Lars Sund: Kolme sisarta ja yksi kertoja

Kansi: Schildts & Söderströms.

Osallistuin Helsingin Kirjamessuilla Lars Sund -lukupiiriin, jossa aiheena oli Sundin uutuus Kolme sisarta ja yksi kertoja. Uumoilin ennen lukupiiriä seuraavaa: Odotan pula-ajan tunnelmaa, maagisen realismin säväyksiä ja kaikkitietävää kertojaa, mutta saa nähdä mitkä näistä toteutuvat... Kirjasta on blogannut myös Jonna.

Sain sitä mitä odotinkin, mutta enemmän ja paljon muutakin. On ehtinyt kulua aika monta vuotta siitä, kun edellisen kerran olen Sundin kirjoja lukenut, ja tuntui kuin Kolme sisarta ja yksi kertoja olisi ollut jotenkin kypsempi ja syvempi kuin aiemmin lukemani Sundit. Pohjanmaan rannikon tehdaskaupungin elämää luodataan vuosikymmenien perspektiivillä, henkilöhahmoja on runsaasti, mutta jokainen henkilö kuvataan täysipainoisesti ja elävästi, kertojan kommentointi luo kirjaan monta tasoa. Minusta kirjassa on mestarillinen ote: kirjan maailma on rikas, ajatuksia herää paljon ja tarinaa ei selitetä puhki.

Verrattuna sisäsuomalaisiin pula-ajan kuvauksiin Sundin kuvaamassa kaupungissa näkyy rannikkoseudun vauraus. 1940-luvun lopullakin kaupungin parempi väki käy pursiseuran tanssiaisissa, juo grogeja ja harrastaa kulttuuria. Tosin kulttuuriharrastus ulottuu kansan syviin riveihinkin: aktiivisesti toimivaan harrastajateatteriin haalitaan mukaan näyttelijöitä sieltä täältä. Teatterissa esitettävä Kolme sisarta luokin kirjan ydinkertomuksen, sillä esitykseen kytkeytyy onneton kuolemantapaus.

Kertojana on sodassa vammautunut ratavartija, jolla on apuna varis, joka pääsee sinne minne ratavartija ei. Välillä ratavartija liikuskelee kuvaamiensa henkilöiden rinnalla, välillä hän suhtautuu heihin fiktiona. Kertoja tunnustaa myös auliisti omat rajoituksensa, välillä puolueellisuutensakin. Kaikilta osin luotettavana häntä ei voi pitää.

Päähenkilöt ovat Kolmen sisaren rooleihin värvätyt naiset: topakka kansakoulunopettaja Ulla-Maj, hemmotellun lapsuuden ja nuoruuden viettänyt Maggi ja kaupungin paskakuskin tytär Iris, jonka teatteri tempaisee mukaansa. Jokaisen naisen elämänpolkua ehditään seurata vuosikymmenien perspektiivillä. Lukupiirissä jäin siihen käsitykseen, että Sund kirjoittaa teokselle jatkoakin, joten naisten vaiheisiin kenties pääsee vielä palaamaan.

Kirja oli runsas ja moniääninen, mutta ei raskas. Tarinaan oli mukava uppoutua ja kun pituuskin oli yli 500 sivua, ei kirja loppunut liian äkkiä kesken. Kerrassaan suositeltavaa luettavaa!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös oli todella luonteva, aivan kuin olisin lukenut suoraan suomeksi kirjoitettua kirjaa. Erinomainen käännös! Ainoastaan pari pientä yksityiskohtaa pani mietityttämään. Kirjassa esimerkiksi poltetaan vähän väliä "sikarisavukkeita", mutta onko tällainen termi vakiintunut käyttöön? Mahtaisiko kyseessä olla pikkusikari? Tällaiset detaljit ovat kuitenkin toisarvoisia, kun käännöksen kieli on kokonaisuutena soljuvaa.

Lue myös nämä:
Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja
Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti