lauantai 23. huhtikuuta 2011

Lindfors Hugo, Schulman Pirkko-Liisa (toim.): Asekätkijän vankilapäiväkirja

Kuva: Minerva / Leena Kilpi
Pirkko-Liisa Schulmanin toimittama Asekätkijän vankilapäiväkirja löytää toivottavasti tiensä sotahistoriasta kiinnostuneiden luettavaksi. Minulle kirja oli kiinnostavaa luettavaa erityisesti siksi, että Hugo Lindfors on isoisoisäni. Pirkko-Liisa Schulman taas on isotätipuoleni. Kirjassa oli minulle paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa.

Hugo Lindfors istui syksyllä 1945 kuusi viikkoa Kuopion lääninvankilassa asekätkennästä pidätettynä. Vankilapäiväkirjaa on säilytetty Sota-arkistossa. Schulman on tehnyt työuransa arkkitehtinä ja julkaissut arkkitehtuuriin liittyviä tietokirjoja, ja asiallisella ja täsmällisellä tyylillä päiväkirjaa taustoittava historiaosuus on kirjoitettu. Historiantutkija olisi ehkä käsitellyt aihetta laajemmin ja syvällisemmin, mutta hyvän yleiskuvan tästäkin saa.

Kirjan ensimmäiset 70 sivua käytetään asekätkentään johtaneiden tekijöiden avaamiseen ja Lindforsin lyhyeen henkilöhistoriaan. Päiväkirjaosuus on noin sadan sivun mittainen, ja lopuksi on lähde- ja liiteluettelo.

Asekätkennästä kannattaa lukea Wikipedian artikkeli, yhteenvetona tiivistettäköön, että jatkosodan jälkeen upseerikunta aloitti salaisten asevarastojen kokoamisen, koska pelättiin että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen. Toiminta paljastui ja asekätkijöitä pidätettiin sankoin joukoin. Oikeudenkäyntejä oli runsaasti, mutta Hugo Lindfors ei ehtinyt joutua oikeuteen, sillä hän menehtyi syöpään vuonna 1947.

Lindfors oli syntynyt Hämeenlinnassa vuonna 1886, kävi Helsingin kauppakoulua ja muutti töihin Suonenjoelle Pohjois-Savoon. Hän työskenteli mm. Savon Tuolitehdas Oy:n kirjanpitäjänä ja Rautalammin-Suonenjoen Puhelin-Osakeyhtiön toimitusjohtajana. Hän oli mukana perustamassa suojeluskuntaa Suonenjoelle vuonna 1917. Onkin mielenkiintoista lukea esimerkiksi Lindforsin kirjoitusta Rahjan veljesten näyttäytymisestä Suonenjoen rautatieasemalla tammikuussa 1918. Pietarinsuomalaiset Rahjat esiintyvät mm. Jari Tervon Troikassa.

Talvi- ja jatkosotaan Hugo Lindfors ei ikänsä vuoksi joutunut. Aktiivisen suojeluskuntatyön vuoksi häntä kuitenkin pyydettiin Suonenjoen kunnansolun johtajaksi asekätkennässä. Kakkosmieheksi hän pyysi pankinjohtaja Erkki Kaijärven.

Asekätkijät jäivät kiinni Suonenjoellakin ja Lindfors ja Kaijärvi joutuivat vankilaan yhdessä monien muiden kanssa. Vankilapäiväkirja onkin mielenkiintoista luettavaa, vaikka mitään erityisen dramaattista vankilassa ei tapahtunutkaan. Vangitut asekätkijät olivat melko herraskaista joukkoa: "sellistien" joukkoon kuului pappeja, johtajia, upseereita, myös maanviljelijöitä. Päivät vankilassa olivat yksitoikkoisia: ruoka-annokset olivat niukkoja, ulkona käytiin "marsseilla" ja yöt olivat pitkiä. Vangit viihdyttivät itseään lukemalla, järjestämällä tietokilpailuja, pelaamalla korttia ja shakkia ja tappamalla lutikoita. Sanomalehtiä saatiin luettavaksi jonkun verran ja omaiset pääsivät välillä vierailemaan vankilassa ja tuomaan ruokaa ja muita tuomisia.

Henkilökohtaisella tasolla on kiinnostavaa, että isoisoisäni oli innokas luku- ja kirjoitusharrastaja. No onpa minulla todella paljon niitäkin sukulaisia, jotka eivät välitä kirjoista, mutta hauskaa on huomata että esimerkiksi Seitsemän veljestä kuului Hugo Lindforsin suosikkikirjoihin. :) Vankilassa asekätkijät lukivat sitä mitä käteen saivat. Päiväkirjassa mainitaan lukemistoksi Tarzan-kirjoja ja salapoliisiromaaneja kuten Marton Taigaa.

Päiväkirja on kirjoitettu hyvällä tyylillä, vaivihkainen huumori sävyttää vankilakokemuksia.

"Olen täällä koristellut selliämme kauniilla kuvilla. Käytävään johtavan ilmanvaihtokanavan suulle olen liimannut "Hopeapeilin" kansikuvan. Tuohon akkunan alle pöydän päälle liimasin Seuran kannen, mikä esittää Helena Karaa filmistä "En ole kreivitär". Kaappimme oveen on liimattu "sotasyyllisten" kuvat ja seinille lutikantaposta aiheutuneet veriläiskät on peitetty pienemmillä kuvilla. Mistä liimaa. Kylmä peruna on tarkoitukseen erinomaista."

Vangit seuraavat ahkerasti lehdistä Helsingin tapahtumia ja vertaavat omia kokemuksiaan Helsingin vangittujen tilanteeseen. "Olemme innolla lukeneet pääkaupungin lehtien välittämät selostukset sotasyyllisyysjutusta ja olemme hyvillämme, että kommunistien vihaama Tanner päästettiin vapaalle jalalle. - Muuten olen henkilökohtaisesti tullut siihen käsitykseen, että Rydin päiväkirja, jonka oikeuskansleri jätti oikeudelle, on kirjoitettu tai täydennetty myöhemmin. Se tuntuu näin "lautamiesjärjelläkin" annettuna liian viisaalta."

Lindfors vapautui kuulusteluvankeudesta joulukuussa 1945 ja alkoi valmistautua tulevaan oikeudenkäyntiin. Kuten mainittu, oikeuteen hän ei ehtinyt.

Jonkinlainen trauma asekätkentäjuttukin tuntuu olleen, sillä sotien jälkeen asianosaiset eivät halunneet kokemuksistaan puhua. Kirjassa mainitaan myös Tuula Aamuvuoren kirjoittama Kuopion lääninvankilan historiikki. Aamuvuoren haastattelemat vankilatyöntekijät eivät mielellään puhuneet asekätkijöistä, samoin vankilan arkistoista ei löytynyt aiheesta tietoa.

Asekätkijän vankilapäiväkirja sopii luettavaksi sotahistoriasta kiinnostuneille. Ei tarvitse olla raskaan sarjan harrastaja, sillä kirja on lyhyehkö ja helposti sulateltava. Minulle kirjan erityiskiinnostavuus syntyi sukulaisuuden vuoksi, koska eipä omista sukulaisistaan saa kovin monesta kirjasta lukea.

4 kommenttia:

  1. Nimetön25.4.11

    Asekätkijöiden omaa ääntä ei ole kovin usein kuultu, ja onkin korkea aika,että jälkipolvet saavat välähdyksen vaaran vuosista. - Suonenjoella syntyneenä ja nuoruuteni siellä viettäneenä luin Hugo Lindforsin päiväkirjaa tuttuja henkilöitä ja paikkoja muistellen. Tosin alkuosassa minua häiritsi se, ettei lähdeviittauksia oltu tehty kunnolla! ( Vertai-lukohtana perusteellisesta lähteiden käytöstä käytän Vesa Sirénin yli 900-sivun teosta Suomalaiset kapellimestarit.) Toki teoksen lopussa on lähdeluettelo.
    Hugo Lindfors osoittautuu monessa mukana olleeksi kunnian mieheksi, jolla on ollut sujuva kynä. Oikea, tapahtuma-aikana kirjoitettu päiväkirja antaa vankila-ajasta elävän kuvan, paremman kuin vuosikymmenten jälkeen kirjoitetut muistelmat. Asekätkijän päiväkirjan julkaiseminen tekee kunniaa unohdetuille isänmaataan rakastaneille suomalaisille.

    VastaaPoista
  2. Joo, ehkä ne lähdeviittaukset olisivat saaneet olla vähän selvemmät.

    VastaaPoista
  3. Pirkko-Liisa Schulman2.5.11

    Mukava, että kirja on löytänyt lukijoita. Googlasin katsoakseni, missä kirjakaupoissa kirjaa olisi ja löysin Sallan blogin.
    Kirjan lopulliseen sisältöön vaikuttaa kustantaja ja se kohdeyleisä, jolle kustantaja suunnittelee myyvänsä kirjaa. Kustantaja edellytti, että kirjasta poistettiin suuri osa yleistä historiallista tausta-aineistoa (jonka tämäntyyppisen kirjan lukijan oletetaan tuntevan), sukuhistoriaa sekä Suonenjoen suojeluskunnan historiaa, koska kustantaja halusi, että kirja keskittyy päiväkirjaan - siksi en olekaan merkitty kirjan tekijäksi, vaan Hugo Lindfors.
    Kirjoittamani laajemmat tekstit ovat tallessa (kävin läpi mm. koko Suonenjoen suojeluskunnan arkiston Kansallisarkistossa), samoin lähdeviitteet, joita ei tämän tyyppiseen kirjaan haluttu panna mukaan, koska kirja ei ole tutkimus asekätkennästä sinänsä. Kustantajat eivät halua lähdeviitteitä "tavalliselle" lukijalle tarkoitettuihin kirjoihin (vrt. Max Jakobsonin 20. vuosisadan tilinpäätös -kirjasarjaa, jossa ei ole viittauksia).
    Olen käynyt läpi tiukan tutkijan koulutuksen Yalen yliopistossa, jossa suoritin suomalaista lisenssiaattia vastaavan tutkinnon arkkitehtuurin historiasssa ja teoriassa, joten tiedän lähdeviittausten tarpeellisuuden. Ja teen vielä työuraa arkkitehtina ja kirjoittajana - en ole eläkkeellä, vaikka olenkin pian eläkeikäinen...

    VastaaPoista
  4. Totta, kustannustoimittajan työ vaikuttaa lopputulokseen olennaisesti! Anteeksi menneen aikamuodon käyttö työurasta puhuttaessa...

    VastaaPoista