torstai 14. helmikuuta 2013

Ihanat kuppikakut Paasilinnalla

Näin kirjavuoden alkupuolella kustantamoista tulee jonkun verran kutsuja erilaisiin kirjajuhliin. Olen ehtinyt vierailla muun muassa WSOY:n keväänavauksessa ja Atenan ja Schildtsin keväänavauksessa. Tsekkaa Kirjainten virran Hannan raportit ensinmainitusta ja jälkimmäisestä tapahtumasta.


Kustannusosakeyhtiö Paasilinna taas on järjestänyt jo Superarkea! -kirjan julkkarit ja nyt tänään Ihanat kuppikakut -kirjan julkkarit. Kirjan tekijät Sanna Kiiski ja Lee Ehnqvist pyörittävät Mormor Cupcakes -yritystä ja ovat nyt koonneet kansien väliin sekä omia reseptejään että julkkisten toivereseptejä.


Koska olen herkkusuu ja leivon mielelläni itsekin, oli tilaisuuden tarjoilu varsin mukava. Kirjassa esitellään sekä suolaisia että makeita reseptejä. Tekijät määrittelivät, että kuppikakun erottaa muffinssista ennen kaikkea kuorrutus ja koristelu. En kyllä kuitenkaan taitaisi itse osata erottaa kuppikakkua muffinssista tämän perusteella, koska kyllähän muffinssejakin usein kuorrutetaan.

Tekijät olivat kutsuneet useita julkkiksia ideoimaan kuppikakkureseptejä ja tuloksia löytyy reseptivalikoimasta. Esimerkiksi rakkausvalmentaja Mia Halonen halusi mukaan vähähiilihydraattisen kuppikakun.


Laulaja Saara Aalto ei tuntenut kuppikakkuja entuudestaan, mutta hän halusi yhdistää vadelman ja valkosuklaan kuppikakkuunsa.


Alla kirjan tekijät ja useita reseptien innoittajia.


Ihanat kuppikakut -kirjan voi ostaa vaikkapa Paasilinnan verkkokaupasta.

5 kommenttia:

  1. Oi, leivonta ja erityisesti kuppikakut ovat lähellä sydäntäni :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, ja koska muffinssit ovat tosi helppoja leivottavia, oletan että kuppikakutkin ovat. Kuorrutteiden ja koristeiden hieno värkkääminen ei ole vahvuuteni, mutta onneksi kotileipurin tuotoksissa maku ratkaisee. :)

    VastaaPoista
  3. Blogistani löytyisi sinulle haaste - vastaa, jos siltä tuntuu :-)

    VastaaPoista
  4. Niin, ja tuo kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kuppikakku / muffinssi-reseptejä ei ole koskaan liikaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tulenpa käymään blogissasi :)

      Poista