 |
| Kansi: Katrina Damkoehler / Open Road Media. |
Alun perin vuonna 1935 ilmestynyt kirja sijoittuu Oxfordin yliopistoon. Sayersille Oxford oli läpikotaisin tuttu paikka - kuten vaikkapa tästä BBC:n kirjailijaesittelystä käy ilmi - ja Oxfordin miljöökuvaus on todella nautittavaa.
Vaikka viihdyin kirjan parissa erinomaisesti, on pakko huomauttaa heti kärkeen että dekkarina kirja on kaikkea muuta kuin tyylipuhdas. Se on rönsyilevä ja monin paikoin epäjohdonmukainen. Sivuhenkilöitä nostetaan esiin ja dumpataan sivuun. Henkilöhahmojen keskinäiset suhteet ja jännitteet ovat rikoksen ratkaisua tärkeämmässä roolissa. Feminististä ilosanomaa tuodaan esiin joka käänteessä tavalla, jonka joku äärimaskulisti saattaisi kokea osoittelevana. Kirjan tärkein jännite on minusta Peterin ja Harrietin keskinäinen kemia - välillä teki mieli huutaa ääneen että pussatkaa jo! Dekkarijuonen puolesta Murder Must Advertise on ollut tähän mennessä lukemistani Sayersin kirjoista onnistunein. Mutta Gaudy Nightin muotovirheet antaa mielellään anteeksi, sillä juuri tutut henkilöhahmot, kiehtova miljöö ja paikoin koomiset, paikoin traagiset ihmissuhdekäänteet ovat niin herkullisia.
Tämä oli niitä kirjoja, joiden loputtua olisi tehnyt mieli palata kirjan pariin ja pitää tunnelmasta kiinni. Onneksi pystyin Kindlellä kertaamaan kirjaa helposti. Lukulaitteen alleviivaustoiminto siirtää "alleviivaukset" omaan kansioonsa ja sieltä oli helppo käydä kirjan päätyttyä käydä kelaamassa hauskoja yksityiskohtia. Paperikirjoja en ikinä raaski alleviivata, minusta se olisi kirjan kaltoinkohtelua. Lisäksi kirjan päätyttyä piti käydä lukemassa ajatuksen kanssa jokaisen kappaleen aloitussitaatit. Niihin on nostettu hurmaavia ja osuvia pätkiä 1500-luvun englantilaisilta runoilijoilta ja tiedemiehiltä.
Kirjan sanomassa on paljon edelleen varsin ajankohtaisia teemoja. Voiko nainen omistautua älylliselle uralle? Tarkoittaa työkeskeisyys naiselle aina rakkaudesta ja perheestä luopumista? Voivatko älykäs nainen ja älykäs mies muodostaa harmonisen liiton? Entä pitääkö älykkömiehenkin eristää työnsä kutsumus ja lemmenseikkailut toisistaan erilleen voidakseen pitää elämänsä tasapainossa?
Tämä kirja ansaitsisi vaikka kuinka pitkiä pohdintoja osakseen ja toivottavasti verkosta runsaasti sellaisia löytyykin. Minun pitää vielä kerran kiittää Luettujen, lukemattomien Liisaa, jonka blogista löysin tieni Wimseyn ihanien seikkailujen pariin. Kiitos!
Tekstit
Tietty rönsyilevyys on kyllä aina Sayersilla mukana mutta olen kyllä samoilla linjoilla ettei tätä kirjaa voi enää oikein edes pitää dekkarina, niin muualle painopiste kirjassa on viety...mutta mikäs siinä kun homma toimii.
VastaaPoistaKiitos kun muistutit Wimseystä! Muistan joskus lukeneeni hurmaavia tarinoita - mutta totta tosiaan, niitä voisi lukea vieläkin! Parhaat kirjat ovat aina ajankohtaisia.
VastaaPoistaTämä ei dekkarina tosiaankaan ole parasta Wimseytä... Murder must advertise, Nine Taylors ja Bellona Club ovat kaikki selvästi parempia murhia. :-) Mutta Harrietin ja Peterin takia tämä on silti yksi lemppareistani.
VastaaPoistaTosin, minusta huipennus on vasta Busman's Honeymoonissa...
Kiitos kommenteista! Kyllä mä Busman's Honeymoonin kimppuun käyn, mutta on varmaan pikkupakko lukea pari muuta kirjaa ensin väliin, kun lukujonoa näyttää taas kovasti kertyneen...
VastaaPoistaOlen niin iloinen, että Sayers, Wimsey ja Vane ovat saaneet uuden ystävän!
VastaaPoistaJuhlailta ei tosiaan edes varsinaisesti ole dekkari. Joku on sanonut, että se on rakkaudentunnustus Oxfordille - ja sellainenhan se tosiaan on. Minulle se on yksi suurimmista Sayers-suosikeista ja muutenkin yksi rakkaimmista kirjoista ikinä.
Onpas hyvä määritelmä! En yhtään ihmettele, että tämä kuuluu suosikkeihisi. :)
VastaaPoista