Tukholmassa Humlegårdin varrella vanhassa arvokkaassa kivitalossa asui varakasta väkeä, kuten esimerkiksi suomalaissyntyinen Oiva Juntunen. Ammatiltaan hän oli roisto.
Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän olen napannut joskus talteen kirjaston kierrätyshyllystä. Koska minulta puuttui HelMet-lukuhaasteesta "2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirja", valitsin Hirtettyjen kettujen metsän. Paasilinna menehtyi vuonna 2018. Hän oli viimeisinä vuosinaan tunnetumpi lööppijulkisuudesta kuin ylistävistä kritiikeistä, joten voinee ajatella, että pieni ajallinen etäisyys on kirkastanut hänen alkupään tuotantonsa arvoa. Hirtettyjen kettujen metsä kuuluu kirjailijan tunnetuimpiin teoksiin ja se on ilmestynyt vuonna 1983.
Olen lukenut joitakin Paasilinnan romaaneja aiemminkin, mutta edellisestä lukukerrasta on pitkänpuoleinen aika. Ensimmäisenä kirjassa huomioni kiinnittyi varsin taloudelliseen kielenkäyttöön - tarinaa viedään napakasti eteenpäin, kuten vaikkapa kirjan aloituksesta (ylläoleva sitaatti) huomaa. Tämä on varmasti helppolukuinen kirja sellaisillekin, jotka eivät monimutkaisesta kikkailusta välitä, mutta monenlaisia kerrostumia tässä voi kuitenkin nähdä. En ihmettele, että Paasilinna on ollut kansainvälisesti varsin suosittu kirjailija. Hirtettyjen kettujen metsä on veijaritarina, jossa on paljon suorastaan kliseisiä aineksia, mutta ne maistuvat tuoreilta. Tällaisen tarinan voi kertoa joko huonosti tai hyvin ja Paasilinna kertoo sen hyvin.
Kirjan päähenkilöt ovat mainittu roisto Oiva Juntunen sekä elämäänsä kyllästynyt juoppo majuri Sulo Remes. Miehet päätyvät kittiläläiselle erämaakämpälle, jossa he elävät Juntusen kultasaaliin turvin ja kohtaavat kaikenkarvaisia ihmisiä ja eläimiä. Veijariromaanin perinteen mukaisesti Juntunen on pieni, ovela ja fyysistä työtä välttelevä, kun taas Remes on paikoin tyhmänpuoleinen, väkivahva ja tekee kaikki raskaat työt. Rabelaismaisen runsas mässäily, juopottelu ja muut lihalliset ilot kuuluvat asiaan. Lisäksi kirjassa kuvataan antaumuksella Remeksen ostosmatkoja: hän tuhlaa rahaa muun muassa elektroniikkaan. 80-luvun alkupuolella kuluttajan ostovoima oli huomattavasti nykyistä vaatimattomampi ja monet sisustustuotteet ja kodin tavarat olivat paljon nykyistä kalliimpia ja vaikeammin saatavilla. Hirtettyjen kettujen metsän holtittomat tuhlauskuvaukset ovat ylilyövyydessään yhtä piristävää fantasiaa kuin kirjan iloiset juhlatkin.
Huomasin viihtyväni kirjan parissa paremmin kuin ennakkoon arvelin. Tarina vetää, todellisuuspakoinen huoleton elämänmeno piristää ja varsinkin Remeksen hahmossa on myös syvyyttä mukana pinnan alla. Toki kirja on joiltakin osin vanhentunut: esimerkiksi perheväkivalta ei ole vitsin aihe ja kirjassa kuvatut prostituoidut ovat hyvin kaukana sosiaalihistoriallisen tietokirjan kuvauksista. Sen sijaan Paasilinna kerää melko hyvät pisteet tavastaan kuvata saamelaisia - tällä tarkoitan sitä, että ainakaan hän ei kirjoita saamelaisista ylimielisen rasistisesti vaan sen sijaan ripottelee mukaan tietoa esimerkiksi Sevettijärven kolttasaamelaisista. Kirjan ainoa merkittävämpi naishahmo, Naska Mosnikoff, on yhdeksänkymppinen kolttasaamelaisvanhus ja hänen nahkoihinsa Paasilinna menee siinä missä Juntusen ja Remeksenkin.
Mitä synkempiä uutisia tiedotusvälineistä tulvii, sitä enemmän ihmissielulle tekee hyvää uppoutua rehevän huumorin pauloihin. Siinä mielessä Hirtettyjen kettujen metsä sopii tässä ajassa luettavaksi loistavasti.
Yle Areenassa olisi kuunneltavissa 1980-luvulla tehty Hirtettyjen kettujen metsän kuunnelmaversio. Fanitan Kauko Helovirtaa, joten melkeinpä hänen vuokseen pitäisi kokeilla kuunnelmaa jossakin sopivassa välissä.
Tekstit
Kauko Helovirta on itselleni sellainen luotto ääni. Häntä on ilo kuulla ja tästä johtuen olen muutaman Paasilinnan kirjan kuunnellut hänen lukemanaan. Pienenä tyttönä 80-luvulla muistan kuunnelleeni Paltamon kirjastosta lainattuja Kiljusen herrasväki C-kasetteja hänen lukemanaan.
VastaaPoistaOllaankohan me oltu siellä Paltamon kirjaston hyllyllä yhtä aikaa? :) Minäkin muistan nuo Kiljus-tarinat, en kyllä olisi muistanut, että juuri Helovirta on niitä lukenut.
Poista