tiistai 22. lokakuuta 2013

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Kansi: John Tenniel -
Jenni Noponen / Gummerus.
Gummeruksen julkaiseman tyylikkään kovakantisen Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa olen ostanut hetken mielijohteesta joki aika sitten. Tarkemman ajan sain tarkastettua Aamuvirkku yksisarvisen Liisa-postauksen kommenteista: kirja on odottanut lukemistaan syksystä 2010 asti. No, Liisa-kirjathan on julkaistu 1800-luvun jälkipuoliskolla, joten mitäpä pikku odotuksesta. Liisa pongahtaa blogeihin aika ajoin, ainakin Luru ja Satu ovat  myös Liisan matkassa seikkailleet.

Carrollin klassikkokirjat on suomennettu useaan kertaan, uusimmasta suomennoksesta voi lukea Hesarin arvion. Minun painoksessani suomentajina ovat Eeva-Liisa Manner ja Kirsi Kunnas - mainio yhdistelmä, onhan Kunnas pistämätön runoilija ja sanoilla leikittelijä ja Manner kovan luokan kirjailija, runoilija ja suomentaja.

Olen lukenut Liisa-kirjat joskus lapsena, mutta kovin epämääräinen muistikuva niistä oli. Muistelen kuitenkin, että löysin peilimaailma-seikkailut kirjaston hyllystä vasta melko myöhään, ja että kirja tuntui jotenkin painajaismaiselta. Pakko muuten sanoa, että vaikka Gummeruksen sivuilta löytyvässä kansikuvassa lukee "peilimaassa", on painetussa kirjassa kannen teksti nimenomaan "peilimaailmassa". Olisiko Gummerukselta jäänyt verkkoon vanha versio kuvasta.

Klassikkokirjojen kohdalla ei ehkä samalla tavalla tarvitse varoittaa spoilaamisesta kuin uudempien kirjojen, ovathan klassikkojen juonet usein laajalti tiedossa. Varoitan nyt kaiken varalta kumminkin, että aion käsitellä kirjan juonta tavalla, joka spoilaa. Lopeta siis lukeminen tähän, jos et jostain syystä halua tietää mitään Liisa-kirjoista.

John Tennielin kuvitusta. Wikimedia Commons.
Painajaismaiset muistikuvani liittyvät erityisesti peilimaailmasta löytyviin Mursuun ja Nikkarin. Runo osterien syönnistä oli jäänyt mieleen tunnelmaltaan kamalana. No, jotenkin outo se on vieläkin, mutta yllättävän outo tunnelma Liisa-kirjoissa oli koko ajan. Erityisesti ällistyin kuitenkin, kun kumpikin kirja loppui "ja se olikin vain unta" -päätökseen. Muistan, että ala-asteen ainekirjoituksessa tämä oli todella suosittu keino - sillä sai äkkiä aineen kätevästi loppuun eikä tarvinnut ratkaista ylittämättömän vaikeiksi muuttuneita juonenkäänteitä. Ovat keinoa muutkin käyttäneet - esimerkiksi tv-sarja Dallasin kymmenennellä tuotantokaudella selitettiin yhdeksännen tuotantokauden tapahtumien olevan vain unta. Muita "se olikin vain unta" -teoksia löytyy Wikipediasta.

Uni kirjallisena ratkaisuna herättää paljon kysymyksiä, mutta kylläpä Liisat ovat muutenkin sellaisia kirjoja, että tekisi mieli ryhtyä heti lukemaan itseään fiksumpien analyyseja kirjoista. Vaikka kirjat ovat lastenkirjojen maineessa, eivät ne tunnu lastenkirjoilta. Unimainen logiikka aiheuttaa painajaismaisen tuntuisia tilanteita, vaikka enää ei varsinaisesti pelottanut lukiessa. Tapahtumat ovat ennalta-arvaamattomia, logiikan sääntöjä rikotaan monin tavoin ja hahmot ovat monin paikoin epämiellyttäviä ja omituisia.

Onneksi painoksen lopussa oli Kirsi Kunnaksen jälkisanat, joissa hän kertoo suomentamistyössä tehdyistä valinnoista. Carroll ammensi aineksia lastenloruista ja satirisoi viktoriaanisia kasvatusihanteita. Runojen nonsense vaatii osaavaa kääntäjää, ja minä nautiskelin Kunnaksen kielipelistä. Tulipa oivalluskin: kertoessaan Jabberwocky-runon suomentamisesta Pekoraaliksi, Kunnas viittaa alkutekstin vorpal sword -miekkaan. Ping! Fables-sarjakuvassa esiintyvä vorpal sword on siis Carrollin kynästä lähtöisin. Kiva hoksata tällaisia, vaikka kai tällainen jollekin muulle on ollut yleistietoa jo aikoja sitten...

John Tennielin alkuperäiskuvitus on lumoavaa ja painos on muutenkin ulkoasultaan huoliteltu: jämäkät kannet, paksu paperi, tyylikäs taitto. Tätä kelpaa säilyttää omassa hyllyssä, tosin tuntuu siltä että joskus voisin kokeilla Liisan lukemista alkukielelläkin.

Liisojen lukeminen aiheutti samankaltaisia mietteitä kuin J.M. Barrien Peter Pan: miten ihmeessä näin sekopäisiä ja ahdistavia kirjoja pidetään lastenkulttuurin kivijalkoina? Ei mahda mitään, täytynee lueskella jotain fiksuja Liisa-analyysejä jos sellaisia sattuu kohdalle. Saa myös vinkata hyvistä kirjoista tai artikkeleista, jotka tähän tarkoitukseen sopivat.

18 kommenttia:

  1. Itse kyllä pidin Liisan seikkailuista jo lapsena - tosin meillä taisi olla telkussa pyörimässä jokin lapsiystävällisempi adaptaatio Liisasta.

    Ehkä Peter Paneista ja Liisoista kehkeytyy klassikkoja niiden kaksoisyleisön takia. Sekä lapsi että aikuinen saavat kirjasta irti, mutta eri tavalla ja eri asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Ja onhan lastenkulttuuri käsitteenäkin niin nuori (nykymuodossaan) että nuo teokset ovat päässeet vaikuttamaan paljon!

      Poista
  2. Olen lukenut nämä kirjat vasta aikuisena ja silloin en kokenut niitä painajaismaisina vaan pelkästään hervottoman hauskoina. Ainakin ykkösosan, kakkososa oli suorastaan pitkäveteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkososa oli tosiaan vielä episodimaisempi kuin ykkösosa, mutta tykkäsin kyllä kakkososan unimaisista siirtymistä kovasti!

      Poista
  3. Oi, tuo osteriruno on niitä harvoja runoja, joista osaan pätkän ulkoa - tosin englanniksi - koska se oli minusta niin kiehtova kun luin sen ensimmäisen kerran. Noita suomennoksia en ole lukenut ollenkaan, mutta alkukielellä nämä ovat olleet hyllyssäni jo parikymmentä vuotta. Edellisestä lukukerrastakin on varmaan jo 15 vuotta vierähtänyt, mutta juttusi veresti mukavasti muistoja. Kunnaksen käännös on varmasti upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, sitten minäkin kyllä voisin kokeilla! Löytyvät sitä paitsi näköjään Project Gutenbergistakin.

      Poista
  4. Olipa kiva lukea juttusi, Salla! Luin Liisa-kirjat joskus yläasteella, muistaakseni, ja minulla on niistä aika hämärät muistikuvat vaikka outoina niitä kyllä pidin. Vastikään katsoimme ystävien kanssa myös Liisa Ihmemaassa -elokuvan, siis sen Disneyn, ja se tuntui aivan käsittämättömältä ostereineen päivineen. Jänniä kirjoja joka tapauksessa, tämän painoksen voisi hankkia myös omaan hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirros-Liisa on minulta näkemättä, uusimman 3D-Alicen kävin kyllä katsomassa elokuvateatterissa. Voisi tuon Disneynkin version vaikka vuokrata joskus!

      Poista
  5. Hienoa, että otit esille Kunnaksen jälkisanat: todella mielenkiintoisia yksityiskohtia. Parhaimmillaan jälkisanat avaa omaa ymmärrystä teoksesta. Kai se on tuo nonsense, joka teki klassikon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olisin mieluusti lukenut Kunnaksen tulkintoja enemmänkin!

      Poista
  6. Anonyymi22.10.13

    Olen aina ihmetellyt miksi Liisa ihmemaassa luokitellaan aina ensisijaisesti lastenkirjallisuudeksi. Omien laspuusmuistojeni mukaan Ihmemaassa oli lähinnä ahdistava. Myöhemmin olen pohtinut että "tyylilaji: satu" ei ole aina välttämättä sama asia kuin "lapsille tarkoitettu".

    Mainitsevatko muuten suomentajat kommentaarissaan mitään siitä teoriasta, että matemaatikko Charles Dodgson kirjoitti "Ihmemaan" osittain satiirisena kannanottona matematiikan murrokseeen 1800-luvulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matematiikasta ei puhuttu, mutta nyt kun mainitsit asian, niin ajatuksia heräsi. Kieltämättä Dodgson / Carrollin matemaatikkotaustan voi arvella näkyvän vaikka monissa kohdissa, joissa todistellaan epäloogisuudet loogisiksi.

      Poista
  7. Mielenkiintoista lukea mietteitäsi näistä kirjoista! Minuakin ne hämmensivät aika tavalla. En ollut odottanut aivan näin vinksahtanutta menoa ja nimenomaan tuota epämiellyttävyyttä ja eräänlaista julmuutta, jotka yllättivät Peter Panissakin. Olen melkeinpä iloinen, etten lukenut näitä lapsena - olisin varmasti pelännyt tai ahdistunut. Tai sitten en: ehkä mieleni olisi lapsena ollut joustavampi absurdiudelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, lapsen ajattelu joustaa varmasti helpommin noissa unen logiikkaa noudattavissa asioissa...

      Poista
  8. Liisan seikkailut on minulle se Rakkain Kirja. Lapsuudenkodissani meillä oli vastaava yhteisnide, tällä samalla ihanan synkällä kuvituksella. Olin todella nuori kun luin kirjan ensimmäistä kertaa ja olin täysin lumoutunut. Rakastin sitä synkkyyttä ja koin ahdistavuuden jännittävänä. Olen lukenut kirjan niin monta kertaa ja niin nuorena, että koen sen olevan elämäni merkittävin kirja. Liisan seikkailut on jotenkin muovannut minua, vaikuttanut siihen, millainen minusta on tullut. Olen ehkä ollut kummallinen lapsi. Ja ehkä minusta on tullut vielä kummallisempi aikuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat lukumuistot, kiva kun jaoit ne!

      Poista
  9. Anonyymi25.10.13

    Tämähän on hämmentävää. Olen lukenut blogiasi satunnaisesti jo useamman vuoden, ja nyt vasta hoksin, että mehän hei tutustuttiin elokuussa ihan naamatustenkin Lemillä. Kuinka noloa... Terveisiä vaan SGK:n Decameronelta, jota myös Keijuksi kutsutaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Hauska kuulla! :)

      Poista