keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ei ne ole tiiliskiviä, ne on jatkokertomuksia! Juhlaviikon 4. päivä

Eräs kirjallisuushistoriallinen seikka, jonka olen bloggaamisen aikana oivaltanut, on 1800-luvun kirjallisuuden muodonmuutos jatkokertomuksista tiiliskiviromaaneiksi. Tämä on myös sellainen asia, jossa blogin pitäminen on tukenut huiman paljon ajatusten jäsentämistä, sillä olen palannut teemaan useasti ja pähkäilyjen yhteydessä googlannut ja lukenut lisätietoa aiheesta.

Upea Natasha Little näytteli Becky Sharpin roolin BBC:n onnistuneessa Turhuuden turulla -sovituksessa. Kuva: bbcshop.com.
Miksi tämä aihe? Siksi, että kun lukuharrastajat keskustelevat 1800-luvun klassikoista, on erittäin tyypillistä kuulla jonkun toteavan tähän tapaan: ”Se on niin hirveän paksu kirja että ei sitä oikein jaksaisi lukea. Nykyajan kustannustoimittaja olisi leikannut siitä puolet pois.” Nykyään minulla onkin vakiovastaus tällaisiin toteamuksiin: ”Hei, se on jatkokertomus! Siksi se on niin paksu, kun jatkokertomuksen kaikki osat on painettu yksien kansien väliin. Ei sitä ole tarkoitettukaan yhteen putkeen luettavaksi.”

Ilmankos varsinkin brittiläinen BBC on sovittanut 1800-luvun klassikoita niin ahkerasti tv-sarjoiksi. Jatkokertomuksen muoto sopii täydellisesti tv-sarjan rakenteeseen. On aikaa käsitellä asioita kaikessa rauhassa, yksi jakso toimii itsenäisenä kokonaisuutena, kaikki jaksot muodostavat yhden suuremman kokonaisuuden. Koska nykyihminen osaa varsin sujuvasti katsoa tv-sarjoja, pitäisi hänen osata yhtä sujuvasti lukea pitkiä jatkokertomuksia. Ei jatkokertomusta ole pakko ahmaista kerralla, vaikka tv-sarjojen katsomisessa onkin nykyään muotia katsoa koko tuotantokausi yhteen putkeen. Lukiessa saa pitää taukoa, saa olla hidas - tekstin rakenne tukee hidasta lukemista ja auttaa pysymään tapahtumissa kärryillä. 

Varhaisin blogihuomioni asiasta on tammikuulta 2007, kun luin William Makepeace Thackerayn Turhuuden turulla: "Välillä kirjan luvuissa oli myös hassua täytetunnelmaa: mietin, että onkohan tämäkin tarina julkaistu alunperin jatkokertomuksena. Wikipedian mainio Vanity Fair -sivu vahvisti tämän epäilyksen todeksi."

Elokuussa 2007 olen osannut jo kiinnittää asiaan huomiota luettuani Kolme muskettisoturia: ”Tämäkin kirja, kuten Turhuuden turullakin, on julkaistu alunperin 1800-luvulla lehtien jatkokertomuksena.” Tosin huomioni oli hieman epätäsmällinen, sillä ei jatkokertomuksia julkaistu pelkästään lehdissä vaan myös lehtinä, siis osa kerrallaan itsenäisinä lehtimuotoisina julkaisuina.

Aaron Taylor-Johnson Vronskin roolissa vuoden 2012 Anna Karenina -elokuvassa.
On söpöläinen, mutta ei vastaa yhtään kirjan perusteella syntynyttä mielikuvaani Vronskista. Kuva: annakareninamovie.co.uk/
Marraskuussa 2010 luin Leo Tolstoin Anna Kareninan ja silloin käytin jo hieman aikaa jatkokertomusten historian selvittämiseen:

”Innostuin tutkimaan jatkokertomuksen historiaa netistä enemmänkin. Tämä alun perin Isosta-Britanniasta alkanut kirjallisuusmuoti kasvatti lukuharrastusta merkittävästi, kuten kanadalaisen Victorian yliopiston sivulla kerrotaan. Keskiluokalla ei ollut varaa ostaa kalliita yksittäisromaaneja, mutta lehtimuodossa julkaistuja jatkokertomuksen osia sai riittävän edullisesti. Muoto vaikutti kirjallisuuden tyyliin: aivan kuten tv-sarjoissa, myös kirjallisissa jatkokertomuksissa osien piti olla tietyn mittaisia ja palvella sekä sellaista lukijaa, joka oli seurannut tarinaa alusta asti, että sellaista, joka hyppäsi kyytiin kesken kaiken ja luki vain yksittäisen osan. Tämä selittää hyvin sen "täytetunnelman", johon joskus saattaa törmätä näissä tiiliskiviklassikoissa, ja useiden rinnakkaisten päähenkilöiden kohtaloiden kuljettamisen vuoron perään. Jatkokertomuksista on tehty paljon tutkimuksia myös Pohjois-Carolinan yliopistossa. Ehdin jo miettiä, että sähkökirjahan tarjoaisi mainion keinon palauttaa romaanien julkaiseminen jatkokertomuksina muotiin, mutta eihän tämä mikään omaperäinen idea ollut, koska asiaa on pohdittu muun muassa Guardianin artikkelissa.”

Dmitri Svetozarovin ohjaama tv-sovitus
Rikoksesta ja rangaistuksesta vuodelta 2007.
Kuva: Yle Teema.
Lokakuussa 2012 kommentoin Fjodor Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta näin: ”Kuten useat muutkin 1800-luvun romaanit, myös Rikos ja rangaistus on ilmestynyt alun perin jatkokertomuksena. Mutta verrattuna vaikka Anna Kareninaan on rakenteessa eroa. Anna Kareninassa jatkokertomuksen rakenne on hyvin selvä, kun taas Rikos ja rangaistus on muodoltaan paljon romaanimaisempi - selkeämmin yksi kokonaisuus kuin vaihtuvista yksittäisistä jatkoista koostuva paketti.”

Marraskuussa 2012 olin saanut loppuun Charles Dickensin Our Mutual Friendin ensimmäisen osan. Kirja on minulla kesken Kindlessä ja lukukokemukseen yhdistyi pohdiskelu kirjan rakenteen ja julkaisutavan välisestä suhteesta. Lukulaite sopii jatkokertomusklassikon kaveriksi kuin konjamiini kahvin aveciksi, kulkeehan lukulaite kulkee kevyesti mukana ja itsenäiset luvut ovat mainiota ”pätkäluettavaa”. Eikä haittaa, vaikka klassikon kahlaamisessa menisi kauan, sillä Our Mutual Friendin alkuperäinen ilmestyminen kesti 19 kuukautta.

Our Mutual Friendin kahdeksannen jakson kansi vuodelta 1864. Kuva: Wikimedia.
Nykylukijankaan ei siis tarvitse hätäillä, näin asiaa perustelin:

”No mitenkäs on 2000-luvun lukijan ajankäytön laita? Ehtiikö lukuharrastaja paremmin pitkien vai lyhyiden tekstien kimppuun? Toki paksuihin kirjoihin on ihana uppoutua, mutta veikkaan, että keskivertolukija tarttuu silti mieluummin ohueen kuin paksuun kirjan. Lyhyiden tekstien tarpeeseen jatkokertomusmuoto sopii mainiosti. Our Mutual Friendin luvut ovat ikään kuin "mininovelleja". Luvut on kirjoitettu itsenäisiksi kokonaisuuksiksi ja jokainen luku on pieni tarina ison tarinan sisällä. Silti koko kirjan alussa on luotu riittävän vahva perusasetelma, jotta pitkänkin ajan kuluttua osaa suhteuttaa uudet tapahtumat juonen pohjakuvioon. The Cup and the Lip pitää sisällään 17 lukua, ja kuvaavaa on, että monet henkilöhahmot ovat tähän mennessä esiintyneet vain yhdessä tai kahdessa luvussa. Our Mutual Friendiä voisi verrata rakenteeltaan pitkään tv-sarjaan, jossa episodimaiset kohtaukset muodostavat kokonaisuuden.”

Kannattaa unohtaa pelottelut  tiiliskivien paksuudesta ja uppoutua antaumuksella ihaniin klassikkokirjoihin. Jatkokertomuksen rakenne tukee hidasta lukemista, sillä kirjailijan on ollut pakko huomioida sellaisetkin lukijat, jotka lukevat vain jakson sieltä, toisen täältä. Ja kun koko tarinan ilmestyminen on saattanut kestää jopa vuosia, on eri lukuihin kirjoitettu muistin tueksi seikkoja, jotka vievät lukijaa eteenpäin ja auttavat palauttamaan mieleen aiemmat tapahtumat olennaisilta osin. Moderni lukulaite sopii klassikon lukemiseen mainiosti, sillä lukulaite on kevyt kannatella, vaikka siihen lataisi kuinka järkälemäisiä klassikoita hyvänsä.

22 kommenttia:

  1. Hei, olipa kiinnostava juttu ja oivalluksia tuottava näkökulma! kiitos!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ole hyvä! :)

      Poista
  2. Jesh. Myönnän vältteleväni tiiliskiviromaaneja mutta joitain epäilemättä parantaa leppoisampi lukutahti. Kuten parastaikaa kesken olevaa Sosekin I Am a Catia, joka on myös ilmestynyt jatkokertomuksena ja jota olen lukenut nyt muutaman kuukauden ajan luku kerrallaan ja lukujen välissä saatan lukea jonkun muun kirjan.
    Ja hyvä niin, näin tämä toimii mutta kun olen netissä vilkuillut arvioita kirjasta niin suurin valituksen aihe näyttää olevan se että kirja käy puuduttavaksi yhtä soittoa luettuna, siinä kun ei ole varsinaisesti mitään juonta...

    Valitettava ongelma on tosin että nämä tiiliskivet pitäisi hankkia omaksi, kirjastojen kanssa muutamien kuukausien lukutahti käy hankalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlettaa tuo kirja, vaikuttaa kiinnostavalta! Tosin juonettomuus tuppaa joskus tosiaan hieman syömään lukunautintoa...

      Poista
  3. Kiitos tästä kivasta kirjapostauksesta ja pohdinnasta! Lähdin itse rikoksen ja rangaistuksen polulle valitsemalla joskus valittujen palojen lyhennelmiä (hyi, hyi:)) joista alkuperäisen kirjan kannalta hyvin olennaisia juttuja ja värityksiä oli poistettu ja kevennetty. Halusin ahmia nopeasti ja paljon, joka tarkoitti käytännössä sitä, etten lukenut oikeastaan mitään jos sitä vertasi pikkutyttönä kahlaamiini 400 - 700 sivun eepoksiin. Dekkarivaiheen jälkeen kunnon romaanit jäivät kokonaan ja tv-sarjoja en ole katsonut kuin joskus hamassa nuoruudessa ja silloinkin aika vähän, joten mitä jää jäljelle. Tiiliskivi tai ei mitään? E-kirja ei ole vielä sytyttänyt, koska on ihana lukea ja kahistella kirjaa oikeasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuinspiraatiohan voi syttyä mistä vaan. ;)

      Poista
  4. Hyvä ajattelutapa! Podin nimittäin melkeinpä huonoa omatuntoa siitä, että A.S. Byattiin liki tuhatsivuisen Lasten kirja lukeminen otti minulta kaikkiaan puolisen vuotta. Luin siinä välissä toki monenlaista muuta, mutta kirja kummitteli mielessäni. Huomasin, että samalla tavalla hitaasti luen Byattin Riivausta - mutta nyt nostamallasi näkökulmalla voin ehkä suhtautua lukemiseeni leppoisammin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Byattiin pitäisikin tutustua joskus. Minä olen lukenut tuota Our Mutual Friendiä viime heinäkuusta alkaen ja olen nyt puolivälin hujakoilla. Oikeastaan vasta nyt kirjassa alkaa olla jonkinlaista juonen aitoa imua eikä vaan uusien henkilöiden esiinmarssitusta. Toisaalta tuntuu siltä, että on jonkinlainen pysyvä muistijälki jo painunut kirjasta, koska olen käyttänyt siihen kalenteriajassa näin paljon aikaa... :)

      Poista
  5. Olen lukenut juhlaviikon bloggauksia innolla, mutta tämä tarjosi nyt erityisen suuria oivalluksia! Toden totta, eivät monet tiiliskivet ole "alun perin" samanlaisia tiiliskivä olleet kuin nyt! Ehkä hyökkäänkin tästä eteenpäin monen paksun kirjan kimppuun ajatuksella "pieninä paloina" enkä edes yritä ahmia niitä kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla! Onnea matkaan ;)

      Poista
  6. Anonyymi13.3.13

    Eläköön! Kiitos bloggari!

    Nyt hoksin mitä tietämättäni olen kauan odotellut - siis filmatisointia Topeliuksen "Välskärin kertomukset" kirje-/jatkoromaanista. (Radiojatkishan on olemassa). Siis sitä lapsuuden (1940-luvulla syntyneen) lukukokemusta, joka perustuu Juhani Ahon ihanaan käännökseen -miksei toki tarvittavin ruotsinkielisin ja kyökkilatinan höystöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan olisi upea tv-sarja, jos suomalaiset tv-tuotantovoimat sarjaan pystyisivät!

      Poista
  7. Hyviä huomioita! Joo ei klassikoita kannata sen takia jättää lukematta, että ne ovat pitkiä. Huomattavasti hullumpaa on lukea esimerkiksi nykyajan fantasiasarjoja - voi olla, että jotkut näistä sarjoista eivät lopu koskaan...

    Oma suosikkini tiiliskiviklassikoista on Victor Hugon Kurjat. Aivan ihana tarina, ja henkilöhahmoja, jotka jäävät loppuiäksi mieleen. Tosin olen lukenut sen vain kerran. Olin pelastavinani mummolastani vanhan Kurjat-painoksen, mutta kotona huomasin, että se olikin (paksuudestaan huolimatta) lyhennetty versio. Eiei, jos klassikon lukee, niin kyllä sen sitten pitää olla ihan aito kokonainen versio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin Fennica-tietokannasta Kurjien painostiedot ja ilmeisesti Kurjista ei ole tehty lyhentämätöntä suomennosta. Joten pitäisi kai joko osata tarpeeksi hyvin ranskaa että voisi lukea alkukielellä tai sitten tutkailla miten Kurjat on käännetty muille kielille, jos pystyy lukemaan niillä käännöksen...

      Poista
    2. Täytyy tähän kommentoida, että itseasiassa Kurjista on (kutakuinkin) lyhentämätön suomennos. Sellainen on ainakin omassa hyllyssäni istuskellut yli kymmenen vuotta sen jälkeen kun sen viisiosaisena löysin jostain antikvariaatista, ja tullut moneen kertaan luetuksi. Luullakseni sitä on viimeksi painettu joskus 20- tai 30-luvulla, joten sitä ei saa mistään tilattua, vaan sitä voi etsiä ainoastaan antikvariaateista ja kirjastojen varastoista. Isompien kaupunginkirjastojen varastosta sitä kokemukseni mukaan kuitenkin löytää, sen tunnistaa nimenomaan siitä että kyse on viitenä eri niteenä julkaistu laitos.

      Täytyy tosin tarkentaa, että ihan täysin lyhentämätön se ei ole, sillä vertailemalla joitain kohtia alkukieliseen versioon olen huomannut, että yksittäisiä lauseita tai lauseenpätkiä puuttuu sieltä täältä. Ei kuitenkaan siinä määrin että ne kokonaismittaa juuri lyhentäisivät, vaikea sanoa onko kyse suomentajan tai latojan huolimattomuudesta vai siitä, että kustantaja on käskenyt mahduttaa kirjan x määrään sivuja joka on ollut muutaman sivun kokonaismittaa lyhempi, ja sen takia on nipistetty hiukan sieltä täältä. Mutta siitä ei ymmärtääkseni puutu mitään kokonaisia lukuja, kappaleita tai kohtauksia eikä enimmäkseen mitään lauseitakaan, ja se on reilusti yli tuhatsivuinen kuten alkukielinenkin versio. Sen kanssa kelpaa aikaa viettää tovi jos toinenkin! :-)

      Englanniksi Kurjista on käsittääkseni useampikin lyhentämätön käännös, joten jos englanniksi pystyy lukemaan kirjoja niin sitä voi myös kokeilla.

      Poista
    3. Okei! Ehkä ensin on lyhennetty vähemmän ja myöhemmin enemmän. Kun tosiaan Fennicassa (https://fennica.linneanet.fi) kaikkien painostietojen kohdalle oli merkitty lyhentäminen.

      Poista
  8. HIeno juttu - monesti olen minäkin tuota tiiliskiviasiaa miettinyt. Itse nimittäin nautin hyvän kirjan paksuudesta ja siitä, ettei sen tarvitse pelätä loppuvan ihan heti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvään paksuun kirjaan uppoutuminen kaikessa rauhassa on kyllä mahtavaa! :)

      Poista
  9. Hassua, että sanotaan lukuharrastajien pelkäävän tiiliskiviromaaneja, kun (ainakin bloggaajaotoksen perusteella) asia tuntuu olevan vähän päinvastoin. Ennemminkin vierastetaan lyhyempiä kirjoja, kun ne "loppuvat kesken", kuten Minna edellä sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, varmasti löytyy kummankinlaisia mielipiteitä!

      Poista
  10. Mä olen aivan rakastunut e-kirjaan, juurikin tuon tiiliskivenkutistaja-toiminnon vuoksi. On myös äärimmäisen näppärää, että kirjan voi saada käsiinsä suunnilleen juuri sillä hetkellä, kun keksii sen haluavansa lukea.

    Pienenä miinuksena mainittakoon, että lukuharrastus tulee nykyisesti selvästi aiempaa kalliimmaksi. Paperikirjat, kun tulevat pääasiassa lainatavarana luentaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin jos lukee vaikka sohvalla tai sängyllä on tosi kätevää, kun jaksaa helposti kannatella kirjaa (lukulaitetta) yhdellä kädellä. Isoimmat kirjathan on sellaisia, että niitä pitää lukea suurin piirtein vain pöydän ääressä istuen, ettei muserru painon alle... :)

      Minä olen ajatellut että panostaisin noihin ilmaisiin klassikoihin kun niitä e-kirjana on niin paljon tarjolla. Pitää vaan ensin suorittaa tuo Dickens loppuun, toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. :)

      Poista