sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Charles Dickens -kävelyllä Lontoossa

Lomailin Lontoossa muutaman päivän ja Our Mutual Friendin innoittamana osallistuin Charles Dickens -museon Dickens-kävelylle. Ennen kävelyä tutustuin museoon, jossa olikin mielenkiintoista esineistöä ja tietoa. Linkitän kuvien sijainnin Google Mapsiin, niin voi seurata karttapalvelusta reitin kulkua pääpiirteittäin. Kävely alkoi siis museon oven edestä Doughty Streetiltä.


Sekä museossa että kävelyllä sai paljon yksityiskohtaista tietoa Dickensin elämän vaiheista ja kaupunkikuvan näkymisestä Dickensin tuotannossa. En kuitenkaan ryhdy ulkomuistista siteeraamaan kierroksen antia kovin tarkkaan, etten esittäisi virheellistä tietoa. Kuvat olkoot tunnelmapaloja kierroksen annista.


Gray's Innin alue on perinteistä lakimiesten aluetta ja kuvan rakennuksessa Dickens oli nuorena töissä lakimiesten apupoikana. Kävelyssä mukavaa olikin päästä näkemään ja kokemaan Lontoon historiallisia kerroksia kierroksen teeman mukaisesti.


Old Buildingsin alueella oli - nimensä mukaisesti - vanhoja rakennuksia. ;)


Temple Barin jännä lohikäärmepatsas.


Templen alueelle sijoittuu paljon Dickensin tuotannon tapahtumia. Our Mutual Friendissä joutilaat asianajajat Eugene Wrayburn ja Mortimer Lightwood asuvat ja työskentelevät Templessä.


Lähde ei varsinaisesti "kimallellut auringossa" koska kävelyn aikana oli aika kostea ja pilvinen ilma...


St Dunstan-in-the-Westin kirkon Gogin ja Magogin patsas esiintyy David Copperfieldissä.


Ye Olde Cheshire Cheese oli kuulemma Dickensin lempipubi ja takan edusta oli hänen suosikkipaikkansa pubissa.

Dickensistä kiinnostuneille voin suositella sekä museota että kävelykierrosta. Kierrokselle ilmoittautuminen onnistui sähköpostitse ja museolle oli helppo löytää, itse menin sinne kävellen Chancery Lanen metroasemalta.

Vierailin matkan aikana myös British Libraryssä, joten saatanpa tehdä siitäkin bloggauksen tässä lähipäivinä.

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Olen käynyt Dickens-museossa varmaan 30 vuotta sitten, enkä silloin huomannut mitään kävelykierrosta - ehkä sitä ei silloin vielä ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei noita kävelyitä ihan joka päivä olekaan. Täällä on aikataulut: http://www.dickensmuseum.com/events/dickensian-london-walks/

      Poista
  2. Hienon näköisiä paikkoja! Haluaisin joskus Jack the Ripper -kävelykierrokselle, mutta Dickens-kierroksen olemassaolosta en tiennytkään. Jos sitten ensi vuonna mahdollisen Lontoo-reissun toteutuessa kävisi molemmissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Teemakävelyitä taitaa olla Lontoossa vaikka kuinka paljon, jokaiselle jotakin. :)

      Poista
  3. OI, tuollaiset kävelykierrokset ovat ihania. Bathiin jos eksyy niin kannattaa lähteä vastaavalle JAne Austenin jalanjäljissä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti huippureitti!

      Poista