Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

Joskus kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Kahvi ja konjakki, juustot ja marjahyytelö, uudet perunat ja sinappisilli ovat taivaassa siunattuja liittoja. Myös kirjallisuudesta saattaa hyviä yhdistelmiä löytämällä saada lukemiseen lisävivahteita. Arto Salminen viritti minut juuri sopivaan mielentilaan vastaanottamaan Päivi Alasalmen Tuon tumman naisen. Kirjasta kannattaa lukea myös Booksyn bloggaus. 

Kuten on käynyt ilmi, olen innokas naistenlehtien lukija. Mutta uskollisinkin naistenlehtien ystävä saa varmasti joskus tarpeekseen naistenlehtien suloisen siloitelluista kulisseista. Perheidyllit, sisustusonnelat, herttaiset ihmissuhteet - joskus ne vaan tökkivät. Niinpä Tuo tumma nainen olikin katharttisen puhdistava lukukokemus. Takakansiteksti on riittoisa kuin loraus mainoksen tiskiainetta: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..."

Kirja alkaa Helena Salmisen talon ja perheen kuvauksella. Helena puuhastelee puutarhassa, hoivaa lapsiaan, vaalii suvun perinteitä. Ihana talo on remontoitu ja entisöity viimeisen päälle, lapsista kasvaa fiksuja nuoria aikuisia, mies jaksaa hemmotella ja huomioida vaimoaan vielä kymmenien avioliittovuosien jälkeenkin. Niinpä Helenaa hieman jännittää, miten miniäkokelas Pauliinan ensivierailu mahtaa sujua, mutta hyvinhän se menee:

"- Onpas teillä hieno talo, Pauliina aloitti kuin sanoakseen: minä kyllä hoidan puhumisen aina, kun muilla menee jauhot suuhun. - Haluaisitteko te näyttää sitä minulle?

Sillä lauseella oli jää murrettu. Helena ja Hannu laskivat lasinsa pikkupöydille ja aloittivat esittely- ja historiankierroksensa, joka sai heidät aina hyvälle tuulelle. Pauliina oli vielä erityisen kuuliainen kuuntelija, joka ei unohtanut voihkia mielihyvästä kauneimpien yksityiskohtien edessä. Pauliina sai Helenan tuntemaan, että hän oli tehnyt sisustaessaan suorastaan ilmiömäisen urotyön. Missään vaiheessa kateus tai kyllästyminen ei rumentanut Pauliinan ääntä. Helena ei myöskään aistinut Pauliinan ihastelussa mielistelyn makua."

Alasalmi hallitsee hienosti naisten keskinäisen "lässytysrekisterin", mutta hän lietsoo perheonnelan kuvausta vain päästääkseen lyömään sen rikki. Helenan poika Ohto ja Pauliina itse kertovat omissa jaksoissaan toisenlaisesta todellisuudesta. Mitä pidemmälle edetään, sitä selvemmin uhka leijailee kolmen sukupolven talon huoneissa.

Alasalmen tyyli on arvaamattoman helppolukuinen, mutta pahaa enteileviä latauksia piilee pinnan alla. Näennäisen vähistä rakennusaineksista kootaan merkittäviä kokonaisuuksia.

Tuon tumman naisen asetelma tarjoaa pureskeltavaa äidin ja aikuisten lasten, anopin ja miniän, isoäidin ja lastenlasten välisistä suhteista ja jännitteistä. Helenan johtoajatuksiin kuuluu luotsata heikommatkin oikealle tielle, tarjota tukea ja turvaa. Kuinka pitkälle riittää, että kipeistä asioista vaietaan ja kääritään läheiset miellyttävän ilmapiirin pehmoiseen pumpuliin?

Pidin ja suosittelen. Päällimmäisenä kirjassa on porvarillisen herttainen silaus, pinnan alla ihmisen eläimelliset vaistot. Väliin mahtuu vaikka mitä, tuntumaksi jäi, että kaikkea en edes osannut tavoittaa.

Lue myös nämä:
Päivi Alasalmi: Ystävä sä naisien
Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan
Jane Stanton Hitchcock: Seurapiirimurhia