 |
| Kuva: Amazon. |
Minusta tuntuu, että minun olisi "pitänyt" tuntea McCloudin teos jo ennestään, mutta niinpä sitä vaan on aukkoja sarjakuvasivistyksessä. Onneksi tuli paikattua! Understangin Comicsin alaotsikko on The Invisible Art, hauska paradoksi, sillä onhan sarjakuva visuaalinen taidemuoto, ei suinkaan näkymätön. Mutta McCloud lähestyy aihetta niin monelta kantilta, että myös alaotsikkoa voi tulkita useilla tavoilla.
Kun kirjablogeissa on alettu lukea yhä enemmän myös sarjakuvia, herää silloin tällöin keskustelua siitä, "miten" sarjakuvia pitäisi lukea. Kun Jenni luki Näkymättömät kädet, kommentoin asiaa näin:
"Sarjakuvan lukutaidosta herää aika ajoin kysymyksiä. Tavallaan jännä, koska nykyajan mediakulttuuria syytellään liiasta visuaalisuudesta. En muista koskaan kenenkään murehtineen, ettei osaisi katsoa tv-sarjaa tai elokuvaa. :) Mielestäni sarjakuvien lukemisen aloittaminen ei vaadi sen kummempia taitoja kuin kirjankaan lukeminen tai telkkarin katsominen."
Haluan muistuttaa tästä sen takia, etten toivo yhdenkään sarjakuvanoviisin tarttuvan McCloudin oppaaseen vain ahdistuakseen sen analyyttisyydestä. Ei sarjakuvia "pidä" lukea yhtään millään lailla. Koin kuitenkin itse saavani Understanding Comicsista paljon irti. Minä olen lukenut sarjakuvia kaiken ikäisenä, välillä intensiivisemmin, välillä harvemmin. Siinä mielessä Understanding Comicsin lukeminen oli "helppoa", että esimerkit olivat tuttuja. Jos joku sarjakuvia vähän lukenut haluaa käynnistää sarjakuvasuhteensa tutustumalla ammattilaisen analyysiin sarjakuvan kielestä, kannattaa tutustua tähän oppaaseen. Mutta jos on sellainen lukija, joka ahdistuu liiasta analyysistä, ei välttämättä kannata aloittaa sarjakuvauraa tällä, vaan ryhtyä suoraan lukemaan sarjakuvatarinoita. Tai sitten voin suositella hieman helpommin lähestyttävänä oppaana Paul Gravettin teosta Sarjakuvaromaani ja miten se voi muuttaa elämäsi.
Eräs avainkäsite on closure. Nettisanakirja ehdottaa suomennokseksi mm. sanaa sulkeuma, mutta kuvittelisin että tälle asialle on mahdollisesti jokin vakiintunut suomenkielinen termi. Käsitteellä tarkoitetaan osapuilleen sitä, että ihminen tekee mielessään päätelmiä kahden erillisen asian perusteella. Jos näkee ensin kuvan perunasta ja sen jälkeen kuvan kuoritusta perunasta, todennäköisimmin päättelee, että peruna on kuorittu. Ihmismieli rakentaa loogisia tarinoita kohtaamistaan asioista. Tämän varaanhan moni taideteos rakentuu - toisistaan riippumattomatkin asiat alkavat vaikuttaa järkevältä tapahtumaketjulta, kun ihminen ryhtyy tulkitsijaksi. Closure syntyy itsestään - on vaikea sulkea mielestään pois asioita, joihin assosioi merkityksiä. Jos vaikka näkee tutun hampurilaisketjun logon, herää mielessä taatusti jonkinlaisia mielikuvia hampurilaisiin tai hampurilaisyritykseen liittyen.
Minulle erityisen mielenkiintoisia olivat jaksot, joissa McCloud käsitteli ajan kuvaamista sarjakuvailmaisussa. Monia pieniä huomioita en ole tullut koskaan pohtineeksi, vaikka ne nyt luettuina aivan järkeenkäyviltä tuntuivatkin. Kuinka arvioidaan, paljonko aikaa jokin kohtaus vie? Voiko sarjakuvan yhdessä ruudussa olla meneillään monta erilaista ajan kestoa samalla kertaa? McCloud myös valaisi oivallisesti ajan ja tilan keskinäistä suhdetta sarjakuvailmaisussa. Samoin sarjakuvailmaisun kehittyminen eri maissa kiinnosti. McCloud vertasi esimerkiksi samaan aikaan tehtyjä amerikkalaisia toimintasarjakuvia, eurooppalaisia sarjakuvaklassikoita ja japanilaista mangaa ja analysoi eroja näiden ilmaisumuodoissa.
Sarjakuvamuotoinen sarjakuvaopas toimi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä monet ilmiöt havainnollistuivat hyvin, kun McCloud piirsi ja näytti, mistä on kyse. Eräs luku onkin nimeltään Show and tell. Mainio esimerkkisarjakuva syntyi siten, kun ensin tarina kerrottiin pelkillä kuvilla, sitten pelkällä tekstillä, ja sen jälkeen erilaisilla tekstin ja kuvan yhdistelmillä. Kertovatko kuvat ja sanat samoista asioista? Tämä on usein kaikkein tylsin sarjakuvatyyli. Kertovatko kuvat ja sanat eri asioista? Mihin suuntiin tarina muuntuu, jos kuvia tai sanoja viedään eri suuntiin?
Oppaassa käsiteltiin myös taidehistoriaa ja visuaalisen taiteen muotoja. 1990-luvun alussa Internet-kulttuuri oli vielä marginaalissa, mutta kenties nettikulttuuriin paneudutaan McCloudin myöhemmissä sarjakuvaoppaissa, joista löytyy tietoa hänen kotisivuiltaan. Mutta mielestäni Understanding Comics antaa eväitä myös muun visuaalisen kulttuurin kuin pelkän sarjakuvan tulkitsemiseen.
Lueskelin opasta aika kauan, mutta ei tätä tarvitse ahmaista kerralla, eikä välttämättä edes kokonaan, vaan tähän voi mainiosti tutustua paloittain. Arvioin, että tähän teokseen minun kannattaa palata myöhemminkin.
Tekstit
Jees, hyvä kirja johon voi tarttua useamminkin.
VastaaPoistaMutta olen samoilla linjoilla että tämä ei varmaan ole paras mahdollinen kirja sellaiselle ihmiselle joka ei ole lukenut sarjakuvia juuri lainkaan, vähän taustaa pitäisi olla että saa enemmän irti niistä pohdinnoista.
Lukutaidosta voi keskustella, on niitä aika laidasta laitaan, joitain sarjakuvia jotka varmaan vaativat jonkinlaista lukutottumusta että niistä pääsee nauttimaan, vähän kuin on niitä kirjojakin joita ei välttämättä löisi käteen sellaiselle lukijalle joka ei romaania ole ikinä lukenut.
Ja elokuvan katselusta, kyllä siinäkin on ainakin hieman opittua taitoa. Olen jonkin verran harrastanut niitä tosivanhoja filmejä vuoden 1900 molemmilla puolilla ja kyllä niissä on vielä kehitteillä sekä kerrontatekniikka että myös katsojien tapa katsoa filmejä (ja monelle nykykatsojalle mykkäfilmit voivat olla aikamoista piinaa...)
Totta, muistan katsoneeni telkkarista joskus kouluikäisenä Casablancan, "kun se nyt kerran on maailman parhaita elokuvia", ja eihän se todellakaan siltä tuntunut. :) Toki harrastaminen kehittää makua elokuvienkin suhteen. Mutta eipä useimmilla ihmisillä ole mitään kynnystä katsella mainstream-elokuvia eikä elokuvan kieltä yleensä paljon ihmetellä.
VastaaPoistaNiin minusta Kirjava satama peittoaa Casablancan mennen tullen se Bacallin ja Bogartin kemia (vrt Bogartin ja Bergmanin), filmistä viis ;)
VastaaPoistaLuen joskus sarjakuvia nopeasti, ja vasta uusintalukukerroilla tulee enemmän kiinnittettyä huomiota kuvaan ja kuvan tekstin yhdistelmään.
Heh, mun elokuvatuntemus on kyllä melko huteralla pohjalla, en kyllä ole tuota Kirjavaa satamaakaan nähnyt vaikka se kuinka klassikko on...
VastaaPoistaMinäkin "luen" sarjakuvia, mutta pidän itseäni myös visuaalisena ihmisenä ja olen aina ollut kiinnostunut kuvataiteista, taidehistoriasta yms. Arvostan hienoa sarjakuvataidetta kovasti ja nautin sarjakuvien kuvailmaisusta, vaikken osaakaan samalla lailla sitä aina tarkastella kuin sellainen lukija, joka itse piirtää tai jolla on jokin visuaalisuuteen liittyvä työ, vaikka graafikon kokemus.
"Miten" sarjakuvia pitäisi lukea. Jotenkin outo ilmaisu ainakin itselleni. Ei ole varmaan mitään oikeaa tapaa ja tuskin tähän tarvitsee miten opastakaan (tuntemus varmaan johtuu siitä että itse olen lukenut sarjiksia koko ikäni). Ei muuta kuin se akkari, korkkari tai joku muu Tex Willeri käteen vaan, mieli avoimeksi ja antaa tarinan viedä. Itse tulin ostaneeksi joku vuosi sitten alekoreista Paul Gravettin Sarjakuvaromaani - ja miten se voi muuttaa elämääsi joka on myös hyvä opas sarjakuvien klassikoihin.
VastaaPoistaJuu, olen samaa mieltä että ei ole oikeaa tapaa, mutta kyllä tällaiset "tulkintaoppaat" ovat silti kiinnostavia, minä ainakin koin oivalluksen hetkiä esimerkiksi noissa kohdissa joissa verrattiin vaikkapa toiminnallisuuden ja hitauden kuvaamista eri tyylien avulla.
VastaaPoistaPoista kommentti, mutta Kirjava Satama filmin aikoihin Bogart ja Bacall tapasivat, ja kohtaus, missä Lauren Bacall ja Humprey Bogart tapaavat on mahtava, filmin juonesta viis. Casablancan juoni taas on dramaattinen, mutta minusta Bogartin ja Bergmanin kemia ei kohtaa. Sama kirjoissakin, joissain voi olla hyvä juoni, mutta huonosti kirjoitettu, tai mitään sanomaton kirja, mutta mestarillisia sanoja, en ehkä saa välitettä poinntia läpi.
VastaaPoistaEsim. Castafioren korut, hyvä kirja, mutta oikeastaan ei tapahdu mitään.
Uu, innostuin kirjasta! Täytyy lähteä etsimään isän hyllyistä, jos sillä olisi. Ihmetyttää, miten toi ruoanlaittoa kuvaava kuvapari voi olla niin ilmaisuvoimainen. Kuulen korvissani kattilan porinan, liesituulettimen hurinan ja veitsen suihkinen kurkun läpi leikkuulautaa vasten. Nyt jotenki tuntuu, että vastaavanlaisia omista muistikuvista kumpuavia ääniefektejä saa luettu teksti omalla kohdallani aikaan harvemmin. o.O
VastaaPoistaTäällä blogeissa ja muuallakin on törmännyt näihin "lukutaidottomiin" aikuisiin jotka eivät välttämättä ole lukeneet sarjakuvia käytännössä lainkaan, tai sitten epämääräisiä muistoja Aku Ankasta kahdeksanvuotiaana...jolloin se voi ollakin vaikeaa että pitäisi yhtä aikaa ottaa informaatiota kirjoituksesta ja kuvista.
VastaaPoistaKirjoja lukevat usein keskittyvätkin vain lukemaan niitä tekstejä ja jättävät kuvat vähemmälle huomiolle, korkeintaan vilkaisten että kuka minkäkin puhekuplan sanoo...mikä ei tietenkään usein toimi (samoin amerikkalaisissa sarjakuvalehdissa tyypillinen tapa sirotella mainoksia pitkin lehteä on kuulemma hyvin häiritsevää kokemattomalle lukijalle, tottunut lukija hädin tuskin kiinnittää nihin huomiota...)
Mutta joo, se on taito joka opitaan lukemalla ja lukemalla ja lukemalla.
Niissä varhaisissa filmeissä on kiinnostava nähdä kuinka ne itsestäänselvyyksinä pideyt asiat ovatkaan muodostuneet, esim. filmi jossa tarina kerrotaan usealla peräkkäisellä kohtauksella! Joissa tapahtumapaikka saattaa jopa vaihtua samantien! Tai tapahtua ajallinen siirtymä jopa tunteja eteenpäin! Tai henkilö voi nukkua ja nähdä unta!
Niiden mykkäfilmien tekstikorttienkin kanssa on tapahtunut etenemistä, nykyiset versiot eivät vastaa leffojen todellista pituutta koska nykykatsoja lukee ne kortit sen verran nopeammin kuin 10-20-luvun katsoja että niiden kestoaikaa on saksittu...ja niin myös tekstitettyjen elokuvien katsominen voi tottumattomalla olla vaikeaa, esim. niille joiden kotimaassa televisio-ohjelmat järjestään dubataan.
Jokke, en näe kyllä tarvetta poistaa, hyvä vinkkihän tuo on! Pitää pitää mielessä jos iskee hinku kasvattaa elokuvaklassikoiden tuntemustaan...
VastaaPoistaJa oot ihan oikeassa - usein tärkeämpää on MITEN jokin teos on toteutettu, ei niinkään se MITÄ siinä tapahtuu.
Maukka, kiva kuulla! Isäsi taitaa olla todellinen sarjakuvien ystävä, jos voit välittömästi olettaa että tämä opus löytyy hänen hyllystään... :)
Hdcanis, mun mykkäfilmielokuvien tuntemus on onneton, mutta ne pätkät mitä mieleen tulee, vahvistavat kyllä tuon mitä sanoit. Eikös elokuvien alkuaikoina lähdetty liikkeelle "filmatusta teatterista" ja vasta median kehittyessä alettiin oppia, että elokuvan keinoin voi toteuttaa asioita usein ihan eri lailla kuin teatterin lavalla.
Mediamuodon kehittyminen näkyy minusta ihan telkkarissakin. Monet vaikkapa HBO:n sarjoista ovat kerronnallisesti "vaikeita" jos niitä vertaa vaikkapa Ihmemies McGyver -ajan tv-tuotoksiin. 2000-luvun HBO-sarjat (ja monien muidenkin yhtiöiden tekemät) ovat paljon kerroksellisempia, nopeampia ja moniulotteisempia kuin monet varhaisemmat sarjat.
Mulla on tämä suomeksi ja Scottin nimmarilla:-p Mutta asiaan, tämä kirja muutti suhtautumistani sarjakuvaan pysyvästi. Toivottavasti tämä kirja on kuitenkin niitä joihin tartutaan vasta monen vuoden harrastamisen jälkeen. Kuten Salla sanoikin: Eihän kukaan lue ensin oppaita miten katson elokuvan tai miten luen kirjan.
VastaaPoistaEisner on parempi piirtäjä ja hänen Comics and Sequential Art on yhtä lailla vakavamielisen sarjakuvaharrastajan must read, mutta Näkymätön taide selitti analyyttisesti paljon sellaista mitä olin ajatellut vain alitajuisesti tai en ollenkaan. Mene ja tiedä, jos olisin lukenut Eisneria ennen McCloudia, olisiko vaikutus ollut päinvastainen.
McCloudin Reinventing comics ei sitten kyllä onnistunut keksimään pyörää uudelleen.
Juu, Reinventing Comicsissa oli joitain ihan hyviä juttuja (erityisesti siroteltuja lukuvinkkejä) mutta kokonaisuutena ei niin hyvä paketti. Kolmaskin Comics -tietokirja McCloudilta on tainnut tulla mutta en ole lukenut.
VastaaPoistaJaaha, multa on tainnu mennä sekin ohi että tämä on suomennettukin. No aina oppii uutta. Minuakin tosiaan vähän ihmetytti bongata tuolta sivulta monta "jatko-osaa" tälle oppaalle, kuulostaa tosiaan vähän pyörän keksimiseltä uudestaan.
VastaaPoista