Onko siis ihme, jos näin voimakas rummutus herättää myös vastareaktioita? Kirsin kirjanurkassa oli viime elokuussa hyvää keskustelua aiheesta Kun hypetys alkaa tökkiä. Samaan aikaan Koko lailla kirjallisesti -blogissa käytiin mielenkiintoista keskustelua Fifty Shades of Greyn luomasta kirjailmiöstä ja on todella kiintoisaa havaita, että monet kommentoijat rinnastivat Fifty Shadesin ja Kyyhkyset juuri hurjan kohuamisen vuoksi. En ole lukenut Fifty Shadesia mutta arvioin silti, että Kun kyyhkyset katosivat painii ihan eri sarjassa.
Myönnän, että itsekin päätin antaa kirjan olla ja laineiden asettua. Tähän vaikutti sekin, että kuljen paljon metrolla ja alkusyksystä metroasemilla oli valtavasti mainoksia kirjasta. Jokaisella metromatkalla näin varmaan kymmeniä kertoja sekä valtavan kasvokuvan Sofi Oksasesta että vähintään yhtä suuren kuvan kirjan kannesta. Hienoa, että kerrankin voi käyttää johonkin kirjaan kunnolla markkinointipaukkuja, mutta pieni tuputtamisen tunne pääsi jossain vaiheessa syntymään.
Mikä siis sai minut tarttumaan kirjan nyt? Tadaa - tietenkin kanssabloggaajien punnitut mielipiteet! Kun kyyhkyset katosivat äänestettiin Blogistanian Finlandiassa kuuden parhaan joukkoon ja muun muassa Norkku ja Reeta nostivat kirjan listalleen. Käytin Kyyhkysten lukemisen hyväkseni myös Lue ja syö -blogihaasteessa, kokkasin eilen päähenkilö Edgarin lempiruokaa frikadellikeittoa.
Hurjan markkinointivyörytyksen jälkeen kiinnitin kirjassa huomiota pariin seikkaan. Ensinnäkin tekstiin on jäänyt jonkun verran lyöntivirheitä - olisi voinut luulla, että teksti kannattaa kammata pilkuntarkasti läpi ennen painatusta, otettiinhan kirjasta 100 000 kappaleen ensipainos. Toiseksi huomasin, etten tiennyt kirjan sisällöstä kovin paljon ennakkoon. Arvioista mieleen oli jäänyt, että päähenkilö Edgar Parts on Viron historian myllerryksissä sinnittelevä takinkääntäjä, joka vaihtaa aatteita vallanpitäjien vaihtumisen myötä.
Jälkimmäinen seikka oli tavallaan helpotuskin. Sekoilkoot iltapäivälehdet kirjan kimpussa miten älyttömällä tavalla tahansa - lukunautintoa sellainen ei silti pystynyt minulta pilaamaan. Kun kyyhkyset katosivat pitää sisällään monta asiaa, joista kirjoissa pidän. Siinä on uskottavaa ja hyvin taustoitettua historiallista kuvausta, vaihtuvia aikatasoja ja näkökulman vaihdoksia, moniulotteisia henkilöhahmoja ja ovelia käänteitä. Itse asiassa kirja on jossain määrin Jari Tervon mestarillisen Myyrän henkinen sukulainen, vaikka Oksanen ei harrasta samanlaista kielellistä ilotulittamista kuin Tervo. Lisäksi yhtäläisyyksiä Katja Ketun Kätilöön voi nähdä jonkun verran - myös tässä kirjassa komea saksalaisupseeri saa naispäähenkilöltä sukat pyörimään jaloissa.
Pilkotun aikarakenteen käyttäminen on kirjallisuudessa jossain määrin jo maneeri, mutta Kyyhkysissä aikajanalla hyppiminen toimii, koska toisiaan seuraavat jaksot onnistuvat aina näyttämään päähenkilöistä jotain uutta tietoa. Olen kohtalaisen huono arvaamaan kirjoissa esiintyviä vihjeitä, mutta Kyyhkysissä vihjailu toimi minulle loistavasti. Jotkut asiat olin arvannut pienten vihjausten ansiosta, toisia osasin ounastella. Ja pakko sanoa, että kirjan nimi sopii tarinalle loistavasti: nimen ymmärtää vasta, kun on lukenut kirjaa jonkun matkaa ja huomaa nimeen viittaavat pikkuseikat siellä täällä.
En kuitenkaan pääse vihjeiden tulkitsemisessa lähellekään samalle tasolle kuin päähenkilö Edgar Parts, joka haistelee, uumoilee ja arvailee kanssaihmistensä tekemisiä todella taitavasti. Oksanen tekee loistavaa työtä Edgarin kanssa. Hahmo on historiallisen henkilön inspiroima - esikuvana toimineesta Edgar Meosista on esittely Kyyhkysten virallisella kotisivulla. Suosittelen kuitenkin lähestymään kirjaa kirjana ja lukemaan taustatietoja vasta romaanin lukemisen jälkeen.
2010-luvun vinkkelistä Edgar Parts on osuva hahmo juuri takinkääntötaitojensa vuoksi. Nykylukijan voisi olla vaikea samastua kovin puhdasotsaiseen, jaloon ja uhrautuvaan sankariin. Sellainenhan tuntuu pikkuisen vanhanaikaiselta... Edgar on vienyt kaksinaismoralisminsa niin pitkälle, että loppujen lopuksi hänen toimintansa on täysin yksiselitteistä: hän haluaa aina toimia omaksi parhaakseen. Välillä se tarkoittaa virolaisten sotilaskoulutukseen osallistumista Suomessa, välillä saksalaisena esiintymistä kun saksalaiset miehittäjät sanelevat Viron asioista, välillä taas intomielisen neuvostokommunistin hahmon omaksumista. 1940-luvun jaksoissa Edgar käyttää sukunimeä Fürst tullakseen saksalaisten kanssa juttuun, 1960-luvun jaksoissa hän kirjoittaa neuvostopropangan tarkoituksiin kirjaa fasististen hitleristien sodanaikaisista vääryyksistä.
Silti veikkaan, että paatuneinkin kyynikko löytää sisältään pienen idealistin erityisesti kirjan loppujakson kohdalla. Saatuani kirjan loppuun kihisin kiukusta ja olisin halunnut kirjoittaa lopun uudestaan. Sille on kuitenkin syynsä, miksi loppu on sellainen kuin on. Toisille käy hyvin, toisille kehnommin. Kuuteen jaksoon jaettu kirja ansaitsee muutenkin viimeisestä jaksostaan kiitosta: Oksanen solmii taidokkaasti yhteen matkan varrella auki jääneet asiat ja rakentaa loppuhuipennukseen trillerimäisen jännitteen.
Kirjasta näkee, että taustatyötä on tehty paljon. Välillä historiallista uskottavuutta rakentavien detaljien vyörytys uhkaa käydä hieman itsetarkoitukselliseksi, mutta kokonaisuus toimii.
Kirjan muut keskeiset hahmot ovat Edgarin serkku Roland, joka tekee kaikkensa taistelussa itsenäisen Viron puolesta sekä Edgarin vaimo Juudit. Myös Juudit on tosi mielenkiintoinen hahmo kaikessa inhimillisessä heikkoudessaan. Kirjan viimeisessä osassa esitellään vielä aivan uusi hahmo, naiivi opiskelijatyttö Evelin. Hänen kauttaan peilataan 1960-luvun arkea varsin kiinnostavasti. Evelinin pään täyttää hieman yksipuolinen ihastuminen komeaan Reiniin, mutta opiskelutoverien kansallismieliset kuiskailut säikäyttävät hänet.
Kun kyyhkyset katosivat oli siis ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ihan erityisesti voisin tätäkin kirjaa suositella niille, jotka ramppaavat Tallinnassa hakemassa halpaa kaljaa ja vielä marmattavat, että on se hirveää kun siellä hinnatkin kallistuvat. Saattaisi maailma hieman avartua lukemalla.
Oksasella on suunnitteilla vielä neljäs Viron lähihistoriaa käsittelevä romaani. Minä voisin sitä odotellessa lukea vaikka Oksasen esikoisromaanin Stalinin lehmät. Siitä ovat bloganneet ainakin Zephyr ja Sanna.
Tekstit
Minä myös luin kirjan vasta suurimman hypetyksen laskeuduttua ja pidin kovasti. Pidin suunnilleen samoista asioista kuin sinäkin: tarkan historiallisen kontekstin luomisesta ja taidokkaasta tarinankerronnasta vihjeineen, joita innokkaasti tarkkailin, mutta silti Oksanen onnistui muutamassa jutussa yllättämään.
VastaaPoistaHarmillisesti sain kirjan luettua vain muutamia päiviä globalian jälkeen, ja siksi en voinut nostaa kirjaa palkintosijoille omalla asteikollani. Olisi ansainnut kolmossijan Kähkösen ja Lundbergin jälkeen.
Minun piti lukea Kyyhkyset vasta myöhemmin, se ei edes etukäteen kovasti kiinnostanut minua. Mutta niin se mieli muuttuu kun kirja löytyy Bestseller-hyllystä... Minäkin pidin tästä, oikein innostuin vihjeistä ja takinkäännöistä!
VastaaPoistaLoppu on tosiaan melkoinen, mutta tarinalle uskollinen!
Tosi kiinnostava kuulla, että pidit Salla! Minua puhutteli erityisesti Juuditin tarina, mtta takinkäännöt olvat tietysti myös kiinnostavia.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Ei hyvää kirjaa edes liika hössötys voi pilata. :)
VastaaPoistaEn tykännyt kirjasta yhtään ja Puhdistukseen verrattuna kirja oli aikamoinen pettymys.
VastaaPoistaMinäkään en Kyyhkysiä ole lukenut, vaikka muut Sofin romaanit kylläkin. Sen sijaan olen mielenkiinnolla seurannut muiden kirjoituksia tästä kirjasta, jonka aion lukea itsekin joskus, kun sen saan käsiini.
VastaaPoistaEmpiiriset tutkimuset osoittavat, että Kyyhkysten katoaminen jakaa melko vahvasti mielipiteitä. Minua tässä huolettaa ehkä eniten se, ettei kirja vaan ole sekava. En pidä sekavista kirjoista.
Mitä mieltä sinä olet, pysyykö lukija helposti kärryillä? Mitää ymmärrysongelmia minulla ei ole ollut aiempien Sofin kirjojen kanssa eikä juuri muutenkaan, mikä voi tietty johtua siitä, että karttelen kirjoja, joiden luulen olevan sekavia.
Kyyhkyset on minusta "vaikein" luettava Oksasen kirjoista, vaikuttava kyllä ja juuri kuten Salla sanoit, historiaa se avaa kummasti. Ei voi enää samoin silmin katsella Tallinnaa sieltä riemulaivalta käsin... en sanoisi tätä sekavaksi, kuten Elegia pelkää, mutta keskittymistä vaativaksi kyllä. Stalinin lehmät on kolmikon "helpoin", nuoren virolaistytön kasvukertomus, ymmärtääkseni paljon omakohtaista Oksasen taustasta.
VastaaPoistaKiitos teillekin kommenteista! On tosiaan ollut jakautuneita mielipiteitä.
VastaaPoistaMinusta tämä ei ollut sekava, mutta kuten sanottu, pilkottu aikarakenne on minulle ok.
Arvioisin, että voi tuntua sekavalta, jos a) ei tunne toisen maailmansodan tapahtumia yhtään b) ei pidä vaihtuvista kertojanäkökulmista c) ei pidä rikotusta aikarakenteesta.
Muuten pitäisi olla ihan riittävän helposti seurattava. :)
Hyvä arvio Salla! Mulla kyyhkyset on yhä kesken, sillä unohdin sen joululomalla kotiini Lappiin, enkä nyt muistanut ottaa sitä mukaan, kun tuli äkkilähtö. Mutta luin kirjaa silloin elokuussa Tallinnassa ja pidin kyllä alusta. Aloitan tietysti sen sitten uudelleen, kun seuraavan kerran Lapissa taas käyn.
VastaaPoistaKiitti Hanna! Onpas kirjasi seikkaillut monissa paikoissa :)
VastaaPoistaTäytyykin lukea tuo "Kyyhkyset". Oksasen kirjoista olen jo lukenut Puhdistuksen ja Stalinin lehmät, jälkimmäisestä pidin ehkä enemmän sen herkullisen tilannekuvauksen ja erikoisen kirjoitustyylin vuoksi. Oksanen on ihan taituri kielen käytössä. Minun mielestäni.
VastaaPoistaStalinin lehmien juoni on vähän rasittava, pelkkää bulimiaa lähinnä, mutta menee kun teksti on Oksasen kirjoittamaa.
Ja minä siis lupaan lukea Kun kyyhkyset katosivat ;)
Kiva kuulla! Kyllä kannattaa lukea. Minustakin Oksanen kirjoittaa hyvin!
VastaaPoistaOlen koko ajan ajatellutkin, että varmaan tämä joskus tulee luettua - mutta vaikka sain tämä hyvin pian ilmestymisen jälkeen kaverilta pitkään lainaan, innostuin vasta nyt käymään käsiksi, Stalinin lehmien uusintaluvun jälkeen. Se hype ja kohkaaminen jotenkin tökki...
VastaaPoistaKiitos hienosta kirjoituksesta! Olen samaa mieltä lopusta. Harmittaa niiden puolesta, jotka kokivat kirjan sekavaksi (ainakin yhdeltä tutulta meni puoli kirjaa ennen kuin hän hoksasi postimerkkien tarkoituksen...) ja etenkin jos he jättivät sen kesken, sillä loppu tosiaan "tekee" kirjan. Kokonaisuus kasautuu vasta lopussa. :-)
Kun tästä sekavuudesta on ollut puhetta, niin tuntuu että kai minäkin näin jossakin lehtiarviossa kirjaa kuvattavan vähän sekavaksi. Veikkaan että sekavuuden tunne riippuu kyllä siitä, miten "helppoja" kirjoja lukija on tottunut lukemaan. Koska vaikkapa juuri Tervon historiatrilogian jälkeen tämä ei tuntunut mitenkään sekavalta.
VastaaPoistaKäynpä kurkkaamassa juttuasi. :)
"Da duene farsvant" ilmestyi täällä Norjassa tällä viikolla. Jännää nähdä millaisia arvosteluja kirja saa. "Puhdistushan" oli täällä aivan valtavan suosittu ja Sofin naama näkyi isolla täälläkin kaikkialla! ;-) Tähän mennessä "Kyykysistä" on ilmestynyt ainakin yksi iso arvostelu Dagsavisenissa ja ainakin siinä kirjaa hehkutettiin oikein olan takaa! Oksanen tulee tänne itsekin mainostamaan kirjaansa parin viikon päästä, täytyy mennä kuuntelemaan.
VastaaPoistaOlisipa kiva jos ehtisit tekemään blogiraportin tuosta tilaisuudesta. :)
VastaaPoista