Arto Salminen: Turvapaikka

Kuva: Mika Tuominen / WSOY.

Nyt se on sitten luettu - viimeinen Arto Salmisen kirja, jota en ollut lukenut. Lisää ei tule. Salmisen tuotannon kivikovaan kuusikkoon aion kyllä palata uusintakierrosten merkeissä. Suosikkini Kalavaleen olen ehtinyt lukea jo parikin kertaa.

Turvapaikka on Salmisen esikoisteos, ilmestynyt alun perin vuonna 1995. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Booksy ja Jori. Tietty esikoisuuden tuntu tässä on, mutta tyyliltään Turvapaikka on heti ehtaa Salmista.

On vaikea sanoa, menisikö teksti vuonna 2013 kustantamossa läpi. Tai pitäisikö sanoa näin päin: on helppo sanoa, ettei menisi. Näin Salminen kuvaa päähenkilönsä Sundqvistin työkeikkaa. Sundqvist työskentelee pakolaisten vastaanottokeskuksessa ja on auttamassa somaliperhettä muutossa:

"Somaliperheelle oli osoitettu mainio kämppä. Neljä huonetta, keittiö ja saunakin vielä. Yleensä ne asutettiin kunnallisiin vuokraghettoihin, mutta tälle perheelle kaupunki oli ostanut huoneiston osaketalosta.

- Voi perkele, kuului rappukäytävästä kun joku naapureista huomasi tulijoiden ihonvärin.

- Kyllä mä ymmärrän noita kommentteja, sanoi Hynynen. - Ajattele jos maksat koko ikäsi asuntovelkaa ja sitten seinän taakse muuttaa somaleita ja kämpän arvosta katoaa kolmannes.

Kunnan pakolaissihteeri ja kodinhoitaja olivat muuttajia vastassa. Ne esittelivät asuntoa kuin turistioppaat. Sundqvist näytti isälle varmuuden vuoksi kahteen kertaan kuinka sähkökiukaan kytkimet toimivat.

- Yes, yes, nauroi ukko.

Tämä talo palaa kuukauden kulussa, ajatteli Sundqvist."

No, onhan vuodesta 1995 jo vierähtänyt aikaa. Itse olen ollut silloin lukiossa, koulussa oli alettu puhua että on olemassa sellainen asia kuin Internet enkä ollut montakaan kertaa elämässäni nähnyt tummaihoisia ihmisiä. Viimeksimainittu kuulostaa omiinkin korviini jo etäiseltä, mutta niin se vaan on. Ei Paltamossa pahemmin ulkomaalaisia asunut, sen muistan että lähimpään kaupunkiin Kajaaniin oli taidettu noihin aikoihin perustaa pakolaiskeskus.

Kun luin Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta -veijariromaania, kommentoin Readberryn kirjakeskustelussa että kirjassa esiintyvä Abdin hahmo on uskottava. Toinen 2000-luvun mieleenpainuva suomensomali on Anja Snellmanin Parvekejumalien Anis.   Readberryssä muistelin varhaisena maahanmuuttajahahmona Jari Tervon Poliisin pojan Jussea. Poliisin poika on vuodelta 1993, pari vuotta Turvapaikkaa varhaisempi kirja siis.

Lukiessa heräsi kiinnostus etsiä aikalaiskritiikkiä Turvapaikasta. Hesarin maksullisesta arkistosta löytyi Jukka Petäjän arvio, jonka otsikkona on "Pakolaiskeskustelu taipui ensimmäisen kerran romaaniksi". "Salminen käsittelee tulenarkaa aihetta rohkeasti satiirin keinoin", määrittelee Petäjä.

Vastaanottokeskuksen asukkaita kuvataan melko groteskilla tavalla, mutta Salminen maalaa yhtä ruman kuvan myös kantasuomalaisista. Suomalainen tosimies on Turvapaikan perusteella valehteleva, rivo pettäjä ja suomalainen nainen taas typerä laiskottelija. Lisäksi kirjassa on muutamia hervottomia kohtauksia niin sanotusta "suvaitsevaistosta": sosiaalialan oppilaitoksen opettaja haluaa kutsua afrikkalaisia tutustumaan musisoinnin merkeissä ja maaherran vierailua varten vastaanottokeskus suorastaan lavastetaan idylliksi.

Ajankuva näkyy pienissä yksityiskohdissa: lääkäri täyttää reseptilomakkeen kirjoituskoneella ja kylältä löytyy T-kauppa. Eräs Salmisen tuotannon suurista teemoista on työelämän kuvaus ja jo Turvapaikassa näkyvät tutut askelmerkit: epäoikeudenmukaisuuden ja mielivallan kokemukset sekä tunne siitä, ettei tavallinen ihminen voi omiin asioihinsa paljon vaikuttaa. Tätä tasapainotetaan ottamalla pieniä etuisuuksia sieltä mistä oman käden oikeudella ylettää...

Karusta ihmiskuvasta huolimatta Salmisen täsmällinen ja osuva ilmaisu tekee kirjasta omalla tavallaan kauniin. Myöhemmän tuotannon lyyrisiä sävyjä ei vielä ole juuri mukana, mutta taitavaa ja elävää Salmisen kieli on.

Lue myös nämä:
Arto Salminen: Paskateoria
Arto Salminen: Ei-kuori 
Arto Salminen: Kalavale