoinen kirjablogien uranuurtaja. Tekstejäsi on ilo lukea mm. siksi, että niissä on niin asiantunteva ja samalla raikas ote. Toivotan pitkää blogi-ikää ja iloa! ja osallistun mielelläni arvontaan. mainitsen siitä huomenna blogissani, joka on omaasi verrattuna vielä ihan vauvaiässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! "Asiantunteva ja raikas" - ihanasti sanottu! :)

      Poista
  40. Hieno rupeama bloggausta takana, kiitos siitä! Mukana arvonnassa, kakkospaketti olisi mieluisin.

    VastaaPoista
  41. Ihania palkintopaketteja! Osallistun, totta vie!

    Onnea vielä kerran, salla ja lukupäiväkirja! :-)

    VastaaPoista
  42. Paljon onnea 7-vuotiaalle, todella huima saavutus. Mukana tietenkin arvonnassa.

    VastaaPoista
  43. Onnea, onnea - hurjia lukuja :-)
    Tottahan sitä arvontaan pitää osallistua. Keittokirjahullu täällä vilkuilee kakkospakettia "sillä silmällä"...

    VastaaPoista
  44. Hurjasti onnea 7-vuotiaalle! Blogillasi on jo huikean pitkä historia.

    Arvonnassa olen toki mukana. :)

    VastaaPoista
  45. Oikein paljon onnea, 7 vuotta on kunnioitettava suoritus ja toivottavasti jatkoa edessä vähintään saman verran! Olet aikamoinen konkari, itselläni ei ollut mitään käsitystä blogeista 7 vuotta sitten!
    Olen mielelläni arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Luulen että mun "blogiheräämiseen" vaikutti se, että olin blogin perustamisen aikaan juuri valmistumassa Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, ja teekkarit kyllä seurasivat aktiivisesti netin ilmiöitä. Blogilinkkejä yms. levisi irkissä, joten sitä kautta minäkin taisin blogeihin tutustua.

      Poista
  46. Paljon onnea Salla. Sulla on hieno blogi täynnä upeita kirjoituksia.

    Arvonnassa mukana, Saarikoski mielessä.

    VastaaPoista
  47. Onnea! Seitsemän vuotta on blogimaailmassa mahtava juttu, huh sentään. Isoja lukuja en yhtään kummastele, paitsi tuo käyntejä 127 maasta tuntuu mielenkiintoiselle. Palkintokokonaisuus nro 2 olisi mieluisin vaihtoehto, mutta toisetkin kovasti kiinnostavia, joten olen arvonnassa siis mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuossa ylempänä Tanja K:lle jo kommentoinkin, että varmaan sekä hakukonerobotit että ulkosuomalaiset selittävät maapaljouden.

      Poista
  48. Onnea blogillesi! Ihanassa arvonnassa mukana :)

    Iloista kevättä!

    VastaaPoista
  49. Onnea blogille ja etenkin asiantuntemuksesta, ja tietty klikeistäkin.

    Sinun blogista tulee myös muiden kirjablogeihin klikkejä, itselleäni on lähteistä sijalla kasi (2 ensimmäistä google .fi ja .com ja sitten blogilista, .. Kirsin kirjanurkka on seiska :) Kirsi, sinä ja Hanna olitte ensimmäisiä blogini kommentoijia, kun haparoin alussa, kiitos kommenteista, aloitteleva bloggari tarvitsee tukea ja vahvistusta :)

    En osallistu arvontaan, vaikka palkinnot ovat loistavat, annan muille mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla! Kyllä toiset blogit ovat minullekin suuria liikenteen lähteitä.

      Poista
  50. Onnittelut blogillesi ja sinulle! En ihan seitsemää vuotta ole blogiasi seurannut, mutta melkein. Kun aloin seurata blogeja, kirjablogit eivät olleet niin vahvasti verkostuneet - kesti jonkin aikaa, ennen kuin löysin tämänkin.

    Vuonna 2006 tuli toisaalta luettua paljon enemmän muita kuin kirjablogeja. Nykyään tuntuu olevan niin paljon kirjablogeja, ettei skeneä pysty enää mitenkään täyspainoisestii seuraamaan - ainakaan minä en pysty, kun on koko ajan niin paljon muutakin.

    Oikeastaan haluan kovasti kiittää sinua pitkäjänteisyydestäsi bloggaajana. Minulla on välillä aika pitkiä taukoja Jäljen äänessä: mutta sitten käyn lukemassa sinun tuoreimmat juttusi ja mietin, että täytyyhän minunkin taas terästäytyä kun Sallakin kirjoittaa ...

    Ja heti kun muutaman viikon jälkeen taas palaan päivittämään blogia, niin hauskaltahan se tuntuu! Täytyneekin taas ...

    2006 on mainiota vuosikertaa ;) Syksyllä tullaan Reetan kanssa perässä!

    (ja en taida osallistua arvontoihin: olen kirjanhankintakiellossa tilan puutteen takia - tosin luistan siitä koko ajan ja tungen opuksia muiden taaksee kirjarivin taakse jäävään tilaan ... sekä vaatekaappiini ylähyllyille, pahvilaatikoihin työpöydän alle - ja kohta voi taas viedä osan kesämökille ...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen tainnut jo niin tottua siihen, että kun kirjan saa loppuun, bloggaus "kuuluu asiaan" että pääsee ikään kuin puhtaalta pöydältä seuraavan kirjan kimppuun. Siinä kai sen salaisuus. ;)

      Poista
  51. Onnittelut komeasta tähänastisesta urasta ja tsemppiä seuraavalle seitsenvuotiskaudelle! Herkullisia palkintoja. :)

    VastaaPoista
  52. Onnittelut hienon blogin ylläpitäjälle ja iloa bloggaamiseen jatkossakin! Blogisi näyttää liikenteestä päätellen olevan hyvin virkeä ja voimissaan, vaikka seitsemän vuotta on blogistanissa kunnioitettava ikä. Vaan kuka tietää, ehkä blogisi elää varhaisnuoruutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mistä sen tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tää sosiaalisen median kenttä muuttuu jatkuvasti - sen huomaa jo siitäkin, että ei silloin vuonna 2006 ainakaan Suomessa vielä tunnettu termiä "sosiaalinen media", tai jos tunnettiin niin ei kyllä yleisessä käytössä ollut. En kyllä muista mikä silloin oli muotitermi. Ehkä Web 2.0 tai multimedia, tai olisiko multimediasta puhuttu joskus vuosituhannen vaihteessa.

      Blogikentän muuttumisen näkee siinäkin, että esimerkiksi telkkariohjelmissa on bloggaajia mukana, nythän jollakin kanavalla pyörii ohjelma, jossa muotibloggaajat stailaavat osallistujia. Ja Ylehän teki Blogistania-sarjan. Vähän harmi vaan, että siinä keskityttiin niin vahvasti muotiin ja vastaavaan. Kirjablogit ovat mielestäni yleensä enemmän ns. asiantuntijablogeja (jos tällaista termiä rohkenen kaikkien mutuhuttusyytösten jälkeen käyttää) eikä kirjablogisisällön pääpaino yleensä ole bloggaajan henkilökohtaisissa ominaisuuksissa.

      Poista
  53. Onnea, Salla! Ihan huikeaa ja pikkuisen myös haikeaa, että siitä on jo seitsemän vuotta kun aloitit blogisi. On siinä ehtinyt muuan kuutio vettä virrata Kiehimässä ja sivuja kirjoissa jokunen kääntyä :)Osallistun tietenkin arvontaan ja toivotan onnea ja menestystä myös jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On tosiaan jopa ällistyttävää - joko nyt on mennyt seitsemän vuotta? Aika vierii...

      Poista
  54. Sylintäydeltä onnea, seitsemän vuotta blogilla on kunnioitettava ikä! :) Arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  55. Juhlapäivänä laske vuosia
    kuin ruusun terälehtiä.
    Talleta ne helminauhaan
    mansikasta mustikkaan.
    Siinä muistot tuoksuvat
    ne elämältä maistuvat.
    Onnea 7v. toivoopi Mai :)

    VastaaPoista
  56. Ohhoh, kunnioitettava ikä blogillasi! Huikeaa, onneksi olkoon! :-)

    Arvonnassa ollaan mukana ja ykköspaketti olisi mieluisin.

    VastaaPoista
  57. Merja17.3.13

    Onnittelut mukavalle kirjablogille! Arvonnassakin olen tietysti mukana, vaikka en koskaan mitään voitakaan;)

    VastaaPoista
  58. OnneaOnnea! Ja paljon kaikkea hyvää myös jatkolle! Arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  59. Hurjasti onnea ja kiitos näistä vuosista! :-) On tää blogisi vaan aivan ihana! <3 Ja mahtava juhalviikko sulla ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Muistan, että Kertomus jatkuu oli ensimmäisiä kirjablogeja, jotka itse löysin.

      Poista
  60. No mutta sarjispaketti kelpaisi, jos Fortuna luo katseensa tähän suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten onni suosii! :)

      Poista
  61. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)18.3.13

    Onnea! Onkos sulla tietoa mikä on Suomen vanhin kirjablogi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla aiemmissa kommenteissa tätä sivuttiinkin. Määritelmä ei varmaan ole ihan yksiselitteinen, koska monessa blogissa on kyllä kirjoitettu kirja-asiaa. Keväämmällä ilmestyy kirjablogeja käsittelevä kirja, ehkä siinä valaistaan asiaa: http://avain.net/julkaisut/tietokirjat/rivien-valissa-%E2%80%93-kirjablogikirja.html

      Poista
  62. Anonyymi18.3.13

    Onneksi olkoon!

    Olen seurannut blogiasi jo monen monta vuotta, kommentoinut tosin vain muutaman kerran. Kiitos upeasta kirjablogista, postauksiasi on ollut ilo seurata. Ja olen kauttasi löytänyt muutaman uuden, mukavan tuttavuuden, uusimpana Unwritten-sarjakuvan. Kiitos Salla!
    t. KaisaK.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana kuulla että on vinkkejä löytynyt. Unwritten on kyllä herkku! :)

      Poista
  63. Iloiset onnittelut blogimestarille!

    VastaaPoista
  64. Pikkarainen18.3.13

    Onnea 7-vuotiaalle blogille ja sen kirjoittajalle! Muistaakseni löysin blogisi muutamia vuosia sitten googlaillessani Mihail Bulgakovia ja olen vieraillut täällä enemmän tai vähemmän säännöllisesti siitä lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja on aina hauska kuulla, minkä aiheen perässä ihmiset ovat tänne päätyneet.

      Poista
  65. Anonyymi18.3.13

    Onnittelut! Mukana kivassa arvonnassa. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  66. Anonyymi19.3.13

    Olen vasta löytänyt blogiisi, mutta tykkään kovasti, joten varmasti tulen jatkossakin. Osallistun arvontaan.
    -minttu47-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  67. Onnea, huikeaa... Kirjat ovat kuin vierellä kulkevia ystäviä, aina paikalla ja lohduttamassa. Näistä kiinnostaa eniten ykkösvaihtoehto, mutta kaikelle avoimena ja yllätyksille alttiina mukana.

    minni42@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaunis määritelmä kirjoille. :)

      Poista
  68. Sinisukka21.3.13

    Hei Salla!

    Kuulun mainitsemiisi ulkosuomalaisiin lukijoihin ja lahetan synttarionnittelut Ranskasta. Félicitations ja paljon antoisia lisavuosia blogillesi!

    Olen melko uusi lukija; ihastuin blogiisi viime vuoden loppupuolella. Olen loytanyt blogisi kautta mm. readberryn ja long play -artikkelit; naista olen ollut erityisen iloinen (en ole itse kovinkaan ajantasalla "e-kehityksista" noin muuten). Erityiskiitos siis naista ja toivottavasti jatkat tallaisten juttujen jakamista myos tulevaisuudessa.

    Ihanat palkintosetit olet valmistellut; osallistun mielellani arvontaan!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa kun ulkosuomalaiset vinkkaavat kotimaastaan. :) Hyvää palautetta, yritänpä siis olla perillä e-kirjojen uusista tuulista jatkossakin!

      Poista
  69. Ihailtavaa pitkäjänteisyyttä! Harva blogi ehtii näin kypsään ikään. Siispä kiitos ja onnea!

    VastaaPoista
  70. Onpa hieno saavutus, onnea paljon! :) Olen mukana arvonnassa. ;)

    VastaaPoista
  71. Onnea.
    Arvonnasta Saarikoski.

    VastaaPoista
  72. Onnea 7-vuotiaalle. Ihanaa kun te ihmiset jaksatte bloggailla meidän muiden iloksi. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  73. Muchas felicidades myös täältä Espanjasta! Olen pari vuotta lukenut blogiasi ja löytänyt monia kiinnostavia kirjoja, jotka muuten olisivat varmaan jääneet lukematta. Tekstiäsi on myös mukava lukea. Kiitos hienosta blogista, toivottavasti jatkat vielä pitkään! Mielellään osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja terveiset Espanjaan, ihanaa kun ulkosuomalaiset ilmoittautuvat! :)

      Poista
  74. Anonyymi24.3.13

    Onnea blogille ja kiitos mahtavista postauksista! Osallistun arvontaan myös :-)

    Tiiiiia

    VastaaPoista
  75. Aina melkein myöhässä joka paikasta, mutta suuren suuret onnittelut Salla sinulle ja blogillesi, ja kiitos seitsemästä vuodesta ja aina laadukkaista blogiarvioistasi! :)

    Blogisi on ensimmäinen kirjablogi, jota joskus vuosia sitten aloin seurata, ja olen saanut täältä paljon lukuvinkkejä (muun muassa Veikko Huovisen koskettavan Pojan kuoleman luin sinun arviosi luettuani joskus kauan sitten). Lisäksi kiitos blogisi, omalle tbr-listalleni ovat nousseet esimerkiksi Hilkka Ravilo ja Arto Salminen, joista tuskin olisin kiinnostunut ilman sinun (ja myös Booksyn - terkkuja vaan sinnekin!) arvioitasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hienoa kuulla, että lukuvinkit ovat osuneet! :)

      Poista
  76. Onnea lempikirjablogilleni :) Jos arpaonni suosii, niin valitsen palkintopaketin nro 2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin ehdit mukaan! ;)

      Poista