maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (äänikirja)

Kuva: WSOY.
Edellisestä Saatana saapuu Moskovaan -lukukerrasta on vierähtänyt viisi vuotta. Äänikirjainnostukseni myötä mieleen muistuivat Booksyn kehut äänikirjaversiosta, joten lainasinpa minäkin Martti Mäkelän lukeman äänikirjan. Saatana saapuu Moskovaan saa blogeissa huomiota tasaiseen tahtiin, Jokkekin bloggasi tästä viikonloppuna.

Klassikkokirja sopikin erinomaisesti kuunneltavaksi. Martti Mäkelällä on todella kaunis lukuääni, siinä on jotain hyvällä tavalla pappismaista. Hän on myös sopivan eläytyvä lukija ja selviytyy jopa venäläisten nimien ääntämisestä ihan mukavasti. Koska tarina on minulle entuudestaan tuttu, tuntui tarinan seuraaminen äänikirjana helpolta. Mutta moni kertoo jättäneensä tämän järeän klassikon kesken sekavuuden vuoksi, joten välttämättä kaikille äänikirja ei ole helpoin tapa tutustua Bulgakoviin. Minä huomasin nauttivani myös juonen sivupoluista nyt täysillä, kun pääjuonet ovat vanhastaan tuttuja.

Kirjan perusjuonesta olen kertonut aiemmassa bloggauksessani ja jos joku kaipaa perustietoa kirjasta, kannattaa aloittaa vaikka Wikipediasta. Tämä on niin rikas ja monipuolinen kirja, että keskityn jälleen tekemään vain yksittäisiä havaintoja.

Vaikka tämä oli jo kai neljäs tai viides kerta kirjan parissa, tajusin vasta nyt, kuinka lyhyelle aikajänteelle tapahtumat sijoittuvat. Kirjan kronologinen aika on vain kolme päivää. Huomioita kirjan aikajanasta löytyy täältä. Kuunnellessa kenties tuli myös kiinnitettyä aiempaa paremmin huomiota tiettyihin avainsanoihin. Pahaa-aavistamattomat henkilöt tokaisevat usein vaikka "piru hänet periköön" tai "piru sen tietää", mikä osoittautuukin usein konkreettisen todelliseksi, kun Moskovaa sekoittamaan saapunut Woland panee tuulemaan.

Viime bloggaukseni yhteydessä käytiin keskustelua ikuisuusaiheesta eli kirjan nimen suomennoksesta. Sama aihe toistuu myös Joken blogikeskustelussa. Kun viimeksi lukiessani ihmettelin Wolandin syytä saapua Moskovaan, tuntui tällä kuuntelukerralla vastaus itsestään selvältä. Totta kai hän tulee pelastamaan Mestaria ja Margaritaa! Kai kirjan alkuperäisnimi Mestari ja Margarita viittaa tähänkin...

Pontius Pilatusta ja Jesua Ha-Notsria koskevissa jaksoissa kiinnitin huomiota erityisesti upeaan, hienovaraiseen ja osuvaan vallankäytön kuvaukseen. Kaunokirjallisen Pilatuksen kanssa vietin viimeksi aikaa pääsiäisenä Mika Waltarin Valtakunnan salaisuuden parissa. Bulgakovin Pilatus pelkää, juonittelee, laskelmoi ja vetelee naruista kuin ovelin mahdollinen kehittyvien maakuntien poliitikko.

Minä alan kallistua yhä enemmän sille kannalle, että Saatana saapuu Moskovaan on kenties nerokkain kirja jonka olen lukenut. Kirja hehkuu uskomatonta luovuutta ja on todella monitasoinen. Kirja on yhtä aikaa runsas ja yksityiskohtainen, silti virtaviivainen. Pienissäkin rooleissa olevat hahmot tuntuvat todellisilta ja oikeilta. Ja niin tuntuvat kaikki yliluonnollisetkin tapahtumat, joita kirjassa riittää.

Monet kirjat voi lukee "tyhjiksi" yhdellä lukukerralla. Saatana saapuu Moskovaan taas on tuntunut melkein kerta kerralta antoisammalta. Ja tässä riittää niin paljon pureksittavaa, etten ainakaan minä usko voivani lukea tätä ikinä tyhjiin.

Lopuksi linkitän Jim Murdochin blogiarvion. Sieltä löytyy paljon pohdiskelua kirjasta ja mainio linkkilista muihin kirjaa käsitteleviin sivustoihin.

16 kommenttia:

  1. Ansiokas postaus Salla.

    Kirja on myös nerokas, mutta makuasioista ei voi kiistellä, mutta väitän "hieman" vastaan.

    Minusta Pontius Pilatus tarina oli oiva, ja siinä oli vallankäyttöäkin.

    Tässä uin blogistanin valtavirtaa vastaan, MUTTA tarinan lähtökohta minusta on väärä. Mikäli kyse on samasta tarinasta kun eräässä toisessa kirjassa on (luin sen myös läpi), pitäisi se kirjoittaa samoin ja samoin nimin. Mikäli kyse on eri tarinasta pitää sille tehdä riittävän eri nimet, tässä armahdettava konna Barabbas (kuten toisessakin teoksessa, kuoleman tuomittuja jäi kolme, ja kyse oli pääsiäisen alusesta), Kirjatilaisen etunimi on Juudas, kirjoittaja on Leevi Matteus. Oikeasti en nähnyt tarinan linkittymistä mihinkään kirjan teemaan tai mihinkään muuhunkaan, tästä en pitänyt lainkaan. Marcus Rotantappaja ei naurattanut myöskään.

    Se joka toista ilahduttaa, se voi toista surehduttaa, itsekin kirjasin toteamuksia: mikä pirun puheenjohtaja, piru sinut periköön, painu helvettiin sekä ole hiljaa piru vieköön. Nämä kaikki olivat minusta mautonta, samoin Margareetan hurmehuuhtelu, varsinkin se toinen.

    Se, mikä minua ilahdutti oli sen sijaan puhuminen esimerkiksi toisen luokan tuoreusasteesta, ilmiannoista, virastoista, ruplakätköistä, asuntojen vaihdoista, runofeikeistä …

    Kitinästä huolimatta hyvä postaus nerokkaasta kirjasta, jossa kuten kirjoitat asiat etenevät varsin huimaa tahtia.

    Teoksen aseman näen kuitenkin enemmän venäläisenä klassikkona tai niiden jatkona en niinkään itsenäisenä teoksena, niin paljon on viitteitä muihin teoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evankeliumien tekstejä on hyödynnetty todella monissa fiktiivisissä tarinoissa, eikä siinä minusta ole noin ilmiönä mitään mautonta. Useinhan tulkinta vain antaa uutta näkökulmaa uskonnon perusteisiin, esimerkiksi Monty Python -ryhmän elokuva "Brianin elämä" on tästä hyvä esimerkki...

      Helpoin tapa Pilatus-jaksojen tarkasteluun on lukea niitä Mestarin käsikirjoituksena.

      Poista
    2. Salla ymmärrän pointin, mutta eikö tässä lopputulema ole toinen? Minusta olisi voitu pitäytyä Pontius Pilatuksen pohdinnoissa, jos valintadilemmaa olisi haluttu korostaa.

      Toiseksi teoksen nostamat ongelmat. Ovatko ne historiallisesti olleet merkittäviä tai olennaisia 1930-luvun ongelmia (jonkun syrjähypyt, asunnon hingut, rahanahneus, vapaalippujen metsästys)?

      Poista
    3. Minä tulkitsen tätä niin, että Jesuan tarinan kautta voi miettiä, ovatko asiat aina sillä lailla kuin niiden on kerrottu olevan. Vaikka tarinaa olisi kerrottu vakiintuneella tavalla jo pitkään, onko mahdollista, että faktat ovatkin jotain muuta?

      Poista
    4. Niin se on minusta uskosta kiinni.
      ***
      Sinulla on hyvä arvio ja kirja on varmasti hyvä, mutta kyse on tässä minun mielipiteestäni.
      Minä (ehkä virheellisesti) päättelen, että Mestarin nostama teema on varsin tärkeä koko romaanin kannalta, sillä ihmettelen, miksi Mestarin romaani oli saanut murskakritiikit. Minusta kyllä romaanin romaani oli varsin huono, mutta Ivan-runoilijan kontekstissä se ei sitä ollut (Ivanin tehtävän kannalta). Romaanin romaani on minusta varsin keskeinen, sillä se nousee heti alkukohtauksessa, myöhemmin siihen palataan moneen otteeseen ja toistuvasti, mitä pidemmälle siinä romaanissa päästään, sitä enemmän poikkeamia syntyy.
      ***
      Kuten aiemmin totesin muu toiminta ei ole kovinkaan kummoista, tusinan kirjailijan herkuttelut kaviaarilla ja muilla merenherkuilla ei ole kovinkaan keskeistä, kuten ei joidenkin muotivaatteiden sovitus ja muutaman ihmisen valuuttakätköt.
      ***
      Tämä kommenttini ei ota pois ollenkaan siitä, että kirjailija oli saanut linkitettyä asiat hienosti, mutta kirjan sanoman kannalta sillä voi olla merkitystä. Pohdin nimittäin, mikä on kirjan lopputulema muutamana konkreettisena sanana.

      Poista
    5. Hih, tuo viimeinen lauseesi onkin vaikea kysymys! Kaipa juuri tuon vuoksi tästä kirjasta on kirjoitettu sivukaupalla analyyseja...

      Poista
    6. Olen vähän huonoilla eväillä kommentoimassa, luin juuri kirjan, mutta se oli kirjaston kaiken kokenut ja kaikki nesteet imenyt versio, joten luettuani palautin sen takaisin,joten juuri nyt minulla ei ole teosta. Luultavasti hankin kirjan, se on aika kovassa kurssissa huuto.netissä.

      Luultavasti äänikirjakin olisi hyvä.

      JOtkut toiminnat kirjassa olivat "varsin hauskoja", minulla tuli mieleen Marx-veljesten elokuvat

      Poista
    7. Piti ihan tsekata verkkokirjakaupasta ja tosiaan, tilapäisesti loppuunmyytyä tämä näyttää. Lienee varsinainen "steadyseller".

      Poista
  2. Kiitos tästä! Saatana saapuu Moskovaan on yksi suosikeistani ja siitä on aina kiva lukea näkemyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Kestosuosikista kyse on täälläkin! :)

      Poista
  3. Minä olen ensimmäisen kerran tutustunut tähän juuri äänikirjana! Jäin miettimään, onkohan kyseessä ollut eri versio, koska muistelen kuuntelemassani versiossa olleen myös naislukijan. Tai sitten sotken mielessäni asiat! Joka tapauksessa ihastuin heti kirjaan ja luin sen sitten myöhemmin ihan paperikirjanakin.

    Tämä on totta tosiaan teos, josta ei pureskeltava lopu parillakaan lukukerralla. Toisten arvioita lukiessaan huomaa aina jonkin sellaisen näkökulman,mitä aiemmin ei ole hoksannut. Ah, pitäisikin ehdottomasti lukea tämä jossakin sopivassa välissä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ehkä etsiä luettavaksi myös jokin selitysteos tälle kirjalle!

      Poista
  4. Köh - luin tämän 17-vuotiaana, ja rakastuin. Ja, heh, nyt mie en voi kuollaksenikaan enää muistaa että mistä koko kirja kertoi. Venäläinen kirjallisuus on niin kovin jännittävää - tuntuu, että sieltä kumpuaa niin syvää ja erilaista filosofiaa että ammenettavaa riittää loputtomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, selvästi uusintalukemisen paikka siis ;)

      Poista
  5. Tulen jälkikäteen tänne kommentoimaan... minustakin tässä oli mahtava lukija! Sivupolkuilu tuntui hänen käsittelyssään täysin luontevalta, ja jotenkin kuunneltuna kaikki visualisoituu hyvin.

    Tämä pitää lukea uudestaan kyllä muutaman vuoden sisään. Onneksi löysin itselleni oman kappaleen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjahyllyn komistus onpi tämä kirja! :)

      Poista