Dorothy L. Sayers: Strong Poison

Kuva: Amazon.

Brittidekkaristi Dorothy L.  Sayersin nimi oli minulle vain epämääräisesti tuttu, mutta Liisan kirjoitus Strong Poison -kirjasta viime syksynä oli niin houkutteleva, että ostin kirjan Kindleeni Liisan bloggauksen luettuani. Kiitos Liisa - tämä oli erinomainen vinkki! Luin Strong Poisonia laukkukirjana - siis ajankuluna julkisissa liikennevälineissä istuessani - mutta mitä pitemmälle kirja eteni, sitä nopeammin se piti saada loppuun. Dekkarin ahmiminen toi myös helpotusta hitaasti etenevään paperikirjaan, jota olen iltaisin lueskellut. Tästä lisää myöhemmin - hassua miten ihan hyvä ja melko lyhyt kirja voikin olla niin hidaslukuinen. Strong Poison taas oli ihanan viihdyttävä ja mukaansatempaava.

Lukemassani Kindle-painoksessa on dekkaristi Elizabeth Georgen esipuhe, ja kirjan luettuani voin kiittää esipuheen osuvuutta. "Sayers, in short, did what I call "taking no prisoners" in her approach to the detective novel. She did not write down to her readers; rather, she assumed that her readers would rise to her expectations of them."

Alun perin vuonna 1930 ilmestynyt Strong Poison kuvaa arsenikkioikeudenkäyntiä. Liisan blogissa on hyvä taustoitus kirjaan ja siihen miten sen voi tulkita heijastelevan kirjailijan tilannetta. Minua kiehtoivat kirjan henkilöhahmot ja toki tapa, jolla jännitys tiivistyi. Kirjassa on joitakin sykähdyttävän jännittäviä ja koukuttavia kohtauksia - jotka ovat erityisen nautinnollisia ulkoisen vähäeleisyytensä vuoksi. Sayers ei mässäile väkivallalla, vaan hän osaa panna lukijan hikoilemaan melko arkisten asioiden vuoksi. Sihteeri yrittää murtaa laatikon lukkoa tai täysihoitolan asukas koettaa ystävystyä sairaanhoitajan kanssa. Nämä osaset palvelevat isompaa kokonaisuutta.

Päähenkilö, lordi Peter Wimsey on sympaattinen ja terävä-älyinen harrastajasalapoliisi. Hän alkaa tutkia Harriet Vanen tapausta. Dekkarikirjailija Vane on joutunut syytetyksi arsenikkimurhasta, mutta Wimsey uskoo naisen viattomuuteen. Tutkimukset vievät hänet vapaamielisiin kirjallisiin piireihin ja hänen avustajansa spiritistisiin istuntoihin...

Tykkäsin kirjasta löytyvästä feministisestä juonteesta. Feminististä näkökulmaa ei alleviivata, mutta monet ratkaisut vievät ajatukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Esimerkiksi Wimseyn värväämät vanhapiika-avustajat ovat tehokkaita osin juuri sosiaalisen roolinsa vuoksi. Ulkoisesti vaatimaton naimaton nainen tuntuu olevan mainio tiedonhankkija. Harriet Vane taas on herättänyt epäilyksiä jo pelkästään siksi, että hän on suostunut elämään susiparina - siis avoliitossa - rakastajansa kanssa.

Kirjan nostalginen brittitunnelma oli herkullista läpi kirjan. Sayersin kielenkäyttö on rikasta ja kaunista ja hän viljelee niin paljon kulttuurillisia viittauksia, että Kindlen sisäänrakennetun sanakirjan lisäksi myös e-kirjan toimintoihin kuuluva Wikipedia-haku tuli usein tarpeeseen. Kirjan loppuratkaisu piti sisällään melko mielikuvituksellisia ja pitkälle vietyjä käänteitä, mutta kaipa ne ovat olennainen osa arvoitusdekkarien perinnettä. 

Ensitutustumisen perusteella vaikuttaisi siltä, että toiseen klassiseen dekkaristiin Agatha Christieen verrattuna Sayers tuntuu kirjoittavan syvällisempiä henkilöhahmoja. Ihastuin lordi Peter Wimseyn seuraan sen verran, että kuin huomaamatta tuli ostettua Kindleen toinenkin Wimsey-dekkari, Have His Carcase. Onneksi pääsen aloittamaan sitä jo huomenna bussissa! 

Lue myös nämä:
Agatha Christie: Paddingtonista 16.50
Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus
Susan Sellers: Vanessa & Virginia