Tom Rob Smith: Lapsi 44

Kansi: Tammi.

Lukupiirini joulukuun kirja oli Tom Rob Smithin Lapsi 44. Vuonna 2009 suomennettu kirja sijoittuu Stalinin ajan Neuvostoliittoon ja kertoo järjestelmälle uskollisen Levin joutumista järjestelmän uhriksi. Se kertoo myös sarjamurhaajasta ja murhaajan jahtaamisesta, Ukrainan nälänhädästä sotien välillä ja neuvostokansalaisten kokemasta vainoharhaisesta ilmapiiristä.

Englantilainen Smith vaikuttaa perehtyneen aiheeseensa - ainakin jossain määrin. Vaikka en mikään venäläisen kirjallisuuden asiantuntija olekaan, olen sen verran lukenut venäläisiä kirjoja että makustelin Lapsi 44:ää lukiessani koko ajan kirjan uskottavuutta. Tunnelman luomisessa Smith tekee hyvää työtä: kirjassa tavallisilla moskovalaisilla - kuten Levin vaimolla Raisalla - on varautunut olo koko ajan, sillä vaikka Neuvostoliiton erehtymättömyyteen oli koko ajan virallisesti uskottava, matto saattoi lähteä jalkojen alta koska vain. Ilkeämielinen vihjaus isänmaanvastaisesta toiminnasta saattoi johtaa ratsioihin, kidutuksiin, Siperian vankileireille tai kuolemaan.

Kirjan dialogi sen sijaan oli melko niukkaa ja töksähtelevää ja se tuntui jotenkin "epävenäläiseltä". Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin aika vetävää luettavaa, vaikka ei kovin syvällistä. Alun pohjustuksen jälkeen juoni muuttuu dekkarimaiseksi, kun Lev alkaa selvittää, kuka surmaa lapsia raa'alla tavalla ympäri maata. Dekkarijuoni imaisi mukaansa ja kirja tuli luettua nopeaan tahtiin. Joitakin pikku epäloogisuuksia mukaan on jäänyt, esimerkiksi keskellä talvea Siperiassa pohditaan, mahtaako maa olla jäässä, ja tutkitaan asiaa työntämällä käsi lumihangen läpi.

Hieman kylläkin häiritsi, että tämäkin kirja oli kirjoitettu "elokuvakäsikirjoitustyyliin", ihan kuin kirjailija olisi tähdännyt alun alkaenkin elokuvaoikeuksien myyntiin. Keskeisiä henkilöitä on vähän, toimintaa on paljon, maisemakuvailua runsaasti. On helppo kuvitella tarina elokuvana. Ja elokuvahan tästä on tulossakin ensi vuonna. Ehkä on nipotusta huomautella tällaisista, mutta tällainen kirjojen "elokuvakäsikirjoitusmaisuus" tuntuu välillä vähän laskelmoivalta.

Loppusanoissa viitataan tositarinaan, joka inspiroi Smithiä sarjamurhaajan hahmon luomisessa. Andrei Tšikatilon tarina on outo ja karmea.

Käännöksestä

Heikki Karjalaisen suomennos on onnistunut, sillä kirja oli sujuvaa luettavaa ja kieli oli hyvää. Mikään ei erityisemmin töksähtänyt kirjan kielessä. Kirja oli kauttaaltaan luontevaa suomea.

Lue myös nämä:
Sergei Lukjanenko: Yöpartio
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Harri Sirola: Kaksi kaupunkia