Pentti Saarikoski: Eino Leino - Legenda jo eläessään

Tämäkin kirja on roskakatoslöydön vaihtarisatoa. Tällä kertaa retkeilin antikvariaatti Punaiseen Planeettaan. Oikein suositeltava divari tämäkin: valikoima oli tasokas ja hyllyt hyvässä järjestyksessä. Hipelöin Mika Waltarin ihanaa satukokoelmaa Kiinalainen kissa, mutta kun kirja pikkuisen rähjäisessä kunnossa oli ja maksoi 20 euroa, niin jätin kumminkin ostamatta. Divarin tasokkuus näkyi siinäkin, että vain osa tuomistani kirjoista kelpasi, loput lahjoitin Fidan kirpputorille. Vaihtoarvolla otin divarista täydennystä Saarikoski-kokoelmiini: Legenda jo eläessään -sarjassa julkaistun Eino Leinon. Kovakantinen kirja on vuodelta 1974.

Kirjasarjan idea kuvataan kansiliepeessä. "WSOY:n uusinta - ja erilaista elämäkertasarjaa 'Legenda jo eläessään' ei voi muuta kuin tervehtiä ilolla: niin poikkeava se on käsittely- ja toteutustavaltaan", kehui Uusi Maailma.

Kuten Saarikosken kohdalla aina, kirja on läpinäkyvä: työprosessi ja Saarikosken oma persoona kulkee tekstissä aiheen käsittelyn rinnalla. Jo esipuhe on mainiota luettavaa: Saarikoski kuvaa kustantamon tilaamaa työtä ja omia arvelujaan sen suhteen:

"Minun oli siis ymmärrettävän vaikea suostua kustantajan pyyntöön, sitäkin vaikeampaa kun heti arvasin mistä oli kysymys. Samoin kuin Leinon perustui minunkin maineeni ja kuuluisuuteni pikemminkin hurjiin ja epäsovinnaisiin elämäntapoihin kuin kirjallisiin saavutuksiin, pikemminkin siihen mikä näkyi ulospäin kuin siihen mikä oli tehty työhuoneen yksinäisyydessä, poissa ihmisten silmistä."

Minulle lukeminen oli jo senkin vuoksi antoisaa, että teos on runomuotoinen, eikä sitä ole sisällytetty Saarikosken yhteiskokoelmaan Runot. No, Runot on Otavan julkaisema ja tämä Eino Leino WSOY:n. Aloitin lukemisen hieman varoen, sillä minulla oli sellainen mielikuva, ettei tätä teosta jostain syystä kauheasti arvosteta Saarikoski-kaanonissa.

Eino Leinon itsensä runous on minulle tuttua, se taitaa periytyä runoudesta kiinnostuneille lukiolaisille sukupolvesta toiseen. Kirjahyllyni ylimmällä hyllyllä jököttää tukevasti Eino Leinon Elämän koreus -kokoelma, ja osaan useita Leinon runoja ulkoa. Helkkyvät helkavirret kalevalamittoineen, kuohuvat tunteet, lyyriset luontonäkymät ja suomen kielen notkea taivuttelu - siinäpä Leinon parhaimman runouden tyyli.

Joten nämä kehut, joita seuraa, ovat puhtaasti subjektiivisia. Niille, jotka ovat kiinnostuneita Pentti Saarikoskesta ja Eino Leinosta, tämä kirja on antoisaa luettavaa, mutta voi olla että ihan kaikille ei ole. Suhtautukaa mielipiteisiini sen mukaisesti.

Varovainen asenteeni sai nopeasti kyytiä, sillä runot olivat aivan mahtavia. 

"Meillä on kiire herra Leino

tuomet kukkivat jo,

meidän on oltava säännöllisiä tavoissamme,

käytettävä tarkoin hyväksi nämä valoisat hetket,

aamiainen ei ole ruhtinaallinen mutta terveellinen,

sinun aikanasi ei tunnettu vitamiineja,

älä rupea leuhkimaan, minä tiedän sen Viipurin pohatan,

teidän bacchanalianne Kämpin kabinetissa."

Minulle oli lukunautinto jo itsessään upottautua taas kerran minulle rakkaaksi tulleeseen Saarikosken kieleen. Kuulasta kieltä mukaansatempaavassa vapaassa rytmissä - puhdistava kokemus kaiken arjessa ympäröivän roinakielen jälkeen. Erityisen hienoa on, miten Saarikoski miksaa runoihinsa Leinon omia säkeitä ja sitaatteja tai pastisseja muiden Leino-kirjoituksista. Esipuheessa Saarikoski kuvaa lukeneensa runsaasti kirjallisuusaineistoa Leinosta, mutta kertoo ettei merkitse lähteitä. "Kollaashit lukija samoin tunnistanee kollaasheiksi; se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska runo toimii tai on toimimatta siitä riippumatta, millaisista elementeistä se on kokoonpantu, vanhoista vai uusista."

Tutkimusta ei siis olla tekemässä, mutta kyllä silmien edessä virtaavat Leinon vaiheet rusoposkisesta lupaavasta ylioppilasrunoilijasta kirjattomaan karjattomaan mieheen. Todella herkullista on kirjan kuvitus. H. Aspelin on kerännyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista näytteitä Eino Leinon omakätisistä teksteistä, ja niitä onkin laidasta laitaan. On runoaihioita tunnetuista runoista, kuten Nocturnesta, mutta myös viestejä, muistiinpanoja, shakkipelin siirtoja ja vaikka mitä. Hieno kokonaisuus!

Kaikenlaisia kiinnekohtia voi löytää myös nykyhetkeä koskien. Kannattaa kokeilla, mitä itse löytää. ;)

Kaivoin hyllystä myös Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerran kakkososan. Olinkin ollut väärässä tämän kirjan arvostuksesta - aikalaisvastaanotto oli hyvinkin myönteistä. No, Tarkan kirjan lukemista on jo kahdeksan vuotta aikaa, eihän sitä kaikkea voi muistaa... Näin Tarkka kirjoittaa (s. 345):

"Leino-kirja oli menestys. Vaikka se pilkkasi akateemista kirjallisuudentutkimusta, yliopistonopettajat suhtautuivat siihen arvostavasti Joensuun (Hannes Sihvo), Tampereen (Marja-Leena Vainionpää) ja Turun (Pirkko Alhoniemi) sanomalehdissä. Yllättävin oli Helsingin yliopiston kunnianarvoisan emeritusprofessorin Rafael Koskimiehen kiitos konservatiivisessa Uudessa Suomessa."

Tarkka kuvaa Saarikosken saaneen taas lisää nostetta julkiselle suosiolleen, joten otetaan lainaus myös sivulta 347:

"Lehdet piirittivät väsymättä Saarikoskea, joka alkoi ottaa palkkioita haastatteluistaan. Eevan kahdeksansivuisesta haastattelusta hän sai 300 markkaa, Hymy maksoi tuhat markkaa jutusta, jossa hän listasi naisihanteensa: 1) kirjailija Tuula Saarto, 2) koulutussihteeri Inkeri Mäki, 3) laulaja Arja Saijonmaa, 4) kirjailija Kaari Utrio 5) juoksija Nina Holmén. Hänellä oli myös ilmaispalveluja: esitellessään Leino-kirjaansa hän vakuutti suurelle lehtimiesjoukolle, että hänen polvivammansa, fractura patellae comminuta, oli korvauksetta koko lehdistön käytettävissä."'

Kiitos Punaiselle Planeetalle. Tämä oli odotettua parempi löytö.

Klikkaa kuvaa niin näet sen suuremmassa koossa.

Lue myös nämä:
Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
François Villon: Testamentti
Pentti Saarikoski / Euripides: Herakles