Kansi: Marjaana Virta / WSOY. |
Mielestäni Piippuhylly ei aivan yllä Kätilön tasolle, mutta kiinnostavaa luettavaa kirja silti oli. Kettu kirjoittaa värikästä kieltä ja hänellä on taitoa kertoa tarinoita. Kehyskertomuksena on Kätilön nimihahmon isän tarinointi Kuolleen Miehen vuonolta. Hän kertoo tarinoita piipuista, joita hänen hyllyynsä on päätynyt. Tarinat vievät ympäri Pohjois-Lappia mutta myös Venäjälle, Afrikan länsirannikolle ja Brasiliaan.
Tuntui vähän siltä, että kehyskertomus on luotu vain naittamaan yhteen novellit, sitä osa tarinoista on täysin irrallisia Kätilön maailmasta. Sinänsä tämä ei haittaa - Ketun mielikuvitus riittää kyllä herättämään uskottavasti henkiin myös afrikkalaisen orjalaivan tai eteläamerikkalaisen bordellin. Rohkeasti Kettu tarttuu myös maailmanhistorian tunnetuimpiin kuuluvaan aiheeseen - Rasputiniin ja Venäjän vallankumoukseen. Novelleista Grisha ja Rasputinin poika olisi kenties voinut kasvattaa romaaninkin, mutta ehkäpä Kettu palaa aiheeseen vielä joskus myöhemmin.
Mehevä pohjoissuomalainen kielenkäyttö näkyy teksteissä. Jopa pietarilaiset puhuvat lapinmurretta. Onko tämä uskottavaa? No ei. Haittasiko tämä lukiessa? Ei. Kettu on tarinankertojana niin hyvä, että hän "tuntee säännöt ja siksi voi rikkoa niitä".
Piippuhyllyä on blogeissa luettu jonkun verran ja siellä täällä on kommentoitu, että tarinat ovat liiankin riettaita ja raakoja. Minua tällainen ei häirinnyt, mutta huomaan silti pitäneeni eniten Mulukukasta. Siinä annetaan Kätilölle vaihtoehtoinen ja romaania kauniimpi loppu.
Lukiessa häiritsi hieman puutteellinen oikoluku. Pieniä kauneusvirheitä oli jäänyt tekstiin sinne tänne. Huolellisemmalla editoinnilla ne olisi varmasti saatu siivottua pois.
Lueskelin novelleja pikku hiljaa, mikä sopikin kirjalle hyvin. Pitäisi kai lukea novelleja useamminkin. Ne sopivat kiireiseenkin aikatauluun eikä haittaa, vaikka lukemisen väliin jää taukoja. Tuleepahan tekstille vaan enemmän kypsymisaikaa lukijan korvien välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti