tiistai 6. marraskuuta 2012

Charles Dickens: Our Mutual Friend 1/4

Charles Dickens.
Daguerrotypia noin vuodelta 1853.
Kuva: Mayall / The Victorian Web.
Maaliskuun alussa kirjoitin Charles Dickensin kirjoihin perustuvista tv-sarjoista ja suunnittelin jonkin Dickensin kirjan lukemista. Haikailin e-kirjojen perään, ja kun kesällä hankin Kindlen, olen nyt suunnitelmassani jo toteutusvaiheessa. E-kirjana Our Mutual Friend on Amazonissa tarjolla mukavaan nollan dollarin hintaan, joten olen kesästä asti lueskellut tarinaa pikkuhiljaa. Oheisen Dickensin kuvan tulkitsen olevan julkaisuvapaa tekijänoikeuslain mukaisella tavalla, onhan kuva yli 70 vuotta vanha. Saa huomauttaa jos kuvaa ei jostain syystä saakaan julkaista - muistutan tässä samalla Finnfoto ry:n "Luvaton kuvankäyttö kuriin" -kampanjasta. Valokuvien tekijänoikeuksia puolustavassa kampanjassa huomautetaan aiheellisesti, että "erityisesti blogeissa eli nettipäiväkirjoissa valokuviin suhtaudutaan kuin yhteiseen omaisuuteen ja tekijänoikeuksien rikkomisesta on tullut arkipäivää".

Kätevän kokoinen Kindle kulkee mukanani "laukkukirjana", joten Our Mutual Friend on sen ansiosta tiiliskivi vain henkisesti. Kirja on silti sen verran runsas, että päätin blogata siitä osa kerrallaan. Sain juuri loppuun ensimmäisen osan The Cup and the Lip. Dickensin tuotanto on varsin laaja ja Our Mutual Friend jäi kirjailijan viimeiseksi kokonaiseksi teokseksi. Minua kirja kiinnosti erityisesti siksi, että suosikkisarjakuvassani The Unwrittenissä viitataan teokseen ja eräs lyhyt jakso sarjakuvassa sijoittuukin kirjan maisemiin. The Unwrittenin Lizzie Hexam on Our Mutual Friendin Lizzie Hexamin kaima.

Ensimmäiseksi haluan tarkastella kirjan sisällön ja muodon välistä suhdetta. Muutaman kuukauden e-kirjakokemuksen jälkeen olen valmis heittämään e-kirjaa kohtaan aiemmin tuntemani ennakkoluulot romukoppaan. Kirjan muodostaa tarinan henki, ei se, lukeeko tarinaa paperilta vai näytöltä. Kirja kuin kirja, eläväksi kirja muuttuu lukijansa mielessä. Mutta kyllä kirjan sisällön ja fyysisen ulkomuodon välisellä suhteella on silti väliä - erityisesti nyt, kun luin kirjaa, joka on alun perin kirjoitettu jatkokertomukseksi.

Olen 1800-luvun klassikkoja lukiessani usein pohtinut kirjan muodonmuutosta jatkokertomuksesta romaaniksi. Muun muassa Turhuuden turulla, Anna Karenina ja Rikos ja rangaistus on kirjoitettu alun perin jatkokertomuksiksi. Vasta myöhemmin ne on painettu yksien kansien väliin romaaneiksi. Romaanit olivat pitkään niin kalliita ylellisyystuotteita, ettei niihin kaikilla ollut varaa, mutta yksittäisen jatkokertomuksen osan pystyi ostamaan vähemmilläkin rahoilla. Kirjasfääri-blogin yhteisörahoitusjutusta luin hauskan yksityiskohdan - Dickensin jatkokertomuksen osia pystyi ennakkotilaamaan... Olisivatkohan hänen kirjansa jääneet kesken ilman riittävää tilaajamäärää? Project Boz -sivulta voi lukea hieman lisää Dickensin jatkokertomuksista.

Miksi muodolla on väliä? Mielestäni siksi, että moni lukuharrastaja pelkää nääntyvänsä 1800-luvun paksujen tiiliskivien alle. Yksien kansien väliin lyöty jatkokertomus on taatusti tuhtia, polveilevaa ja kenties raskastakin luettavaa. Our Mutual Friendin ilmestyminen kesti yhteensä 19 kuukautta. Koska Kindle näyttää prosentteina kirjan edistymisen, tiedän lukeneeni kirjasta 26 % päästyäni ensimmäisen osan loppuun. Alkuperäisen ilmestymistahdin mukaan tämän jakson lukemisaika olisi ollut noin viisi kuukautta. Nyt luin ensimmäisen osan noin neljässä kuukaudessa - siis jopa hieman nopeammin kuin olisi "pitänyt", vaikka välillä olen edistynyt kirjassa vain muutaman sivun viikossa.

No mitenkäs on 2000-luvun lukijan ajankäytön laita? Ehtiikö lukuharrastaja paremmin pitkien vai lyhyiden tekstien kimppuun? Toki paksuihin kirjoihin on ihana uppoutua, mutta veikkaan, että keskivertolukija tarttuu silti mieluummin ohueen kuin paksuun kirjan. Lyhyiden tekstien tarpeeseen jatkokertomusmuoto sopii mainiosti. Our Mutual Friendin luvut ovat ikään kuin "mininovelleja". Luvut on kirjoitettu itsenäisiksi kokonaisuuksiksi ja jokainen luku on pieni tarina ison tarinan sisällä. Silti koko kirjan alussa on luotu riittävän vahva perusasetelma, jotta pitkänkin ajan kuluttua osaa suhteuttaa uudet tapahtumat juonen pohjakuvioon. The Cup and the Lip pitää sisällään 17 lukua, ja kuvaavaa on, että monet henkilöhahmot ovat tähän mennessä esiintyneet vain yhdessä tai kahdessa luvussa. Our Mutual Friendiä voisi verrata rakenteeltaan pitkään tv-sarjaan, jossa episodimaiset kohtaukset muodostavat kokonaisuuden.

Ja kun tämä kaikki kulkee kätevästi mukana lukulaitteella, huomaan saaneeni Kindlen ansiosta arkeeni hieman lisää lukuaikaa. Missään tapauksessa en kanniskelisi massiivista tiiliskiviromaania kuukausitolkulla työlaukussa mukana "varmuuden vuoksi". Kindle kulkee mukana kevyesti ja sen ansiosta minulla on ollut mahdollisuus uppoutua Our Mutual Friendiin eväitä syödessä, metrolla kulkiessa tai vaikka hammaslääkärin odotushuoneessa. Ja tehokas jatkokertomusmuoto takaa, että vaikka kirjaa ehtisi lukea vain pari sivua, ei tule sellaista oloa ettei pysyisi kärryillä. Kyllä Dickens tiesi mitä teki!

Muita Kindlen etuja tällaisen kirjan kanssa ovat esimerkiksi sanakirja, korostustoiminto ja hakutoiminnot. Dickensin kieli on paikoin hyvin kaunopuheista, mahtipontista, koukeroista ja runsasta, joten Kindlen Oxford Dictionary of English on avartanut tekstiä huomattavasti. Korostustoiminnolla olen napannut muistiin mielenkiintoisia asioita - esimerkiksi luvussa 11 juhliin tuodaan musiikin lähteeksi automaton, jonkinlainen musiikkiautomaatti. Hakutoiminnolla taas on helppo tarkistaa, milloin ja missä joku henkilöistä on mainittu aiemmin.

Vaan minkäslainen itse kirja on? Sain sitä, mitä tv-sarjojen ja ennakkomielikuvien perusteella odotinkin: viktoriaanisen Lontoon rikasta kuvausta. Kirjassa liikutaan sekä köyhien että rikkaiden maailmassa. Ihmisluontoa tarkastellessaan Dickens vaikuttaa melkoiselta kyynikolta, tosin myös lempeältä ja humoristiselta. Juonen koukkuna on yllättävä perintötapaus. Monipolvinen testamentti ja pari kuolemantapausta sekoittavat useiden ihmisten elämän. Rikastumisen ja varsinkin äkkirikastumisen tarkastelussa Dickens on viiltävä. Koska tv-sarjoissa Dickensin tarinat ovat osoittautuneet sellaisiksi, missä kaikki liittyy kaikkeen ja lopussa langat solmitaan yhteen, olen jo nyt tehnyt joitakin arvauksia kirjan tapahtumien suhteen. Mutta saa nähdä osunko oikeaan!

Kirjan aloitus on mieleenpainuva - ja ilmankos tarina koukuttaa niin tehokkaasti, että juoni pysyy mielessä vaikka lukeekin pikku hiljaa. Ensimmäisessä luvussa seurataan Thames-joella elantonsa hankkivaa Gaffer Hexamia. Hexam tulee toimeen monen muun rannan asukkaan tavoin veneilemällä - hän naaraa joelta ruumiita ja tyhjentää näiden taskut... Eräs löydöistä osoittautuu rikkaan herran ainoaksi pojaksi, ja niinpä perintöyllätykset seuraavat toistaan.

Kirjassa on ollut mainioita hahmoja. Nousukasmainen Veneeringin pariskunta, joka pyrkii tyhjästä parempiin piireihin. Nuoripari Lammle, joiden pitäisi löytää kultamunia muniva hanhi elääkseen. Kaunis mutta kirpeä Bella Wilfer. Toimettomat ja monisanaiset asianajajat Eugene ja Mortimer. Monet kohtaukset suorastaan näkee silmissään BBC:n draamasarjatoteutuksena. Kirjasta itse asiassa onkin tehty tv-sarja, mutta en itse muista sarjaa nähneeni.

Kehuista huolimatta myönnän, että Our Mutual Friend olisi yhteen putkeen luettuna taatusti melko raskassoutuinen. Näin pikkuhiljaa luettuna teksti toimii minulle mainiosti. Kindle Storesta tuli kuin huomaamatta ostettua eräs tämän vuoden uutuuskirja, joten kenties luen sen välissä ennen kuin jatkan Our Mutual Friendin parissa, mutta eihän tässä jäniksen selässä olla, jos ohjeellisena lukuaikatauluna pitää alkuperäistä 19 kuukauden ilmestymisaikaa.

Edit 13.2.2013. Kirjassa on neljä osaa eikä kolme, joten päivitin otsikon muotoon 1/4.

10 kommenttia:

  1. Olen minäkin huomannut, että Dickensiä on helppo lukea luku kerrallaan jatkokertomuksena ja muutenkin kuulostaa hyvin tutulta, vaikka juuri tätä Dickensiä en olekaan lukenut.

    Hakutoiminto kuulostaa hyvältä apuvälineeltä. Minulla on vastaavanlaisena hitaana lukuprojektina Dombey ja poika noin puolivälissä ja alkupään tapahtumat ovat jo unohtumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, haku on kyllä aika kätevä! Tämän kirjan hahmot ovat onneksi melko persoonallisesti nimettyjä, mikä helpottaa muistamista.

      Poista
  2. Tästä Dickensistä en ole aiemmin kuullutkaan! Sitä ei taida olla suomennettu,vai kuinka on asian laita? Kertomus muistuttaa idealtaan vähän Koleaa taloa, joka myös rakentuu monimutkaisen testamentin ja äkkirikastumista odottavien asianomaisten ympärille.

    En ole myöskään ennen tiennyt mikä on lukulaite, vaikka olen joskus sanaan törmännyt. Nyt kuitenkin juttusi inspiroimana googlasin vähän asiaa. Vaikuttaa todellakin hyödylliseltä keksinnöltä. Ehkäpä minunkin pitäisi siirtyä nykyaikaan ja hannkkia sellainen!

    Kysymys jatkokertomusmuodosta on mielenkiintoinen. Ihmettelen kovasti sitä kärsivällisyyttä, joilla entisajan ihmiset jaksoivat suhtautua jatkokertomuksiin ja seurata saman tarinan kehittymistä yli vuoden päivät. Mutta silloin tekstejä ja kirjoja olikin saatavilla hyvin vähän verrattuna nykypäivään, joten ihmiset antoivat varmaan eri tavalla arvoa teksteille ja lukivat jatkokertomusta suurella hartaudella ja perusteellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi Helmet-kirjastot lainaavat lukulaitteita, varmaan muistakin kirjastoista löytyy? Kokeilemaan siis pääsee helposti!

      Minuakin tämä jatkokertomusasia todella kiinnostaa. Ehkä entisajan ihmisillä oli vähemmän infoähkyä, ja niin oli aikaa makustella ja pohdiskella jatkokertomuksen tapahtumia jaksojen välissä?

      Poista
  3. "Entisajan ihmiset"...tuota, muistan itsekin seuranneeni tiiviisti lehdistä jatkokertomuksia lapsena ja teininä - no, erilaisia kuin tässä puhutaan, mutta jatkiksia kuitenkin vielä silloinkin tehtiin paljon nykyistä enemmän, 60- ja 70-luvuilla. Nykylehdissä niitä näkee harvoin. Johtuu varmaan juuri tuosta ajankäytön muutoksesta ja siitä, että tarjolla on niin paljon luettavaa, ettei yhteen sitouduta niin tiiviisti. Hakutoimintoa huomaan kaipaavani paperikirjankin äärellä joskus, ja lukulaitteesta on vain myönteisiä, tosin vähäisiä, kokemuksia. Kevyt, silmille armollinen, helppo. Mutta tuntuma on niin erilainen, että vielä vähän vieras. Ja mun laitteeni on niin pieni (A5), että nopeana lukijana pitää napsutella koko ajan sivunvaihtoa, se häiritsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naistenlehdissä kyllä julkaistaan jatkiksia, mutta kenties juuri niiden vuoksi sanalla "jatkokertomus on kovin romanttinen painolasti ainakin minun mielessä. Vaikka jatkokertomukset voisivat ihan hyvin olla vähän painavampaakin asiaa.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! En ole lukenut Dickensiä, mutta Kindlen noviisikäyttäjä minäkin. Totta on, että lukulaite ehkä tekee tiiliskivistä helpommin lähestyttäviä ja sopii mainiosti pikku pätkien lukemiseen silloin kun aikaa sattuu olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan - ihan jo senkin vuoksi, että lukulaitteen ansiosta tiiliskivi ei enää ole fyysisesti tiiliskivi. :)

      Poista
  5. Our Mutual Friend sattuu olemaan suosikki Dickens-romaanini, ennen kaikkea sen vuoksi miten harmaalla alueella kirjassa usein liikutaan. Useat konnista ovat huomattavasti sympaattisempia ja sankarit/sankarittaret laskelmoivampia ja kyynisempiä kuin aikaisemmin. Olenkin lukenut että Dickens oli kyynisyyden vallassa monin paikoin itsekin sekä keski-iän kriisinsä että Britannian yhteiskuntaongelmien kasaantuessa jota hän niin loistavasti satiirisoi tämän romaanin lisäksi esimerkiksi Pikku Dorritin Verukevirastossa.

    Ehdottomasti yksi suosikkiromaanejani kautta aikojen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista Alberich!

      Poista