maanantai 9. heinäkuuta 2012

Enkeli-Elisasta, verkkokirjoittamisesta, faktasta ja fiktiosta

Lauantaina istahdin junaan ja avasin matkalukemiseksi ottamani Helsingin Sanomien kuukausiliitteen. Uppouduin lukemaan Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin erittäin mielenkiintoista artikkelia Uskomaton murhenäytelmä.  Siinä käsitellään Enkeli-Elisan tarinaa. Tekstissä oli niin mielenkiintoisia asioita mm. verkkokirjoittamisesta ja tekstianalyysistä, että oli pakko mainita asiasta blogini Facebook-sivulla saman tien.

Junamatka hurahtikin todella nopeasti. Ryhdyin selaamaan kännykällä Enkeli-Elisan Facebook-sivua ja muuta verkkokeskustelua. Sadat, ehkä jopa tuhannet ihmiset ottivat kantaa asiaan. Aikani seurasin sivusta, mutta jossain vaiheessa ryhdyin itsekin kommentoimaan asiaa Enkeli-Elisan Facebook-ryhmässä. Palaan vielä perusasioihin, jos joku on onnistunut missaamaan uutisoinnin asiasta. Käyn myös läpi, miksi haluan asiaan ottaa kantaa blogissani, vaikka en olekaan lukenut Minttu Vettenterän kirjaa Jonakin päivänä kaduttaa. Sen sijaan Oota, mä luen tän eka loppuun -blogissa on sekä luettu kirja että käsitelty Hesarin artikkelia.

Vettenterä on itse kertonut kärsineensä mm. paniikkihäiriöstä, joten toivon hänen selviävän julkisyysmyllystä kunnolla. Epäröin ensin juttuni kirjoittamista juuri siksi, että Vettenterä on kertonut kokeneensa rankkoja asioita ja voi olla, että hänen henkinen jaksamisensa on nyt koetuksella. Mutta case Enkeli-Elisassa ei ole kyse enää vain Vettenterästä, vaan mielestäni asialla on jo yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Harrastajakirjoittaja ja omakustannekirjailija Minttu Vettenterä perusti vuonna 2011 blogin, jossa hän kertoi Enkeli-Elisasta. Vettenterän mukaan Elisa oli koulukiusaamisen vuoksi  itsemurhan tehnyt 15-vuotias tyttö. Elisan isä Miksu oli itse entinen koulukiusaaja, joka oli kiusannut myös Vettenterää. Tyttärensä kuoleman jälkeen hän otti yhteyttä Vettenterään ja he sopivat kirjaprojektista. Vettenterä muokkaisi Elisan päiväkirjojen pohjalta kirjan, tarkoituksena olisi kampanjoida koulukiusaamista vastaan. Projektille perustettiin kotisivu.

Heinäkuun 2012 alkuun mennessä Enkeli-Elisan Facebook-sivu oli kerännyt yli 40 000 tykkääjää. Myös minut. Törmäsin Enkeli-Elisan tarinaan netissä joskus talvella ja liityin pintapuolisen tutustumisen jälkeen tykkääjäksi, siinä käsityksessä että kyseessä on oikea ihminen. Asia oli hyvä, ja koulukiusaamisen kauhuista on syytä puhua ääneen. Minuakin kiusattiin ala-asteen lopussa – kiusaaminen ei ollut fyysistä ja oli varmasti ”helpompaa” kuin monella rankasti kiusatulla, mutta muistan silti, miten kamalalta lällätys ja kaverittomuus tuntui. Ja miten pitkät vaikutukset sillä oli elämässäni, olinhan vasta lapsi ja kasvamassa nuoreksi.

Vuoden 2012 aikana Vettenterä on myös ehtinyt esiintyä Enkeli-Elisan tiimoilta lehdissä ja tv:ssä. Myös muut henkilöt – kuten toimittajat tai bloggaajat – ovat viitanneet Enkeli-Elisan tarinaan useissa eri yhteyksissä.

Kuukausiliitteen juttu Enkeli-Elisasta poikkesi aiemmista lehtijutuista yhdellä tavalla. Siinä haluttiin tarkistaa faktat useammasta kuin yhdestä lähteestä. Toisin sanoen toimittajat kaipasivat jotain muuta faktatietoa kuin Minttu Vettenterän sanaa siitä, että Enkeli-Elisan vanhemmat ovat oikeita ihmisiä. Tällaista tietoa ei juttua varten löytynyt. Vettenterä on tosin  omassa blogissaan luvannut esittää elokuussa, kesälomansa jälkeen, faktaa Enkeli-Elisasta.

Jos ei ole lukenut Kuukausiliitteen juttua, suosittelen tutustumaan tiivistelmään  Vesa Linja-ahon blogissa.

Verkkokirjoittaminen ja tekstianalyysi

Luku- ja blogiharrastajana Kuukausiliitteen jutussa minua kiinnosti erityisesti tekstianalyysin osuus. Toimittajat pyysivät tutkija Ulla Tiililää tekemään tekstianalyysin Enkeli-Elisa- teksteistä. Hän vertasi Minttu Vettenterän omissa nimissään kirjoittamaa tekstiä, Enkeli-Elisan päiväkirjoja ja Elisan vanhempien Miksun ja Riikan tekstejä. Tutkija totesi, että on erittäin epätodennäköistä, että neljä eri ihmistä kirjoittaisi näin samalla tavalla. Samanlaiset sanat, oikeinkirjoituksen tyyli ja kirjoitusvirheiden tyyli toistui.

Ihmiset, jotka eivät välitä lukemisesta tai kirjoittamisesta, eivät ehkä jää tällaista pohtimaan. Minulle lukijana ja bloggaajana tämä on kiinnostavaa ja ennen kaikkea uskottavaa tietoa. Vaikka koneella kirjoittaessa ihmisen käsiala ei tule näkyviin, on digitaalisessa tekstissäkin ”käsiala”. Olen miettinyt, että kuuden vuoden blogin pitämisen jälkeen minulle olisi mahdotonta aloittaa esimerkiksi anonyymia blogia. Jos joku alkaisi selvittämään kirjoittajaa, löytyisi varmasti joku, joka olisi lukenut nykyistä blogiani ja tunnistaisi yhtäläisyydet. Verkon joukkoäly toimii salaisuuksien paljastamisessa – aivan kuin plagiointijutuissakin – aina joku huomaa, jos homma haiskahtaa.

Tekstikäsialan tunnistettavuudesta kertoo myös se, että jos kirjailija ryhtyy julkaisemaan salanimellä, selviää salanimen taakse kätkeytynyt kirjailija yleensä aika nopeasti. Toki aina salanimen käyttö ei ole mitenkään raskauttavaa, vaan kirjailijasalanimet saattavat olla puolijulkisia jo alusta alkaen.

Jotta ihminen voisi kirjoittamalla esiintyä aukottoman uskottavasti useampana eri ihmisenä, täytyisi hänen olla todella taitava. Ehkäpä Jari Tervo, ristikkäisten kertojanäänien mestari, pystyisi tähän? Onhan vaikkapa Pyhiesi yhteyteen mainio todiste siitä, kuinka Tervo pystyy kirjoittamaan erilaisen äänen erilaisille ihmisille.

Toisaalta, jokainen Tervoa lukenut tietää, kuinka tunnistettava ja omaperäinen Tervon tyyli on.

Esikoiskirjan markkinointi kirjoittajablogissa

Kuten kaikki kirja-aiheisia blogeja seuraavat tietävät, kirjailijanurasta haaveilevat ihmiset perustavat hyvin usein blogin. Useimmat ovat oikein asiallisia. Blogia pidetään usein ihan bloggaamisen ilosta, mutta blogi on samalla jonkinlainen keino oman esikoiskirjan markkinointiin. Kirjoittajablogit ovat jo sen verran merkittävä ilmiö, että tunnustettu pitkän linjan kirjailija Anja Snellman julkaisi huhtikuussa kirjan Ivana B., joka käsittelee julkisuustyrkkyä bloggaajaa ja esikoiskirjailijaa. Ivana B:n mielestä on ihan ok esimerkiksi valehdella toimittajille Mensan jäsenyydestä, eiväthän laiskat toimittajat kuitenkaan mitään taustoja jaksa tarkistaa.

Case Enkeli-Elisa ylittää kuitenkin ilmiönä kaikki nykyiset kirjoittajablogit. Jos todella on niin, että kirjailijaksi haluava on saanut sadat ihmiset sytyttämään virtuaalikynttilöitä Facebookissa fiktiivisen hahmon fiktiivisenä kuolinpäivänä, lähettämään voimahaleja fiktiivisen hahmon fiktiivisille vanhemmille ja vielä saa ihmiset julistamaan uskoaan Elisaan, ollaan jo The Unwrittenin maailmassa. Siis siinä, missä ihmisille syötetään tarinoita, ihmiset alkavat uskoa tarinoiden olevan totta, ja tämä ihmisten usko muuttaa reaalimaailman tapahtumia.

Tässä tullaankin lukuharrastajan näkökulmaan. Unohdetaanpa nyt hetkeksi Minttu Vettenterä, Enkeli-Elisa ja koulukiusaamisen ehkäisemisen tärkeys. Katsotaan asiaa kirjojen ja lukemisen kannalta.

Suomessa julkaistaan kirjallisuutta paljon. Varmasti jokainen esikoiskirjailija toivoo näkyvyyttä kirjalleen, lukijoita ja lukijoiden palautetta. Kuten kirja-alaa seuraavat tietävät, kirjojen ”elinkaari” on lyhyimmillään alle vuosi, suurin osa kirjoista saavuttaa hyvin vaatimattomat myyntiluvut ja hyvin vähän näkyvyyttä ns. valtamediassa. Esimerkiksi minä, kotimaisen kirjallisuuden ystävä, törmään jatkuvasti kirjoihin tai kirjailijoihin, joista joudun typerästi toteamaan, etten ole koskaan kuullutkaan.

Ehkä ”suuri massa” ei siis kaipaakaan luettavakseen kiinnostavaa kirjaa? Ehkä kirja on oheistuote. Tärkeämpää on saada Facebook-ryhmässä osoittaa tunteita, sytyttää virtuaalikynttilöitä, itkeä näppäimistön äärellä oikeaksi ihmiseksi uskomansa tytön kohtaloa. Joku kommentoi Facebook-ryhmässä lukeneensa Jonakin päivänä kaduttaa –kirjan ja kertoi kirjan olevan ihana. Mitä ihanaa voi olla kirjassa, jossa koulukiusaaminen johtaa itsemurhaan? Kuukausiliitteen artikkeli viittasi siihen, että itsemurhan tehneen nuoren nostaminen jalustalle ja kovaääninen muistelu on omiaan lisäämään nuorten itsemurhia.

Itsemurha ”tarttuu”. Pelkästään tämän ilmiön vuoksi Kuukausiliitteen artikkeli oli vastuullinen teko.

Onko sillä nyt väliä onko Enkeli-Elisa totta vai ei?

Hämmästyttävän moni Facebook-ryhmäläinen on kommentoinut, ettei ole väliä onko tarina totta, onhan asia hyvä. Minusta on väliä, onko tarina totta. Jos elämme sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisille on ihan sama, ovatko asiat faktaa vai fiktiota, ollaan aikamoisten riskien äärellä.

Esimerkiksi eduskuntavaalit. ”Äänestän Maija Mattilaa eduskuntaan, koska hänellä on hyvää kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja hän ajaa minulle tärkeitä asioita.” Tai: ”Äänestän Maija Mattilaa eduskuntaan, koska hän on ihana ja minulle on ihan sama, onko häntä oikeasti olemassa.”

Herkkäuskoisia ihmisiä on helppo johtaa mihin älyttömyyksiin vaan, varsinkin jos ihmiset itse myöntävät ääneen, että faktoina esitettyjen asioiden totuusarvo on heille yhdentekevä.

Kun aiheena on koulukiusaaminen, on mielestäni erityisen tärkeää korostaa ihmisen kykyä erottaa fakta ja fiktio toisistaan. Koulukiusaamisen, työpaikkakiusaamisen tai vaikka parisuhdeväkivallan kohdalla tuntuu pätevän sama logiikka: uhri alkaa uskoa, että hänessä itsessään on jotain vikaa, mikä aiheuttaa kaltoinkohtelua. Olisi tärkeää, että uhri pystyisi pitämään mielessään, että kiusaajan syytökset eivät ole totta.

Kirjallisuutta koulukiusaamisesta

Facebook-ryhmässä oli myös väite, että Enkeli-Elisa on tärkeä asia, koska koulukiusaamisesta ei ole kirjoitettu kirjoja. Vastaväitteitäkin asialle syntyi, itse vastasin näin:

”Tässä muutama ihan ulkomuistista, lisää löytää nettivinkkien perusteella tai kirjaston hakukoneilta tai kysymällä kirjaston työntekijöiltä.

Margaret Atwood: Kissansilmä. Tyttöjen välistä henkistä, julmaa kiusaamista.

John Ajvide Lindqvist. Ystävät hämärän jälkeen. Oskar-poikaa kiusataan koulussa, pedofiili etsii lapsia lähiössä.

William Golding: Kärpästen herra. Lentokone putoaa ja joukko koulupoikia päätyy autiolle saarelle. He jakautuvat kahteen leiriin ja alkavat kiusata ja jahdata toisiaan. Eristäytynyt yhteisö muodostaa myös oman erikoislaatuisen uskonnon.

Olli Jalonen: Poikakirja. Lihavaa poikaa kiusataan koulussa, tähän osallistuu myös tunteeton opettaja.”

Helmet-verkkokirjaston hakusana ”koulukiusaaminen” antaa 236 tulosta, mukana sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Eivätkö ihmiset siis ole tienneet näistä kirjoista? Ehkäpä eivät, jos he eivät harrasta lukemista. Jonakin päivänä kaduttaa ylitti heidän ”kirjakynnyksensä”, koska asia tarjoiltiin oikean ihmiskohtalon kautta. Ilmankos jotkut Facebook-ryhmäläiset aikovat ottaa yhteyttä Kuluttajavirastoon, koska kokivat että kirjaa oli markkinoitu heille tositarinana.

Tässä vielä äsken mainittujen kirjojen lisäksi muita kirjoja, joissa käsitellään koulukiusaamista. Jos koulukiusaaminen kirjallisena aiheena kiinnostaa, luettavaa kyllä löytyy.

Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen - huomaa, puutu, ehkäise

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Jennifer Thomson: Bullying – A Parent’s Guide

Ps. 10.7. Ritu linkkasi kommentissaan 
Tampereen kaupunginkirjaston listaan koulukiusaamisaiheisista lasten- ja nuortenkirjoista.

61 kommenttia:

  1. Sait juuri tykkääjän ja seuraajan!

    VastaaPoista
  2. Velloo, velloo todenteolla! Kiitos tästä hyvin jäsennetystä ja perustellusta mielipiteestä, täytyy hankkia Hesarin liite vielä luettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Hieno teksti, Salla! Monipuolinen, asiallinen ja ennen kaikkea tärkeitä pointteja esiin nostava.
    (Kommentoin nyt vaan näin pikaisesti, mutta olen kanssasi samaa mieltä - ihan kaikesta mitä tähän asiaan tulee.)

    VastaaPoista
  4. Minäkin liityin talvella Enkeli-Elisan ryhmään ja Elisan tarina on koskettanut minua todella paljon. Hassua on, etten ennen tätä viime viikkoista isoa keskustelua ollut edes ajatellut, etteikö Elisa olisi ollut totta jne. Nyt kuitenkin on mediassa ollut niin paljon juttuja, etten minäkään tiedä, mihin uskoa.

    Moni on sitä mieltä, ettei sillä ole tosiaan väliä, onko Elisa oikeasti ollut olemassa ja ovatko hänen vanhempansakin tosiaan pitäneet blogia jne..mutta jotenkin minusta sillä on väliä, isostikin.

    VastaaPoista
  5. Nimetön9.7.12

    Se on Vettenterä eikä Vettenranta. Muuten hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
  6. Hyvä juttu.

    Itse asiaan en osaa sanoa mitää, en ole seurannut, mutta Kaipaisen Kellomorsian tarkastelee hieman samaa tematiikkaa.

    Lisäksi on julkaistu teos Tina Holmberg-Kalenius: Elämää koulukiusaamisen jälkeen

    VastaaPoista
  7. Hyvä juttu! Sain tästä tiiviin tiedon asiasta, kun en ole ehtinyt muuten seuraamaan kuin, mitä olet kirjoitanut täällä tai facessa kommentoinut. Ihmettelen tuota, että ihmiset sanovat, että onko väliä onko joku ihminen todellinen, sillä Enkeli-Elisan tarina "voisi olla kenen tahansa tarina", mutta kun se ei ole eikä voisi. Enkä pidä sitä, että itsemurhalla mystifioidaan, tuhannet ihmiset sytyttävät kynttilän fiktionaalisen hahmon kuvitteellisen itsemurhan johdosta.

    VastaaPoista
  8. Nimetön9.7.12

    Ja mistäköhän koko Enkeli-Elisa sai alkunsa... http://jossai-nn.vuodatus.net/ Vettenterän blogi, tasapainoista settiä, not.

    VastaaPoista
  9. Nimetön9.7.12

    http://jossai-nn.vuodatus.net/blog/2625866/onni-ja-onnettomuus/

    "Tarinan kaksi päähenkilöä alkavan saada kongreettisen hahmonsa."

    Miks rupee tuntuun, et hei, meit on kusetettu!

    VastaaPoista
  10. Perinpohjainen postaus, kuten aina.

    Huomasin juuri uutisen, jonka mukaan poliisi ottaa asian tutkittavakseen. Ajattelinkin jo eilen, että eikö tässä olisi viranomaisten tekemien tutkimusten paikka, niin saadaan selvyys asiaan:
    http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisi+selvitt%C3%A4%C3%A4+Enkeli-Elisan+taustoja/a1305581815965

    VastaaPoista
  11. Ivana B. kävi itselläkin mielessä, jos tämä on sitä miltä Kuukausiliitteen jutun perusteella vaikuttaa. Mutta ilmiöstä yleisemmin: netissä on nykyään blogeja, joissa ihmiset sanovat suoraan haluavansa Kirjailijaksi (iso k esim. ko. Mintun vanhasta bloggauksesta) tyyliin hinnalla millä hyvänsä tms. Pelottavaa. Ihan kuin Kirjailijuus olisi jokin paikka tai asema sinänsä. Voin kertoa: ei ole. Sama ihminen sitä on silti, samoine arkisine ongelmineen.

    VastaaPoista
  12. Hyvä teksti Salla. Minustakin kaikkein pelottavinta on, että niin monen mielestä on ihan sama, onko tarina totta vai ei. Miten se voi olla ihan sama? Koko ajatus on niin järjetön, etten osannut edes keksiä vasta-argumenttia, joten olen kiitollinen kun löysit sellaisen. :-)

    VastaaPoista
  13. Nimetön9.7.12

    Kuten itsekin mainitsit, yksi kiusatun surullisimpia asiaoita on kaverittomuus. No, Mintulla on nyt kavereita...
    Kiitos kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  14. Sen lisäksi, että otit kantaa siihen, onko Elisan tarinan totuuspohjalla väliä, hyvää postauksessasi oli pohdinta digitaalisesta "käsialasta". Mielestäni se oli Hesarinkin jutun mielenkiintoisin anti, jäin pitkään pohtimaan mm. sitä, miten paljon ja millä tavoin tulee sekoitettu puhe- ja kirjakieltä.

    VastaaPoista
  15. Nimetön9.7.12

    jossain-nn- blogihan ei käsittääkseni ole Vettenterän blogi, vaan jonkun joka kiusaa häntä ja kopioi hänen bloginsa tekstejä omikseen (näin hän itse ainakin on selvittänyt, Facebook-sivulta voi lukea asiasta lisää).
    Oli miten oli, niin kyllähän tästä kehkeytyy kiintoisa draama puolustajien ja epäilijöiden välille. Ja selviääköhän totuus koskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin tästä kommentin, jossa mainittiin toisen henkilön nimi. Sovitaanko näin, että blogiarvuutteluja ei täällä jatketa.

      Poista
  16. Nuortenkirjoissa koulukiusaaminen ja muukin kiusaaminen on keskeisiä teemoja! Edellä lueteltujen lisäksi nyt tuossa hyllylläkin nököttää Reija Kaskiahon Veitsenterällä, ja eiköhän se tuossa toisessa, Mats Wahlin Lumi peittää jäljet -kirjassakin ole jossakin osassa, ainakin saman miehen kirjassa Ruotsia idiooteille se on keskeinen. On aika kummallinen väite, ettei kiusaamisesta ole kirjallisuutta! Kouluissakin luetetaan sellaisia!

    Olen tässä parina päivänä pähkäillyt tätä kuviota aika lailla. Ahdistaa Vettenterän puolesta, hän on selkeästi avun tarpeessa, tai sellainen kuva tästä sotkusta ainakin syntyy. En oikein jaksa uskoa siihenkään, että kyseessä on pelkästään markkinointi-idea. Vettenterä muuten sai lastenkirjalleen talvella ihan oikean kustannussopimuksenkin, joten siitäkään ei kenkä puristane.

    Kysymys siitä, onko väliä, ovatko ihmiset oikeasti olemassa vai ei, on tässä aika keskeinen minustakin. Kyllä on! Tajuaahan sen nyt jokainen, että jos kirjoittaisi avoimesti fiktiivisen tarinan, jossa on aineksia tositapahtumista, saisi paljon vähemmän huomiota kuin tällä "perustuu tositapahtumiin" -kuviolla. On tässä rahastakin kyse, jollakin tasolla ainakin.

    VastaaPoista
  17. Nimetön9.7.12

    Johanna Nilssonin niin ikään koulukiusaamisesta kertova kirja Älä usko, älä toivo, älä rakasta kosketti aikoinaan todella paljon. Kirja on todella rankka ja itse koulukiusattuna itkin sen ääressä monet itkut, mutta uskallan silti suositella sitä lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ihan samaa, se on todella koskettava kirja! En muistanut kirjan nimeä ennen kuin nyt, vain sen että päähenkilön nimi on Hanna...

      Poista
  18. Kiitos kommenteista. Vettenterä oli tosiaan muuttunut Vettenrannaksi tekstin puolivälissä, kävin korjaamassa. Kiitos myös kirjavinkeistä. Aiheen tiimoilta voisi tehdä myös kirjalistan kultin muodostumisesta ja vallankäytöstä...

    Pahoittelen, tajusin että käytän termejä esikoiskirja ja esikoiskirjailija hieman epätarkasta tässä yhteydessä. Eihän tuo Jonakin päivänä kaduttaa ole mikään esikoiskirja, jos aiempiakin omakustanteita ja myös muiden kustantamia kirjoja jo on.

    VastaaPoista
  19. Kiitos, tosi mielenkiintoinen kirjoitus! En ole vielä ehtinyt lukemaan kk:n juttua vaikka se jo lähettyvillä onkin.

    Minäkään en ymmärrä, miksi jotkut ihmiset eivät näe mitään pahaa siinä, että heille on mahdollisesti myyty fiktiota faktana, koska asiat olisivat voineet tapahtua.

    Toinen paha, vieläkin liian vähälle huomiolle jäänyt seikka on juuri tuo itsemurhien tarttuvuus. On pelottavaa, jos nuoret voivat samaistua kirjan päähenkilöön liikaakin, ajautua samanlaiseen ratkaisuun ja miettiä vielä, kuinka heidät sitten myöhemmin glorifioidaan.

    VastaaPoista
  20. Nimetön9.7.12

    Minua hieman ihmetyttää, että asiaa lähdetään ruotimaan blogeissa. Ymmärrän toki, jos asia on henkilökohtainen, mutta en oikein usko, että mutu-tuntumista on hyötyä asian osaisille.

    Sen sijaan Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin juttu on varsin kiinnostava ja monipuolinen. Se kannatta lukea. Lukija saa itse muodostaa mielipiteensä. Tulkintoihin lehtijuttukin perustuu, sillä faktat uupuvat ja totuutta hekään eivät saaneet selville.

    Tärkeää on, että mielipiteet esiintyvät mielipiteinä ja faktat faktoina myös blogeissa. Omakohtaisuus ei tee asiasta yhtään perustellumpaa tai faktisempaa.

    Aihe itsessään on kuitenkin tärkeä. Jokainen koulukiusattu tietää, että asia on kipeä ja arka. Siksikin tämä kohu ihmetyttää.

    (Jos uskallan kommentoidanäin eriävällä tavalla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön13.7.12

      Minua ei ihmetytä lainkaan, että valtakunnallisesti kiinnostavaa asiaa pohditaan blogeissa, joissa muutenkin kirjoitellaan mutu-asioista. Elisa-keississä on paljon pohdittavaa eikä ensimmäisenä tule kyllä blogistina tai blogien lukijana mieleen ihmetellä sitä, mitä hyötyä pohdinnasta on asianosaisille.

      Allekirjoitan kaiken mitä Salla kirjoitat tässä. Olen itsekin pohtinut kirjoittaja-minääni ja monta kertaa pelleillytkin anonyymiuden suojissa. Se vaikuttaisi olevan hyvin helppoa, nimittäin "henkilöllisyyden" vaihtaminen netissä butta kokonaisten blogien kirjoittaminen johdonmukaisesti eri tyyleillä olisi varmasti mahdotonta useimmille.

      Poista
  21. Kiitos, Salla, tämä oli - kuten jo todettiin - asiallinen ja jäsennetty katsaus kiinnostavaan aiheeseen! Asiaa joka sana.

    Voiko olla niin, että jos kyse on huijauksesta, kyseessä on aivan oikea rikos, siis petos, ei mikä tahansa kirjallinen kokeilu?

    Olen anni.M:n blogissa jo lyhyesti kommentoinut sitä, että toisaalta tämä on kulttuurisesti kiinnostava ja pelottava aihe, toisaalta suuri tragedia. Tragedialle on ihan sama, onko kyseessä huijaus vai ei, tragedia on jo totta. Kulttuurisesti taas totuudella on merkitystä.

    Kirjailijalla on toki laajat taiteelliset vapaudet tehdä taidetta, mutta ei hän voi totuutta todellisuuden puolella vääristää. Kaunokirjallisessa teoksessa voi siis lasketella vaikka minkälaista lööperiä, jos asia halutaan niin ilmaista, mutta oikeassa elämässä pitää pysyä totuudessa. Tässä on mennyt nämä kaksi asiaa sekaisin, mikäli todetaan, että Vettenterä on todellakin keksinyt koko jutun itse.

    Joku kirjailija käyttää aineistonaan todellisia tapahtumia mutta etäännyttää niitä kirjaansa varten niin, ettei henkilöitä ehkä tunnista. Tässä on käynyt vähän toisin päin. Kirja on tavallaan etäännyttänyt todellisuutta. - Jos siis vahvistuu, että Enkeli-Elisan tarina on kokonaan keksitty.

    Koko asia kylmää minua vieläkin.

    VastaaPoista
  22. Salla, kiitos hienosta artikkelista, olet pukenut sanoiksi todella hienon ja vaikea asian.

    Haluan korostaa tuota ihmisten taipumusta saada tartunta jostain teosta. Kun me usein haluamme se Warholin kuuluisan varttitunnin kuuluisuuden ja julkisuuden hinnalla millä hyvänsä. Niin sen saadakseen nuori voi ajatua todella mielettömiin tekoihin, joista ei enää ole paluuta. Siksi fiktion ja faktan sekoittaminen on vaarallista, tässä mediaa ja julkisuutta liian paljon korostavassa yhteiskunnassamme.

    VastaaPoista
  23. Hieno kirjoitus. Minäkin luin tuon kuukausiliitteen jutun, sillä koko Enkeli-Elisa-ilmiö oli herättänyt minussa jo aiemmin paljon ajatuksia. Olin itse vuosikausia erittäin rankasti koulukiusattu, ja minusta on tärkeää, että kiusaamisasiasta puhutaan. Tämä Elisa-ilmiö on kuitenkin saanut piirteitä, joista en pidä. Ilmiönä koulukiusaaminen on todellinen ja julma asia, mutta sen ympärille ei mielestäni saisi kutoa julkisuudenhakuisuutta tavoittelevaa fiktiota tuolla tavoin kuin nyt tuntuu käyneen. Se on kiusattujen vähättelyä.

    VastaaPoista
  24. Kiitos keskustelusta. Anonyymi kysyi miksi asiaa pitää ruotia blogeissa. Eriävät mielipiteet ovat toki sallittuja (päätön henkilökohtainen haukkuminen ei, mutta siitähän ei tässäkään onneksi ollut kysymys).

    Yritin kirjoittaa oman näkemykseni niin, etten siinä julistaisi tietäväni faktoja, koska eihän minulla niitä ole sen enempää kuin muillakaan. Sen voin sanoa, kuten olen tuolla Fb-ryhmässäkin kommentoinut, että Hesarin kk-liitteen juttu on minusta uskottavampi kuin Vettenterän näkemys.

    Enkeli-Elisassa on kysymys kirjasta ja bloggaamisesta. Kummatkin aiheet kiinnostavat ja käsittelen niitä blogissani.

    Kirjamarkkinointi on myös erittäin kiinnostava aihe. Tämän kirjan kohdalla aivan erityisesti se, että monet kokevat, että heille on markkinoitu tositapahtumiin perustuvaa kirjaa, ja miettivät nyt, oliko kirja sittenkin fiktiota. Osa ei edes kyseenalaista asiaa, vaan jatkaa uskomistaan siihen, että kyseessä on tositarina. Vaikka toistaiseksi ainoa puolustus tositarinalle on Vettenterän sana asiasta.

    Ja valitettavasti yhden ihmisen sana ei ole aukoton todiste. Jos joku alkaa väittää, että hänen kellarissaan asuu kotitonttu, ei muiden ole tähän pakko uskoa. Kotitontun fiktiiviset päiväkirjat tai kotitontun isän nimellä kirjoitettu blogi eivät myöskään ole aukottomia todistuksia.

    Lisäksi tähän liittyy muitakin "blogikulttuurin" juttuja. Filosofian professori Timo Airaksista haastateltiin Aamulehteen, otsikko oli "Vain tyhmä uskoo kaiken, mitä netissä kirjoitellaan". En minä halua, että kaikki nettikirjoittelu leimataan valehteluksi ja huijaamiseksi. Netissä kirjoitetaan myös paljon fiksuja juttuja, mutta lähdekritiikki on jokaisen lukijan omalla vastuulla, ja siinä ihmisillä on selvästi vielä hieman oppimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä, miksi asiaa ei suorastaan kannattaisi ruotia blogeissa. Yhteiskunnallista keskustelua pitää käydä; etenkin kun se on näin fiksua ja asiallista tekstiä kun tämä täältä löytyvä.

      Asian vaikeneminen kuoliaaksi tai sen jättäminen käsittelyyn vain ns. perinteisen median puolella olisi minusta itse asiassa isompi virhe.

      Kyse ei nähdäkseni suinkaan ole kirjailija Vettenterän höykyttämisestä (en itse usko hänen tarkoittaneen pahaa, jos kohta tie Helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla) vaan nimenomaan keskustelusta siitä, pyhittääkö tarkoitus ikinä keinot, miten itsemurhista tulisi ylipäänsä keskustella - ja siitä medialukutaidosta.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä. Keskustelua tarvitaan (mutta lynkkausta ei ja tässä siitä ei olekaan kysymys)! Timo Airaksisen kommenttia voisi myös jatkaa: Kaiken uskominen ihan missä tahansa on arveluttavaa. Tyhmyydestä en sen sijaan tässä puhuisi lainkaan, mutta filosofi voi olla siitä ihan vapaasti eri mieltä. ;-)

      Poista
  25. Kyllä mä ainakin haluan tietää lukemistani kirjoista, että onko ne totta vai ei. Lukiessa ei kuitenkaan mahdollisella totuuspohjalla ole enää suurempaa väliä, kunhan se vaan on ennakkoon tiedossa.

    VastaaPoista
  26. Nimetön10.7.12

    "jossain-nn- blogihan ei käsittääkseni ole Vettenterän blogi"

    On se. Se myös selittää, mistä tässä tapauksessa on kysymys.

    Omaa skitsofreniaansa tilittäneen, kauheimmillaan lapsensa murhaamisen ajatuksista ja toistuvasti omasta itsemurhasta ym. sairaasta kirjoittaneen blogin osoite oli alunperin: elankerran.vuodatus.net. Elisan vanhempien blogin osoite oli alunperin elankerrann.vuodatus.net ja tuo psykoottinen blogi oli siis jo olemassa vuodesta 2009.

    Miksi "Elisan isä" olisi ottanut blogi-osoitteen, jossa hän lisää n-kirjaimen "skitsofreenikon" blogi-osoitteen perään? Skitsofreenikon, jonka blogiin Minttu on tätä ennen viitannut, ja joka kirjoituksissaan antaa kotiosoitteekseen saman kadun kuin Mintulla oli Somerolla, kirjoittaa samoista lapsista, koirasta ja kissoista jne. Vain paljon synkempään sävyyn.

    Tämän blogin ilmitulon johdosta on joillekin palstoille ilmestynyt viime päivinä "blondi nainen" selittämään talokauppojen riidoista Minttiksen kanssa, ja kuinka Minttis vainoaakin häntä ja kuinka Minttis otti tuon osoitteeltaan yhtäläisen blogin kiusatakseen häntä, blondia naista. Siis lyhykäisyydessään tarina, jota eri alteregoineen on terveellä mielellä mahdotonta käsittää.

    Näitä alteregoja näkyy olevan koko liuta. Elisa vanhempineen, Minttistä kiusaava häirikkö blondi nainen, sekä oletettavasti esimerkiksi facebook-ryhmän "moderaattorit", "tiinat" ja "santut".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun rajani menee siinä, että en haluaisi ruveta arvuuttelemaan noiden nn-blogien ja muiden blogien kirjoittajien henkilöllisyyttä. Jospa jätettäisiin sairauskertomuksilla spekulointi tästä ketjusta pois.

      Tämä palautteena siis aiemmillekin anonyymeille kommentoijille, jotka noita blogilinkkejä ovat jakaneet.

      Poista
    2. Nimetön10.7.12

      Kyse ei ole arvuuttelusta. Psykoottinen blogi oli ennen Elisa-blogia vuodesta 2009, osoitteessa elankerran.vuodatus.net - "Elisan vanhemmat" avasivat bloginsa vuonna 2011 osoitteeseen: elankerrann.vuodatus.net

      Nyt Vettenterä on kertonut Iltalehdelle tuon ensin mainitun olevan häntä vuosia piinanneen häirikön. Kaikkien näiden kirjoittajien maneerit ovat täysin samat. Eli juuri se, mitä itse kirjoitit tunnistamisesta.

      Mitä tilaa näet tuossa spekuloinnille?

      Poista
    3. No, minua kiinnostaa tässä eniten ilmiö kirjan ja Fb-ryhmän ympärillä. Mielenterveysongelmat voivat olla hyvinkin vakavia asioita.

      Poista
  27. Eneli-Elisan tapauksesta en mitään tiedä, jutut olen kaikki toki lukenut.
    ***
    Koulukiusaamisesta on hyvä puhua, mutta siitä on myös tutkittua tietoa (akateemista).

    Oman kokemukseni mukaan kiusattua pitää tukea henkisesti ja luokassa pitää puuttua kiusaamiseen.

    Muiden tarinat ja kirjat voivat olla myös selviytymiskeinoja, mutta en usko, että ne alentavat kiusaamista yksittäisessä koululuokassa lyhyellä tähtäimellä. Asennetasolla niillä voi olla isokin merkitys, kun koulukiusaamista juuritaan.
    ***
    Mediassa monet haastattelut ovat (joskus ehkä useinkin) yksipuolisia, koska toista mielipidettä ei kysytä, eikä perusfaktoja kaiveta, eli on olemassa vain subjekstiivisia näkemyksiä.
    ***
    Itse vierastan kaikkia massailmiöitä siksi, että laine lyö usein takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viestiin sattui tietenkin heti painovirhe-painajainen: Enkeli-Elisan siis Eneli-Elisa.

      Poista
  28. Kiitos hienosta kirjoituksesta :) Minä muistelen joskus lukeneeni esiteininä kirjan "Hetulavalas" jossa käsiteltiin ylipainoisen tytön selviytymistä koulukiusaamisesta. Kirjailijaa en googlettamalla löytänyt ja täytyy myösntää että tarinan kulkukin on hieman hämärä, koska tuosta on jo pian 30 vuotta aikaa. Että kyllä tästäkin aiheesta on "aina" kirjoitettu.

    Muoks: Lumiomena saattaisi kirjailijankin muistaa. Saman kirjaston aktiivikäyttäjiä kun aikoinaan oltiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pau, harmi etten muista tuota kirjaa. Nyt alkaa ihan vaivata, että mikä se olisi voinut olla.

      Mutta muuten koulukiusaamisesta on aika paljonkin kirjoja, niin kauno- kuin tietokin, eikä niiden kohdalla onneksi tarvitse miettiä niitä kysymyksiä, joita Enkeli-Elisan kohdalla on täytynyt. Tämä Sallan blogikirjoitus on kyllä huikean hyvä ja pidän myös Hesarin KK:n kirjoitusta vakuuttavana.

      Poista
    2. Judy Blumen "Hetula". Tykkäsin siitä aikoinaan tosi paljon.

      Sallalle kiitos tästä kirjoituksesta!

      Poista
    3. Madde1.8.12

      Sama kirja tuli mullakin heti mieleen :)

      Poista
  29. Tampereen kirjaston sivulla "lasten ja nuorten kirjoja koulukiusaamisesta" löytyi seuraava:

    BLUME, Judy
    Hetula. WS 1981
    Viidesluokkalaiset kiusaavat ylipainoista Lindaa amerikkalaisessa koulussa.

    Linkki ansiokkaaseen sivuun:
    http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kkiusa.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritu :) Onpahan yksi asia vähemmän mietittävää aamuyön unettomina tunteina :)

      Poista
    2. Minäkin kiitän. Luin paljon Blumen kirjoja, mutta en tainnut lukea Hetulaa. Nyt kiinnostuin siitä.

      Poista
  30. Judy Blumen Hetulan olen ehkä lapsena lukenut, ainakin muistan että se oli meidänkin kirjastossa. Blume on tuottelias nuortenkirjailija muutenkin, tosin kaikkea ei kai ole suomennettu.

    Hyvä linkki Ritu, lisään sen tuonne postaukseni loppuun.

    VastaaPoista
  31. Luin postauksesi jo eilen. En ole tästä aiheesta kuullut ennen kuin toit sen blogissasi esiin. En myöskään ole kirjailija enkä tiedä kirjallisuudesta niin paljon, kuin tässä kommentoineet ja sinä kirjoittajana.
    Jäin kuitenkin miettimään sitä, että kyse on kuitenkin sosiaalisesta mediasta, kun kirjoitetaan blogeja. Itse en ole koskaan edes miettinyt, että niistä löytyisi totuus ja siellä kirjoitettu olisi verrattavissa uutisointiin tai tietokirjallisuuteen. En myöskään suhtaudu yksioikoisesti epäillen. Mielestäni parasta antia blogeissa on se, että hyvä kirjoittaja herättää ajatuksia. Antaa uusia näkökulmia omalle ajattelutavalle.
    Usein olen huomannut pettyväni sanomalehtien kirjoituksiin. Olin kuitenkin oppinut, että niissä kirjoitettu on oikeaa tietoa. Nekin kuitenkin kuten niin moni muukin asia nykyään ovat tietyn tahon äänenkannattajia. Toimittajat eivät aina pysty kirjoittamaan ilman, että oma mielipide ei näkyisi tekstissä. Tietoa on niin paljon, että jokainen asia vaatisi useita asiantuntijoita, jotta voitaisiin olettaa tiedon olevan joka kantilta oikeaa. Jo oman ja läheisteni työn kautta näkee miten yksipuolisesti asioista kirjoitetaan koko totuutena. Mitä se ei kuitenkaan ole.
    Pyydän anteeksi, että eksyin varmaankin sivuraiteille. Nämä ajatukset postauksesi kuitenkin herätti.
    Tuon kirjan kirjoittamisen tämän Enkeli Elisan kohdalla näen ajattelemattomuutena, jos kirjaa markkinoidaan totena virheellisesti. On kuitenkin kyseessä kirjan myyminen, jossa on käytetty väärää mainontaa.
    Muuten tälläinen aihe on aina herkkä. Kirjoitus voi auttaa toisia, kun samalla se satuttaa osaa ihmisistä.

    VastaaPoista
  32. Hieno oivallus tuo, että kiusaamistilanteissa on äärimmäisen tärkeää tunnistaa se, mikä on totta. Toimii myös niinkin päin, että jos sanoo kokevansa kiusaamista, niin sekin täytyy todentaa, ettei kukaan leimaudu syyttä suotta.

    Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madde1.8.12

      "jos sanoo kokevansa kiusaamista, niin sekin täytyy todentaa, ettei kukaan leimaudu syyttä suotta"

      Tosi harmillista :/ Aina on niitä poikia (tai tyttöjä), jotka huutaa sutta, jotka pilaa kaiken ja joiden takia todelliset uhrit joutuu kärsimään.

      Poista
  33. Kiitos kommenteista. Marita, minäkin usein kihisen kiukusta lukiessani huolimattomia tai virheellisia lehtijuttuja. "Uskomaton murhenäytelmä" oli kuitenkin sellainen artikkeli, mikä sai minut ajattelemaan, että onneksi en ole perunut Hesarin tilausta. Juuri tuollaisten juttujen takia lehteä kannattaa lukea.

    Johanna, kiitos. Valehteleminenhan on yksi kiusaamisen perusmuodoista...

    Nyt Julkisen sanan neuvosto on antanut lausunnon asiaa koskien: http://www.hs.fi/kotimaa/JSNn+Uimonen+Enkeli-Elisan+tausta+olisi+pit%C3%A4nyt+selvitt%C3%A4%C3%A4+paremmin/a1305582181405

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...voisin harkita pelkän Kuukausiliitteen tilaamista, siinä on yleensä hyviä juttuja siinä missä arki-Hesarin journalistinen linja on herättänyt runsaasti ärtymystä...

      Hieno kirjoitus sinullakin ja paljon hyviä kommentteja. Myönnän että minulta on mennyt aika hyvin koko tämä Enkeli-Elisa-juttu ohi, nyt vasta siitä sain enemmän tietää, mutta ihmettelen minäkin sitä että olisi ihan sama onko se totta vai ei...sekä tuon itsemurhan romantisoinnin että sen vastapuolen leimaamisen puolesta.

      (Ja minäkin ihmettelen väitettä ettei koulukiusaamisesta muka olisi kirjoja, kyllä on. Ja leffoja ja tv-sarjoja ja musiikkia ja ties mitä).

      Poista
  34. Nimetön11.7.12

    Ihan höpelö kommentti, mutta alkaa-sanan kanssa verbi kirjoitetaan infinitiivissä, "alkaa selvittää".

    VastaaPoista
  35. Kiitos taas kommenteista! Anonyymi, niinpäs onkin: http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2928
    En nyt kuitenkaan viitsi muuttaa jälkikäteen.

    VastaaPoista
  36. Hei Salla, kiitos hyvästä tekstistäsi, ja siitä, miten käsittelet tätä nimenomaan kirjoittamisen ja lukemisen kannalta (et henkilöön keskittyen kuten moni muu). Itseänikin ärsytti heti "hyvä tarkoitus pyhittää päämäärät" -ajattelu, kun tämän casen ristiriitaisuus tuotiin esiin.

    Jos et ole lukenut vielä, Johanna Vehkoolla on loistokirjoitus siitä, miten journalisteillakin on perustyö, faktojen tarkistus, unohtunut "hyvää tarkoittavan" enkelihysterian edessä: http://vehkoo.wordpress.com/2012/07/11/mita-toimittajien-tulisi-oppia-elisagatesta/

    VastaaPoista
  37. Tutustuin Enkeli-Elisan tapaukseen joskus aikaisemmin ja luin vanhempien blogin silloin läpi. Miehen kirjoitustapa oli mielestäni kummallinen, samoin huomiota herätti Elisan käsiala (näen työssäni paljon nuorten käsialoja, ja kyllä niillä leikitään, mutta...) Jokin siis hämmästytti jo silloin, mutten ajatellut asiaa enempää. Luotin esim. siihen, kun 45 minuuttia oli tehnyt Enkeli-Elisasta jutun.

    Nyt Enkeli-Elisan FB-sivut on poistettu eikä jossainkaukana.net/elisa toimi (etusivu näkyy mutta linkit eivät vie minnekään). Mielestäni oli myös kummallista, miksi vanhempien blogi salasanasuojattiin yhtäkkiä. Jos Elisa olisi totta, niin miksi menetellä näin?

    Olen lukenut HS:n artikkelin kokonaan, ja mielestäni se oli vakuuttava. Ainakin vakuuttavampi kuin Elisaan "uskovien" argumentit, jotka lähinnä käsittelevät kirjan fiktiivisyyttä ("alunperinhän sanottiin, että kirja on fiktiivinen") tai sitä, onko välii.

    Vehkoo kirjoitti hyvin siitä, miksi Elisan olemassaololla on väliä: koska tarina on luonut tietynlaisen kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta ja koulumaailmasta. Jos paikkakunnaksi on todella jossain nimetty Vantaa, niin mainetta on mustattu pahasti. Mikäli Elisa on totta, niin miksi ylipäänsä pitää nimetä jokin (väärä) paikkakunta? Se ei suojele vanhempia ja Elisaa, vaan antaa aiheen puhua siitä, miten kamalaa Vantaan kouluissa on, opettajia ei kiinnosta ja pennut kiusaavat toisiaan kuoliaaksi. Onko se sitten asiallista?

    Tässäpä tiivistettynä se, miksi ihan viime aikoina puolueettomuuteni on alkanut murentua.

    VastaaPoista
  38. Kiitos Taru ja S. Olen Johanna Vehkoota ollut kuuntelemassa Kritiikin päivässä ja hänen näkemyksensä journalismin nykytilasta tekivät vaikutuksen.

    S - oikeassa olet, kyllähän Vantaan koululaitos aika monella lailla tähän vedettiin mukaan.

    VastaaPoista
  39. Nimetön13.7.12

    Christina Salmivalli on julkaissut perustavaa tietoa kiusaamisesta ryhmäilmiönä, kannattaa tutustua

    VastaaPoista
  40. Kiitos Salla mielestäni korkeatasoisesta, kiihkottomasta ja analyyttisestä blogi-kirjoituksestasi tähän Enkeli-Elisa -keissiin liittyen.
    Minusta voisit aivan hyvin harkita tutkijan uraa alalla.

    Mitä tulee itse tapaukseen, niin asiahan on mitä ilmeisimmin erityisesti HS:n (Kuukausiliite 7/2012) ansiokkaan jutun jälkeen vähintäänkin kyseenalainen, ellei jopa käytännössä "paljastettu".

    Ikävää, että jollakin henkilöllä on mennyt sinänsä yhteiskunnallisestikin merkittävä asia kaiketi niin "korvien väliin", ettei hän ole ymmärtänyt tekevänsä oman itsensä muiden kustannuksella tapahtuvaa hoidattamistaan enemmänkin hallaa, kuin hyötyä aiheuttaen itse asialle.

    Kiusaaminen on myös Suomessa vakava ongelma, joka ei koske vain kouluja. Myös työpaikoilla ihan aikuisten kesken kiusataan toisia. Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa.

    VastaaPoista
  41. Kiitos keskustelusta! Tutkijahaaveet tuli kyllä haudattua lopullisesti silloin, kun väänsin yliopisto-opiskelijana tuskaisesti opinnäytetöitä. :)

    Kiusaamisesta kyllä puhutaan ja kirjoitetaan (minun mielestäni) paljon ja oikein asiallisella tavalla. Ehkäpä asiat pikkuhiljaa muuttuvat...

    VastaaPoista
  42. Erinomainen kirjoitus, ja hyvä että mainitsit kirjoista jotka käsittelevät aihetta.

    Hyvä kirjavinkki koulukiusaamisesta sekä mielenterveysongelmista (kiusaamisen seurauksena ja ehkä myös muiden tekijöiden summana) on erinomaisen taitavasti toteutettu kirja: Reilusti skitso – Kalevi Rinteen elämä, toim. Heini Saraste.

    Se on toimittajan sekä todellisen päähenkilön yhteistyön tulosta. He myös kommentoivat sitä teoksen lopussa. Teoksessa yhdistellään faktaa ja fiktiota, mutta se kerrotaan siinä. Se on lukijan kunnioittamista ja arvostamista. Mikäli esitetään jokin asia niin kerrotaan, että mihin tämä teos perustuu.

    Kirjallisuus kuten kaikki muukin taide on kanssakäymistä ihmisten kanssa, vuorovaikutusta. Jos kerrotaan: tämä on fiktiota, niin pysytään sitten siinä eikä ryhdytä inttämään tai väittämään kesken kaiken, että tämä onkin ihan totta. Tai osoittelemaan lukijalle mikä siinä on sitä totta ja mikä ei. Illuusio on rikki eikä sitä pelasta enää mikään. Lukija on lahjomaton olento, se kannattaa kaikkien kirjoittajien ymmärtää.

    Tai päinvastoin: mikäli tehdään ”todellisuuspohjaista”, dokumentaarista työtä (olen tehnyt kaksi pitkää dokumenttiohjelmaa radioon) noudatetaan sen genren lainalaisuuksia. Toki, esimerkiksi dokumentissa on fiktiivisiä aineksia, mutta se ei ele siten fiktiota tai eeppinen kuten romaani.

    Näyttelijän työ on vaikeata, se ei ole helppoa. Rooli on kaivettava omasta itsestä, sanovat useimmat näyttelijät, mutta he myös tietävät roolityön ansat ja vaaranpaikat. He ovat saaneet koulutuksen siihen. Teatteriesitykseen mennessämme, niin näyttelijät kuin katsojatkin, pidämme sanattomasta sosiaalisesta sopimuksesta kiinni. Annamme luvan näyttelijöille tehdä työtään ja eläydymme heidän esitykseensä. Jaamme yhdessä sen leikin. (Play= näytelmä, leikki)
    Leikkiä tietenkin saa, olla leikisti kuka tai mikä tahansa. Mutta jokaisella leikillä on sääntönsä. Ei kannata rikkoa niitä eikä antaa ristiriitaisia viestejä vastaanottajalle, se on eräänlaista kiusaamista, kiusantekoa, sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen seurannut asiasta käytyä keskustelua suurella mielenkiinnolla edelleen. Ilmeisesti Vettenterä on vieläkin pysynyt kannassaan mutta ei myöskään ole esittänyt todisteita.

      Poista
  43. Mielestäni on ihan pörröä (käytän hölmöä sanaa koska kyse on ultimate-hölmöydestä), että joku ajattelee että ihan sama oliko Elisaa vai ei. Joku rahasti keksityllä koulukiusaamisella, käytti ihmisen empatiaa omaksi hyödykseen. Mielestäni se on kuvottavaa.

    Ja mikä pahinta, tällaisilla keksityillä tarinoilla viedään pohjaa tositarinoilta. Ihmiset, jotka samaistuivat Elisaan, tuntevat itsensä petetyiksi. Että joku kehtaa keksiä kärsimyksiä ja valehdella niiden olevan totta, kun hänen olisi tarvinnut vain haastatella oikeita koulukiusattuja. En ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan noita helposti todistettavia tositarinoitakin paljon...

      Poista