Tehopiipahdus Helsingin Kirjamessuille

Vierailin tänään Helsingin Kirjamessuilla sosiaalisen median vaikuttajan roolissa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

 

Edellinen messuvierailuni on tainnut osua aikaan ennen koronaa. Ehdin tänä vuonna haaveilla, että toteuttaisin messureissuni paneutuneesti - suunnittelisin itselleni selkeän aikataulun tutkimalla messuohjelmaa etukäteen, kenties varaamalla hotellimajoituksen ja ylipäätään ottamalla messuista kaiken irti. No, arkielämä tuli väliin ja messuvierailuista tuli pikainen kierros alueella haistelemassa tunnelmaa, panemalla rahaa menemään divarien aarteisiin ja hieman uutuuksiinkin ja moikkailemalla tuttuja satunnaisissa kohtaamisissa.

 

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Lauantaipäivän messuruuhka tuntui tutulta: pitkiä jonoja, kyynärpäätaktiikalla etenemistä, hidasta massan mukana vaeltamista. Divariosasto veti minua puoleensa. Vaikka etukäteen päättäisi, että ei tällä kertaa osta kauheasti mitään, niin ei se väärin ole vaikka messuhuumassa kahmisi heräteostoksia. Kirja-alan kehitys viime vuosina on ollut sellaista, että arvelen piintyneimmänkin kaupallisuuden paheksujan ymmärtäneen, että pienen kielialueen kirjallisuus tarvitsee myyntituloja pysyäkseen pystyssä. Sellainen fiilis jäi, että osastoilla oltiin ihan tyytyväisiä tähän mennessä kertyneeseen myyntiin.

Divariosastojen pyörittäjät ovat melkoisia kuraattoreita, sillä he tuovat messuilla yleensä todella houkuttelevaa kamaa napakasti annosteltuna. On siistejä rivejä Keltaista kirjastoa tai Otavan kirjastoa, huolellisesti lajiteltuja sarjakuvia ja kaiken maailman erikoiskirjallisuutta. Karjala- ja sotateemat ovat - vähemmän yllättävästi - hyvin edustettuja. Kysäisin eräällä osastolla Otavan Seitsentähdet-sarjan saatavuutta ja se kuulemma liikkuu niin hyvin, että harvoin sitä edes pystyy kokoamaan yhtenäiseksi myyntirivistöksi. Painokset ovat olleet pieniä ja sarjan teokset kelpaavat hyvin lukijoille. Osastolla oli sarjaan kuuluva Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja myynnissä 50 euron hintaan.

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

En jäänyt kuuntelemaan mitään haastattelua, mutta havaitsin että esimerkiksi laulaja Dannyn haastattelu veti hyvin yleisöä. Sinänsä suunnitelmallisen "lukujärjestyksen" teosta olisi ollut hyötyä, sillä pienempiin saleihin poikkeaminen katkaisisi mukavasti suuren messuhallin hälyisyyden aiheuttamaa kuormitusta.

Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Omat ostokseni olivat sekoitus vanhoja ja uusia kirjoja. Luin viime vuonna Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman Kaari Utrion elämäkerran ja se herätti minut tajuamaan, että omistan jo nyt hyvin kattavan Utrion kirjojen kokoelman, joten voisin melko vähällä vaivalla täydentää sitä vielä paremmaksi. Nappasin divariosastolta mukaan romaanit Pirkkalan pyhät pihlajat ja Yksisarvinen sekä tietokirjan Suomen naisen tie. Olen ylpeä myös Pentti Saarikoski -kokoelmastani, mutta päätin tällä kertaa jättää Saarikosket odottamaan.

Elokuva- ja tv-ohjaajana tunnetun Johanna Vuoksenmaan romaani Pimeät tunnit ilmestyi vuonna 2020 ja nyt sen teema on erityisen ajankohtainen energiakriisin vuoksi. Romaani sijoittuu vuoden 1977 Hämeenlinnaan, jossa on meneillään sähkölakko. Pari viikkoa sitten luin Hämeen Sanomista hyvän artikkelin, jossa haastateltiin sähkölakon kokeneita hämäläisiä. Muistan myös, että Pimeitä tunteja on kehuttu.

 

 

Anu Silfverbergin Sinut on nähty on myös vuoden 2020 satoa ja keskittyy naiskuvaan visuaalisessa mediassa, kuten elokuvissa. Taisin laittaa kirjan henkiselle "pitäisi lukea" -listalleni sen ilmestymisen aikaan, joten juuri tällaisista muistinvirkistyksistä nautin messutarjontaan tutustuessani.

Anu Braskin Sienihullu palkittiin eilen Vuoden keittokirjana - perustelut voi lukea tiedotteesta. Kirjaa oli ehditty kiitettävästi laputtaa tällä maininnalla ja koska olen tänäkin syksynä onnessani kolunnut sienimetsiä, tuntui että kirja suorastaan huusi nimeäni. Braskin nimi on myös tuttu ruokalehtien sivuilta. Pikaisen plaraamisen perusteella kirja vaikuttaa todella hyvältä - houkuttelevia reseptejä, upeita kuvia, paljon tietoa ja hyviä sienihullujen tarinoita.

 

Palkitut ruokakirjailijat. Kuva: Emmi Kähkönen / Messukeskus.

Kirjasto-lehti oli ilmaiskappale - olen aika ajoin kirjaston lehtisalissa lueskellut Kirjastoa ja siinä on yleensä hyviä, teräviä näkökulmia.

Ajallisten resurssieni niukkuuden huomioiden voin olla tyytyväinen tähän tehopiipahdukseeni. Ja ehkäpä jonakin vuonna minäkin pääsen taas viettämään messuja pitkän kaavan kautta, ihmisten tapaamiseen ja haastattelujen kuuntelemiseen panostaen.