tiistai 30. huhtikuuta 2013

Huhtikuun luetut

Huhtikuu tuntuu olleen todella pitkä kuukausi - olihan aprillipäivän aikana vielä hyvinkin talvinen keli ja nyt vappuaattona vihertää ja ensimmäiset kukatkin kukkivat. Minun vappuviikkoni alkoi eilen juhlavissa merkeissä arkkipiispan media-aamiaisella:


Arkkipiispa Kari Mäkisen keskustelukumppaneina olivat Riikka Pulkkinen ja Anna Kontula. Teemana oli uskonnosta puhuminen ja uskonto kirjallisuudessa. Tilaisuus on tallennettu Youtubeen, suosittelen lämpimästi myös Hannan hyvän raportin lukemista.

Mielenkiintoisia kirjallisia tapahtumia oli huhtikuussa muitakin, sillä osallistuin erittäin mielenkiintoiseen käännöskritiikkiseminaariin ja kävin tutustumassa Otavan Miki-kirjoihin.

Kuukauteni painottui näköjään kotimaiseen kirjallisuuteen. Kari Narsin Miljoonahuijarit oli vetävä ja opettavainen tietokirja rahan huijaamisesta. Kristiina Vuoren Näkijän tyttäressä oli sekä kiitettävää että moitittavaa. Antti Leikaksen Huopaaminen vei unenomaiselle matkalle Itä-Eurooppaan, mutta kokonaisuus jäi hieman käsittämättömäksi. Marko Kilven Kadotetut kuuntelin äänikirjana ja vaikka viihdyin, niin huomioni kiinnittyi aika usein laiskanpuoleiseen kielenkäyttöön. Outi Pakkasen Porosta parmesaaniin osoittautui mainioksi resepti- ja ruokatarinakirjaksi.

Käännöskritiikkiseminaarin opit pääsivät tuoreeltaan käyttöön, kun luin André Brinkin vaikuttavan Terroriteon. Sarjakuvat tarjosivat herkullisia osumia: The Unwrittenin seitsemäs osa The Wound oli tietenkin fanille must-luettavaa. Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä oli todella positiivinen uusi tuttavuus - tyttöjen villi liftausreissu jää taatusti mieleen pitkäksi aikaa.

Ja olihan minulla myös ilo olla mukana HelMet-kirjaston Tämä kirja muutti elämäni -kampanjassa. Kampanjan kotisivulta löytyy lisätietoa ja linkki HelMetin Facebookin kuva-arkistoon.

Iloista vappua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onpas sinullakin ollut aktiivinen kuukausi :-) Listallasi on myös useampikin kirja, jotka mielellään lukisin jossain välissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti aikaa löytyy. :)

      Poista