Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Kansi: Tex Hänninen / Into Kustannus.

Oli minun vuoroni valita livelukupiirimme kirja ja päädyin Sergei Lukjanenkon Yöpartioon. Perusteena oli kaipuu viihdyttävään mutta aikuiseen fantasiakirjallisuuteen ja Yöpartio oli jäänyt kirjablogeista mieleen. Ainakin Morre ja Marjis ovat tätä kehuneet mieleenpainuvasti.

Kirja vastasikin odotuksiin mainiosti. Alun perin vuonna 1998 ilmestynyt teos on suomennettu vuonna 2012. Kirja on viisiosaisen sarjan ensimmäinen osa ja myös kakkososa Päiväpartio on suomennettu. Kolmas osa, Hämärän partio, on merkitty ilmestymään maaliskuussa 2014 eli kenties sekin on jo painokoneista putkahtanut.

Yöpartio sijoittuu 1990-luvun lopun Moskovaan. Päähenkilö Anton kuuluu Valon palvelijoihin. Hän työskentelee analyytikkona Yöpartiossa, mutta joutuu pomonsa lähettämänä kokeilemaan kenttätöitä. Yöpartio vastavoima on Pimeyttä palveleva Päiväpartio. Nämä kaksi yliluonnollista voimaa mittelevät ihmisten sieluista - tavallisilla ihmisillä kun ei ole aavistustakaan, että maan päällä vaeltaa noitia, vampyyreja ja muodonmuuttajia.

Hyvän ja pahan vuosituhantinen kamppailu on tuttuakin tutumpi asetelma, mutta Lukjanenko on onnistunut saamaan kiehtovan persoonallisen virityksen siihen. Yöpartio ja Päiväpartio noudattavat monimutkaista sopimusta, jonka avulla hauras aselepo pysyy kasassa. Jos Valon palvelijat tekevät magian avulla hyvää, saavat Pimeyden palvelijat tehdä saman verran pahaa, ja toisin päin.

Kirjassa on kolme melko itsenäistä jaksoa, joissa Anton joutuu ratkomaan moraalisia ongelmia. Velhojen mittapuulla Anton on tavis, mutta ohjelmoinnin parissa treenatut analyyttiset lahjat tekevät hänestä nopeaälyisen. Mitä pitemmällä kirja etenee, sitä enemmän musta ja valkoinen liudentuvat harmaan sävyiksi. Hyvä ja paha eivät olekaan itsestäänselviä käsitteitä.

Vetävä juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot tekivät kirjasta viihdyttävän, lisäksi Lukjanenko on sijoittanut mukaan melkoisia määrän viittauksia maailmanhistoriaan ja kulttuuriin. Yöpartion vapaa-ajan vietto oli minusta erityisen kiehtovaa, kolmannen jakson alussa hyvikset lähtevät porukalla lomanviettoon. Magia ja reaalimaailma yhdistyvät kiinnostavasti. Nauroin ääneen esimerkiksi tälle kohtaukselle:

Svetlana hieroi otsaansa sormellaan:

- Kun mies palasi pöytäänsä, näin, että pöydässä istui nainen. Hän oli ruskeahiuksinen ja kaunis. Nainen meikkasi, ja panin merkille, että hän käytti Lumenen meikkejä. Käytän niitä toisinaan itsekin, ne ovat halpoja ja huonoja. 

Noin yleensä ottaen uusi fantasiakirjallisuus kiinnostaa minua, mutta olen kovin kyllästynyt teinikirjoista tuttuihin puhkikuluneisiin kliseisiin. Lukjanenkon keitos oli persoonallinen ja kiinnostava, joten luulenpa että kirjan jatko-osat nousevat lukulistalle viimeistään sitten kun seuraavan kerran kaipaan jotain vetävän viihdyttävää ja vauhdikasta fantasiaa.

Käännöksestä

Suomentaja Arto Konttinen on tehnyt erinomaista tietä. Suomennos on vetävä, hyvää kieltä, täynnä värikkäitä kielikuvia ja osuvia pieniä yksityiskohtia. Mainiota!

Ainoastaan pari pientä yksityiskohtaa töksähti kielikorvaani. Esimerkiksi kirjan alkupuolella eräs pahiksista on naispuolinen vampyyri - niinpä häntä kutsutaan jatkuvasti "naisvampyyriksi", ei siis pelkäksi "vampyyriksi". Nais-etuliite häiritsee minua, jos sitä liiallisesti käytetään - aivan kuin naispoliitikko olisi eri asia kuin oikea poliitikko, naiskirjailija eri asia kuin oikea kirjailija jne. Mahtaisivatko kirjassa usein toistuvat naisvampyyrit ja velhottaret johtua venäjän kielen tavasta käyttää naisten kohdalla "naisellistettua" titteliä tai ammattinimikettä - esimerkiksi opiskelija voi olla student (mies) tai studentka (nainen). Kielitaitoni ei riitä arvailemaan, miten vampyyrista tai velhosta muodostetaan naisversio, mutta veikkaan että jokin tällainen muoto on ollut suomennoksen takana.

Venäläiseen tapaan henkilöihin viitataan välillä etunimellä, välillä etu- ja sukunimellä tai etu- ja isännimen yhdistelemällä ja lisäksi etunimestä muodostetuilla lempinimillä. Nimikirjavuus säilyi kuitenkin hallittavana. Joissakin venäläisten kirjojen suomennoksissa nimistöä on selvyyden vuoksi yksinkertaistettu mutta Konttinen ei näköjään ole siihen lähtenyt.

Lue myös nämä:
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Mihail Bulgakov: Kohtalokkaat munat 
Hugo Pratt: Corto Maltese Siperiassa