 |
| Kuva: Gummerus. |
Yllämainitusta syystä johtuen lukukokemukseni oli kahtiajakoinen, ellei suorastaan kolmijakoinen. Sänkylukemisena kirja toimi hyvin. Oli mukava rentouttaa itseään kirjalla, joka ei ollut liian vaativa, vaan helppolukuinen ja jännittäväkin. Mutta kun oli enemmän aikaa paneutua kirjaan, tuli ihmetyksen tunne. Kirjanmerkki näytti että olin jo puolivälissä, silti juoni ei tuntunut kunnolla käynnistyneen vielä ollenkaan. No kirjan loppupuoli oli vetävä ja piti lukea se nopeasti, jotta sain tietää miten käy. Silti välillä tuli tunne, että luenkohan minä nyt Viisikkoa vai Mikki Hiirtä - uskottavuusongelmiakin siis löytyi.
Kirjan päähenkilö on Lontoossa asuva suomalainen graafikko Lia. Hän järkyttyy kohtaamastaan raa'asta rikoksesta. Pubissa Lia tutustuu toiseen Lontoossa asuvaan suomalaisnaiseen, Mariin. Marilla on todella kehittynyt psykologinen silmä, hän lukee ihmisten tunteita taitavasti ja johtaa erikoista organisaatiota, jonka toimintaan Liakin pääsee mukaan.
Vilpittömästi sinun olisi luultavasti ollut parempi lukukokemus minulle, jos sen 424:stä sivusta olisi tiivistetty 150-200 sivua pois. Varsinkin keskivaiheilla oli liikaa löysää. Tiivistäminen olisi varmaan parantanut myös vaikutelmaani kirjan kielestä. Pekka Hiltunen on pitkän linjan toimittaja jolla on näyttävät meriitit, nykyään hän työskentelee Imagen toimituspäällikkönä. Tämän perusteella odotin kirjan kieleltä enemmän. Toki olen lukenut huonompaakin, mutta niin olen parempaakin. Löysyys ja tyhjäkäynti veltostuttivat kielen.
Toisaalta, jos kirjaa vertaa suomalaisiin perusdekkareihin, niin ansioita löytyy jo siitä että Vilpittömästi sinun ei sijoitu suomalaiskaupunkiin, eikä päähenkilönä ole suomalainen poliisi. Lontoo on virkistävä miljöö suomalaiskirjalle, ja minun silmiini ihan riittävän asiantuntevasti Hiltunen Lontoota kuvaa. Jos tyyliä pitäisi johonkin verrata, niin mieleeni tulee irlantilainen chick lit -kirjailija Marian Keyes. Hänenkin kirjoissaan liikutaan usein Lontoossa ja niidenkin päähenkilöinä on kolmekymppisiä naisia, joiden elämässä työnteko ja juhliminen ovat tärkeämmässä roolissa kuin parisuhde tai perhe. Myös samankaltaisia rikoksia on joskus tullut Keyesin kirjoissa vastaan.
Mutta se, että kustantajan mielestä Vilpittömästi sinun on psykologinen trilleri, on vähän ongelmallisempi juttu. On tässä joitakin kohtia jotka jännittivät tai jopa vähän pelottivatkin minua, mutta enimmäkseen ei joko tapahtunut mitään erityisen jännittävää tai sitten asiat ratkesivat liian helposti. Pohjustuksen rakenteluun meni liikaa aikaa, ja silloin kirja kuvasi paljon Lian arkisia askareita.
Psykologisuus taas... no, Mari on varsinkin kirjan alussa kiehtova hahmo. Olen tavannut ihmisiä, jotka todella ovat hyviä "lukemaan" ihmisiä, siis näkevät jo naaman ilmeestä mikä toista vaivaa. Pidän itseäni ihan empaattisena ja sosiaalisena ihmisenä, mutten todellakaan ole kummoinen tulkitsemaan ihmisistä sellaisia asioita, joita he eivät suoraan halua sanoa. Mutta olen tavannut ihmisiä, jotka siihen pystyvät aika helposti. Ei Mari ihan telepaatti ole, mutta melkein.
Loppukäänteissä taas alkoi ärsyttää, että Hiltuselle Marin hahmo tuntuu olevan kätevä deux ex machina - tapahtuipa mitä vaan, niin kyllä Mari sormia napsauttamalla sen ratkaisee. Samoin tietyt tapahtumat ja henkilöhahmot oli kuvattu minun makuuni liian mustavalkoisesti, välillä suorastaan ruusuisesti.
Mutta on kirjaa kovasti myös kehuttu, ja jokaisen on helppo tehdä omat päätelmänsä, sillä Gummerus on ystävällisesti julkaissut 23-sivuisen lukunäytteen, jonka voi ladata pdf-muodossa kirjan kotisivulta. Sieltä tutustumaan. Lisäksi kustantaja tiedotti, että kirjan käännösoikeudet on myyty jo Ranskaan, Tsekkiin ja Puolaan ja kirja on Suomessa yltänyt jo toiseen painokseen.
Tekstit
Hmm. Kirjasta aiheutuneen hehkutuksen (käännösoikeuksien myynti yms.) johdosta olen ajatellut lukea kirjan, mutta olisi tämän sinun arvio voinut innostuneempikin olla ;) En tiedä mitä mieltä Hiltunen olisi vertauksesta Keyesiin, kutkuttava yhteneväisyys...
VastaaPoistaMinun silmääni on osunut tästä pääasiassa todella positiivisia arvioita, joten ihan mielenkiintoista lukea välillä ei-niin-ihastunut juttukin. Itsekin aion kirjan lukea (juuri kehujen vuoksi olen kiinnostunut) kunhan kirjaston varausjono liikkuu minuun asti. Saa nähdä mitä pidän, kun ei kirja kuitenkaan edusta minulle erityisen läheistä lajityyppiä.
VastaaPoistaEn ole kauhean hämmästynyt, ettei kieli toiminut sinulle, Salla. MInulle se pelasi ihan hyvin, jotenkin Child-tyylisenä sujuvuutena. Enkä huomannut että juttu olisi junnannut paikoillaankaan, tosin luin kirjan aika nopeasti ja kerrallakin.
VastaaPoistaMinä tykkäsin kyllä tästä kovastikin! Koin viihtyväni ja pidän lajityypistä... Näin jälkeenpäin ajatellen parasta kirjassa on minulle ajatus aktiivisesta vaikuttamista normaalien hierarkioiden ulkopuolella. Oli hauska fantasioida siitä, että yksityiset kansalaiset noin vain tekevät jotain ja ottavat vastuuta. Nimimerkillä nuori kapinallinen? =)
Minulla on tästä vähän ristiriitaiset odotukset: Ennakkoon kustantamon kuvauksen perusteella en ollut kiinnostunut, nyt tuntuu että voisihan tuon lukea. Ehkä sitten jouluna...
VastaaPoistaVoi olla että tästä olisi jäänyt parempi jälkimaku, jos olisin jatkanut tuota pätkittäistä sänkylukemista. Vaan lieköhän tämä mikään suositus, yleensä kai oletetaan että hyvä trilleri tempaa mukaansa niin, että se pitää lukea mahdollisimman nopeasti kokonaan.
VastaaPoistaEi tämä kielellisesti tosiaan huonoimmasta päästä ollut, mutta en kumminkaan jaksaisi lukea putkeen useampaa kielellisesti tämäntasoista kirjaa. Vaan katsotaan mitä nuo loput lukemattomat Pekkit tuovat tullessaan, pohdiskelen juuri mihin tarttuisin seuraavaksi. :)
Kirjoituksesi vahvisti niitä mielikuvia, joita minulla on tästä ollut. Hiltusen kirja on itsellänikin hyllyssä, ja aion sen lukea nimenomaan Lontoon vuoksi (minulla on turistin romanttinen näkemys Lontoosta, se on käynti toisensa jälkeen aina vaan niin mukava ja monipuolinen kaupunki), mutta en ole vielä ollut tarpeeksi innostunut. Jään siis odottelemaan sitä innostusta, kiinnostusta on jo valmiiksi.
VastaaPoistaAuts, olit armoton, Salla. Tämä on kuitenkin viihderomaani - ja sellaisena minusta toimi hyvin. Itse luin juuri päinvastoin eli lähes yhtä kyytiä ja nautin siitä sukelluksesta, uskottavuus- ym. ongelmista huolimatta. Heh, Mikki Hiiri... olihan se vähän hassua välillä kieltämättä. Mutta kuten sanottu, toimii hyvin hetken arjesta irrottajana, jos trilleri tyyppinä yhtään nappaa.
VastaaPoistaKatja, Miian blogista löytyi myös vähän kritiikkiä Lontoo-kuvauksesta, mulle meni kyllä täysin läpi... :)
VastaaPoistaArja, ei kai sentään armoton... Nojoo, mä en kyllä ole mikään dekkarien tai trillerien himokuluttaja, mutta en nyt mitenkään niitä dissaakaan. Voihan silti olla, että genreä paljon lukeville tämä uppoaa helpommin.
Itse asiassa tämähän on mulle jo syksyn toinen trilleri, jos Karo Hämäläisen taloustrilleriksi kutsuttu Erottaja lasketaan. Siinäkin oli takaa-ajoja, kaappauksia ja muuta, ja taisinpa jännittää perusteellisemmin Erottajan parissa kuin tämän. :)
Sinänsä se, että kirja on viihdettä, ei oikeuta sitä olemaan huono. Ja Vilpittömästi sinun ei siis ollut huono, ihan luettava kirjahan tämä oli näistä pikku valituksistani huolimatta. Viihdehän on loppujen lopuksi tosi vaativa laji, sillä usein viihteen eri genreillä on tiettyjä lainalaisuuksia. Eli kirjailijan täytyy osata kirjoittaa kirja, joka noudattaa jotakin sovittua kaavaa, mutta silti kirja ei saa tuntua liian ennalta-arvattavalta. :)
Minäkään en lue paljon trillereitä, mutta sen mitä olen lukenut, niin tämä oli minusta hyvää tasoa. Ei hävettänyt ollenkaan kirjailijan puolesta, ei edes kansainvälisesti vertailtuna! Olen sanonut ennenkin, että minusta kirja oli vilpittömästi viihdyttävä.
VastaaPoistaLuulen, että jos ei ole tämäntyyppisen kirjallisuuden suuri ystävä, lukuhetkellä on paljonkin väliä. Minua ei yleensä huvita lukea trillereitä laisinkaan, mutta Vilpittömästi sinun oli luvussa sellaisena hetkenä, että halusinkin lukea sujuvaa, helppoa ja koukuttava kirjaa ja mahdollisimman paljon kerrallaan. Sellaiseksi kirjaksi tämä oli varsin sopiva.
Kirjan loppupuoli (viimeinen kolmannes) toimi minullekin juuri noin: pakko lukea äkkiä loppuun.
VastaaPoistaVoisihan tätä verrata vaikka Millennium-trilogiaan. Siitä on tullut kansainvälinen jättihitti, vaikka siinäkin on kaikenlaista epäuskottavaa höpöä ja aivan liikaa kahvinkeittoa, voileivän syöntiä ja turhaa lätinää asian sivusta.
Mukavaa olisi, jos suomalainen kirja pääsee skandinaavien jalanjäljillä kansainvälisten dekkari/trillerilukijoiden suosioon.
Minä vertasinkin Millenniumiin ja pidin tästä Hiltusen kirjasta enemmän, koska tämä ei minusta yrittänyt paasata, toisin kuin M-trilogia, jossa inhosin opettavaista luennointia esim. Ruotsin holhousjärjestelmästä ja kieli oli kökköä muutenkin, lisäksi hahmot vielä epäuskottavampia. Ei tietenkään pitäisi verrata suoraan suomalaista ja käännöskirjaa kielen osalta. Hiltusen kirja oli minusta kuitenkin rehellisesti vain menevä trilleri, sellaisena hyvä.
VastaaPoistaNo niinpäs olitkin verrannut, olin kyllä lukenut juttusi pariinkin kertaan... Minä taas taisin jännittää niiden Millenniumin toimivien kohtien parissa enemmän kuin tämän Hiltusen kirjan parissa. Voisko sanoa että Millenniumissa oli enemmän sekä kökköyttä että kiinnostavuutta.
VastaaPoistaMutta yhä enemmän tuntuu siltä, että Hiltusen kirjassa kokonaisuus olisi parantunut ihan sillä tiivistämisellä. Silloin en ehkä olisi ehtinyt joutua sen "noh, eikö tässä mitään tapahdukaan" tunteen valtaan keskivaiheilla.