perjantai 2. marraskuuta 2012

Mauri Kunnas: Piitles

Mauri Kunnaksen Piitlesiä odotin luettavaksi jo syksyn kirjatärppilistaa väsätessä. Huhut Kunnaksen Beatles-sarjakuvasta olivat sarjakuvaharrastajien keskuudessa muuttuneet  jo lähes urbaanilegendaksi, mutta vihdoin tänä syksynä teos näki päivänvalon. Pitkä projekti Piitles on Kunnakselle ollutkin, taustoihin voi perehtyä vaikka Ylen haastattelussa.

Kuva: Otava.
Piitles on hyvin dokumentaarinen sarjakuva. Kunnas elävöittää pikkutarkasti 1950- ja 1960-lukujen Liverpoolin ja Hampurin. Dokumentaarinen ote näkyy myös sarjakuvan rakenteessa: mukana on alaviitteita ja täsmennyksiä. Jos Piitles olisi toteutettu enemmän fiktion ehdoilla, olisi se varmasti vaikuttanut käsikirjoitukseen. Nyt koin kirjan lopetuksen hieman antikliimaksiksi, vaikka siinä tavallaan huipentuma olikin. Mutta Kunnas ei ole lähtenyt dramatisoimaan tarinaa liikaa, joten loppu on valitun tyylilajin mukainen.

Onneksi yksityiskohtien paljous ja tarkka dokumentointi eivät kuitenkaan tee lukemista töksähtelevää. Piitles on erinomaisen viihdyttävää ja hauskaa luettavaa, jonka ääressä ulvoin naurusta monet kerrat. Elämäkertamaisen luonteensa vuoksi se pisti minut kuitenkin myös miettimään nykyistä musiikkiteollisuutta ja viihdemusiikin tuotannon yhtäläisyyksiä ja eroja Beatlesien aikaan verrattuna.

Ja kukapa olisi voinut välttyä Beatlesin tuotantoon tutustumiselta? Minä muistan jo ala-asteen laulukirjasta Yesterdayn, ja joskus 1990-luvulla muistan kuulleeni radiosta sarjaa, jossa käytiin läpi Beatlesien vaiheita. Maailmanmenestyksen huuma jäi sarjasta mieleen, mutta sen erityisemmin en ole Beatleseihin perehtynyt.

Vaan Mauri Kunnas selvästikin on. Piitles alkaa John Lennonin lapsuudesta ja päättyy bändin ensimmäiseen viralliseen levytykseen. Väliin mahtuvat villit nuoruusvuodet Hampurissa keikkaorkesterina, kuten myös sitkeä pakertaminen Liverpoolin pikkulavoilla.


Itse asiassa Piitlesit ovat ensimmäisen kerran esiintyneet jo Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvassa. Nyrok Cityn meininki on Piitles-albumissa jo hieman pehmentynyt, mutta hulvatonta huumoria riittää silti. Kunnas piirtää helliä mutta taitavia karikatyyrejä ja upottaa ruudut täyteen pieniä huvittavia yksityiskohtia. Myös suosikkialbumistani Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus on päässyt mukaan pieniä juttuja - ainakin kerubisivurooleissa esiintyvät Jagge Migreeni ja Kiith Nielurisat...


Koska en mikään Beatles-asiantuntija ole, oli albumissa aika paljon yllätyksiä. John Lennonin kepposteleva luonne oli eräs näistä - Lennonilla kun on eräänlaisen filosofisen älykön jälkimaine... Samoin Hampurissa vietetyt jaksot olivat hurjia! Beatlesin edelläkävijyys käy ilmi vaikkapa siinä, miten Kunnas kuvaa nuorten kaverusten, Johnin ja Paulin, biisintekoa. Kappaleiden tekeminen itse oli jotain erikoista, sillä tavallisesti bändit nappasivat keikkarepertuaariinsa amerikkalaiset hitit sitä mukaan kun ne Britannian saavuttivat.

Piitles valottaa populaarimusiikin historiaa mielenkiintoisesti. 1960-luvulla levyttäminen oli näköjään sen verran vaativaa ja kallista puuhaa, ettei bändejä noin vaan päästetty studioon. Beatlesin ja sen eri esiasteiden kokoonpanoilla oli takana jo vuosien keikkarutiini ennen ensimmäisen levyn tekoa! Myös musiikkirintaman paikallisuus kiinnosti: Liverpoolissa vaikuttaa olleen todella aktiivinen bändikulttuuri, mutta kovin kauas Liverpoolin ulkopuolelle kuuluisuus ei kantanut. Nykyään kummatkin asiat ovat muuttuneet lähes päinvastaisiksi: musiikin tallentaminen on helppoa ja halpaa ja populaarimusiikin ilmiöt muuttuvat hyvin äkkiä globaaleiksi.

Piitlesin kruunaa Kunnaksen tapa panna kaikki hahmot replikoimaan tymäkkää tyrvääläismurretta. Lisäksi englanninkieliset laululyriikat on translitteroitu suomalaisittain: "Ouzii, tö wei ju kis..." Jatkolukemiseksi voisi sopia Marko Vesterbackan kirja Kunnaxen kiäli.

Kvaak.fi -sarjakuvafoorumilla on paljon keskustelua Piitlesistä - muun muassa siitä, miksi albumi on tekstattu koneellisesti. Kun tiesin konetekstauksesta ennen albumin lukemista, en voinut olla kiinnittämättä siihen huomiota. Albumissa on monella sivulla aika paljon tekstiä, joten kenties fonttiin on päädytty selkeyden tai helppouden vuoksi, mutta pitäisin silti käsintekstauksesta enemmän. Pieni moite siitäkin, että albumi on täysin epäloogisesti luokiteltu Otavalla lasten ja nuorten kirjojen alle.

Piitlesissä ei ole mukana minkäänlaista kirjallisuusluetteloa, mutta minulla ainakin heräsi kiinnostus saada vinkkejä hyvistä Beatles-kirjoista. Saa antaa vinkkejä!

27 kommenttia:

  1. Heh, törmäsin tähän teokseen juuri eilen kirjakaupassa ja päädyin hieman selailemaan. Aika veikeältä näytti!:)

    P.s Kiitos vielä kerran, kun reilu kuukausi sitten vastasit Fb-sivustosi kautta lähettämiini kysymyksiin koskien kirjablogin aloittamista (en tiedä mahdatko muistaa). Olen päässyt neuvojesi turvin jo hyvään vauhtiin kirjabloggailun suhteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä ja kyllä muistan! Hienoa että olet saanut blogin käyntiin, tulenkin katsomaan.:)

      Poista
  2. Epäilemättä tämä pitää lukea jahka vastaan tulee kirjastossa, omaxeni en ole ensi hätään hankkimassa...

    Ja sarjakuvien luokittelu kustantajilla on oma murheen aiheensa. Kirjastot tämän erottelun lasten ja aikuisten välillä osaavat varsin hyvin rajatapauksia myöten, vielä kun saisi kustantajatkin mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä onko kyse siitäkin, että kustantamot ovat luoneet verkkosivuilleen tietyn määrän kategorioita ja jotkut julkaisut sitten päätyvät väkisin vääriin. Gummeruksen sivuilla ihmettelin, kun Olipa kerran Ranskassa oli lastenkirjana...

      Poista
  3. Minä olen ollut nuorena aivan super-super-Beatles-fani, ja sen takia tämän albumin lukeminen toisaalta houkuttaa, toisaalta pelottaa. Olisi varmaan hauska bongailla tuttuja asioita, mutta entä jos Kunnas on ymmärtänyt Beatlesit eri tavalla kuin minä - en ehkä kestäisi.

    Philip Normanin Shout! kertoo kaikki olennaiset faktat ja legandat aiheesta. Jos sen lukee, tietää kyllä aika pitkälti perusasiat. Varmaan on muitakin vastaavia historiikkeja, mutta tuo on omalla tavallaan legendaarinen Beatles-kirja.

    Jos Lennonin kujeilevaan puoleen haluaa tutustua, kannattaa tietysti lukea Lennonin omat kirjat, John Lennon panee omiaan ja Hispanialainen jakovainaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä, kiitos! Ylen haastattelussa Kunnas kertoo fanittaneensa Beatlesia vuodesta 1963 asti, joten eiköhän tämä albumi muillekin entusiasteille kelpaa. :)

      Unohtui mainita, että pientä kielellistä viimeistelyä olisi muutamaan paikkaan kaivattu, pari kielivirhettä oli mukaan jäänyt. Näköjään kokonaisuus oli niin vetävä, että unohdin valittaa tästä kirjoittaessani. :)

      Poista
  4. Minä olen ollut Piitles-hullu noin 12-vuotiaasta asti. Pitää tämä tämä ilman muuta lukea, kun Kunnaskin hyvin mieluinen. Minä suosittelen Bob Spitzin Beatles-historiaa ja Steve Turnerin Kovan päivän kirjaa, jossa valotetaaa kappaleiden taustoja. Minulla on myös yksi vanhempi Beatles-sarjakuva, joka on Arthur Ransomen piirtämä ja Angus B. Allanin kirjoittama. Se on aika perinteistä tyyliä, luulenpa, että Kunnas on parempi. Ai niin, sitten kun on perehtynyt aiheeseen kannattaa lukea Mark Shipperin Paperback Writer, jossa Beatlesin tarina kerrotaan ihan uutena versiona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Shipperin kirja on oikeasti hauska, mutta vasta sitten kun on perehtynyt aiheeseen ja tietää mikä siinä on hauskaa :D

      Poista
    2. Kiitos Outillekin lisävinkeistä! Arvasin että hyvää kirjallisuutta aiheesta on paljon...

      Jumituin eilen illalla surffaamaan Beatlesin perässä netissä, ja esimerkiksi aikalaisten massahysteria on kyllä ihan mieletöntä.

      Poista
  5. Juuri eilen hivelin tätä kirjakaupassa. Siellä se oli katettu etualalle isänpäivälahjapöytään. Oma isäni toivoi Tarja Halosesta kertovaa uutuutta ja omalle miehelle en osta isänpäivälahjaa, mutta itselle tämän kenties voisi hankkia, no, vaikka isänpäivälahjaksi :) Nyrok Cityä seurailin teininä musiikkilehdistä, mutta silloin useimmat vitsit menivät ohi (diggasin Armia ja Dannya ennen kuin aloin tajuta mitään ja siiryinkin sitten uuteen aaltoon...) :)

    Aivan käsittämätön tuo Otavan luokittelu. Eikö heillä ole muka mahdollisuutta luokitella sarjiksia aikuisten puolelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii! Ihania muistoja - Armin ja Dannyn kautta uuteen aaltoon... :)

      Poista
  6. Tämä on pakko hankkia omaksi! Keromasi perusteella Kunnas on uskollinen idoleilleen, kunnioittaa Beatlesia kirjassaan ja mikäs siinä. Kaikki vaikuttaa oivalliselta!

    Minunkin mielestäni lasten- ja nuortenkirjallisuuteen sijoittaminen tuntuu oudolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kirjan kansihan kuva Reeperbahnia ja siinä lukee melko isolla Stripclub. Takakannessa pari rehevää ilolintua vartoo asiakkaita...

      Poista
  7. Ostin tämän jo, veljelleni joululahjaksi (shh!), ja vähän uteliaisuudesta vilkaisin sitä. Tarkempi lukeminen täytyy kuitenkin jättää lahjan antamisen jälkeiseen aikaan, täytyy siis saada tämä lainaksi jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lainata! :)

      Poista
  8. Kiitos arviosta, ostan tämän itselleni joululahjaksi. :) Kuten Outi tuossa yllä, olen itsekin ollut täysin kajahtanut Beatles-fani 11-vuotiaasta asti. Oman kirjahyllyni parhaimmistoa ovat Jonathan Gouldin pari vuotta sitten ilmestynyt Can't Buy Me Love (voin suositella erittäin lämpimästi), Mark Lewisohnin kaiken kattava The Complete Beatles Cronichle sekä kappaleita ja niiden taustoja valottava, melkoiseen kulttimaineeseen yltänyt Ian MacDonaldin Revolution in the Head.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistovinkeiltä kuulostavat nuokin, kiitos!

      Poista
    2. Toi fontti on kyllä aika tyylikäs. Mä en enää edes muista, miltä näyttää kunnon käsintekstaus, kun en tietoisesti ole lukenut sellaista ikuisuuksiin.

      Poista
    3. Ihanpa vaikka vanhoissa Asterixeissa ja Tinteissä on hyvät käsintekstaukset suomeksi. :) Oletan että ovat uusissakin painoksissa samat kuin vanhoissa...

      Poista
  9. Poistin tästä viestin, jossa tarjottiin ylimääräistä Piitles-kirjaa myyntiin. Pahoitteluni ilmoituksen jättäjälle - oikea osoite omien ylimääräisten kirjojen myymiseen on kuitenkin vaikkapa Huuto.net. Poistin ilmoituksen, koska en halua, että blogien kommenttiketjuja aletaan käyttää myynti-ilmoituksiin.

    VastaaPoista
  10. Nimetön9.11.12

    moikka, no problems!

    VastaaPoista
  11. Nimetön18.11.12

    Jep, kannattaa lukea Lennonin panee omiaan ja lisäksi mä kyllä suosittelen Hunter Davisin Beatles kirjaa. Englanniksi tietty, kirjan uusintapainos kertoo lisäksi minkälaista oli kirjoittaa ensimmäinen "oikee" Beatles-kirja, jonka tekemisessä bändi oli mukana. Ja taitaapa olla myös ainut, tuon anthologyn lisäksi?

    VastaaPoista
  12. Palaan vielä tähän postaukseen, halusin lukea sen uudelleen. Luin nimittäin joulunpyhien ja välipäivien aikana veljelleni lahjaksi antamani kirjan. Pidin siitä kovasti, se suorastaan imaisi mukaansa; hauska, mielenkiintoinen, sujuva. Luin loman aikana veljeni kokoelmasta muuten myös tuon Mac Moose -tarinan, joka oli varsin hauska ja erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat tosiaan hyviä, toki hieman erityyppisiä kun tämä Piitles on niin vahvasti dokumentaarinen. Minä olen innostunut surffaamaan netistä Beatles-juttuja ja lisäksi lainasin juuri kirjastosta yhden Beatles-kirjan, joten sen verran tämä Piitlesin lukeminen minuun vaikutti. Hieno sarjakuva.

      Poista
  13. Kannattaa lukea samaan syssyyn myös Arne Bellstorfin sarjakuva-albumi "Baby's in black", joka kertoo Stuartin ja Astridin tarinan, toki siinä sivussa myös Beatlesin Hampurin-ajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sen tuossa loppuvuodesta, jäi kylläkin bloggaamatta. Minusta se oli vähän plääh tähän Piitlesiin verrattuna.

      Poista