Charlaine Harris: All Together Dead

Olen tainnut aiemminkin kehua Itäkeskuksen kirjaston mainiota äänikirjavalikoimaa. Sieltä mukaan tarttui myös Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan seitsemäs osa.

Olen True Blood -tv-sarjasta kirjoittaessani kertonut, ettei Harrisin kirjasarja erityisemmin houkutellut lukemaan, koska halusin nauttia onnistuneesta tv-sovituksesta. Sittemmin olen tuntumaa ottanut kirjoihin A Touch of Dead -novellikokoelman verran. Innostukseni tv-sarjaa kohtaan on myös laskenut, jossakin neljännen tuotantokauden loppupuolella taso tuntui laskevan melkoisesti. Joten äänikirjan kuunteleminen houkutti, varsinkin kun lukija Johanna Parkerilla mainostettiin olevan "hypnoottinen etelävaltioiden aksentti".

Aloitan kehuista. Harrisin luoma maailma on kiinnostava ja Sookie päähenkilönä houkuttelee samaistumaan. Äänikirja oli viihdyttävää viihdettä.

Sitten kriittisempiin huomioihin. All Together Dead toi mieleen lukukokemukseni Virginia Andrewsin kirjojen parissa. Tai oikeastaan huomasin muistelevani aiemminkin mainitsemaani, mieleen jäänyttä lukijaluonnehdintaa Andrewsin Koston terälehdistä: If books were foods this book would be a big bag of potato chips. You really should eat better, but sometimes you just have to cut loose and indulge. Samoin sanoin voisi kuvata All Together Deadia. Kirjana tämä oli melkoista roskaa, mutta kuten sanoin, viihdyttävää roskaa.

Vastaavia mielipiteitä löytää Goodreadsista, jos filtteröi näkyviin yhden tähden arvioita. I'd like to burn the crap, to be honest, kommentoi nimimerkki Xylia.  I am now dumber for having read this book, kommentoi puolestaan nimimerkki Melissa. Toki Goodreadsin käyttäjien antama keskiarvosana on silti varsin hyvä, 4,07 / 5.

Mikä kirjassa sitten mätti? No, jotain kertoo kai sekin, jos kirjan takakansiteksti oli vauhdikkaampi ja jännittävämpi kuin itse kirja. Takakannessa väitetään siis seuraavaa:

Sookie's beginning to get used to being surrounded by all varieties of undead, changeling, shapeshifting and other supernatural beings - but even she has her limits. She'd really like to take a while to get over being betrayed by Bill, her long-time vampire lover, and get used to her new relationship with the sexy shapeshifter Quinn - but instead, she finds herself attending the long-planned vampire summit, the destination of choice for every undead power player around, as a sort-of human 'Geiger counter' for Sophie-Anne Leclerq, vampire queen of Louisiana.

But the job is fraught with difficulties. Sophie-Anne's power base has been severely weakened by Hurricane Katrina, and she's about to be put on trial during the event for murdering her king. Sookie knows the queen is innocent, but she's hardly prepared for other shocking murders: it looks like there are some vamps who would like to finish what nature started. With secret alliances and backroom deals the order of the day - and night - Sookie must decide which side she'll stand with, and quickly, for her choice may mean the difference between survival and all-out catastrophe.

Juu ei. Oikeasti kirja kertoo siitä, mitä Sookie pukee päälleen, miten Sookie pesee käsiä vessassa ja ihmettelee naistenhuoneen käsipyyhkeitä, miten kaikki vastaantulevat miehet ihailevat Sookien seksikkyyttä, miten Sookie pähkäilee teinimäisiä ihastuksen tunteitaan eri miehiä kohtaan ja miten Sookie hymyilee leveästi milloin kenellekin.

Kirjan tapahtumattomuus on hämmästyttävää. Ottaen huomioon että kirjassa tapahtuu parikin väkivaltaista kuolemaa, on kirja todella staattinen. Harrisin kirjoittajanlahjat riittävät siihen, että hän kuvailee vastaantulevien henkilöhahmojen vaatteita. Jopa takakannessa mainitun katastrofin aikana Sookie muistaa kertoa, että hänen pelastamansa vampyyri on pukeutunut mustaan silkkipyjamaan.

Monet juonenkäänteet ovat joko naurettavia tai lapsellisia tai molempia. Vampyyrien kokouksessa nähdään muun muassa toisesta ulottuvuudesta saapunut mielettömän taitava palkkasoturi. No mitä hän tekee? Kuljeskelee kokouksessa ympäriinsä kertomassa että hei, minä olen herra X:n henkivartija ja suojelen häntä. Öh, eikös kannattaisi mieluummin sulautua joukkoon ja olla paljastamatta rooliaan, niin voisi olla paremmat mahikset suojella isäntäänsä?

Kaksinaismoraalia väläytellään. Kuuman seksikäs ja ihanan kaunis Sookie herättää hirveästi himoja. Mutta kun Sookie keikuttaa peppua discon tanssilattialla, tulee tuhatvuotias viikinkivampyyri Eric paheksumaan hänen moraalitonta käytöstään. Siis täh, eikös Ericillä ollut plakkarissa satojen vuosien irstailukokemus?

No miksi sitten kuuntelin kirjan loppuun? Jaa-a, ehkä minulla sitten on kova halu samaistua telepaattiseen blonditarjoilijaan, joka saa shoppailla ihania vaatteita vampyyrien laskuun. Ja joka osaa ratkaista murhamysteerin suitsait sukkelaan viimeisellä levyllä, vaikka ns. murhatutkimus on jäänyt täysin ulkonäköseikkojen varjoon koko siihenastisessa tarinassa. 

Johanna Parkerilla kyllä oli todella viehättävä aksentti, mutta näyttelijänlahjoissa olisi ollut toivomisen varaa. No, eipä Parker ainakaan huonontanut Harrisin jokseenkin kökköä tekstiä.

Silti en ihmettele, että Harris on käärinyt reippaasti rahaa kirjoillaan. Roskaisuudesta huolimatta Sookien maailmassa tosiaan on jotain koukuttavaa. Ehkäpä pidän silti hieman taukoa ennen Sookien seuraan palaamista.

Lue myös nämä:
Charlaine Harris: A Touch of Dead
Virginia Andrews: Pimeyden kukat
Rachel Vincent: Kissatyttö