lauantai 13. heinäkuuta 2013

Huikea lukumaraton!

Kirjabloggaajat tempaisivat yhteislukumaratonilla 10.7. Itse tyydyin kisakatsomoon ja niin joudun tyytymään seuraavassakin yhteislähdössä 24.7. päivätöiden vuoksi. Maratonsuorituksessa päästiin kuitenkin niin koviin tuloksiin, että näin kannustusjoukoistakin kelpaa hehkuttaa tuloksia!


Kisan aktiivijärjestäjä Kirsi listasi yhteistulokset Kirjanurkassaan. 25 blogia osallistui tempaukseen ja luki yhteensä 133 teosta (romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä). Osa teoksista jäi kesken mutta vastaavasti jotkut kirjat luettiin useampaan kertaan, kun joidenkin maratoonarien listalle sattui samoja teoksia. 24 tunnissa luettiin yhteensä 20 173 sivua! Hykertelen oikeaan osunutta arvaustani, sillä veikkasin Twitterissä 9.7., että 20 000 sivua menee rikki.

Kisakatsomosta käsin maraton näytti niin hyvältä, että ryhdyin jo miettimään koska itse ehtisin maratoonaamaan. Viime kesältä minulla onkin jo suoritus plakkarissa. Kenties ensi viikonloppuna olisi tällaiseen aikaa, mutta en lupaa vielä mitään sitovaa.

Lämpimästi suosittelen kynnelle kykeneviä osallistumaan 24.7. lukumaratoniin. Toki kokemuksia voi kerätä osallistujien blogeista, joihin pääsee vaikkapa Kirsin kirjanurkan maratonpostausten linkkien kautta. Joillakin lukeminen sujui vauhdilla, toiset hyytyivät ja totesivat, ettei maratonlukeminen ollut oma juttu. Molempi parempi - vaikka tässäkin yhteydessä olen käyttänyt sanaa suoritus, ei lukuharrastajien tarvitse ryhtyä otsa rypyssä suorittamaan lukemista, vaan kannattaa lukea nauttiakseen. Siksi kai juoksuharrastajatkin harrastavat juoksumaratoneja. :)

8 kommenttia:

  1. Ajattelin lähteä seuraavaan yhteismaratoniin mukaan, mutta yrittää unohtaa kokonaan kirjojen sivumäärät. Lasken tietysti ne sitten lopuksi noiden yhteistilastojen vuoksi, mutta ensimmäisellä maratonilla huomasin tuijottelevani hieman liikaa sivumääriä, vaikka minulla ei ollut mitään tavoitteita etukäteen. Yritän siis ottaa rennommin vajaan kahden viikon päästä, ja varmasti käyn vilkuilemassa myös muiden maratoonareiden edistymistä.

    Tämä innostus on todellakin tarttuvaa, sillä maratoonasin jo kerran tänä kesänä eikä minun toista kertaa enää pitänyt ainakaan ennen ensi vuotta. Keskiviikkona seurasin innokkaasti muiden ahkerointia ja sitten huomasinkin jo ilmoittautuneeni toiselle kesälukumaratonille, koska onhan tuo yhteismaratonkin koettava.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi13.7.13

    Hieno yhteisluku, todellakin! Minäkään en osallistunut, jotenkin liian hankala etukäteen rauhoittaa vuorokausi lukemiselle. - Huvittavaa kyllä, tajusin tässä näitä tuloksia katsellessani, että juuri tuona päivänä lukea yhden kirjan loppuun ja toisen kokonaan eli neljä-viisisataa sivua ihan muutenkin. Pienellä petrauksella siitä olisi saanut ihan kelpo lukumaratonsivumäärän.

    Vaan kuka tietää: nyt se meni ikään kuin huomaamatta, mutta jos olisi ollut maratonin kiilto silmissä, niin ehkäpä lukeminen olisikin alkanut tuntua työläältä ...

    VastaaPoista
  3. Kannustusjoukkojakin tässä puuhassa tarvittiin :) Itse tunsin ristiriitaisia tuntemuksia. Kokemus oli huikea sen voimakkaan yhteisöllisyyden takia, jonkan some toi mukanaan. Toisaalta huomasin, että en ole oikein hyvä extreme-lukija, sillä väsyin aika nopeasti. Jo neljäs (!) kirja alkoi tökkiä ja olikin vaihdettava huomattavasti kevyempään. Mutta kukin tavallaan! Tsemppiä Sinulle omaan yksityismaratoniisi. Joskus olisi kiva kokeilla yhdessä sitä tiiliskiviversiota ainakin.

    VastaaPoista
  4. Hyviä mietteitä teillä! Ja vaikka "suorittaminen" saattaa kuulostaa negatiiviselta, niin "itsensä haastaminen ja ylittäminen" kuulostaa positiiviselta!

    VastaaPoista
  5. Olen näin jälkikäteen miettinyt, mikä siinä omassa maratonissa meni pieleen ja luulen, että minun olisi kannattanut valita nimenomaan tiiliskivi useiden lyhkäisten kirjojen sijasta. Nyt luen tiiliskiveä ja sitä tekisi mieli olla koko ajan lukeassa.

    VastaaPoista
  6. Tiiliskivimaraton olisi kiinnostava mutta siihen on varmaan hankalampi valmistautua, jos kirja natsaa niin silloin varmaan kokemus olisi huippu mutta jos ei niin ei...

    Aloitin nyt kanssa yhden paksumman kirjan jonka kanssa tuli mieleen noin sadan sivun jälkeen että tämähän olisi ehkä ollut mielenkiintoinen kirja maratoonata, vaikkei varsinaisesti ahmimispaketti olekaan (Perecin Elämä:Käyttöohje), ja viimevuotisen maratonin Kadotettu paratiisi menee kanssa lukukokemuksena enemmän jykevämpien kirjojen puolelle...

    VastaaPoista
  7. Minulla on mielessä tuttu kirjailija, toki ainahan voi olla ettei kirja silloinkaan ole täysin mieluinen. Tiiliskivi mielessä kumminkin!

    VastaaPoista
  8. Menipä tulosarvauksesi lähelle!

    Minäkin joudu(i)n ohittamaan molemmat yhteislähdöt, mutta suunnittelen kiivaasti omaa lukumaratoniani. Muiden suorituksista on saanut lisäinnostusta ja myös vinkkejä.

    VastaaPoista