Seija Vilén: Pohjan akka

Kuva: Satu Ketola / Avain.

Seija Vilénin esikoisromaani Mangopuun alla teki sen verran hyvän vaikutuksen, että Vilénin toinen romaani Pohjan akka nousi kevään kirjatärppilistalleni. Kalevalan Louhi dementoituneena nykysuomalaisessa vanhainkodissa? Todella kiintoisa aihe! Pohjan akka on saanut blogeissa paljon lukijoita. Ensimmäinen lukemani blogiarvio taisi olla Marjiksen arvio.

Pohjan akka lunastaa kiinnostavan alkuasetelmansa asettamat lupaukset osittain, mutta ei täydellisesti. Koska kuuntelin Kalevalan äänikirjana vähän aikaa sitten, oli kiinnostavaa seurata, millaista "vasta-Kalevalaa" Vilén kirjoittaa. Vanhainkodin arki huonokuntoisen vanhuksen näkökulmasta kuvattuna taas on tärkeä ja kiinnostava aihe, ja sairaanhoitajanakin työskennellyt Vilén kuvaa hoitolaitosta uskottavasti.

Dementoitunut Louhi, rouva Pohja, havahtuu välillä vävynsä Ilkan vierailuihin. Louhi liikkuu muistoissaan ajassa taaksepäin. Muut eivät hänen kokemuksiaan tunnu tavoittavan. Louhin tytär Tytti ei ole läsnä - ymmärrettävistä syistä - mutta Louhin mielessä hän elää.

Pohjan akka ei ollut minulle lukukokemuksena yhtä tyydyttävä kuin Mangopuun alla, mutta joskus hyvä epäonnistuminen voi olla kiinnostavampaa kuin tylsä onnistuminen. Vilén osoitti esikoisromaanillaan olevansa persoonallinen ja tyyliltään raikas suomalaiskirjailija ja Pohjan akka jatkaa omaäänistä linjaa. Mangopuussa viehätti syklisen aikakäsityksen poukkoilevuus ja kielen rikkaus. Pohjan akka tuntuu välillä kuitenkin sirpalemaiselta ja rakenteeltaan hieman hajoavalta. Minusta tästä olisi voinut karsia kirjankirjoituskuvaukset - ehkäpä olen vain kyllästynyt kirjailijoista kirjoittaviin kirjailijoihin. Samoin Ilkan arkiongelmat tuntuivat vähän latteilta verrattuna Louhin muistoihin ja maagiseen maailmaan.

Kalevalan maisemiin sijoittuvissa osuuksissa ei käytetä Kalevala-mittaa kuin satunnaisena mausteena, mutta Kalevala-vaikutteet näkyvät kyllä kielessä. Esimerkiksi alkusointuja ja toistoa käytetään paljon. Tuoreelta ja persoonalliselta Vilénin kieli tässäkin maistuu - paljon mieluummin luin Pohjan akkaa kuin ns. kahvinjuontikirjallisuutta, jossa keskiluokkainen perheenisä tuijottelee räntäsateeseen keittiön pöydän äärestä ja ryystää jäähtynyttä kahvia.

Louhin kautta nähdään kiinnostavaa Kalevalan uudelleenkirjoitusta. Onko Väinämöinen sittenkään sankari - entä jos hän olikin raiskaaja ja luonnon tuhoaja? Mitä jos Louhin ja Kyllikin välille syntyikin lämmin lesbosuhde? Oliko Sampo sittenkään sitä mitä Kalevalan perusteella on luultu?

Vanhainkotijaksot ovat ankeudessaan todenmakuisia ja kytkevät hienosti Louhin sisäisen maailman 2010-luvun arkeen. Kokonaisuutena Pohjan akka taitaa olla melko tyypillinen toinen romaani: jos ensimmäinen romaani on ns. avainromaani, johon on puristettu kirjailijan senastisen elämän tärkeimmät kokemukset romaanimuotoon, on kakkosromaaniin pitänyt etsiä uusia paukkuja. Siihen nähden Pohjan akan aihevalinta on komea. Vaikka en  varauksetta kirjaa ylistäkään, vahvisti kirja käsitystäni Vilénin omaperäisestä, seuraamisen arvoisesta tyylistä. Varmasti luen hänen seuraavankin romaaninsa.

Lue myös nämä:
Kalevala
Arto Salminen: Kalavale
Seija Vilén: Mangopuun alla