 |
| Kansi: Timo Numminen / Otava. Kannen kuva: Pekka Turunen. |
Sen verran runot jäivät mietityttämään, että kesällä etsin kirjastosta Martti Anhavan kirjoittaman Melleri-elämäkerran Romua rakkauden valtatiellä. Aioin lukea liki 700-sivuisen järkäleen kesälomalla, mutta en saanut aikaiseksi - onneksi HelMet-kirjastossa voi uusia lainoja nykyään jopa viisi kertaa. Ahersin elämäkertaa varmaan lähemmäs kaksi kuukautta ja välillä täytyi lukea väliin jotain kevyempää. Lukukokemus oli silti todella antoisa - ei lukemisen aina tarvitse olla helppoa, vaan välillä on hyvä lukea jotain intensiivistä ja painavaa.
Romua rakkauden valtatiellä ilmestyi vuonna 2011 ja siitä löytyy netistä paljon arvioita, muun muassa Keskisuomalaisen arvio, Turun Sanomien arvio, Ilkan arvio ja Teemu Helteen bloggaus. Kirja elää toivottavasti vielä pitkään, tavalla tai toisella. Sitä ei nimittäin ole kirjakauppamyynnistä enää saatavilla enkä löytänyt e-kirjaversiotakaan, joten kannattaa kääntyä kirjastojen ja divarien puoleen jos kirja kiinnostaa.
Anhava tekee erinomaista työtä elämäkerturina. Kirja on hyvin jäsennelty, lähdeaineisto esitellään tekstissä selkeästi ja kirjan kieli on erinomaista. Mitäpä muuta voisi odottaakaan pitkän linjan kirja-ammattilaiselta? Anhava toimi Mellerin tekstien kustannustoimittajana ja miehet olivat myös ystävyksiä, tosin kirjasta käy ilmi että välillä kaveruus oli tiiviimpää ja välillä etäisyys kasvoi. Anhava nostaa Mellerin työpäiväkirjoista näkyviin myös kohtia, joissa Melleri haukkuu Anhavaa milloin minkäkin syyn takia.
Elämäkerta etenee kronologisesti. Mellerin pohjalaissuvun lähihistoria käydään läpi, samoin lapsuus Lappajärvellä, opiskelut yliopistossa ja Teatterikorkeakoulussa, ensimmäinen avioliitto Kaija Kankaan kanssa ja tytärten syntymät ja toinen liitto elokuva-alan monialaosaajan Nadja Pyykön kanssa. Viimeisiä vuosia värittivät auto-onnettomuuden jäljiltä toipuminen ja lopulta menehtyminen tapaturman seurauksena.
Kirja pani miettimään, kuinka monta erilaista elämänvaihetta ihminen voikaan kokea. Mellerikin ehti olla ujo runopoika, huumeita holtittomasti käyttävä teatteriguru, öykkäävä alkoholisti, lempeä toipilas, uskoton aviomies ja kiltti mutta poissaoleva isä. Minäkin muistan hämärästi 7 päivää -lehden värikkäät reportaasit 1990-luvulta Mellerin ja Pyykön kommelluksista ja taisipa pariskunta päästä lööppeihin 2000-luvun alkupuolellakin usein.
Kirjan huumekuvaukset taas ällistyttivät sen vuoksi, että 1980-lukua muistellaan nykyisin jonkinlaisena lintukotomaisena ajanjaksona Suomessa. Vastaperustetun Ryhmäteatterin käänteistä lintukoto on kaukana, sillä Melleri oli kirjoittamassa Pete Q:ta ja Sopimusta Mr. Evergreenin kanssa. Anhavan haastattelemat teatterilaiset muistelevat värikästä taiteilijaelämää todella kiinnostavasti ja Mellerin työpäiväkirjat kertovat päihteiden ja ihmissuhdedraamojen vaiheista. 1980-luvulla hän uppoutui huumeiden maailmaan melkoisen syvälle ja huumekuvioiden inspiroimana hän kirjoitti aiheesta myös romaanin. Tuomiopäivän sävärit ilmestyi vuonna 1987. Siitä muuten löytyy postaus Levyhylly-blogista.
Tosin romaani ei syntynyt mitenkään vaivatta. Läpi kirjan nousee näkyviin kirjailijan "pinnanalainen" työ: mitä kaikkea Melleri ehtikään suunnitella, luonnostella, aloittaa ja muokata. Aivan kuin hänellä olisi ollut kaksi kirjailijanuraa: virallisen bibliografian muodostavat kaikki ne tekstit, jotka hän sai kokonaisiksi asti ja julkaistua, mutta toisen uran muodostavat kaikki ne aloitetut tekstit ja paperille päässeet ideat, joita hän kehitteli välillä pitkiäkin aikoja työpäiväkirjoissaan. Proosan kirjoittaminen oli Mellerille todella takkuista ja vaikka hän joitakin proosateoksia saikin julkaistua, on elämäkerran perusteella selvää, että julkaistut työt eivät yltäneet sille tasolle, mitä Melleri tavoitteli.
Suhde Nadja Pyykön kanssa vaikuttaa niin erikoiselta, että fiktiona Mellerin ja Pyykön riippuvuussuhteen kaltainen romanssi olisi luultavasti epäuskottavaa ja yliampuvaa. Pyykkö vaikuttaa olleen lievästi sanottuna värikäs persoona ja pariskunnan yhteiselämää sävyttivät väkivaltaisuus, päihteet, rahattomuus, itsetuhoisuus. Monet parin tunteneet ihmettelivät, miksi he pysyivät yhdessä.
Monet kirjassa kuvatut tapaukset ovat hervottomia sekä suomalaisen kulttuurielämän kannalta että tapahtumissa mukana olleiden yksilöiden näkökulmasta. Oli mahtavaa lukea esimerkiksi siitä, mitä kaikkea jälkipyykkiä seurasi Finlandia-palkinnon myöntämisestä Mellerille. Yksittäisenä lainauksena otan mukaan muistelon Jouko Turkalle järjestyistä yllätysjuhlista, joihin Melleri, Anhava ja Hannu Mäkeläkin osallistuivat:
Jännitys ehti kohota huippuunsa ennen päivänsankarin saapumista ja Larivaarakin soitteli haitariaan tavallista hermostuneemman oloisena. "Siis että Turkalle ihan oikeasti ei ole kerrottu että hänelle pidetään juhlat?" Hannu kysyi. "Onkohan tämä nyt hyvä idea. Sehän voi tehdä ihan mitä tahansa.""
Romua rakkauden valtatiellä sisälsi paljon tietoa, pitkiä sitaatteja Mellerin työpäiväkirjoista ja mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja. Kirja ei ollut kovin nopealukuinen, mutta ei sen ollut tarpeenkaan olla. Mielenkiintoinen ajankuva, suomalaisen kulttuurihistorian käänteet ja runoilijan elämä antoivat paljon ajateltavaa ja moni tarina jää varmasti mieleen. Luulenpa, että minun kannattaa lukea hyviä elämäkertoja enemmänkin.
Kirjamessujen divariosastolla silmiini osui Martti Anhavan toimittama Mellerin proosatekstien kokoelma Pääkallolipun alla. Pitihän se ostaa. Saa nähdä, milloin ehdin siihen tarttumaan, mutta eiköhän jossakin vaiheessa tuokin paksukainen pääse lukuun, vaikka pätkissäkin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti