Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Kuva: Anna Makkonen

Taisi tulla tehtyä koko vuoden nopeuslukuennätys! WSOY:n ennakkokappale Annukka Salaman esikoisteoksesta Käärmeenlumooja kolahti postiluukusta tänään. Päätin vilkaista kirjaa, ja supernopealla pikaplaraustekniikalla luin kirjasta puolet ihan huomaamatta. Sitten koetin irtautua ja päätin, että luen kirjan oikeasti läpi joskus myöhemmin, jos ehdin. Mutta tartuinkin kirjaan melkein heti uudestaan, koska totesin että mitäpä sitä hautomaan, näin nopealukuisen kirjan ahmaisee saman tien loppuunkin.

Muistutetaan nyt vielä, etten suinkaan lue kaikkia kirjoja, joita minulle pyytämättä lähetetään. Käärmeenlumooja vaikutti “young adults” -genreltä, tässä oli muun muassa reipasta seksiä. Suomenkielinen termi “nuortenkirja” ei ole ihan yhtä täsmällinen, vaan koskee laajempaa ikähaarukkaa. Veikkaan, että jatkuva altistuminen Marjiksen arvioille yliluonnollisen romantiikan kirjoista sai minut suhtautumaan uteliaan kiinnostuneesti Käärmeenlumoojaan.

Kirjan idea on vanha kuin taivas, mutta ainahan kirjan onnistumisen ratkaiseekin se, kuinka tuoreesti kirjoittaja onnistuu ideaa käsittelemään. Unna on tyttö, joka tietää, että hänessä on jotain erikoista. Hän ei kuitenkaan ole koskaan tavannut ketään kaltaistaan, kunnes törmää Rufuksen. Rufus kertoo hänen olevan faunoidi – ihminen, jolla on voimaeläin. Voimaeläimen ominaisuudet vaikuttavat faunoidin kykyihin, niinpä Unnakin on taitava kiipeilemään koska hänen voimaeläimensä on orava. Faunoidien pitää kätkeä kykynsä, koska salaperäiset metsästäjät jahtaavat heitä.

Salama onnistuu välttämään turhan mahtipontisuuden ja kohtalokkuuden, joka käykin helposti tylsäksi. Hän kirjoittaa vetävällä nuortenkirjatyylillä. Unnan, Rufuksen ja muiden faunoidien elämään kuuluvat skeittaus, elokuvien katsominen kimppakämpän sohvalla, kännykkäraportit vanhemmille ja uuteen kouluun menemisen jännittäminen. Taidan olla aivan liian vanha arvioimaan tyylin osuvuutta, sillä takakansitekstin mukaan Salama työskentelee lasten- ja nuortenkulttuurin parissa, joten hän on taatusti paremmin kärryillä nykyteinien mieltymyksistä kuin meikäläinen. Mutta siteeraan kirjan Joonea, joka naulaa trendikkyyden vaatimukset kohdalleen näin: “Kreisibailaaminen on ihan out, se on niin vuotta 2011.”

“Pikalukutekniikkani” on sellaista, että luen silmäilemällä ja välillä harpon sivuja eteenpäin. Mitään syväluotaavaa lähilukua kirjan parissa viettäminen puolitoistatuntinen ei ollut, mutta uskon, että kirjan varsinainen kohderyhmä uppoutuu tarinaan paljon perusteellisemmin. Samastumisen kohteita löytyy eikä kukaan hahmoista ollut liian yliampuva tai yksipuolinen. Vetävähän tämä kyllä on, sitä ei voi kieltää kirjasta, jota aikoo “ihan vain pikkuisen vilkaista” ja huomaa lukevansa koko kirjan. :)

Salaman käyttämä kieli on aivan riittävän hyvää – lajin tyyliin kuuluu melko suoraviivainen kerronta, eikä kirjoittajan tarvitse yrittääkään olla suomen kielen ennakkoluuloton uudistaja. Pari sinä-passiivia särähti korvaani, mutta kokonaisuutena kieli toimi eikä kangerrellut. Arkisen ympäristön ja faunoidimystiikan yhdistäminen onnistui mainiosti. Jatko-osille on hyvät mahdollisuudet. Takakannessa kirja esitelläänkin sarjan avausosaksi.

En tiedä, onko tamperelainen Annukka Salama jotain sukua Hannu Salamalle, mutta minun makuuni sopi, että hänen tyylinsä ei muistuttanut Hannu Salaman tyyliä lainkaan. Hyvä niin! Kirja julkaistaan virallisesti 11.7. ja sille on tehty myös komea kirjatraileri:

Lue myös nämä:
Sari Peltoniemi: Kummat
Philip Pullman: Kultainen kompassi
Rachel Vincent: Kissatyttö