sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kritiikin Päivän antia

Eilen Tieteiden talolla vietettiin Kritiikin Päivää. Teemana oli media- ja kustannusalan murros. Tilaisuudessa oli viehättävä miljöö, hyvät ruoka- ja kahvitarjoilut ja mielenkiintoiset esiintyjät. Esiintyjistä minulla ei valitettavasti ole kuvaa, en kehdannut alkaa eturivistä kameralla zoomailemaan, mutta tässä näyte Tieteiden talon kauniista arkkitehtuurista. Komea reliefi on ala-aulassa, sitä voi ihailla jos haluaa vaikka käydä Tieteiden talon kahvilassa.


Tilaisuuden juonsi SARV:n vuoden 2011 puheenjohtaja Siskotuulikki Toijonen. Ensimmäisen puheenvuoron käytti Leena Majander, WSOY:n tuore varatoimitusjohtaja ja kustantaja .

Sormella tökkijät lukemaan

Aivan ensimmäiseksi Majander muistutti, että on harmillista, että median yhteydenotot koskevat liian usein kirja-alan pintakuohuja, ei lukemista ja kirjoittamista. Toimittajat kyselevät rikkaiden kirjailijoiden tienesteistä tai siitä, kuka on tapellut kenenkin kanssa. Majander vastaisi paljon mieluummin lukemista koskeviin kysymyksiin.

Majander analysoi, mitä asioita löytyy kirja-alan murroksen takaa ja nosti ensimmäisenä esiin teknologian muutokset. Kyse on muustakin kuin lukulaitteista: tekniikan kehittyminen vaikuttaa myös kirjan valmistamiseen, varastointiin, logistiikkaan, median sisällöntuotantoon... Samaan aikaan on menossa kirja-alan sukupolvenvaihdos: kun suuret ikäluokat eläköityvät, olisi tärkeä saada hiljainen tieto periytymään.

Toinen tekijä on rahan ja talouden merkityksen nousu. Tämäkin näkyy koko yhteiskunnassa. Kirja-alallakin on ryhdytty tarkastelemaan asioita talouden kannalta ja yritetään tehdä päätöksiä puhtaasti faktojen pohjalta. Mutta kustantajan tärkein kumppani on kirjailija tai kuvittaja, luovaa työtä tekevä ihminen, jonka työ ei  yleensä perustu talousanalyyseihin. Kaikkea ei voi "ammattimaisella sopimisella" ratkaista, se ei riitä hyvän luovan työn tekemiseen.

Lukemiseen käytettävä aika huolestutti Majanderia. Hän pohti suomalaisen arjen ajankäytön muutoksia ja mietti, minkä verran ihmisillä on nykyään aikaa keskittyä ja rauhoittua lukemaan, kun erilaiset teknologiset välineet vievät vapaa-ajasta ison osan. Hän kuvasi, kuinka jo rattaissa istuvat pikkulapset tökkivät sormellaan erilaisia laitteita ja mietti, oppivatko he edes käyttämään kirjaa, kääntämään sivuja. Kuulemma moni haaveilee, että "sitten joulunpyhinä minä luen", mutta ei suomalainen kustannusala elä "joululukijoiden" varassa, lukemisen pitäisi olla ympärivuotista.

Kuluttajien silmissä raja korkeakulttuurin ja populäärikulttuurin välillä on hälventynyt. Majander haastoi yleisön pohtimaan, kuinka suvaitsevaista kulttuuriväki onkaan: hyväksyvätkö kulttuurityöntekijät näiden rajojen katoamisen, vai onko kulttuurieliitillä vieläkin tarvetta heristellä sormea vääriä valintoja tekevälle kansalle? Majander muistutti, että pakkopulla ei maistu kenellekään, on kulttuurin työntekijöiden tehtävä saada lukemisesta houkuttelevaa.

Kustantajan tehtävän Majander määritteli osuvasti: kustantamon työtä on saada kirja kirjailijan työpöydältä lukijan yöpöydälle. Pelkkä lupaus julkaista kirja ei hänen mukaansa nykyään riitä, sillä kuka tahansa voi julkaista nykyään ihan itse mitä vaan. (Ks. Kirsin kirjanurkan keskustelu omakustanteista.) Kustantamon tehtävä on saada kirja lukijoiden käsiin.

Ei kaikki ollut ennen paremmin

Seuraavaksi puhui Touko Siltala, Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja ja entinen WSOY:n kirjallinen johtaja vuosilta 2000-2008. Aivan aluksi hän pääsi letkauttamaan, että olipa ihana kuulla Leenan ylistävän WSOY:ta - onhan Leena Majander ollut pitkän linjan otavalainen...

Siltala aloitti anekdootilla vuodelta 2000. Hän oli ollut kirjailijoiden kanssa matkalla Pohjois-Suomessa, ja eräs kirjailija oli intoillut Stephen Kingin netissä julkaisemasta tarinasta, joka oli innostanut suuren määrän lukijoita lataamaan tarinan ja myös maksamaan siitä netissä. Kyseessä lienee vuonna 2000 aloitettu jatkokertomus The Plant. "Touko, sinua ei enää ole, kustantamoa ei enää ole", oli kirjailija sanonut. Haaveissa lienee välkkynyt aika, jolloin kirjan tekemisestä ei tarvitsisi maksaa "turhille välikäsille". Tähän teemaan Touko Siltala palasi puheenvuorossa usein.

Erittäin mielenkiintoinen oli Siltalan analyysi kolmen sukupolven kirjailijoista. Hän otti ensimmäiseksi esimerkiksi Mika Waltarin. Kustantajalla ja kirjailijalla oli "hyväntahtoisen mesenaatin ja nöyrän taiteilijan suhde" - Waltari oli uskollinen kustantajalleen ja perääntyi konfliktitilanteissa. Siltala esitti mielenkiintoisen näkökulman: ennen kirjailijoiden toimeentulomahdollisuudet olivat paljon rajatummat kuin nykyään, joten riippuvuus kustantamosta oli suurempi.

Toinen esimerkki oli Arto Paasilinna. Hänen tunnuslauseensa oli kuulemma tämä: "Kirjailija ja kustantaja istuvat aina eri puolilla pöytää." Paasilinna ei kaihtanut konfliktia eikä vetäytynyt riidoista, vaan piti oikeuksistaan kiinni ja tarvittaessa myös iski takaisin. Erään erimielisyyden seurauksena Paasilinnan elämäkerran julkaisu meni WSOY:lta Otavalle. Tästä mainitaan myös Lentojätkä-nimisen elämäkerran Hesari-arviossa. Siltala muisteli Paasilinnan sanoneen: "Jos tankki on ajettu asemiin, sillä on ammuttava." Kirjailijan ja kustantamon suhteen muuttumisen yleisenä taustana Siltala näki 1970-luvun poliittisen ilmapiirin, Kirjailijaliittokin alkoi toimia ammattiliiton tavoin.

Kolmas esimerkki oli Sofi Oksanen. Siltalan mukaan "mesenaattisuhde" on 2000-luvulla käytännöllisesti katsoen jo kadonnut kustannusalalta. Koska kirjailijoiden riippuvuus kustantamoista on vähentynyt muiden toimeentulomahdollisuuksien vuoksi, tehdään kaunokirjallisuuden kustantamistakin eräänlaisena projektityönä: haetaan eri kirjoille sopiva kustantaja. Nousussa on myös yksilöllisten sopimusten tekeminen ja yksilöllisen kustannustoimittajasuhteen tarjoaminen.

Siltala nosti esille myös kirjailijoiden perustamat kustantamot. Dekkaristit perustivat osuuskuntakustantamo Crime Timen ja Sofi Oksanen perusti Silberfeldtin. (En löytänyt kummankaan kotisivuja, ehkä niitä ei ole?) Siltala sanoi seuraavansa mielenkiinnolla tilannetta, mutta kysyi, mahtaako kustantaminen olla kirjailijalle paras mahdollinen sivuammatti. Kuulemma painotalojen tarjousten vertailu ei niin kovin hohdokasta ole. Lisäksi Siltala kyseenalaisti voimakkaasti Crime Timesta julkisuudessa esitetyt talousluvut ja arveli, etteivät Crime Timen tuotot aivan niin hyviä ole kuin on annettu ymmärtää.

Ylipäätään Siltala näki kustannusalan murroksen tärkeimpänä taustatekijänä kirjojen myynnin laskun. Vuoteen 2000 asti kirjojen myynti kasvoi, sitten se tasaantui ja vuonna 2006 alkoi laskea, vuonna 2009 oli iso notkahdus alaspäin. Yritin etsiä tähän liittyen tilastotietoa kirjojen myynnistä, mutta en valitettavasti ihan tuoreita lukuja löytänyt. Tuoreimmasta päästä oli Suomen Kustannusyhdistys ry:n julkaisema neljäs Suomi lukee - tutkimus vuodelta 2008. Tutkimustulokset voi lukea pdf-muodossa. Siinä esitetään päinvastainen väite: "Kirjoja ostaneiden määrä on siis 2000-luvulla kasvanut merkittävästi." No, tutustukaa asiaan ja esittäkää näkemyksenne.

Lopuksi Siltala puhui kriitikon roolin muutoksesta. Hän hämmästeli suomalaisen lehdistön trendiä julkaista parintuhannen merkin kritiikkejä ja ihmetteli, mistä tämä päätös on oikein kummunnut. Hän kaipasi lehtiin pitkiä kritiikkejä takaisin. Siltala sanoi lukevansa ihan mielellään myös hyviä blogitekstejä, mutta koska työpäivät kuluvat koneen ääressä, haluaisi hän lukea painettuja laatukritiikkejä. Hyvänä esimerkkinä hän nosti esille saksalaisen Frankfurter Allgemeine -lehden, jossa edelleen julkaistaan vaikka kuinka pitkiä arvioita. Lehden kotisivujen perusteella näin todella on.

Miksi lukea lehtiä, jos ne julkaisevat eilisen päivän nettiuutisia?

Kolmas puhuja oli  Ville Hytönen, Savukeidas Kustannuksen kirjallinen johtaja ja kirjailija. Hän lähestyi sanomalehtiä aika eri näkökulmasta. "Olen hyvin väsynyt lukemaan päivälehtien kulttuurisivuja", hän sanoi. Syynä se, että niissä julkaistaan liikaa sellaista materiaalia, jonka hän on jo ehtinyt lukea netistä edellisenä päivänä. Mitä uutisia ne sellaiset ovat? Hän kritisoi myös sitä, että kirjallisuuden lieveilmiöt saavat liikaa tilaa, esimerkiksi kirjailijoiden kustantamovaihdokset. "Kustantamisjulkisuus ei paljon eroa tosi-tv-julkisuudesta", hän täräytti.

Kritiikiltä hän kaipasi uudistumista. Hyvä kritiikki voisi lähestyä esseistiikkaa. Hytönen ehdotti uutta termiä: puhutaan kritiikin sijaan resensiosta. (Tai "rekensiosta", kertokaapa minulle kuinka latinan sana recensio pitäisikään ääntää.) Hytönen kritisoi samojen latteuksien kierrätystä kritiikeissä: milloin puhutaan sujuvasta esikoisromaanista, milloin "uudesta Tervosta". Mutta hän myös muistutti, ettei kritiikin tarvitse olla kustantamon mainospuhetta eikä lukijan palvelemista, vaan kritiikillä on itseisarvo.

"Sanomalehtien bisnes on ilmoitusmyynti, ei uutisointi"

Kaikki puheenvuorot olivat erittäin mielenkiintoisia, mutta silti "toipuvan toimittajan" Johanna Vehkoon puheenvuoro oli todellinen loppuhuipennus. Hän on kirjoittanut erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan Painokoneet seis! - Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Vaikuttaa ehdottomasti lukemisen arvoiselta!

Vehkoo analysoi sanomalehden historiaa ja muistutti, että Internetiä on turha syyttää sanomalehden kriisistä. Lehtien ongelma on se, että toimittajan työ on niin helposti korvattavissa. Tiedonjakelun niukkuus on muuttunut yltäkylläisyydeksi. Jos joku on kiinnostunut vaikkapa Afganistanin sodasta, miksi hän lukisi maakuntalehden juttuja aiheesta, jos voi hakea netistä maailman suurimpien mediatalojen juttuja tai etsiä tavallisten ihmisten julkaisemia valokuvia, blogitekstejä tai muuta materiaalia aiheesta? Vehkoo huomautti tylysti mutta osuvasti, että ainoastaan pääkirjoitus ja kuolinilmoitukset ovat sellaista sanomalehden sisältöä, jolle ei löydy juuri nyt korvaajaa.

Uudeksi toimintatavaksi Vehkoo suosittelee erikoistumista. Mikäli sanomalehdet haluavat menestyä, niiden kannattaa erikoistua. Toimittajien palkkaamisessa tärkeintä olisi, että toimittajalla on jonkin alan erikoisosaamista, ja hän voisi keskittyä tekemään todella hyviä juttuja tähän erikoisalaan liittyen.

Vehkoo muistutti myös, että ei lehtien bisnes ole uutisointi vaan lehdet ovat eläneet ilmoitusmyynnillä. Lehti on ollut kätevä "nippu", jossa saa samassa paketissa tietoa eri asioista, ja se on ollut hyvä kohde mainostajille. Kieltämättä Vehkoon puheenvuoro herätti kaikenlaisia ajatuksia - muistammehan esimerkiksi keskustelun siitä, voiko pohjoissuomalainen Kaleva kirjoittaa avoimesti lestadiolaisliikkeessä esiintyvistä ongelmista, vai onko lestadiolaisten tilaajien ja mainostilan ostajien boikottimahti niin suuri, että lehden on parempi vaieta ei-toivotuista aiheista.

Omia havaintoja

Tilaisuus oli kokonaisuutena erittäin kiinnostava, mutta jotkut yksittäiset asiat herättivät minussa ärsytystä. Olen viime aikoina ehtinyt istua useissa sosiaalista mediaa tai verkkopalveluja käsittelevissä tilaisuuksissa, ja olen erittäin kyllästynyt erääseen vakiokommenttiin, joka kuultiin myös Kritiikin Päivässä. Aina joku minua vain 10-15 vuotta vanhempi ihminen nousee pystyy ja ilmoittaa: "Minulla on teini-ikäisiä lapsia ja siellä ne päivät pitkät vain näpyttelevät niitä laitteitaan!" Sitten muut nyökyttelevät että juu-u, sellaisia ne lapset ovat. Tässä minäkin, neljättäkymmenettä käyvä naisihminen, näpyttelen laitteitani silmät kiiluen, eikä tunnu missään. Minusta on typerää ja aika vastuutontakin "ulkoistaa" teknologian kehitys lasten ja nuorten harteille. Kyllä täällä verkossa on kaikenikäisiä aktiivisia keskustelijoita ja sisällöntuottajia, eikä mikään estäisi näitä teini-ikäisten vanhempiakaan tutustumasta verkkosisältöön ja -teknologiaan.

Muutenkin tuntui, että tilaisuudessa oli paikoin eräänlainen henkinen muuri, joka erotti meidät verkon käyttäjät verkkoa vierastavista. Eräskin yleisön edustaja, joka kertoi toimineensa joskus Lapin yliopistossa media-alan professorina, kommentoi esityksiä näin: "Kai te tiedätte että Hesaria ei kohta kukaan enää lue, kun kaikki vaan lukevat niitä blogeja." No ei se nyt ihan näinkään ole. Toinen yleisön edustaja kommentoi Vehkoon kirjaa: "Tutkimuksesi on hyvä, mutta keskittyi liikaa materialistisiin asioihin. Lehtien ideologia on porvarin sielunelämä!"

Tietotekniikan syyttäminen lukemisen vähentämisestä taas oli ristiriidassa sen kanssa, että eräs kysyjä ihmetteli, ovatko kirjat nykyään paksumpia kuin ennen. Johanna Vehkoo kertoi tutkineensa asiaa ja vahvisti, että keskimäärin kirjojen sivumäärät todella ovat kasvaneet. Kustantamojen edustajat arvelivat, että syynä kirjojen sivumäärän kasvuun on Wordin käyttö - tekstinkäsittelyohjelmalla on helpompi tuottaa enemmän tekstiä kuin kirjoituskoneella.

Ja itse henkilökohtaisesti olen havainnut, että Internetin käyttö on lisännyt ja vahvistanut lukuharrastustani, kiitos kirjablogimaailman. Vaan eipä tätä yksityistä kokemusta toki passaa yleistää liian laajalle.

Lisäksi tilaisuus alkoi myöhässä, eteni myöhässä ja loppui puoli tuntia myöhemmin kuin oli ilmoitettu. No enpä minä siellä jäniksen selässä ollut, mutta kun nykyään saa tai joutuu osallistumaan todella moniin aikataulutettuihin tilaisuuksiin, niin järjestäjän pisteet ropisevat silmissäni heti, jos aikataulut venyvät. Aikataulujen asettaminen ja niiden noudattaminen on ammattitaitoa, aikataulujen pettäminen on huonoa organisointia.

Tilaisuuden hinta-laatusuhde oli kuitenkin erinomainen, tilaisuuteenhan oli vapaa pääsy. Seuratkaa SARV:n sivuja ensi syksynä, varmaankin Kritiikin Päivä järjestetään myös ensi vuonna.

23 kommenttia:

  1. Kiitos raportista, Salla! Varasin tuon Vehkoon kirjan heti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos perinpohjaisesta raportista! Eipä haitannut, vaikkei itse paikalle päässytkään!

    Minua on jo pitkään ärsyttänyt tuo juoksuhautoihin asettuminen rintamalinjalla verkon käyttäjät - verkon vastustajat. Mediatutkimusta pikkuisen opiskelleena ja mediaa opettavana ihmisenä ajattelen pitkälti samoin kuin sinä: verkko ei itsessään ole paha, ja sitä voisivat hyödyntää ja käyttää kaikki, myös me teini-ikäisten vanhemmat. Haittoja on, ei voi kieltää (lukekaa vaikka tämän päivän paperi-Hesarista, kuten minä).Mutta on etujakin, ja minusta edut ovat kuitenkin haittoja suuremmat.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä perinpohjaisesta esittelystä. Tyydyn vain sitten omassa blogissani linkittämään, sillä kirjoitit niin hyvin päivän tapahtumat ylös.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Salla siitä, että jaksat välittää uutisia ja tunnelmia kiinnostavista kirja-alan tapahtumista meillekin, jotka emme asu pääkaupunkiseudulla. <3

    VastaaPoista
  5. Minäkin kiitän perinpohjaisesta ja monipuolisesta raportista! Olen suunnitellut lukevani tuon Vehkoon kirjan, ja nyt sekin palasi mieleeni. Oli mukava tavata torstaina!

    VastaaPoista
  6. Hyvä postaus.

    Olen itse löytänyt ajan kirjojen lukemiseen vähentämällä tv:n katselua.

    Verkko on hyvä väline ja mahdollistaa mukavat kirjablogit, ja googlaan vanhat kirjat joko Gutenbergistä tai ostan huuto.netistä, suosittelen :)

    VastaaPoista
  7. Kiinostavaa luettavaa! Olen täysin samaa mieltä rintamalinjoista. Se on vähän niin kuin mummon markan takaisin haikailua. Maailma on jo siirtynyt eteenpäin, ja verkossa ovat paitsi lapset, nuoret ja nuoret aikuiset, myös mummot ja papat! Kuolen aina vähän sisälläpäin, kun kuulen aikuisten ihmisten puhuvan tietokoneiden kanssa säätämisestä kuin se olisi jotain täysin käsittämätöntä (ja siksi tietenkin vähän triviaalia) avaruusteknologiaa. :)

    Nykyajan lapset oppivat käyttämään tietokonetta ennen kuin oppivat lukemaan, mutta miksi se olisi paha asia? Minusta se on suorastaan kadehdittavaa. Tietokoneajan lapsille e-kirja voi hyvinkin olla luontevampi tapa lukea proosaa, eivätkä he kaipaa sitä kuuluisaa paperin tuoksua tai "kokonaisvaltaista lukukokemusta", mistä me fossiilit jaksetaan jäpistä. Itsekin harrastan runsaasti tätä sormella tökkivää lukemista, enkä ole kokenut sen vähentävän lukunautintoani yhtään!

    VastaaPoista
  8. Recensio äännetään "reekensioo". Tästäkin on tosin kaksi koulukuntaa, jotkut ääntävät c:n s:nä. :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos todella kiinnostavasta ja perusteellisesta yhteenvedosta! Nostan tämän juttusi palstan sivupalkkiin Twitterillä, on niin hyvä ja tärkeä kirjoitus.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Salla! Erinomainen juttu ja paljon ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos hienosta raportista. Nyt ei harmita niin paljon, ettei muistanut olla paikalla.

    VastaaPoista
  12. Jep, hyvä raportti, kiitos siitä!

    Minullakin verkko kirjablogeineen on ehdottomasti lisännyt vapaa-ajan lukemista. Vietän verkossakin kieltämättä paljon aikaa - lukien kyllä, mutten yleensä kirjoja - mutta olen vähentänyt ainakin TV:n katsomista, pelaamista sekä lehtien lukemista kirjojen kustannuksella.

    Verkko on oleellisessa osassa myös kirjojen löytämisessä ja hankkimisessa, eli ostan kirjoja mm. Amazonilta, Huuto.netistä, verkkoantikvariaateista ja kirjakaupoistakin, sekä etsin ja varaan kirjaston kirjoja.

    Lopetimme äskettäin Hesarin tilaamisen, mikä liittyy osittain verkkoon ja sen korvaaviin uutislähteisiin, mutta osittain myös muihin asiohin (kuten siihen, että nykyisessä asunnossa postilaatikko on niin kaukana, ettei lehteä tulisi kuitenkaan luettua aamulla).

    VastaaPoista
  13. Kiitos tuhannesti tästä :) Erittäin mielenkiintoinen juttu ja hyvä huomio tuosta verkko-ennakkoluulosta. Taidanpa pohtia sitä toisaalla laajemminkin...

    VastaaPoista
  14. Kiitti kaikille! Kyl siellä puhuttiin vaikka mitä muutakin mitä en tähän muistanut kirjoittaa...

    Telkkari onkin jännä verrokki. Sehän oli pitkään sellainen kulttuurin ykkösinhokki. "Tyhmää rahvasta" tai "laiskaa nuorisoa" syyteltiin liiasta telkkarin katsomisesta.

    Nykyään tosin esim. parhaat HBO-sarjat ovat todella hyviä, eron huomaa jos vertaa jotain Ozia vaikka Ihmemies McGyveriin. :) Hyvät tv-sarjat ovat todella moniulotteisia ja kerronnallisesti rikkaita ja myös vaativat katsojalta keskittymiskykyä ja älyäkin.

    Minä olen Hesarin kanssa vielä sinnitellyt, kun olen sitä aina lukenut. Ärsyttää tosin sen jatkuvasti viihteellistyvä linja ja runsas virheiden määrä. Pitää melkein ekana lukea aina oikaisut, että tietää mikä kaikki oli aiemmissa numeroissa päin mäntyä. Julkkishöpöjuttuja löytyy Hesarista liikaa. Luen sellaiset mieluummin vaikka Seiskasta siellä kampaamon tuolissa, Hesarilta odottaisin sitä laadukasta sisältöä.

    VastaaPoista
  15. Puoli tuntia on aika vähän myöhässäoloa :)

    Hesarin lukemisen olen lopettanut lähes kokonaan, tilannut en ole sitä aikoihin mutta netistä ja työpaikalla olen sitä lukenut, mutta se journalismin taso alkoi ärsyttää enemmän ja enemmän ja nettisivun käyttöystävällisyys meni myös jatkuvasti huonompaan suuntaan, joten luovutin suosiolla ja otan nykyään uutisotsikkoni YLEltä ja kulttuurikritiikin muista lähteistä.

    Erikoistuminen sanomalehdissä on kiinnostava ajatus mutta vaikea sanoa miten se toimisi, erikoistuneet mediat vaativat erikoistuneita lukijoita joiden rajautuminen maantieteellisesti ei taas niin toimi. Luulen että suhteessa parhaiten voisivat pärjätä ne erikoistuneet aikakauslehdet sekä ne täysin paikallistason lehdet joissa raportoidaan piirimestaruuskisoja ja syksyn mustikkasatoa. Ja noillakin voi tulla ongelmia jos painotalot kärsivät sanomalehtien heikkenemisestä.
    Tuostahan on ollut juttua että esim. yksittäinen kirjakritiikki julkaistaan useissa saman konsernin aluelehdissä mikä johtaa nyt ongelmiin koska netin kanssa ei voi kilpailla universaaliudesta ja toisaalta se paikallistatsi on hukassa...

    Noista kirjojen myynnistä, ainakin Yhdysvalloissa on raportoitu sitä että määrällisessä myynnissä ei suurta vaihtelua ole ollut mutta myytyjen nimikkeiden määrä on pienentynyt, kaikki lukevat samoja kirjoja. Mikä onkaan tilanne Suomessa?

    VastaaPoista
  16. Hei, kiitos todella kattavasta raportista! Monikin asia nousi heti kommentoinnin arviomiseksi, esimerkiksi tuo painettu vs. digitaalinen sisältö: On hassua, että ne jollain tapaa koko ajan lähenevät toisiaan, eli että paperilta saa lukea eilisen uutiset yhtä pintapuolisesti kuin ne on esitetty verkossakin. En myös ihan ymmärrä, miksi pitkiä kritiikkejä olisi jotenkin mukavampi lukea paperilta kuin digimuodossa.

    Kirjojen myynnistä muistan noin vuosi sitten nähneeni (Hesarin...) esittämän tilaston, jossa kommentoitiin erityisesti sitä, että edellinen taantuma ei lisännyt kirjastojen lainausmääriä mutta yllättäen kirjojen myynti jopa nousi. En sitten tiedä miten kukin tilasto on kerätty...

    VastaaPoista
  17. Anonyymi28.11.11

    Kiitos Sallalle kattavasta esittelystä. Oli mielenkiintoisia puheenvuoroja. Harmi, että seminaarin aloitus venyi vartin verran tilaisuutta edeltäneen syyskokouksen takia.
    Muuten tilaisuus oli onnistunut ja hyvin järjestetty : )

    VastaaPoista
  18. Hyviä pointteja teillä! Tuo Tessan mainitsema lehtijuttujen lyhyys nousi myös Vehkoon puheenvuorossa esillä. Hän sanoi että lehtien reaktio nettiin on ollut nurinkurinen: paperijuttuja on lyhennetty. Hän tulkitsi, että lehtien ei kannata yrittää kilpailla määrällä vaan laadulla.

    VastaaPoista
  19. Kiitos minunkin puolestani, vähän jälkijunassa. Hassua, netissä päivää myöhemmin kommentointi tuntuu jälkijunastelulta =)

    Tuossa yllä tuli sanoiksi puettua monta ajatusta lehdistä ja netistä, jotka tunnistan tutuiksi. Hesarin jutut ovat lyhentyneet ja muuttuneet tyyliltään verkkomaisiksi. Vaikka sitä yhä joka aamu uskollisesti luen, useammin ja useammin on käynyt mielessä, että mahtaisinko oikeasti kuolla kupsahtaa jos lopettaisin tilauksen? Noh, ehkä pitää jotenkin yrittää pysyä maailmasta kärryillä.

    En kyllä muista viime vuosilta kuin muutaman kirjoihin liittyvän jutun, joka olisi todella saanut aikaan innon etsiä kirja ja lukea se. Blogien hyötysuhde on tässä mielessä noin ziljoona kertaa parempi :-)

    Muuan lehden päätoimittaja sanoi taannoin, että yksi (esim. maakunta)lehtien entinen valtti oli, että "kaikki" lukivat samaa lehteä - siksi "kaikkien" oli pakko sitä lukea, että tietäisivät mistä "kaikki" puhuvat. Ei taida päteä enää, ei ainakaan mitä tulee kirjallisuuteen ;-)

    VastaaPoista
  20. Booksy, tuossa on kyllä vinha perä. Nykyään voi helpommin uppoutua omien kiinnostusten kohteiden pariin, jolloin toiset "erikoistuvat" sellaisiin asioihin, jotka toisista tuntuvat marginaalisilta. Esim. Kvaak.fi -foorumin löytäminen muutama vuosi sitten sai minut sarjakuvaharrastajana monien uusien sarjisaarteiden pariin ja ylipäätään antoi taas intensiivisemmän tuntuman sarjakuviin.

    Mulla on ollut suunnitelma B: lukulaitteen hankkiminen ja The Guardianin tai New York Timesin tai jonkun muun laatulehden tilaaminen siihen. Vielä en ole saanut aikaiseksi...

    VastaaPoista
  21. Jatkanpa samalla linjalla eli kiitos raportista! Enpä tiennyt koko tilaisuudesta, mutta nytpä tiedän.

    Minullakin netinkäyttö, tai oikeastaan tämä kirjablogimaailma, on lisännyt lukemistani todella paljon sillä vinkkiä löytyy joka lähtöön ja arviotkin ovat sopivan pitkiä (ei niitä pieniä juonikuvauksia vaan joita joissain lehdissä pyörii).

    Muistelen, että silloin kun asuin kotona äitini vaihtoi Hesarin Hufvudstadsbladetiin koska siinä oli kuulemma paremmat kulttuurisivut. Muutenkin Huffe on minusta kätevämmän kokoinen lehti kuin Hesari, tai sitten minulle ei ole vain kehittynyt sitä oikeaa näppituntumaa lukea niin isoa lehteä.

    VastaaPoista
  22. Riitta29.11.11

    Hyvä Salla, vierivä kivi ei sammaloidu! Netti on vaan lisännyt kiinnostustani lukea kirjoja.Kaikki apuvälineet ovat sallittuja ihmisyyttä etsiessä.

    VastaaPoista
  23. Kiitti, Linnea ja Riitta!

    Minä uskon kyllä edelleen hyvään kustannustoimittamiseen ja toimitustyöhön yleensä. Paino sanalla hyvään. Kyllähän esimerkiksi kirjoja lukiessa tulee selväksi, mikä on hyvän kustannustoimittajan merkitys.

    Toimittajilta taas kaipaisin kunnon taustoitusta ja vähemmän pällistelyjournalismia. Näinä aikoina esimerkiksi sellaiset "outo sääilmiö järkytti - katso kuvat mustikankukista marraskuussa" ovat aika hölmöjä irrallaan, jos niitä esitellään ilman, että otetaan samalla kantaa ilmastonmuutokseen tai kerrottaisiin, kuinka jokainen voi itse yrittää pienentää hiilijalanjälkeään.

    Ja kieltämättä tuntuu aika kaukaiselta, että iltapäivälehti alkaisi jakaa sääkauhistelujen yhteydessä vinkkejä vegaaniruoista, kun elintarviketalot lihamainoksineen ovat niin näkyvä ilmoittelija. Näin siitä huolimatta, että lihansyönnistä hiilijalanjälki kasvaa.

    VastaaPoista