Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät. Toinen lukukerta

Harjukaupungin salakäytävät piti ottaa uudelleen luettavaksi, sillä syksyllä Jääskeläiseltä ilmestyy uusi romaani nimeltä Sielut kulkevat sateessa. Olen lukenut Harjukaupungin salakäytävät marraskuussa 2010 ja kirjoitin bloggauksessani näin: "Kirja on jossain vaiheessa pakko lukea uudestaan jo senkin vuoksi, että tarinan vahvimmassa imussa luin kiireen vilkkaa harppomalla eteenpäin, ja monta yksityiskohtaa meni siinä vauhdissa varmasti sivu suun." Koska olen blogannut kirjasta aiemminkin, en ryhdy kirjoittamaan tähän mitään juoniselostusta, kannattaa kurkata vanhaa tekstiäni jos sellaista kaipaa.

Joten nytpä se "jossain vaiheessa" sitten oli. On mukava valmistautua uuden romaanin tulemiseen lukemalla kirjailijan aiempaa tuotantoa uudestaan. Lisäksi kirjojen tarinoista tulee jotenkin omempia, kun kirjan lukee moneen kertaan. Sitä paitsi olin oikeassa: monia yksityiskohtia tosiaan oli mennyt sivu suun ja nyt pystyin keskittymään kirjaan paremmin, kun ei tarvinnut hätäillä juonen selviämisen kanssa.

Kirjassa on dekkarimaisia käänteitä, varsinkin keskeisimmän mysteerin ratkeaminen oli ensimmäisellä lukukerralla huikeaa. Uudelleenlukemista aloittaessani mietinkin taas, mitä kirjat voivat tarjota toisella lukukerralla. Toimiiko kirja "lopusta alkuun": kun lukija tietää juonen keskeiset käänteet ja muistaa pääpiirteissään tapahtumat etukäteen, onko kirja antoisa kokemus myös silloin?

Kyllä on. On kirjoja, jotka ovat kertakäyttölukemista, mutta hyvät kirjat - kuten Harjukaupungin salakäytävät - toimivat uusintakierroksillakin. Itse asiassa luin kirjasta nyt jossain määrin toisenlaisen tarinan kuin ensimmäisellä kerralla. Moni yksityiskohta myös loksahti kohdalleen. Erityisen mielenkiintoista oli kirjan loppu. Kirjallahan on kaksi loppua ja painetussa kirjassa on joko blanc- tai rouge-loppu. Kustantamon nettisivuilta voi sitten etsiä vaihtoehtoisen lopun. Minulla on blanc-painos ja huomasin loppua lähestyessäni, että kahden vaihtoehtoisen lopun tapahtumat olivat sekoittuneet mielessäni. Tykkäsin kuitenkin tästä blanc-lopusta tällä kertaa niin paljon, että yritän malttaa mieleni ja olla menemättä lukemaan rouge-loppua uudestaan, että saisin pitää kirjan blanc-jälkitunnelmat. Muistelen The Unwrittenin tarinapeliä, jonka jälkeen pää suorastaan surrasi yhtäaikaisia ja silti keskenään vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja...

Kirjoitin viimeksi, että välillä lukiessa pelotti niin, ettei meinannut uskaltaa nukkumaankaan mennä. Myös tällä kerralla pelotti, mutta hieman toisella tavalla. Ensimmäisellä lukukerralla tulkitsin monia olennaisia tapahtumia kirjan yliluonnollisten ainesten valossa. Tällä kerralla luin samoja tapahtumia realistisemmin tulkiten. Ja huh - kun ihmisten pahuus ei johdukaan magiasta vaan inhimillisyydestä, pelottaa paljon enemmän.

Lisäksi hoksasin vihdoin, miksi päähenkilö Olli onkin niin hömelö ja pösilö varsinkin kirjan alkupuolella. Samoin nautiskelin Jääskeläisen jokseenkin karmaisevasta Viisikko-vääristelystä. Olennainen osa Ollin lapsuusmuistoja kun ovat "Tourulan Viisikkona" tunnetun kaveriporukan seikkailut. Vasta nyt kunnolla tajusin, kuinka viimeisen päälle Jääskeläinen kieroileekaan Blytonin lastenkirjasarjalle... Julmista käänteistä huolimatta tunsin myös häijyä nautintoa esimerkiksi Annen hahmon vuoksi. Olihan vikisevä ja pelokas Viisikon Anne ärsyttävä hahmo jo silloin, kun itse ahmimisikäisenä luin Blytonin kirjoja.

Vieläkin olen sitä mieltä, että kirjan alkupuolella on himppasen liikaa Ollin arjen tylsyyttä, mutta kirjan loppupuoliskosta sain nyt paljon enemmän irti kuin viimeksi. Osa käänteistä on sen verran villejä ja vauhdikkaita, että osasin kiinnittää avainseikkoihin huomiota vasta nyt, kun tiesin mitä odottaa. Sain uutta näkökulmaa moniin henkilöhahmoihin, erityisesti kirjailija Kerttu Karaan. Jotkut henkilöhahmojen tekoset olin tulkinnut julmuudeksi, nyt samat teot tuntuivat ymmärrettäviltä. Toiset käänteet taas olin pannut tietämättömyyden tai yliluonnollisuuden piikkiin, nyt nämä teot taas näyttäytyivät harkitun pahoina.

Kaikkea yliluonnollisuutta toinenkaan lukukerta ei silti riisunut. Lisäksi tajusin vasta nyt kunnolla, miten intensiivinen Jyväskylä-kuvaus kirja onkaan. Minulle Jyväskylä on vain päällisin puolin tuttu kaupunki, mutta Harjukaupungin salakäytävien kuvauksen perusteella voisi vaikka suunnistaa Jyväskylässä sujuvasti moniin paikkoihin.

Uusintasukellus Harjukaupungin salakäytäviin oli pelottava mutta antoisa. Eikä kestä kauaa, kun Sielut kulkevat sateessa jo ilmestyy!

Lue myös nämä:
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Henri Gylander: Unia ja toiveita