torstai 7. kesäkuuta 2012

Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani

Kuva: Timo Mänttäri / Atena.
Vuodenvaihteen katsauksessani tuumailin, että kannattaisi ruveta lukemaan enemmän muista kuin englannin kielestä suomennettuja kirjoja. Aikeeni on todellakin jäänyt aikeeksi, ennen Ladaromaania olen tänä vuonna lukenut vain suomalaisia, englanninkielisiä, englannista suomennettuja ja venäjästä suomennettuja kirjoja. Ladaromaani on suomennettu saksasta, ja hieman yllättyneenä joudun toteamaan, että se taitaa olla vasta toinen saksalainen kirja blogissani - ensimmäinen on Frank Schätzingin Pedot, joka jäi kesken heti alkuunsa. Roman Schatzin Rakasta minut pitää jättää laskuista, onhan se suomeksi kirjoitettu.  Saksankielisen kirjallisuuden nimistä suosikikseni voin nostaa vain itävaltalaisen nuortenkirjailija Christine Nöstlingerin. Hänen kirjojaan olen lukenut useamman kappaleen, nekin lapsena. Joten näköjään kannattaisi panostaa hieman enemmän myös saksalaisen kulttuurin harrastamiseen, hyviä vinkkejä saa antaa!

Ladaromaani oli joka tapauksessa mukavaa luettavaa. Minulle tämä oli välipalakirja, muttei suinkaan höttöisimmästä päästä. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Kirsi ja Mari A.

Suomennosnillittäjä pääsee pitkästä aikaa kehaisemaan. Heli Naskin käännös on pääsääntöisesti oikein hyvää ja luontevaa suomea. Mainiota! Vain maneerinomaisesti toistuvasti sana "yksinkertaisesti" kävi jossain vaiheessa häiritsemään - kirjassa joku yksinkertaisesti tekee jotain vähän väliä. Lisäksi yhdessä kohtauksessa päähenkilö Maik huomaa sairaalan pihalla yksinäisen pesubetoniruukun, enkä kyllä keksi mikä esine tämä voi olla. Googlekaan ei antanut hakutuloksia sanalle. Mutta kokonaisuutena suomennos oli siis oikein toimiva. Pisteet myös Timo Mänttärin suunnittelemasta kannesta - tylsiä ja persoonattomia kuvapankkikansia näkee kirjoissa nykyään aivan liikaa, mahtavaa että Atena on panostanut piirroskanteen!

Kirjaa on verrattu Sieppariin ruispellossa, ja toki teinipoikien automatkassa jotain holdenmaista on. Herrndorfin kirja toimii kuitenkin omana itsenään, Sieppari-fiilikset ovat hyvällä tavalla intertekstuaalisia, eivät apinointia. Minäkertoja Maik on 14-vuotias, pitää itseään tylsänä ja potee yksinäisyyttä. Luokkakaveri Tschick taas on venäläissyntyinen outolintu, joka tulee kouluun kirjat muovikassissa. Kun luokan kaunotar Tatjana kutsuu melkein kaikki paitsi Maikin ja Tschickin synttäribileisiinsä, käynnistyy tapahtumaketju, joka vie pojat sekasortoiselle matkalle halki Etelä-Saksan.

Juonikuviot ovat siis tuttuja muista vastaavista matkakertomuksista: pojat harhailevat varastetulla Ladalla sinne tänne, kohtaavat kummallisia ihmisiä ja koettavat välttää kiinnijäämistä. Aika raikkaalla ja pirteällä otteella Herrndorf kumminkin tarinaansa kuljettaa. Jotain olennaista hän on tavoittanut myös nuoren ihmisen sielunelämästä. Maik potee kohtalokkaan erilaisuuden ja yksinäisyyden tuntoja, on korviaan myöten ihastunut Tatjanaan ja haluaisi olla jotenkin jännittävämpi ihminen.

Erityisesti kirjan loppupuolen erikoiset vastaantulijat ja mielenkiintoiset miljööt kiinnostivat. Ei tämä elämää suurempi kirja ollut, mutta tähän lukutarpeeseen oikein sopiva: sujuva, viihdyttävä ja sopivasti myös särmikäs.

9 kommenttia:

  1. Hahaa, kaksi poikaa seikkailee ympäriinsä autolla, sattuipa sopivasti, kun juuri katsoin Blues Brothersin! :D Kansi on juuri sellainen, etten ikimaailmassa tähän koskisi, mutta arviosi sai kieltämättä kiinnostumaan. Kirjat (ja elokuvatkin), joissa liikutaan ympäriinsä ovat yleensä viihdyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Virallisesti tää kai on nuortenromaani, mutta en kyllä lukiessa osannut semmoista ajatella.

      Poista
  2. Pesubetoni lienee alkukielellä Waschbeton, joka tarkoittaa rappausta.
    Tällaiset vaeltelukirjat saati sitten teinien kasvukertomukset eivät ole lukemisteni ydinaluetta mutta kahtellaan...

    Saksankielisistä, jos haluat lisää "ota riski ja rakastu kirjaan"-haasteita niin miten olisi Heinrich Böllin Tohtori Murken kootut tauot (josta Tarukirjan Margit kirjoitti jokin aika sitten) tai Friedrich Dürrenmattin Haaveri (josta taas Satunnaisella lueskelijalla Ketjukolaajalla oli taannoin postaus)? Tai sitten ota vain suosituksina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti hyviä vinkkejä, kiitos! Joku semmoinen jättimäinen kukkaruukku kai tässä tosiaan kyseessä on.

      Poista
  3. Pesubetoni on sellaista betonia, missä näkyy niitä pikkukiviä (eli siitä on "pesty" näkyville ne kivet), kun normibetoni on tasaisen harmaata eikä siinä kivenmurusia. Tässä on yksi esimerkki pesubetonisesta istutusastiasta ("kukkaruukusta"): http://www.rudus.fi/picture/25684/pic189.jpg?Width=700&Height=700 (näitä saa myös pyöreinä) Rappaus sitten sisältää sementtiä/laastia eikä varsinaista betonia, sitä ei myöskään mun tietääkseni käytetä istutusastioihin.

    Oli pakko tulla pätemään, kun kerrankin jostain tiedän jotain (olen siis rakennuspiirtäjä ja maisemasuunnittelija koulutukseltani). :D

    VastaaPoista
  4. Nii ja sit se itse asia unohtui edellisestä kommentista.... Eli toi kansi on mun mielestä tosi hyvä, kun se on tosi erilainen ja retro. Kirjastoissa tää muuten luokitellaan pääosin aikuisten osastolle. Jos olisin jo aikaisemmin tajunnut tämän olevan nuortenkirjamainen, se olisi päässyt jo luettavakseni....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä tarkennuksesta! Meninkin lankaan, pelkkä "pesubetoni" antaa kyllä hakutuloksia. Näin sitä oppii! :)

      Poista
  5. Yksi saksalaisen nykykirjallisuuden suurimpia humoristeja on Wladimir Kamirer, venäläinen emigrantti, joka kirjoittaa hupaisia novelleja saksalaisesta elämänmenosta. Olen itse lukenut ne saksaksi, joten suomennoksen laadusta ei ole tietoa, mutta Sammakolla on ollut tapana suomentaa varsin laadukkaasti (eikä alkuperäisten kieli ole mitenkään monimutkaista, tai sitten en vaan tajunnut...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on tuttu, jostain syystä en ole tullut tarttuneeksi. Ehkä siksi, että kun on itse harrastellut venäläiseen kulttuuriin liittyviä juttuja enemmän kuin saksalaiseen kulttuuriin, niin on sellaisen olo, ettei viitsisi lukea venäläishuumoria Saksan kautta kierrätettynä, vaikka ei kai siihen sinänsä mitään estettä olisi...

      Poista