keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Marraskuun luetut

Kuva: Vertigo.
Marraskuu oli varsin sarjakuvavoittoinen kuukausi. Olen kyllä lukenut kirjojakin, mutta yksi jäi kesken. Kaksi muuta tulee varmasti luettua loppuun, mutta vielä nekin ovat kesken. Lukuaikaa on selvästi ollut vähän vähemmän kuin muulloin, iltamenot sun muut ovat välillä rajanneet lukuaikaa melkoisesti. Sarjakuvissa on kaiken muun hyvän lisäksi sekin hyvä puoli, että sarjakuvan ehtii lukemaan alusta loppuun nopeammin kuin kirjan.

Kuukausi alkoi kuitenkin tuoreella nuortenkirjalla. Terhi Rannelan Scarlettin puvussa houkutteli Tuulen viemää -teemallaan, ja ihan ok lukukokemus se olikin.

Sitten jatkoinkin minut täysin koukuttanutta Fables-sarjakuvaa viidennellä osalla The Mean Seasons ja osilla 6-8: HomelandsArabian Nights (and Days) ja Wolves. Varmaan jokainen kirjojen ystävä on joskus kokenut jonkun kirjan tai tv-sarjan tai sarjakuvan tai jonkun muun taideteoksen niin addiktoivana, että huomaa pohtivansa keskellä tavallista arkipäivää tarinan jatkumista. Juuri tällaisen ihanan koukutuksen tunteen Fables on antanut.

Gummeruksen uusi sarja-avaus Olipa kerran Ranskassa oli seuraavana kokeilussa, ihan ok sekin. Odotettu mahtavuus taas oli Amazonilta saapunut The Unwrittenin nelososa Leviathan, erinomainen jatko-osa tälle toiselle todella koukuttavalle, kiehtovalle ja kirja-aiheiselle sarjakuvalle.

Lisäksi kutsuin bloggaajat keräämään omaa listaa Blogistanian Finlandiaa varten, puffasin Kritiikin Päivä -tapahtumaa ja myös vierailin siellä ja kuuntelin Radio Lukupiirin Corto Maltese -keskustelua.

Tässä vielä valikoidut hakusanat marraskuulta, jälleen sellaisia joilla on viivytty blogissa yli kaksi minuuttia: 

kirja 1 luku arto salmisen "varasto"

Salmisen Varasto on sen verran lyhyt ja tiivis kirja, että ei ensimmäisen luvun lukemisen pitäisi viedä paljon aikaa, vaikka kävisi esimerkiksi kirjastossa sen lukemassa. Mutta ainahan on helpointa koettaa etsiä oikotie onneen hakukoneella. :)

eikä yksikään selastunut

Väärin kirjoitetut kirjan tai kirjailijan nimet ovat aina hauskoja, vaikka tämäkin on selvästi vain näppäilyvirhe - kohteena Agatha Christien klassikkodekkari Eikä yksikään pelastunut. Hakusanaa käyttänyt sitä paitsi viipyi blogissani tunnin ja 21 minuuttia ja selasi tuona aikana 28 sivua! Kiva kun viihdyit, kuka sitten olitkin. :)

kaari utrio kirjat kannattaako lukea

Olen lukenut Utrion kirjoja yli 20 vuotta, joten sanon että ehdottomasti kannattaa!

4 kommenttia:

  1. Muistaakseni kaikista kirjablogeista ensimmäisenä kävin lukemassa Sallan blogia. Jossain vaiheessa kävin läpi muutamia arvioita vähän samaan tapaan kuin Christien lukija. Myöhemmin tuli luettua muitakin blogeja ja kirjoitin yksittäisiä kommenttejakin anonyyminä.

    Sinänsä ihan hauskalta kuulostavat joskus nuo google-haut, mutta mitä mahtanevat kyseisten hakujen tekijät olla mieltä niitten nostamisesta esiin?

    VastaaPoista
  2. Hakujutut ovat aina hauskoja! Minustakin on mielenkiintoista tutkia, millä hauilla blogiin on jääty pitkäksi aikaa ja/tai selattu useita sivuja. :)

    VastaaPoista
  3. Järkyttävää että joku joutuu googlettamaan "kannattaako" Utriot lukea :-) No, onneksi sai varmasti hyvä vastauksen täältä.

    (Unwritten 4 tuli vihdoin ja viimein minullekin, jee! Mutta nyt täytyy kyllä lukea ne kolme ensin uudestaan...)

    VastaaPoista
  4. Tuo onkin hyvä kysymys, "käytettyjen hakusanojen" omistaminen. Tulkitsen kyllä itse niin, että kävijäseurantaohjelman tiedot ovat minun käytössäni. Ja eihän noista kenenkään henkilöllisyys käy ilmi. :)

    VastaaPoista