perjantai 13. heinäkuuta 2012

Will Eisner: The Plot - The Secret Story of the Protocols of the Elders of Zion

Kuva: mycomicshop.com
Joskus "blogihiillostus" kannattaa. Olin vihjaillut Booksylle kai pariinkin kertaan Will Eisner -bloggauksesta, ja niinpä Booksy sitten kirjoittikin lukemastaan Myrskyn silmään -albumista. Booksyn linkeistä päädyin lukemaan Eisnerin viimeiseksi jääneestä albumista The Plot - The Secret Story of the Protocols of the Elders of Zion. Sepä piti sitten hommata kirjastosta lainaan.

Vuonna 1917 syntynyt Eisner kuoli vuonna 2005 ja kansiliepeen tekstin mukaan hän viimeisteli The Plot -albumia vielä viimeisten viikkojensa aikana. Kaiken kaikkiaan Eisner käytti albumin työstämiseen parisenkymmentä vuotta. The Plot mainitaan jopa hänen pääteoksekseen, mutta ainakaan taiteellisessa mielessä se ei sitä ole, ideologisessa mielessä voisi ollakin.

The Plot on eräänlainen "oppikirjasarjakuva" tai "sarjakuvadokumentti". Eisner purkaa palasiksi erään antisemitistisen myytin, Siionin viisaiden pöytäkirjat, englanniksi siis The Protocols of the Elders of Zion. 1800-luvun lopulla tehty juutalaisten maailmanvalloitushanketta kuvaileva väärennös leviää edelleen ympäri maailmaa uusina käännöksinä ja uusina painoksina, vaikka dokumentti on todistettu paikkaansapitämättömäksi jo 1920-luvulla.

Kuva: The Plot / Darcy's Book of the Month
Sekä Eisnerin sarjakuvataide että juutalaisten historia ovat minua kiinnostavia aiheita, mutta lukiessani huomasin hämmästykseni, miten kirjat punoutuvat ristiin ja saattavat yllättää ajankohtaisuudellaan. Tämä viikko Suomessa on kohkattu Enkeli-Elisasta, joten The Plot sopi siihenkin teemaan kuin nenä päähän. Tässäkin on kyse faktana syötetystä tarinasta, johon osa ihmisistä uskoo täytenä totena, huolimatta siitä, millaisia todisteita tarinan luotettavuutta vastaan osoitetaan.

Kaivoin hyllystä myös Turun yliopiston historiantutkija Eero Kuparisen kirjoittaman Antisemitismin mustan kirjan. Siinä Siionin viisaiden pöytäkirjoja käsitellään sivuilla 205-210. Kuparisen näkemys Siionin viisaiden pöytäkirjoista tukee melko hyvin Eisnerin albumin dokumentaarista luotettavuutta, joitakin painotuseroja Eisnerilta toki löytyy. Sinänsä The Plot ei ole tarkoitettukaan tutkimukseksi, vaan suurelle yleisölle sopivaksi tarinaksi. Sarjakuva kerrontamuotona - Eisnerin sanoin sequential art - sopii tähän oivasti.

Kuva: The Plot / Time.com
Eisner aloittaa kertomuksensa vuodesta 1878. Ranskalainen toimittaja Maurice Joly löytyy kuolleena. Hän oli kirjoittanut vuonna 1864 Napoleon III:tta vastaan tähdätyn kirjan Dialogue aux enfers entre Machiavel et Montesquieu. Vuonna 1898 kirja otettiin Venäjän ohranan plagiointikäyttöön. Pariisissa toimiva ohranan propagandaryhmä käytti teosta pohjana Siionin viisaiden pöytäkirjojen kirjoittamiseen. Venäjän politiikassa oli tuolloin jälleen kerran melkoista kuohuntaa, ja ohrana halusi levottomuuksille sopivan syntipukin. Juutalaisten väitetystä pahuudesta todistavalla kirjallisella dokumentilla haluttiin vaikuttaa Venäjän sisäpolitiikkaan.

Eisner käy läpi, miten ensimmäisen maailmansodan jälkeen Siionin viisaiden pöytäkirjat levisivät ympäri maailmaa. Vielä 2000-luvullakin kirjaa painetaan eri maissa, onhan antisemitismi käypää valuuttaa poliittisilla markkinoilla vieläkin.

Oppikirjamaisen rakenteensa vuoksi The Plot ei ole yhtä vetävää luettavaa kuin Eisnerin parhaat fiktiiviset sarjakuvatarinat, mutta aiheensa puolesta se on kiinnostava. Sen sijaan kuvallisesti The Plot ansaitsee täydet pisteet. Eisner tuntuu lataavan harmaasävyisiin akvarelleihin vuosikymmenien mestariosaamisensa. Monissa taustakuvissa ei esimerkiksi ole lainkaan ääriviivoja, vaan Eisner maalaa upeita ja hämmästyttävän pikkutarkkoja akvarelliruutuja. Takaumajakso Maurice Jolyn elämästä taas on toteutettu hienolla viivavarjostustekniikalla (tekniikalle on varmaan olemassa joku oikeakin termi, en vaan tiedä mikä). Kohtausten sommittelu, henkilöiden elävöittäminen ja miljöökuvaus on toteutettu todella taidokkaasti. Eisner on omassa lajissaan - sarjakuvakerronnassa - suvereeni mestari.

The Plot sopii sekä juutalaisuudesta, dokumenttiväärennöksistä että 1900-luvun poliittisesta historiasta kiinnostuneiden luettavaksi. Kiitos Helmet-kirjastoille fiksusta hankintapolitiikasta!

2 kommenttia:

  1. Ohoh, tämä oli hienosti löydetty... ei taida kyllä meidän kirjastosta löytyä. Ehkä pitää talvella kaukolainata, olisi juuri sellaista kiinnostavaa mikrohistoriaa. Ja Eisnerin piirtämänä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on nyt yksi kaukolainapyyntö vetämässä (kai, Helmetin lomake oli oudon epäkätevä), joten ihan kaikkea ei edes Helmetistä löydy!

      Poista