tiistai 4. kesäkuuta 2013

Charles Dickens: Our Mutual Friend 4/4

Our Mutual Friendin kahdeksannen jakson
kansi vuodelta 1864. Kuva: 
Wikimedia.
Our Mutual Friendin viimeinen neljännes oli todella vauhdikasta ja mukaansatempaavaa luettavaa. Olen iloinen, että ensi alkuun hieman kankealta tuntunut luku-urakka muuttui loppua kohti näin vetäväksi. Aloitinhan kirjan lukemisen viime heinäkuussa. Sain ensimmäisen osan loppuun marraskuussa, toisen osan maaliskuussa, kolmannen osan toukokuussa ja tämän neljännen kesäkuussa.

Our Mutual Friendin viides luku Kindlessä.
Aloittaessani lukemista olin vasta hankkinut Kindlen ja lähtöteesini oli, että lukulaitteella lukemisesta on etua Dickensin kirjan parissa. Olihan kirja ilmestynyt alun perin jatkokertomuksena jolloin alkuperäinen, hitaanpuoleinen ilmestymistahti sopisi nykylukijallekin. Koska lukulaite on aina saman painoinen, kulkee kirja kätevästi mukana eikä haittaa, vaikka sivuja on paljon.

Kumpikin ennakko-olettamuksistani osoittautui todeksi: jatkokertomusmuotoista tarinaa voi lukea pikku hiljaa, sillä tarinan rakenne tukee kokonaiskuvan mielessä pysymistä, ja Kindle on kulkenut kätevästi mukana käsilaukussa, repussa ja matkalaukussa. Lisäksi sain vielä yhden edun: lukulaitteen sisäänrakennettu sanakirja oli todella hyödyllinen, tarpeellinen ja antoisa Dickensin koukeroisen ja mukavasti vanhahtavan kielenkäytön vuoksi. Lukeminen ruokki myös pitkällisiä pohdintojani jatkokertomusten muodonmuutoksesta tiiliskiviromaaneiksi, tästä kirjoitin blogiin maaliskuussa juhlaviikolla.

Koska ensimmäinen osa oli lähes pelkästään henkilöiden esittelyä, oli hämmästyttävää huomata, miten kerronnan rytmi muuttui loppua kohti. Neljännessä osassa oli kahdet häät, dramaattinen murhayritys, useita kuolemia ja mutkikkaiden juonenkäänteiden paljastumista. Klassista tarinankerrontaa parhaimmillaan! Dickens rankaisee pahiksia ja palkitsee hyvikset.

Neljäs osa on nimeltään A Turning ja siinä tosiaankin riittää käänteitä. Itsestäänselvin juonikuvio oli avautunut melko selkeästi jo paljon aikaisemmassa vaiheessa, mutta Dickens yllätti muilla juonikuvioilla. Eräät käännekohdat saivat uuden tulkinnan, kun kirjan loppupuolella niistä kerrottiin uudesta näkökulmasta.

Kirjan lopussa on Dickensin jälkisanat. Minulle erityisen avartavaa oli lukea hänen kommenttinsa Betty Higdenin kohtaloon. Kirjoitinhan viime kerralla, että Bettyn kuvaus oli köyhyyden ihannointia. Mutta ajanmukaisessa kontekstissa asia olikin päin vastoin, sillä jälkisanoissa Dickens kirjoittaa kriittisesti Ison-Britannian köyhäinhoitolaista (Poor Law) ja viittaa Bettyn kohtaloon. Eli itse asiassa Betty Higdenin viimeiset vaiheet olivatkin ilmeisesti Dickensin kritiikkia köyhäinhoitolakia vastaan - hän toi asiansa esille kärjistyksen kautta. Laista ja Dickensin suhteesta siihen löytyy paljon asiaa, kun googlettaa "charles dickens poor law" - perusasiat löytyvät Wikipediasta.

Ensimmäinen lukemani Dickensin kirja osoittautui moniulotteiseksi ja antoisaksi, vaikka alkupuolella laajan henkilögallerian esiinmarssitus tuntui välillä hieman uuvuttavalta. Taitaapa olla paikallaan lukea joskus jokin toinenkin herran kirja. Lukulaitteella tietenkin!

2 kommenttia:

  1. Olen tavattoman iloinen että aloitit Dickensin lukemisen juuri suosikkiromaanillani kyseiseltä herralta. Itse aloitin Dickensin Oliver Twistillä mutta yhdessä vaiheessa kyrsiinnyin tiettyihin Dickensin käyttämiin kliseisiin siinä määrin että päätin olla enää lukematta häntä. No, tämä tauko ei kauaa kestänyt ja pian aloin lukemaan taas häntä ja suhteeni hänen kirjoihinsa on vaihtelevaa viharakkautta, tällä nimenomaisella hetkellä voimakkaasti rakkauden puolella. Kun olen päässyt raivoamasta jostain sinänsä mitättömästä kauneusvirheestä muuten niin erinomaisissa romaaneissa, huomaankin pian jo ylistäväni taas sen lukuisia hyveitä.

    Kolea talo jota näköjään olet myös lukenut, on yksi ainoista Dickensin opuksista joita en ole lukenut vaikka tiedänkin pääosin tapahtumat. En ole tarkoituksenmukaisesti vältellyt kirjaa, en vain ole ehtinyt. Ehkä tässä joku päivä vielä...

    Kullan väärissä olosuhteissa korruptoivan mahdin, Rogue Riderhoodin, Mr. Venuksen ja Silas Weggin parodisten hahmojen ja moraalisesti hieman kyseenalaisen Bella Wilferin huiputtamissession lisäksi minulle jäi erityisesti mieleen tästä romaanista Bradley Headstonen upean voimakkaasti kuvattu hahmo joka, huolimatta epämiellyttävyydestään, herättää helposti myötätuntoa. Ehkä siksi koska hän eläimellisen voimakkaassa tunteellisuudessaan vaikuttaa aidommalta kuin kylmän rauhallinen Eugene. Ei sillä että se oikeuttaisi murhan yritystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Headstone on tosiaan tainnut puhutella sinua! Pitänee minunkin palata Dickensin ääreen taas sopivana hetkenä.

      Poista