torstai 15. syyskuuta 2011

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Kuva: Robustos / Sára Köteleki
Suosikki-inhokkisanontani on "en ole koskaan kuullutkaan". Sillä kuka tahansa pystyy antamaan itsestään hölmön vaikutelman. Tähän tapaan: "Ai mikä? Urho Kekkonen? Siis mä en ole koskaan kuullutkaan. "Ai missä? Ai Tampereella? Missä se on? En mä vaan ole koskaan kuullutkaan." "Ai mitä, voiko kaupasta ostaa perunoita? Teetkö sä niin? Emmä ole koskaan kuullutkaan."

Tästä huolimatta olin kirjoittamaisillani, että en ollut koskaan kuullutkaan Siiri Enorannasta muualla kuin kirjablogeissa. Halusin kuitenkin tarkastaa asian, ja tein Enorannan nimellä haun Kritiikkiportissa. Koska Enorannan kirjoja on arvosteltu mm. Hesarissa, jota luen päivittäin, niin kaipa hänen nimensä jossain on joskus silmiini osunut. Esikoisteos Omenmean vallanhaltijat, joka on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2009, ainakin kuulosti sellaiselta että olen varmaan siitä jostain lukenut.

Kipinä Gisellen kuoleman lukemiseen syttyi kuitenkin puhtaasti kirjablogien kautta. K-blogin kiittävä arvio sai minut kirjan pariin. Voivottelin tosin kommentissani, että ei kai taas ole luvassa kiellettyä rakkautta sisarusten välillä. No jos kertojana on isoveli Joel ja balettikoulusta kotiin palaava pikkusisko Linnea on elänyt erossa perheestään vuosia ja takakannessakin luvataan että "tulevaisuus syöstään mahdottomaan kurssiin", niin insestisiin teemoihin tässäkin päädytään. Ihmettelin aihetta viimeksi Routasisarukset luettuani, nyt yritin googlettaa netistä kirjallisuusanalyyseja, joissa selitettäisiin, millä tavoin ja miksi fiktiossa sisar-veli-romansseja kuvataan. Suoraan en sellaista löytänyt, mutta Wikipedia-kirjalistan kyllä, sieltähän löytyy Topeliustakin!

Tulkitsen itse, että tällaisen tabun käyttäminen fiktion aineksena antaa ensinnäkin kirjailijalle käteen tehokkaan dramaattisen aseen. Toiseksi pohdin, että ehkä nykyinen sirpaleinen ihmissuhdekenttä saa aikaan sen, että romanttis-eroottisen fantasian yhdistäminen perheeseen muistuttaa siitä turvallisuuden tunteesta, jota hyvä perhe parhaimmillaan antaa. Jos ihmissuhteissakin eletään pätkäelämää, niin perheen ihanne edustaa - ainakin teoriassa - pysyvyyttä ja turvallisuutta. 

Mutta Gisellen kuolema osoittautui niin hyväksi kirjaksi, että ei tässä mihinkään tunkkaiseen sosiaalipornoon heittäydytä vellomaan, vaan kohotaan arjen yläpuolelle. Merkillisellä tavalla, sillä kirjan konkreettinen taso on kyllä tukevasti kiinni suomalaisessa maaperässä: koulunkäynti, kotibileet, kauppakassien raahaaminen, salatupakointi pakkasillassa, nuhjuiset bändihupparit... Vaan Enoranta koventaa kierroksia, kirjoittaa runollisesti, dramaattisesti, viljelee kauniita ja osuvia metaforia, kuohuttaa loppua kohti tunteet yli äärilaitojen. Teksti on yhtä aikaa kiinni arjessa ja ajattoman lyyristä.

En läheskään koko aikaa pitänyt kirjan hahmoista tai tapahtumista, minulle tämä insestitabu aiheuttaa vähän ällöttävän olon, mutta silti pidin Enorannan tyylistä ja arvostin sitä. Ensinnäkin teksti oikein kihisee luomisvoimaa. Eipä ihme, että Enoranta on ahkeroinut kirjan vuodessa jo kolmena vuonna peräkkäin, edellinen kirja Nukkuu lapsi viallinen ilmestyi syksyllä 2010. On kirjoja, joiden parissa tuntuu siltä, että tekstiä on tuserrettu vuositolkulla kansalaisopiston kirjoittajapiirissä otsarypyt tuskanhiessä. Olo on vähän kuin epävarmaa laulajaa kuunnellessa: no nyt tulee korkea paikka, selviääköhän se siitä - äh, ei se kyllä ihan selvinnyt. Niinpä onkin mahtavaa tuntea vahvan luomisvoiman hyöky, aivan kuin lukijana saisi itsekin siitä ripauksen osakseen. Ehdottoman omaääninen kirjailija Enoranta Gisellen kuoleman perusteella on. Ja kun teksti on tarpeeksi vahvaa, pienet virheetkin on helppo sivuuttaa. Parissa kohtaa tuntui, että jokin sanavalinta horjahti uskottavuudesta, mutta se ei häirinnyt, kun kokonaisuus tempaisi eteenpäin.

Karismaattinen ja sulkeutunut Linnea on kiehtova hahmo, samoin Joel on uskottava kokonaisuus. Perheen äidin ja isän kautta Enoranta kuvaa keskiluokkaisissa perhedraamoissa toistuvaa etääntymisen ja vieraantumisen tunnetta. Vaikka saman katon alla eletään, tuntevatko perheenjäsenet silti toisiaan ollenkaan? Sen verran olen jurputtanut "kahvinjuontikirjallisuudesta", että oli aivan mahtavaa, kun joku pystyy muovaamaan perhedraaman aivan omannäköiseensä muottiin, tuoreella ja voimakkaalla tavalla. Kiinnostava kirjailija tämä Siiri Enoranta, saa nähdä millaista tuotantoa häneltä vielä nähdään!

Kustannusliike Robustos on pieni toimija, pisteet sinne. Kustannusalan kirjo on Suomessa kasvanut siihen malliin, että olen kantapään kautta valitettavasti oppinut välillä vähän epäilemään minikustantamojen työn laatua, mutta tämän perusteella Robustoksella ei ole hätää. Ja Sára Kötelekin suunnittelema kansi on mielestäni poikkeuksellisen hyvännäköinen, kun sitä vertaa tuoreiden suomalaisjulkaisujen kansitaiteen keskitasoon.

5 kommenttia:

  1. Jee, sä luit ja pidit! Minustakaan noissa kirjan teemoissa ei sinällään ollut mitään erityisen kiinnostavaa tai sellaista, josta ei olisi jo luettu, mutta Enorannan teksti teki kirjasta erityisen. Ajattelin mm. tätä kirjaa, kun hiljattain kirjoitin blogissani, että jos teksti ei sytytä minua, ei pelkkä hyvä tarina riitä, mutta toisinaan hyvä kielenkäyttö riittää pitkällekin. Kaksi teosta Enorannalta lukeneena pidän häntä ehdottoman kiinnostavana ja lupaavana kirjailijana, jonka uraa aion kyllä seurata!

    Mitä mieltä olit siitä, että tämä olisi nuortenkirja? Minusta tämä meni aikuistenkirjastakin, vaikka pääosin nuorista kertoi. Myös Enorannan edellinen teos, Nukkuu lapsi viallinen, kiehtoi minua, vaikka se on kai suorastaan lastenkirjaksi luokiteltu. Taitavaa sekin, että osaa kirjoittaa niin, että teksti vetoaa monenikäisiin.

    VastaaPoista
  2. Minä haluaisin niin kovasti lukea tämän, mutta ilmeisesti sitä ei hankita kirjastooni. :( Jennin linkkaama kustantajan esittely oli niin vaikuttava, että halusin saada kirjan käsiini heti.

    VastaaPoista
  3. Jenni: En kokenut lukevani nuortenkirjaa. Mietin kyllä jälkikäteen tätä kategoria-asiaa, mutta minusta tämä on ihan vaan romaani, en tunne tarpeelliseksi määritellä tätä erikseen nuortenromaaniksi.

    Anki: jos ei aineistopyyntö mene läpi, niin kokeile kaukolainausta! Sehän maksaa usein vaan jotain pari euroa per kaukolaina.

    VastaaPoista
  4. Muistinm, että olit kirjoittanut tästä kirjasta, mutta nyt vasta tulin lukemaan, kun sain kirjan vihdoin itsekin luettua ja arvioitua. Mahtavaa, että pidit! Minusta tuntuisi kauhealta, jos joku kehtaisi kritisoida Enorantaa ;)

    Tämä on minusta tähän asti Enorannan paras kirja, mutta vielä parempiakin varmasti on tulossa. Luottamukseni häneen on järkkymätön!

    VastaaPoista
  5. Kyllä, luottavainen suhtautuminen on minullakin! Mielenkiintoista että hänen seuraava kirjansa tulee WSOY:lta. Aion kyllä lukea senkin. Eikä voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti Enoranta kirjojaan kirjoittaa!

    VastaaPoista