Pirjo Rissanen: Kamomillasola

Kuva: Gummerus.

Pirjo Rissasen uutuus Kamomillasola tarttui matkaan kirjastosta. Vasta lainatessani tajusin, että bestseller-tarralla varustetuissa kirjoissa on vain seitsemän vuorokauden laina-aika eikä lainaa voi uusia, joten Kamomillasola kiilasikin tämän vuoksi lukujonon kärkeen.

Eipä silti, valinta osuikin nappiin. Juuri tällaista lukemista tunsin tarvitsevani. Muistelen viimeksi lukeneeni Rissaselta vuonna 2010 ilmestyneen Muistot, jonka mielestäni arvioin Etelä-Saimaaseen. En nettilinkkiä kuitenkaan löytänyt, joten olisiko ollut niin, ettei arviota nettiin ole laitettu.

Muistoista jäi aikanaan vähän laimea jälkimaku, joten Kamomillasola oli erittäin virkistävää luettavaa siihen nähden. Itse asiassa kirja on mielestäni Rissasen parhaita! Rakenne on jäntevä ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Kirjaan on luotu hyviä perhesalaisuuksia ja lopussa melkein kaikki langat solmiutuvat yhteen. Erityisesti päähenkilö Maarit oli onnistunut henkilöhahmo: yhtä aikaa samastuttava ja raivostuttava. Raivostuttava siksi, että ainakin minä tunnistin Maaritin takautumista kai ihan liikaa omia piirteitäni. :)

Juoni perustuu klassiseen kotiinpaluu-asetelmaan: päähenkilö palaa kotikonnuilleen ja joutuu siellä tekemään tilit selviksi menneisyytensä kanssa, jota on yrittänyt pakoilla vuosikausia. Nelikymppisellä Maaritilla on päällisin puolin kaikki hyvin. Hän on varakas kotirouva Berliinissä, pojat ovat jo teini-ikäisiä, nuoruuden huumasta syntynyt esikoistytär Ilona on juuri päässyt ylioppilaaksi. Maaritin vanhemmat ovat tyypillistä pikkukaupungin "parempaa väkeä", elämän ulkoiset puitteet tuntuvat olevan kaikin puolin kunnossa.

Rissanen kuvaa hienosti sellaista monelle tuttua tunnetta - mikä riivaa, kun tietyissä tilanteissa kaikki on paperilla ihan hyvin ja tunnelman pitäisi olla herkkä ja lämmin, mutta silti olo tuntuu lähinnä kiusaantuneelta tai vaivautuneelta? Maaritilla riittää jännitteitä sekä tyttärensä että vanhempiensa kanssa.

Tykkäsin taas kerran todella paljon myös Rissasen hienovaraisesta huumorista. Nauruhermoja kutkutellaan esimerkiksi luokkakokous-kohtauksessa, kun Maarit joutuu tapaamaan kahdenkymmenen vuoden takaiset koulukaverinsa.

Kirjasta suuri osa käytetään Maaritin takautumiin ja muistoihin. Niissä tyylikäs berliiniläisrouva palaa pikkukaupungin ylioppilastytöksi, suojattua ja hemmoteltua elämää viettäväksi. Kaikki muuttuu, kun hän rakastuu kesätoimittaja Renneen - ja samalla sukset menevät ristiin parhaan ystävän Ninnin kanssa.

Hyvää kieltä, osuvaa ihmiskuvausta, perhesuhteiden kanssa tasapainoilua ja rakkauden pähkäilyä. Päälle hieman elämänviisauksia ja myös sydäntäriipaisevaa surua. Jos Rissasen kirjat rinnastaisi aikakauslehtiin, verrokkeja voisivat olla Kotiliesi tai Eeva. Ehkä hieman minua kypsemmille suunnattuja, mutta samastumispintaa riittää kaiken ikäisille. Kamomillasola oli kerrassaan viihdyttävää ja nautittavaa luettavaa. Pitänee sopivassa kohdin kaivella luettavaksi myös nuo minulta väliin jääneet Rissaset.

Lue myös nämä:
Pirjo Rissanen: Posliinihäät
Jude Deveraux: Tunteiden talo
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät