 |
| Kansi: John Lewis /Amazonin Kindle-painos. |
How can something be so true and so false at the same time?
Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä jäi mieleen Karoliinan bloggauksesta. Linnuntietä oli tullut Ilselästä Ota riski ja rakastu kirjaan -haastekirjana ja sittemmin kirjaan on ehtinyt rakastua Karoliinan lisäksi myös Liisa. Tarkkanäköisesti ja älykkäästi kirjoista bloggaavan Liisan kehut olivatkin kuin naula arkkuun - ostin kirjan e-kirjana lähes saman tien Liisan postauksen luettuani. Linnuntietä on ilmestynyt Keltaisessa kirjastossa vuonna 2004, mutta suomennoksesta on tainnut jo tulla keräilijöiden himoitsema harvinaisuus. Amazonista kirjan sai Kindleen saman tien eikä maksanut kuin alle kympin. Kirja ehti odotella lukuvuoroaan jonkin aikaa, mutta hyvää kannattaa odottaa...
Linnuntietä, alkukielellä siis The Way the Crow Flies, oli nimittäin pökerryttävän hyvä. Lueskelin kirjan alkupuolta aika rauhallisesti, mutta noin kolmanneksen luettuani oli tukevasti koukussa. Taisin tehdä oman koukuttautumisennätykseni mitä kirjoihin tulee, sillä yhtenä aamuna luin kirjaa jopa meikatessani. Kangaskantisen Kindlen sai kätevästi peilikaapin hyllylle pystyasentoon ja eihän sitä tarvitse peilini katsoa vaikkapa puuteria tai poskipunaa laittaessaan, kyllähän ne näppituntumallakin menevät niin ehtii lukea samalla monta riviä eteenpäin... Luomivärin kohdalla jouduin jo irrottamaan katseeni kirjasta peiliin.
800-sivuinen kanadalaisromaani on alun perin ilmestynyt vuonna 2003. Kirjailija ja dramaturgi Ann-Marie MacDonald on julkaissut myös Armon yö -nimellä suomennetun romaanin ja useita näytelmiä. Linnuntietä on MacDonaldin toistaiseksi viimeisin romaani, mutta kirjailijan Facebook-sivulta selviää, että hän on kevättalvella lukenut esiintymisissään ääneen romaanikäsikirjoitusta, jonka nimeksi mainitaan Adult Onset. Mainiota!
Minulla ei ollut juuri ennakkokäsitystä mistä The Way the Crow Flies kertoo ja haluan jättää löytämisen iloa muillekin, joten en ryhdy kuvailemaan kirjan juonenkäänteitä sen kummemmin. Minuun kolahti kovaa se, miten kirja antaa samaan aikaan sekä älyllistä pureskeltavaa että tunnetason elämyksiä. MacDonaldilla on paljon sanottavaa muun muassa toisen maailmansodan poliittisista lehmänkaupoista, kylmän sodan aikaisesta avaruuskilvasta, sankaruudesta ja sankaruuden kulisseista, sukupuolirooleista, perhesuhteista, propagandasta, vallankäytöstä ja manipuloinnista. Silti kirja etenee enimmäkseen kahdeksanvuotiaan Madeleinen sammakkoperspektiivistä - hän tarkastelee maailmaa enemmän konkreettisesti kuin käsitteellisesti. Madeleinea kiinnostaa vaikka se, mitä leikkejä kaverien kanssa on meneillään tai mikä jäätelö on hyvää ja mikä pahaa.
Any fool can die for his country, Jack.
Kirja kertoo myös huolellisesti laittautuneista kotiäideistä, jotka katsovat pitkään naapurinrouvaa, joka ei vaivaudu meikkaamaan. Ja organisaation johtamisen uusista tuulista 1960-luvulla. Siitä, miltä tuntuu istua teltassa pihalla kuumana kesäpäivänä. Tai harjoitella ydinohjukselta suojautumista pulpetin alle kyykistymällä.
Ja pahoista, painajaismaisista teoista. Siitä, miten viattomia rangaistaan ja syylliset palkitaan. Miten lähimmäisten suojelu rakkauden nimissä voi aiheuttaa entistä suurempaa tuhoa.
Kirja ei ole dekkari, mutta sen dekkarimaiset piirteet saivat minut spekuloimaan vaihtoehtoisilla juonenkäänteillä enemmän kuin mikään lukemani dekkari. Oli iltoja, jolloin nukkumaan mennessäni jännitin Madeleinen ja hänen isänsä Jackin sekä koko ilmavoimien tukikohdan asukkaiden puolesta kuin oikeiden ihmisten vuoksi.
Kaiken tämän lisäksi kirjassa on mielettömästi viittauksia populäärikulttuuriin ja kirjallisuusviitteitä - mutta tätäkään ei ole tehty raskaalla tai vaikealla tavalla, vaan viittaukset on upotettu luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Tarinaa voisi lähteä tulkitsemaan vaikka Peter Panin tai Tom Sawyerin kautta. Lisäksi kirjan henkilöt rinnastuvat toisiinsa. Ja kun loppuun päästyäni luin kirjan johdannon ja ensimmäisen luvun uudestaan, olin ällistynyt huomatessani, miten jo ensimmäisessä luvussa mainitaan useita asioita, jotka tulevat vastaan kirjan viimeisissä luvuissa.
The Way the Crow Flies toi mieleen Harper Leen klassikon Kuin surmaisi satakielen - kummassakin kirjassa pieni tyttö seuraa aikalaistodistajana suuria yhteiskunnallisia käänteitä. En tiedä onko MacDonaldin kirja saavuttanut Kanadassa jo nykyklassikon aseman, mutta en ihmettele vaikkei siihen Yhdysvalloissa suhtauduttaisi yhtä hehkuttavasti kuin Leen kirjaan. Siinä missä Kuin surmaisi satakielen on linjassa nykyistenkin yhteiskunnallis-poliittis-historiallisten näkemysten kanssa, nostaa Linnuntietä esiin sellaisia pohjoisamerikkalaisen historian käänteitä, joista harva ilkeää kehua retostella. Siksikin kirja on tärkeä.
En osaa kirjoittaa tästä kirjasta läheskään kaikkea, mitä kirja ansaitsisi. Mielettömän hyvä kirja ja mielettömän taitava kirjailija. Tällaista kirjaa lukiessaan muistaa, miksi lukeminen parhaimmillaan on niin upeaa.
Tekstit
Minulla on paha allergia lapsikertojia kohtaan, mutta nyt on pakko tehdä poikkeus, niin vakuuttavasti kehut sinäkin tätä kirjaa :)
VastaaPoistaItse asiassa varasin tämän jo muutama päivä sitten ja pääsen ihan pian aloittamaan.
Madeleine on todella hyvä ja uskottava lapsikertoja. Mukava päästä lukemaan sitten mielipiteesi. :)
PoistaOn ihan ällistyttävää, kuinka runsas tämä kirja on niin teemoiltaan kuin tunnetasoltaankin - ja silti kaikki pysyy kasassa! Tunnistan myös tuon, kuinka juonenkäänteitä jännitti, ja kuinka henkilöt tuntuivat oikeilta ihmisiltä. Madeleine on aivan nerokas lapsihenkilö.
VastaaPoistaKirjan lukemisen jälkeen oli myös pakko etsiä tietoa avaruusohjelmasta ja operaatio Paperclipistä ja muista kirjassa mainituista asioista. Tosiaan aika lailla vaiettua historiaa.
Minäkin googletin historiallisia ja henkilöitä ja tapahtumia kirjan jälkeen. En uskaltanut etukäteen etten spoilaa itseäni. Tosin Kindle on siitä kätevä, että se tunnisti useat kirjassa mainitut historialliset henkilöt ja kertoi heistä perusasiat, kun katsoin nimiä ja paikannimiä sanakirjasta.
PoistaMinäkin googlailin mm. siitä oikeusjutusta kirjoitettua. Aika musertavaa tekstiä.
PoistaTämä on kirja, jota minäkin himoitsen monen muun ohella. Kurkin nettiantikvariaatteihin viikkoittain toiveikkaana, että kirja olisi myynnissä. Onneksi on kirjastot ja sinun bloggauksesi rohkaisee lukemaan alkukielelläkin. Luulen, että syksyn mittaan hankin kirjan itselleni joko omaksi tai lainaksi. Kiinnostava romaani, kaikin puolin.
VastaaPoistaOli mukavaa luettavaa alkukielellä, voin suositella! Kirjassa siteerataan paljon mm. laulujen sanoja, sinänsä kiinnostaisi toki tutkailla miten ne on käännetty.
PoistaOlen kyllä iloinen, että tämä kirja aina silloin tällöin nousahtaa esille jostain. Paljon palasi mieleeni taas...!
VastaaPoistaPidin kovasti siitä toisestakin suomennetusta.
Luulenpa että tuo Armon yö pitää jossain vaiheessa lukea! :)
PoistaLuovutan, kyllä tämä pitää lukea... :-)
VastaaPoistaHih, odotan sinunkin bloggaustasi tästä siis! :)
PoistaOoh, kirjoitit tästä tosi hyvin. Itse olen vieläkin niin pökerryksissäni kirjan lukemisesta tässä välipäivinä, että osa sanottavastani hukkui oman pääni kohinaan. Kirjassa on tosiaan aivan mahdottomasti aineksia, mutta MacDonald hallitsee materiaalinsa mestarillisesti.
VastaaPoistaOlen todella kiitollinen, että tästä kirjasta ja kirjailijasta on jaksettu pitää ääntä blogeissa. Muuten se olisi mennyt minulta vallan ohi.
P.S. Piti käydä kesken tekstisi klikkaamassa itseni kirjailijan FB-sivun tykkääjäksi :)
Kiitos! Minäkin iloitsen että tällainen helmi tuli blogien ansiosta vastaan...
Poista