Markus Zusak: Kirjavaras

Kuva: Jeff Cottenden / Otava.

Nyt on luvassa pamputusta!  Kirjailija Raili Mikkanen loihe lausumaan muutama viikko sitten blogikirjoituksessaan, että vain muutama kirjabloggaaja oikeasti rakastaa kirjoja ja iso joukko vain pamputtaa huvikseen kuin pahat poliisit ikään. Pidän Mikkasen sanat visusti mielessäni käydessäni Kirjavarkaan kimppuun, mutta vannon ja vakuutan, etten pamputa ilkeyttäni. Kirjoitan kirjasta siksi, että blogi on lukupäiväkirjani, luin kirjan lukupiiriä varten, en kauheasti pitänyt kirjasta ja haluan perustella, miksi näin on.

Tämän jutun ilmestyessä olen lukupiirin daamien kanssa tasokkaassa seurusteluravintolassa ja ilma on sakeanaan vilkasta kulttuurikeskustelua (lue: infernaalista kälätystä). Uskon, että Kirjavarkaasta syntyy vilkas ja monipuolinen keskustelu, eikä ketään haittaa vaikka joku ei ole kirjasta pitänytkään.

Kirjavaras on ilmestynyt vuonna 2005 ja suomeksi vuonna 2008. Se on ollut maailmanlaajuinen bestseller ja suomalaisissakin kirjablogeissa se on saanut aika paljon huomiota. Tutustu vaikka Kirjavarkaissa-blogin ja Susan kirjaston näkemyksiin.

Kirjavaras sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan. Veikkaan, että kirja olisi uponnut minuun paremmin silloin kun olin teini. Eläytymiskyky oli korkealla ja kriittisyys matalalla. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista ja parhaimmillaan historiallinen romaani tarjoaa matkan toiseen aikaan ja paikkaan. Siksipä harmitti, että Kirjavarkaassa historiallinen miljöö tuntui lähinnä kulissilta. Lisäksi Natsi-Saksan kuvaus oli melkoisen alleviivaavaa: kirjassa natsit ovat hirmupahoja, juutalaiset hirmuhyviä ja tavalliset saksalaiset näkevät heti että kylläpä se natsiaate on ihan hirveä ja kylläpä meidän nyt täytyy auttaa hyviä ja kilttejä juutalaisia kaikin keinoin. Plääh miten mustavalkoista ja asetelmallista!

Kun kirjoitin Art Spiegelmanin Mausista, totesin näin: "Sinänsä en ole hirmuisen ihastunut välillä melko hurskastelevaan ja imelään keskitysleiriviihteeseen." Kirjavarkaassa keskitysleirejä vain sivutaan, mutta muuten tämä täyttää täysin hurskastelevuuden ja imelyyden kriteerit. Lukijan kyyneleitä yritetään oikein heruttaa, minulta ei kyllä itkua irronnut.

Kirjavarkaan päähenkilö on Liesel-tyttö, mutta kirjan kertojana on Kuolema. En ihan ymmärtänyt ratkaisua ja keksin sille melko epäimartelevan selityksen. Kirjoittamisen perussääntö on "näytä, älä kerro" - tällä siis tarkoitetaan sitä, että hyvä teksti saa lukijan oivaltamaan jotain, lukijalle ei pureskella kaikkea valmiiksi. Mutta Kuoleman kaikkitietävä kertojahahmo nimenomaan kertoo, oikein selittämällä selittää millaisia kirjan henkilöhahmot ovat ja miltä heistä milloinkin tuntuu. Liesel ja hänen kasvattiperheensä ja kaveripiirinsä jäivät minulle melko etäisiksi.

Suorastaan tahatonta komiikkaa syntyy Zusakin käyttämästä Korkeajännityksen tyylisestä saksasta. Henkilöt huudahtelevat väliin Jawohl! tai Arschloch! No, ehkä tämä luo englanninkieliselle yleisölle jonkinlaista autenttisuuden illuusiota, minua lähinnä huvitti.

Spoilerivaroitus: Kirjavarkaan nimi selittyy sillä, että Liesel varastaa kirjoja. Vakiokohteeksi valikoituu eräs kotikaupungin taloista, jossa emäntä jättää tarkoituksella ikkunan auki Lieseliä varten ja jemmaa pikkuleipiäkin valmiiksi tytölle. Kirjan loppupuolella Liesel ryhtyy itse kirjoittamaan kirjaa, jonka nimi on Kirjavaras, ja kertoja-Kuolemakin nyyhkii tekstin ihmeellisen taidokkuuden ja puhuttelevuuden vuoksi. Kiusallista! Spoilerivaroitus päättyy.

Vähän kiusallisia olivat myös kirjan kansiliepeessä olevat kehut. USA Today -lehteä siteerataan: "Ansaitsee kirjahyllyssä paikan Anne Frankin päiväkirjan vieressä... tuleva klassikko." No eikä ole. Näennäishistoriallista huttua, jossa toinen maailmansota ja Natsi-Saksa toimivat pelkkinä kulisseina. Paperinohuita henkilöhahmoja, joiden tunteet selostetaan lukijalle erikseen, kun ne eivät muuten käy mistään ilmi. Yksioikoista kieltä, jota korostaa Pirkko Biströmin ihan ok suomennos.

Mutta olihan lukukokemuksessa jotain hyvääkin. Kun lukupiirissä kirjat valitaan vuorotellen, tekee hyvää päästä testaamaan oman kirjallisen mukavuusalueensa rajoja. Ja hedelmällinen keskustelu Kirjavarkaasta on luvassa varmasti, olivatpa mielipiteet sitten puolesta tai vastaan!

Lue myös nämä:
Lian Hearn: Satakielilattia - Otorin klaanin tarina 1 
Art Spiegelman: Maus
Will Eisner: The Plot - The Secret Story of the Protocols of the Elders of Zion