Didier Comès: Lumikko, Eva

Didier Comèsin sarjakuvia olen lukenut aiemminkin, mutta edelliskerrasta on niin pitkä aika, etten muistanut Lumikon enkä Evan juonia etukäteen ollenkaan. Yksi Comès, Sydänpuu, minulta löytyy omastakin hyllystä. Olen Comèsin töihin törmännyt ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä, muistan että joskus lapsena käsiin osui sarjakuvalehti Tapiiri, jossa julkaistiin antologian tapaan eurooppalaisia ja kotimaisia sarjakuvia, ja Comésin tyyli jäi mieleen. Olin ensimmäisella Tapiiri-lukukerralla aivan liian nuori ymmärtämään aikuissarjakuvaa, ja lehti jäi mieleen pelottavana ja outona. Vasta paljon myöhemmin rupesin keräilemään Tapiireja omaan hyllyyn. Comèsista itsestään en ole ennen tätä päivää tiennyt muuta kuin nimen, mutta nythän meillä on Internet - Wikipediasta selviää, että ranskaksi taiteileva herra on syntyjään belgialainen.

Lumikko on ilmestynyt alun perin vuonna 1983 ja Eva vuonna 1985. Nämä kirjastosta lainatut suomennoksetkin ovat 1980-luvulta, liekö uusia painoksia minkä verran tullut. Molemmat teokset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja varsinkin Lumikolle luulisi löytyvän nykyään faneja jopa enemmän kuin ilmestymisajankohtanaan. Nykyäänhän uuspakanuus ja luonnonuskonnot tuntuvat olevan muotia ja Lumikossa keskeisenä juoniaineksena on Demeter-äitijumaluutta palvova kultti pikkukylässä keskellä metsää. Kylään ovat muuttaneet uusina tulokkaina Anne ja Gérald ja heidän autistinen poikansa Pierre. Anne on raskaana ja joutuu viettämään paljon aikaa ilman Géraldia, jonka työ ohjaajana vie häntä matkoille. Naapurit tuntuvat pelottavilta ja mystinen, Lumikoksi itseään kutsuva nainen tuntuu saavan Pierreen kontaktin paremmin kuin Anne koskaan.

Eva taas on täysiveristä kartanoiden kauhuromantiikkaa. Neigen auto hajoaa keskellä maaseutua, ja hän menee kysymään apua lähistön suuresta talosta. Siellä elävät kaksoset Eva ja Yves. Eva on halvautunut ja joutunut pyörätuoliin, Yves hoitaa häntä. Sisarusten välillä tuntuu vallitseva outo viha-rakkaussuhde, mutta Neige saa selville enemmän kuin olisi halunnut.

Comès on hemmetin hyvä tarinankertoja. Sekä Lumikosta että Evasta löytyvät antiikin klassisen draaman ainekset: hybris ja tragedia. Piirrosjälki on erittäin viehättävää vahvoine kontrasteineen ja tyyliteltyine ja taitavine ihmishahmoineen. En ole ihan varma, voiko Comèsin määritellä ligne claire -suuntauksen edustajaksi, sysään arvaukseni kuitenkin sinne päin.

Ranskankielistä kirjallisuutta en ole mitenkään erityisen paljon lukenut, mutta ranskalaista sarjakuvaa on tullut luettua lähes puolivahingossa jonkun verran. Taidesarjakuva on helppo sisäänheitto ranskalaiseen kulttuuriin: visuaalisena taidemuotona siinä on samanlaista viehätysvoimaa kuin elokuvassa, toisaalta ranskalaiset sarjakuvat ovat perinteikkäästi hyvin vahvoja kirjallisessa ilmaisussaan. Suosittelen.

Lue myös nämä:
Benoit Sokal: Tarkastaja Ankardon tutkimuksia - Valkokaulusjuomari
Charlotte Brontë: Jane Eyre, the graphic novel
R. Goscinny - A. Uderzo: Obélix et compagnie

Frank Miller: Batman - yön ritari

Frank Millerin Batman-tulkinnasta olin kuullut kehuja iät ajat, mutta olin silti onnistunut välttymään Yön ritarin lukemiselta. Frank Millerin kirjoittama ja piirtämä, Klaus Jansonin tussaama ja Lynn Varleyn värittämä Batman: yön ritari tarttui mukaan kirjastosta ja kolahti lujaa. Opus on vuoden 2008 laitos. Komeasti suomeksi toimitettu kokooma-albumi sisältää neljän tarinan ketjun ja mielenkiintoista lisämateriaalia. Alun perin Millerin Batmanit on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 1986. Kannattaa lukea myös Kvaak.fi -foorumin arvio. Ja muistutan vielä, että vaikka käytän tässä yhteydessä termiä supersankari, ei Batman teknisesti ottaen sellainen ole, hänellä ei ole yliluonnollisia voimia.

Yön ritarille oivaa rinnakkaisluettavaa on Watchmen eli Vartijat, Alan Mooren ja Dave Gibbonsin suursarjakuva. Ei liene sattumaa, että sekin on ilmestynyt alun perin vuonna 1986 ja senkin alkuperäiskustantaja on DC Comics. Molemmissa teoksissa puretaan supersankarimyyttejä palasiksi, heijastellaan aikakauden poliittista henkeä ja tarjoillaan karvasta kalkkia moralistien juotavaksi.

Yön ritarin alussa kuvataan, kuinka Gotham Cityssä ei ole nähty Batmania kymmeneen vuoteen. Ei ole tiedossa, onko hän kuollut vai jäänyt eläkkeelle. Mutta upporikas Bruce Wayne palaa lepakkoviittaan, vaikka hänellä on ikää jo yli viisikymmentä vuotta. Uskollinen aisapari Robin on kuollut, vanha liittolainen, poliisipäällikkö James Gordon on jäämässä eläkkeelle. Millaista on vanhan supersankarin työ - varsinkin jos rikollisia empaattisesti terapoiva psykologi laukoo televisiossa Batmanin vastaisia mielipiteitä:

Yli-inhimillisinä nuorukaisina esitettyjä sankarihahmoja ei ole totuttu näkemään raihnaisina keski-ikäisinä. Juonta juoksutetaan eteenpäin televisiouutisten kautta: pienessä keskiamerikkalaisessa Corto Maltesen saarivaltiossa on puhkeamassa kansainvälinen kriisi. Istuva presidentti Ronald Reagan koettaa rauhoitella kansalaisia, mutta neuvottelut neuvostoliittolaisten kanssa katkeavat ja peliä jatketaan ydinohjuksilla. Kylmän sodan hengen lisäksi Yön ritarissa näkyy aikansa mediakulttuuri: vielä ei eletty vertaisverkkojen aikaa vaan vahvasti keskusohjatun broadcast-median aikaa. Julkinen tieto toimitettiin sääntöjen mukaisesti ja alistettiin kontrollille, vasta sen jälkeen se tavoitti yleisön.

Vaikka Yön ritarissa riittää graafisesti kuvattua väkivaltaa, blamblam- ja buddabudda-ääniefektejä, eikä sentimentaalisuuden ripauksiltakaan vältytä, niin minä luin tätä sarjakuvaa ennen kaikkea yhteiskuntakritiikkinä.  Supersankaritarinoiden perusongelmahan on, että jos hyvis taistelee pahiksia vastaan väkivallalla, niin mihin pisteeseen asti väkivalta voi olla oikeutettua vai onko hyvis ihan yhtä pahis kuin tarinan sekopääroistokin? Vanhenevan ja pakkomielteisen Batmanin hahmon kautta Miller menee tämän asetelman kärjistämisessä katkeraan loppuun asti. Ja kun Yhdysvaltain ulkopolitiikassa edelleen tuntuu olevan kummallisesti samantapaisia ainesosia kuin tässä vuonna 1986 ilmestyneessä tarinassa, voi tarinaa lukea allegoriana: onko Yhdysvallat koko maailman supersankari, hyvis joka aiheuttaa yhtä paljon väkivaltaa ja tuhoa kuin pahiskin? Ja myös Gotham Cityn maamerkkinä ovat kaksoistornit - joita kohtaan lennetään lentokoneella ja jotka kaapataan terrori-iskun näyttämöksi.

Batmanissa nähdään vanhat tutut Jokeri, Kaksinaama ja Kissanainen. Uusi Robin syntyy, kun nuori koululainen Carrie Kelley hankkii viikkorahoillaan puvun ja lähtee seuraamaan Batmania. Tarinaan sekaantuu myös DC:n toinen sankari, Teräsmies, josta on tullut poliittisten voimien kiltti käsikassara:

Batman metsästää ja rankaisee rikollisia armotta, ja sellaisiahan kiehuvassa ja julmassa Gotham Cityssä riittää. Verilöylyn lukeminen toimii katharttisesti: ehkä tällaiseen tarinaan uppoutuminen on helppo tapa purkaa sitä turhautumisen ja voimattomuuden tunnetta, jonka usein kokee sanomalehtien lyhyiden rikosuutisointien äärellä. Tuntuu joskus siltä, että tekipä Suomessa mitä vaan, niin rangaistukseksi saa päiväsakkoja ja päänsilitystä. Ainakin Batman ja muut oman käden oikeutta harjoittavat kaksoishenkilöllisyyttä kantavat hahmot kostavat rikollisille, edes sarjakuvissa.

Batmanin hahmo on ollut käsittämättömän elinvoimainen. Se syntyi 1930-luvulla ja viimeksi vuonna 2008 Batmanista on tehty ison rahan Hollywood-elokuva. Siinä Heath Ledger teki selkäpiitä karmivan Jokeri-tulkinnan, katsokaa vaikka Youtubesta. Kokonaisvaltaista Batman-historiaa ja -tulkintaa löytyy tietenkin Wikipediasta.

Frank Millerin verisimpiä sarjakuvaoopperoita en ole lukenut, mutta sen sijaan pidin kovasti Sin City -elokuvasta, joka pohjautuu miehen sarjakuviin. Yön ritaria voin kuitenkin suositella kaikille populäärikulttuurin ystäville, jotka eivät liikaa kammoksu väkivaltakuvauksia. Se on täysipainoinen ja monikerroksinen kokonaiselämys, jossa tiukka dramaturgia kohtaa huikeat kuvakulmat. Jos minulta kysyttäisiin, niin kaksi aivan viimeistä sivua olisi voitu jättää pois, mutta eihän minulta kysytä, ja täytynee hyväksyä että tietyt populäärikulttuurin myytit tähänkin tarinaan on pitänyt jättää. Useimmat myytit Yön ritarissa kuitenkin otetaan käsittelyyn ja murskataan yksi kerrallaan.

Lue myös nämä:
Hugo Pratt: Corto Maltese etelämerellä
Art Spiegelman: Maus
Christophe Blain: Maalari ja merirosvo - Olga

Marja Leena Virtanen: Aida

Lukumakuni kaikkiruokaisuus ulottuu lehtiinkin: Aidasta innostuin, kun olin jossakin lukenut käsiin osuneesta ET-lehdestä kirjailija Marja Leena Virtasen haastattelun. Muistin, että ensikosketus kirjaan oli tullut jonkun blogin kautta. Yritin jäljittää kenen blogista olin kirjasta lukenut, mutten muistanut - Google antoi kuitenkin linkit Kirjahamsterin ja Kirjainten virrassa -blogien arvioihin.

Osallistuin maanantaina Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksen tilaisuuteen, josta kannattaa lukea marjiksen ja Jennin blogiraportit. Unkarilaista kirjallisuutta tuntevat suomalaiset kehuivat, että Unkarin kirjallisuus on siitä mukavaa, että siinä käsitellään muitakin aiheita kuin iänikuistä ihmissuhdeongelmissa vellomista. Määritelmä muistui oitis mieleen, kun rupesin lukemaan Aidaa. Kirja oli kyllä teknisesti ihan sujuva, mutta juuri sellaista Unkarin-tuntijoiden mainitsemaa tiukkapipoista, omaan napaan tuijottavaa märehtimistä. Kyllä kirjan keskiluokkaisilla henkilöhahmoilla on sitten kamalan vaikeaa!

Päähenkilö on Irene, jolle syntyy kirjan alussa ensimmäinen lapsenlapsi, Aida. Keskosena syntyneen Aidan terveys herättää huolta. Irenen avioliitto on laimentunut (tietenkin), hän käy katsomassa vanhaa äitiään vanhainkodissa ja tapaa kahta tytärtään. Hanna-tyttärellä on lapsettomuusongelmia, eikä Aida välttämättä tule koskaan saamaan pikkusisarusta. Sarita-tytärkin antaa miettimisen aihetta. Senja-äiti on vanhainkodin kauhu, oikukas, karkaileva ja kiroileva.

Kahvinjuontikirjallisuuden elementit olivat mukana, viininjuontikirjallisuudeksi päivitettynä:

"- Voinko olla jotenkin avuksi?
- Voit. Sulkemalla oven. Ei, sammuta toosa ja mene hakemaan viiniä. Hyvää ja kevyttä, sopii broilerin kanssa."

Minulle kirjan hahmot jäivät etäisiksi, ehkä senkin vuoksi että ongelmia läiskittiin esiin ja ratkottiin niin pikaista vauhtia, etten oikein ehtinyt edes mukaan kun niitä viuhui. Lisäksi ongelmia oli ahdettu mukaan vähän liikaa: oli lapsettomuutta, lesbopaljastumisia, uskottomuutta, lisää uskottomuutta ja vaikka mitä. Kummallisin loppuhuipentuma oli kirjan viime metreillä intensiivisesti käsitelty päähenkilön ulostus(!)ongelma.

Tuntuu että olen törmännyt suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin siihen, että kirjasta ei uskalleta tehdä riittävän hauskaa, jotta se olisi mukavaa ihmissuhdeviihdettä, mutta kirjaan ei myöskään panna mitään sellaisia aineksia joka tekisi siitä taide-elämyksen. Tosikkomaiset perheongelmat jäävät ikävästi näiden kahden ääripään puoliväliin.

Kirjan takakannessa Aidaa verrataan Säädylliseen murhenäytelmään, mutta se menee mielestäni metsään. Kyllä Säädyllinen murhenäytelmä painii ihan eri sarjassa.

Lue myös nämä:
Raija Oranen: Isorintainen nainen
Nancy Thayer: Kuumien aaltojen kerho
Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

Mihail Bulgakov: Kohtalokkaat munat

Edellisellä kirjastoreissulla sain mahtavan saaliin - repullisen kirjoja. Mihail Bulgakovin novellikokoelma Kohtalokkaat munat suorastaan hyppäsi hyllystä syliini. Bulgakovin tarinat ovat aika ajoin kummitelleet mielessä, sillä olen lukenut kokoelman ensimmäistä kertaa noin kaksitoista vuotta sitten, humanistiopiskelijana Joensuussa. Muistan vieläkin yliopiston kirjaston kaunokirjallisen osaston viehättävän tunnelman...

Kokoelmaan kuuluu neljä tarinaa: Kohtalokkaat munat, Diaboliadi, Koiran sydän ja Nuoren lääkärin muistelmia. Parhaiten mieleeni olivat jääneet niminovelli ja Koiran sydän. Siitä on tehty neuvostoliittolainen elokuva, josta olen nähnyt pätkiä yliopiston venäjäntunnilla. Näytteitä löytyy Youtubesta.

Muistelin, että Bulgakovin huumori on näissä tarinoissa mustaa, mutta muistin väärin - se on sysimustaa. Tarinat on kirjoitettu 1920-luvulla, ja koetin tällä lukukerralla löytää niistä neuvostovallankumouksen jälkeisten vuosien kuvausta, mutta yhteiskuntakritiikkiin Bulgakov ei suoraan lähde. Symbolisesta kritiikistä jokainen voikin olla mitä mieltä haluaa. Sekä Kohtalokkaissa munissa että Koiran sydämessä pääroolissa on hullun professorin perikuva - näennäisesti älykäs, mutta vaarallisia kokeita tekevä tiedemies. Ensinmainitussa tarinassa keksitään punainen säde, joka kiihdyttää elävien olentojen kasvua, ja jonka viranomaiset takavarikoivat haltuunsa epäonnisin seurauksin. Jälkimmäisessä kadulta löydetylle kulkukoiralle tehdään leikkaus, jonka tuloksena Šarik-koirasta jalostuu kansalainen Šarikov, erittäin epämiellyttävästi käyttäytyvä miekkonen. Mieleenpainuvia ja todella antoisia tarinoita!

Lyhyin tarina on Diaboliadi, kertomus miehestä virastobyrokratian pyörityksessä. Nuoren lääkärin muistelmia lukiessani muistin, että kertomukseen perustuu venäläiselokuva  Morphia, jonka näin pari vuotta sitten Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. En kylläkään elokuvaa katsoessani yhtään muistanut, että minähän olen lukenut tämän tarinan. Hmph. Tosin elokuvaa varten juoni oli kirjoitettu kokonaan uusiksi, ainoastaan taustat oli otettu novellista.

Kirjassa on suomentaja Esa Adrianin esipuhe. Suomennos oli välillä hyvinkin luistava, välillä taas karahti kiinni kuin olisi ajanut potkurilla hiekkaan. Melkein ärsyttää itseänikin että minusta on näköjään tullut tällainen kielikyylä. Käännöskirjallisuutta lukiessa keskittymistä häiritsee aika lailla, jos suomennos töksähtelee. Nuorena en kiinnittänyt kielen laatuun mitään huomiota.

Näillä venäläisillä mestareilla tuntuu poikkeuksetta olevan sellainen ihailtava taito, että he osaavat luoda kirjoissaan todella moniulotteisia, kokonaisia maailmoja. Jos hakee maantieteellisiä vertauksia, niin Kohtalokkaiden munien ero yksiulotteisimpiin suomalaisiin kirjoihin verrattuna on samanlainen kuin Moskovan ja Helsingin välinen ero. Toinen on kuhiseva suurkaupunki, johon verrattuna toinen tuntuu vaivaiselta pikkukaupungilta. Bulgakov herkuttelee pienimmilläkin sivuhahmoilla ja hallitsee vaivatta isoja kokonaisuuksia, jotka ovat täynnä pieniä osuvia yksityiskohtia.

Silmiinpistävää oli, että kirjastosta lainaamani priimakuntoinen pokkaripainos oli vuodelta 1975. Mitä tälle on tapahtunut? Eikö kukaan ole lainannut tätä 35:n vuoden aikana kertaakaan? Vai onko tämä ollut jossain unohtuneessa kaapissa ja löytynyt vasta aivan äskeittäin? Vai tihkuuko Bulgakovin väkevä kerronta jotain maagista eliksiiriä, joka pitää hänen kirjansakin elinvoimaisina ulkoasua myöten?

Lue myös nämä:
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Anatoli Gordijenko: Kuoleman divisioona
Leo Tolstoi: Anna Karenina

100 naiskirjailijan kirjaa

Tässä minun vastaukseni Saran esittämään haasteeseen - sata naiskirjailijan kirjaa. Kokoamisessa oli hieman urakkaa. Halusin, että listassa olisi noin kolmannes suomalaisia kirjoja ja korkeintaan kolmannes englanninkielisen maailman kirjoja. Loppu kolmannes piti haalia maailmalta, ja siihen tarvitsin todella paljon Googlen, Wikipedian ja Amazonin apua. Lisäksi halusin löytää jonkinlaisen historiallisen ja maantieteellisen kattavuuden. Mahdoton ajatus, mutta listasin kuitenkin kirjat eräänlaisen kirjallisen kronologian mukaan. Ajanmääritykseen vaikutti enemmän se, mihin aikakauteen kirjan tapahtumat on sijoitettu, kuin kirjan ilmestymisaika. Lisäksi halusin mukaan kaikki nais-Nobelistit.

Yksittäisiä havaintoja: onpa paljon runoja. Tarkoittaako tämä, että kun naiset ovat usein joutuneet hoitamaan kotiasiat kirjoittamisen lisäksi, niin runoja on helpompi kirjoittaa kiireen keskellä kuin jykeviä eepoksia?

Hieman lesboja, ei tarkoituksellisesti, mutta kiinnostavasti kuitenkin. Lesbohan on eräänlainen "nainen potenssiin kaksi" - hän ei määrittele itseään sen mukaan, millainen hänen suhteensa miehiin on. Tosin ympäristö taitaa tehdä sen hänen puolestaan.

Lisäksi halusin mukaan "naisten genrejä": tyttökirjoja ja hömppää. Kummatkin ovat syyttä väheksyttyjä kirjallisuuden lajeja, jotka kuitenkin ilahduttavat ja virkistävät naisia ympäri maailmaa, suunnattomilla volyymeilla ja vuodesta toiseen.

En ole todellakaan lukenut itse kaikkia kirjoja, mutta teen kirjoihin linkin, jos niistä löytyy juttua blogistani. Muista blogeista löytyy lisääkin - googlettamalla löytyy. 

Jos huomaatte kuvauksissani asiavirheitä, huomauttakaa ihmeessä kommenttikenttään. Ja linkittäkää omia blogiarvioitanne kommentteihin tai kertokaa lukukokemuksista, jos tuttuja kirjoja löytyy. :)

1. Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

Esihistorialliseen aikaan sijoittuva 1980-luvun bestseller, jossa neanderthalinihmisen ja nykyihmisen rinnakkaiseloa kuvataan täydellisyyttä hipovan päähenkilö Aylan kautta.

2. Sapfo: Iltatähti, häälaulu

600-luvulla e.a.a. eläneen kreikkalaisen naisrunoilijan kiihkeitä, fragmentteina säilyneitä runoja. Runoja maustaa naisten välinen intohimo – sana lesbo perustuu Sapfon kotisaaren Lesboksen nimeen.

3. Maria Dzielska: Hypatia of Alexandria

Hypatia oli 300-luvun lopussa elänyt aleksandrialainen tiedenainen ja kirjailija, mutta hänen tekstejään ei ole säilynyt. Maria Dzielskan Hypatia-kirjan kautta voi tutustua antiikin merkkinaiseen.

4. Murasaki Shikibu: Genjin tarina

900-luvulla syntynyt Murasaki Shikibu palveli hovinaisena Japanissa. Hänen suurteoksessaan Genjin tarina on 54 osaa, suomeksi on julkaistu neljä osaa Kai Niemisen suomennoksina.

5. Li Ching-Chao: Complete Poems

1000-luvun Kiinassa, Song-dynastian aikaan elänyt Li Ching-Chao muistetaan ci-runojen mestarina. Englanninnetun runokokoelman saa Amazonista.

6. Christine de Pisan: Le Livre de la Cité des Dames

1300-luvulla Venetsiassa syntynyt de Pisan oli jo elinaikanaan arvostettu kirjailija. Le Livre de la Cité des Dames nostaa esiin naisten osaamista ja hyveitä.

7. Leonor López de Córdoba: Memorias

1300-luvun Espanjassa eläneen de Cordoban kirja on ensimmäinen espanjaksi kirjoitettu omaelämäkerrallinen teos.

8. Kaari Utrio: Vendela

Ei ole Utrion veroista Suomen keskiajan kuvaajaa. Köyhä mutta kaunis Vendela-neito kokee 1300-luvulla seikkailuja ympäri vaarallista Itämaata.

9. Sigrid Undset: Kristiina Lauritsantytär

Norjalaisnobelisti kirjoittaa keskiaikaisesta Norjasta.

10. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Elizabeth Bennet on analyyttisen älykäs ja viileäjärkinen, mutta onko siitä mitään hyötyä, jos ympäristön mielestä hänen ainoan päämääränsä pitäisi olla rikkaisiin naimisiin pääseminen. Ovatko nuorten naisten naimahuolet muuttuneet lähes 200 vuoden aikana miksikään?

11. Emily Brontë: Humiseva harju

Emily Brontë kasvoi vaatimattomassa pappilassa, joka tuotti kolme maailmankuulua naiskirjailijaa – Brontën sisarukset. Humiseva harju on raivokas, goottilaishenkinen intohimokronikka.

12. Emily Dickinson: Golgatan kuningatar

1800-luvun puolivälissä elänyt Dickinson kuuluu Yhdysvaltojen merkittävimpiin runoilijoihin. Golgatan kuningatar -kokoelman on suomentanut runoilija Merja Virolainen.

13. Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

Jean Rhysin vastine Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanille. Rhys kertoo, mistä ”hullu nainen ullakolla” oli kotoisin.

14. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

Sähäkkä Scarlett selviytyy tanssiaisista, Yhdysvaltain sisällissodasta, jälleenrakennuksesta, sahayrityksen pyörityksestä ja kotikartanon pelastamisesta.

15. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Nobelisti kirjoittaa karanneen naisorjan järkyttävistä muistoista, jotka eivät jätä rauhaan, vaikka orjuus virallisesti lakkautettiin juuri.

16. Anu Kaipainen: Poimisin heliät hiekat

1970-luvulla ilmestynyt elämäkertaromaani Larin Paraskesta, kareliaanisen runonlaulannan 1800-luvulla eläneestä voimanaisesta. Larin Paraskeen patsas löytyy Helsingin Töölönlahdelta Finlandia-talon läheltä.

17. Fredrika Runeberg: Kynäni tarina

Runeberg passasi tunnettua miestään, mutta kirjoitti itsekin. Kynäni tarina julkaistiin postuumisti vasta vuonna 1946.

18. Minna Canth: Työmiehen vaimo

Jos tämä ei ole yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kirjallisuutta, niin ei mikään. 1800-luvun lopun puolustuspuhe naisille, jotka joutuvat kärsimään avioliiton vuoksi miesten väkivallasta ja alkoholismista.

19. Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla

Pieni Laura-tyttö sisarineen näkee villin lännen realistisen puolen, kun uudisraivaajaperhe matkustaa länteen päästäkseen perustamaan kodin preerialle.

20. Colleen McCullough: Okalinnut

1970-luvun hittikirja kuvaa karua elämää 1900-luvun alun Australissa, pääosassa veljessarjan ainoana sisarena varttuvan Meggie Cleary.

21. Ain'Elisabet Pennanen: Voimaihmisiä

Värikkään elämän eläneen Pennasen esikoisromaani vuodelta 1906. Avainromaani, jonka miespäähenkilö muistuttaa Pennasen rakastajaa Aarne Orjatsaloa.

22. L.M. Montgomery: Pieni runotyttö

Rakastettu tyttökirjaklassikko, johon kyllä kuuluu päälleliimattu rakkaustarina, mutta varsinaisessa keskiössä on naisen luomisvoima ja kirjoitustyöhön suuntautunut intohimo.

23. Carmen Lyra: The Subversive Voice of Carmen Lyra, Selected Works

1800-luvulla syntynyt Carmen Lyra on Costa Rican varhaisimpia ja merkittävimpiä naiskirjailijoita. Työskenteli muun muassa toimittajana ja kritisoi banaaniyhtiöiden vahvaa valtaa maassaan.

24. Jude Deveraux: Ylämaan lumous

Ihanaa, 1900-luvun alkuun sijoittuvaa hömppää, jossa on feministinen pohjavire ja hulvatonta huumoria.

25. Edith Wharton: Säätynsä uhri
Wharton kuvaa tuotannossaan 1900-luvun taitteen yläluokkaa Yhdysvaltain itärannikolla: aristokraatit ja nousukkaat kohtaavat, mutta onko seurapiirien naisilla mahdollisuutta päättää kohtalostaan?

26. Selma Lagerlöf: Gösta Berlingin taru

Ruotsin kirjallisuushistorian merkkinaisen jykevä sukusaaga. Lagerlöf oli ensimmäinen nais-Nobelisti.

27. Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa

Tyttökirjaklassikko kuvaa romanttisesti urheaa Saara Crew'ta ja mielikuvituksen voimaa englantilaisessa tyttökoulussa.

28. Astrid Lindgren: Ronja ryövärintytär

Myyttiseen, menneen ajan Ruotsiin sijoittuva seikkailu, jossa mustakiharainen Ronja päättää itse asioistaan ja seikkailee metsissä miesten lailla.

29. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Chick litiä 1920-luvulla? Painosten herratar Hilja Valtonen ja hänen napakat sankarittarensa viihdyttävät edelleen.

30. Betty Järnefelt-Rauanheimo: Vierailla veräjillä

Järnefelt-Rauanheimo valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi vuonna 1900, työskenteli opettajana ja muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Vuonna 1928 ilmestynyt Vierailla veräjillä on siirtolaisaiheinen novellikokoelma.

31. Eulalie Piccard: Mort aux Bourgeois!

Ranskalais-sveitsiläisen Piccardin vuonna 1929 ilmestynyt romaani on varhaisimpia Neuvostoliiton ulkopuolella ilmestyneitä romaaneja, joissa kuvataan historiallis-yhteiskunnallisesti Neuvostoliiton vallankumousta.

32. Grazia Deledda: Pako Egyptiin

Nobel-palkittu sardinialainen Deledda kuvaa opettajaa, joka joutuu käymään menneisyyttään läpi.

33. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Pieni Scout-tyttö seuraa veljensä kanssa oikeudenkäyntiä 1930-luvun Syvässä Etelässä. Scoutin isä puolustaa mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta.

34. Anna Ahmatova: Valitut runot

Venäjän kirjallisuuden suurnainen. Ahmatovan runot elävät muun muassa Ultra Bran lauluina. Ahmatovakin eli varsin värikästä elämää.

35. Edith Södergran: Maa jota ei ole

Suomenruotsalaista, karjalaista ja modernia runoutta 1920-luvulta. Sisarteos: Anna Ahmatovan runot.

36. Pearl S. Buck: Hyvä maa

Nobel-palkittu yhdysvaltalaiskirjailija kuvaa elämää Kiinassa ennen suurta vallankumousta.

37. Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset

Värikkään, Virossa syntyneen suomalaisen voimanaisen menestysnäytelmä, jossa kuvataan vahvoja suomalaisia ison talon naisia.

38. Betty Smith: Puu kasvaa Brooklynissä

1940-luvulla ilmestynyt hittikirja kuvaa irlantilaisten siirtolaisten elämää, pääosassa pikkutytöstä naiseksi kasvava Francie Nolan.

39. Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

Hämäläinen jyräsi ja kohahdutti. Säätyläispariskunta joutuu tunnustelemaan elämän ikäviä puolia, kun herra rakastuu naapurin palvelustyttöön. Tämä vuonna 1941 ilmestynyt romaani iskee vieläkin kuin miljoona volttia.

40. Nelly Sahcs: Israelin kärsimys

Nobel-palkitun saksanjuutalaisen Sachsin ainoa suomennettu teos. Sachs pakeni natsivaltaa Ruotsiin.

41. Sarah Waters: Yövartio

Naisia toisen maailmansodan pyörteissä. Lesbot ambulanssikuskit ja varatun miehen kanssa seurusteleva hetero sukkuloivat raunioituvassa Lontoossa.

42. Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

Naisia toisen maailmansodan pyörteissä. Kuopiossa paukkuu pakkanen ja pula uhkaa, mutta Hildan, Annan ja Helvin on hoidettava perheensä.

43. Gabriela Mistral: Selected Poems of Gabriela Mistral

Nobel-palkittu Mistral on Chilen merkittävimpiä runoilijoita.

44. Marguerite Duras: Rakastaja

Intohimoa ja erotiikkaa ranskalaisittain Kaakkois-Aasiassa.

45. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Vedenpaisumus ja juhannus sekoittavat muumiperheen pään. Naishahmot esiintyvät näyttämöllä kirjaimellisesti.

46. Karen Blixen: Varjoja ruohikolla

Tanskalainen paronitar ja kirjailija Blixen muistelee elämäänsä Afrikassa.

47. Altaf Fatima: The One Who Did Not Ask

Urdun kielellä kirjoittava Fatima on syntynyt Intiassa 1920-luvulla. Englanninnettu kirja löytyy Amazonista.

48. Antigone Kefala: The Island

1930-luvulla syntynyt romanialais-kreikkalais-uusiseelantilais-australialainen Kefala kirjoittaa runoja sekä kreikaksi että englanniksi.

49. Joyce Carol Oates: Blondi

Kehuttu jättiläisromaani 1900-luvun kuuluisimman naisen, Marilyn Monroen, elämästä.

50. Doris Lessing: Kultainen muistikirja

Nobel-palkitun Lessingin 1960-luvulla ilmestynyt feminismin perusaapinen.

51. Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli

Feminismin peruskirjoja tämäkin. Sisarteos: Kultainen muistikirja.

52. Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia

Haaveellinen runotyttö hakee itsenäisyyttä tyttökirjaklassikossa.

53. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Biafran lyhyt ja väkivaltainen historia kuvataan kauniisti 1970-luvulla syntyneen nigerialaisen Ngozi Adichien kansainvälisessä hittikirjassa.

54. Christa Wolf: Stadt der Engel oder The Overcoat of Dr. Freud

Itä-Saksassa elänyt Christa Wolf käsittelee omaelämäkerrallisessa romaanissaan muun muassa Stasin toimintaa.

55. Helena Kadare: Një lindje e vështirë

Vuonna 1970-luvulla ilmestynyt kirja on ensimmäinen naisen kirjoittama albanialainen romaani.

56. Aila Meriluoto: Peter-Peter

Suomen runouden voimanaisen romaani kohautti 1970-luvun alussa kuvatessaan rakastumista ja naisen seksuaalisuutta.

57. Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Toisen suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelijan provosoiva puheenvuoro 1970-luvulta. Raiskaus on rikoksista epätasa-arvoisin.

58. Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

Herkkä Nelli kantaa mukanaan tiedostavan taistolaislapsuutensa jälkiä vielä vuosituhannen vaihteen kapitalisti-Suomessakin.

59. Orvokki Autio: Pesärikko

Pohjalaisnaiset koettelevat omia voimiaan ja miesten heikkoutta Aution väkevässä, värikkäässä trilogiassa.

60. Ursula K. Le Guin: Maameren tarinat

Sadunomainen fantasiaklassikko.

61. Marguerite Abouet - Clément Oubrerie: Aya - elämää Yop Cityssä

Afrikkaa positiivisessa valossa – 1970-luvulla Norsunluurannikon elämä oli aika mukavaa.

62. Keri Hulme: Mauriora - maan voima

Rakkautta, intohimoa, valkoisten kulttuuria ja maorien mytologiaa Uudessa-Seelannissa.

63. Virginia Andrews: Pimeyden kukat

Roskainen mutta oudon kiehtova bestseller 1980-luvulta. Oman aikansa teinihitti ullakolle suljetuista sisaruksista, huipentumana sisarusten välinen rakastuminen.

64. Anja Kauranen: Kultasuu

1980-luvun alussa suomalaisiin kirjallisuuspiireihin vauhdikkaasti rynnänneen Kaurasen kolmas romaani on kalevalaista runonlaulantaa stadin slangilla, pääosassa rock'n roll -elämää viettävä kulkurileidi. Sisarteos: Peter-Peter.

65. Herta Müller: Hengityskeinu

Nobel-palkittu romaniansaksalainen Müller kuvaa kirjassaan Ceausescun aikaa.

66. Marjane Satrapi: Persepolis

Kapinallinen iranilaistyttö ei halua sopeutua Iranin uskonnolliseen vallankumoukseen.

67. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Virolais-suomalaisten naisten elämää Neuvostoliiton ja sen henkisen perinnön varjossa.

68. Ritva Toivola: Kapteeni Vaskiparta

Lumoava lastenkirja, jossa Mikael-veljen taikavoimat jäävät kakkoseksi hurjan Meirami-siskon kyvyille. Sisarteos: Ronja ryövärintytär.

69. Joy Harjo: She Had Some Horses

Pohjoisamerikkalaista intiaanirunoutta naisen suulla.

70. Sapphire: Ponnista! (Precious)

Elokuvasovituksen myötä uutta nostetta saanut, sydäntäraastava tarina mustan harlemilaistytön karuakin karummasta elämästä.

71. Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Meksikolaiskirjailijan aistillinen perhe- ja rakkaustarina.

72. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

1990-luvulla julkaistu suursuosikki, uuden intialaisen kirjallisuuden kansainvälisesti tunnetuimpia teoksia. Romaanissa kuvattu Ayemenemin kylä on henkistä sukua Gabriel García Márquezin Macondolle.

73. Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan

Ravilon kenties paras romaani maalaa kuvan suomalaisista naiskohtaloista pula-ajasta nykypäivään. Kosto, viha, rakkaus ja intohimo kiehuvat, olipa näyttämönä Ylä-Savo tai Helsinki.

74. Kiba Lumberg: Memesa-trilogia

Suomen ensimmäinen romaninaisen kirjoittama kuvaus mustalaiselämästä. Väkevää kerrontaa, ja päähenkilö Memesa kuuluu kahteenkin vähemmistöön: hän on mustalainen ja lesbo.

75. Helmi Kellokumpu: Lasteen alaisia

Iäkkään lappilaiskirjailijan hulvattomia novelleja, joissa elää hieno pohjoissuomalainen kielenkäyttö ja tarinankerronta.

76. Eve Hietamies: Puolinainen

Ei-toivotut ja toivotut raskaudet ovat usein tärkeässä osassa naisten kirjoittamissa kirjoissa. Hietamies tarttuu kipeään aiheeseen: miltä tuntuu, jos raskaudet päättyvät toistuvasti keskenmenoon?

77. Nawal El Saadawi: The Innocence of the Devil

Egyptiläiskirjailija tarkastelee hyvän ja pahan kamppailua ja kahden nuoren naisen elämää.

78. Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Ruotsalaisen kansankodin ja sen kääntöpuolen väkevä kuvaus.

79. Elfriede Jelinek: Pianonsoittaja

Nobel-palkittu itävaltalainen Jelinek kuvaa kirjassaan äitinsä tyrannisoimaa tytärtä, joka pakenee pakkopianonsoittoa pornon pariin. Pianonsoittaja tunnetaan myös elokuvana.

80. Azar Nafisi: Lolita Teheranissa

Alistetut iranilaisnaiset etsivät sisaruutta ja voimaa kirjallisuuden klassikoista. Sisarteos: Persepolis.

81. Tuija Lehtinen: Vaniljasyndrooma

Miten mahtaa lihavan ja värittömän Millin nuoruus sujua?

82. Nadine Gordimer: Ei seuraa matkalleni

Nobel-palkittu eteläafrikkalainen kuvaa maansa ensimmäisiä vapaita vaaleja.

83. Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä

Naispappeja on ollut Suomessa yli 20 vuotta, mutta vieläkin riidellään onko naisilla oikeutta pappeuteen. Ellilä lähestyy aihetta perheellisen, tavallisen naisen kautta.

84. Lionel Shriver: Poikani Kevin

Tuleeko lapsesta paha, jos äiti ei rakasta häntä, vai onko äidin mahdotonta rakastaa lasta, jos lapsi on luonnostaan paha? Shriver purkaa kouluampumisten historiaa ja äidinrakkauden myyttejä.

85. Sisko Istanmäki: Yöntähti

Vanhukset kokoontuvat saman katon alle, mutta toimiiko yhteisöasuminen ja millaisia muistoja nousee pintaan?

86. Marian Keyes: Hurmaava mies

Hulvatonta komediaa, vakavia kannanottoja ja rakkaussuhteiden mustien aukkojen peilausta. Chick litiä, mutta painavaa asiaa.

87. Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotosin

Maahanmuuttoasiaa Ruotsista maahanmuuttajan silmin.

88. Zadie Smith: Valkoiset hampaat

Lisää maahanmuuttoasiaa maahanmuuttajan silmin, tällä kertaa Isossa-Britanniassa.

89. Mary Kimani: He Didn’t Die Easy; The Search for Hope Amid Poverty, War and Genocide

Kenialaista uutta naisrunoutta.

90. Salome Ortega: La Alfombra de la Palmera y la Media Luna

Uuden espanjalaiskirjallisuuden näkyvimpiä hahmoja.

91. Virginie Despentes: Pane mua

Naiskirjailijoiden aiheuttamat kohut ”rohkeiden seksikohtausten” vuoksi saivat taas uuden käänteen, kun ranskalainen Despentes käänsi vaihteen pornon puolelle.

92. Charlaine Harris: Veren voima (Dead until Dark)

Populaarikulttuurin suosimat vampyyrit kokivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä oudon muodonmuutoksen. Hirviöistä tuli naisten romanttisten päiväunien sankareita. Harris on ollut uuden genren näkyvimpiä kirjailijoita Southern Vampire Mysteries -sarjallaan, jonka pääosassa on telepaattinen blondi tarjoilija Sookie Stackhouse.

93. Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

Suomalaisnainen elää unelmaelämää Afrikassa, mutta todellisuus rakoilee oudosti. Sisarteos: Kauimpana kuolemasta.

94. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Kaksi romaania julkaissut Hirvonen kuuluu suomalaiskirjailijoiden kansainväliseen kastiin. Suomalainen Paul ja afrikkalainen Esther kohtaavat Afrikkaan sijoittuvassa tarinassa.

95. Wisława Szymborska: Sata Szymborskaa

Puolalaisen nobelistin runoja.

96. Rajaa Alsanea: Riadin tytöt

Modernien arabinaisten Sinkkuelämää – uskonnollisen vallan sanelemine rajoituksineen.

97. Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Huumoria ja suomalaista arkea – ei kuitenkaan tiskirättirealismia.

98. Alison Bechdel: Hautuukoti

Kirjallisten symboleiden keskellä elävä tyttö löytää lesboidentiteettinsä.

99. Sheri S. Tepper: Ruohojen maa

Unenomainen scifi-tarina, jossa tasa-arvoakin pohditaan.

100. Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Kantaaottava näkemys tulevaisuuden ihmiskunnasta.

Sari Peltoniemi: Kummat

Lupailin kesällä Sari Peltoniemen Hämärän rengin luettuani, että luen Peltoniemen kirjoja lisääkin. Rikhardinkadun kirjastosta löytyi nuorten aikuisten hylly, ja sieltä nappasin mukaan Peltoniemen vuonna 2003 ilmestyneen nuortenromaanin Kummat. Kirja sopikin hyvin Rauha S. Virtasen jälkeen luettavaksi - tulipa hypättyä suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa nelisenkymmentä vuotta eteenpäin, laatu säilyi hyvänä mutta tyyli oli jotain erilaista.

Kirjan päähenkilö on Maarit, joka huomaa itsessään erikoisen muutoksen. Koulukaveri Voltti tunnistaa muutoksen, koska hänelle on käynyt samalla lailla - kummallekin on kasvanut häntä. Häntäjengiä löytyy lisääkin, mutta Voltti on porukan ainoa poika. Miten häntää voi piilotella, mistä häntä voi johtua ja mitä häntäjengin pitäisi tehdä? Sitä Maarit, Voltti, blondikaksoset Sini ja Suvi, seurakuntanuori Inkeri, venäläissyntyinen Kaapu ja maailmanparannukseen taipuvainen Susku joutuvat pohtimaan.

Kirjassa seilataan siis reippaasti maagisen realismin puolella, mutta samalla kirjassa on tallessa monta nuortenkirjoihin olennaisesti kuuluvaa elementtiä. Koulu on tärkeä paikka - ei oppikirjojen sisällön vuoksi, vaan siksi, että se on näyttämö, jolla sosiaalisia suhteita luodaan ja ylläpidetään. Itsekseen viihtyvä Maarit joutuu tutustumaan erilaisiin ihmisiin.

Erikoinen piirre on, että kaikki häntäjengin tytöt ihastuvat huomaavaiseen Volttiin, ja ajautuvat tavallaan seurustelemaan Voltin kanssa sulassa sovussa kaikki kerrallaan. Voiko "haaremi" toimia ja mitä muuta Voltilla on häntäjengin varalle mielessään?

Kirja on miellyttävän luistava ja aika ennalta-arvaamaton. Maarit kuvaa kertojana odottamattomia tapahtumia aika lakonisesti, mihinkään ei jäädä jankkaamaan. Kerrontaa katkovat kursivoidut osiot, joissa kerrotaan häntäihmisten historiasta vaihtelevia pätkiä. Näitä osioita ei selitetä eikä niille anneta mitään tekijää, joka yhdistäisi ne suoraan päätarinaan, mutta hyvin ne silti kokonaisuuteen istuvat.

Tapahtumia ei ratkota pohjia myöten - monta asiaa jää auki. Päähenkilössä toki tapahtuu jonkin verran kehittymistä ja uuden oppimista. Kirja oli sujuvalukuinen ja kiinnostava, mutta koska siihen luotuja arvoituksia ei ratkottu edes puolitiehen, niin tuntuu siltä että hieman odottava olo lukemisen jälkeenkin jäi. Mutta lukeminen vakuutti entisestään, että kirkas kirjoitustyyli Sari Peltoniemellä on - mielellään hänen tuotantoonsa tutustuu.

Lue myös nämä:
Sari Peltoniemi: Hämärän renki
Hanna Marjut Marttila: Ikuisesti snadi
Tove Jansson: Taikurin hattu

Rauha S. Virtanen: Virva Seljan yksityisasia

Rauha S. Virtasen kirjan Virva Seljan yksityisasia ostin syksyllä Saran pitämästä Tyttökirjaklassikot-verkkokaupasta. Kirjassa oli erittäin hyväkuntoiset kansipaperit tallella, mikä oli ihanaa - nämä Maija Karman kansikuvat ovat lumoavia. Nuortenkirjat ovat periaatteessa nopeaa luettavaa, mutta minä uppouduin kirjaan päiväkausiksi, luin sitä hitaasti, intensiivisesti ja eläytyen. Virtasen Wikipedia-sivu kertoo, että tämä kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1960, minä olen sitä ensimmäisiä kertoja lukenut koululaisena joskus 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Virtanen lienee tehnyt jonkin sortin ennätyksen, sillä kuuden Selja-kirjan sarja alkoi vuonna 1955 ja viimeinen osa ilmestyi vuonna 2009.

Tällainen kirja, jota on lukenut lapsena ja nuorena ja nyt lukee uudelleen aikuisena, antaa kaksi lukuelämystä samalla kertaa. Toinen lukutaso on aikuisen: tekstin rakennetta ja tyyliä arvioi ja arvottaa, ajankuvaukseen kiinnittää huomiota, tarkkailee kirjan tapahtumia etäältä. Toinen lukutaso on aikamatka oman pään sisään: muistaa todella vahvasti, miltä kirjaa lukiessa nuorena tuntui ja mitkä asiat silloin sävähdyttivät ja tekivät vaikutuksen.

Kirja kertoo Seljan perheen elämässä, nimihenkilönä on kolmas tytär Virva. Häneen voivat kaikki naispuoliset kirjaharrastajat samaistua: hän on haaveellinen ja hiljainen lukutoukka, jota perhe pitää vähän kömpelönä ja ujona. 16-vuotias Virva on tutustunut lähellä asuvaan Jussiin, joka on eristäytynyt kotiinsa polion halvauttamien jalkojen vuoksi. Virva alkaa käydä tapaamassa Jussia, mutta hän ei halua kertoa perheelleen tästä mitään, vaan haluaa pitää Jussin omana yksityisasianaan.

Kirjassa on kohtaus, jossa Virva lainaa ystävältään kanoottia, koska Jussi haluaa tehdä öisen kanoottiretken purolla. Tämä kohtaus teki minuun voimakkaan vaikutuksen nuorena. Jussi ja Virva siteeraavat Rimbaud'n runoa - Jussi pitää Tuomas Anhavan suomennoksesta Juopunut pursi ja Virva Kaarlo Sarkian suomennoksesta Humaltunut venhe. En nuorena tuntenut Rimbaud'ia, Anhavaa tai Sarkiaa enkä runoakaan - mutta nyt, Internet-aikaan, on helppo tarkistaa, että mitenkäs se runo oikein menee. Juopunutta purtta en löytänyt netistä, mutta Humaltuneen venheen voi lukea Helsingin kaupunginkirjaston sivulta. Virvan suosikkirunoilijaa Sarkiaa en vieläkään ole lukenut yhtään, mutta Wikipedia-sivun perusteella hänellä on ollut mielenkiintoinen elämä ja hänen runoutensa vaikuttaisi ehdottomasti tutustumisen arvoiselta.

Virtasella on hämmästyttävä taito kuvata nuoren ihmisen tunne-elämää siten, että kirjaan voi samaistua sekä nuori että aikuinen. 16-vuotias Virva elää lapsuuden ja aikuisuuden rajamailla. Kun hän ei kerro iltaretkistään kotona, perheenjäsenet hermostuvat ja erityisesti Seljan uusperheen (tätä sanaa ei kirjan ilmestymisaikana varmaankaan vielä käytetty eikä sitä kirjassakaan käytetä) äiti Rea epäilee Virvaa eikä luota häneen. Virva vakuuttaa olevansa luottamuksen arvoinen, mutta ei halua avata kaikkea itsestään kotona. Nuori suuntautuu jo kotoa ulospäin, rakentaa omaa elämäänsä, mutta on samaan aikaan vahvasti kiinni perheessään. Kunnioittavatko aikuiset tätä 16-vuotiaan halua? Suhtautuvatko he "yksityisasiaan" luottavasti vai vaativasti?

Nuoren ja aikuisen lukukokemuksen eroavaisuudet tuntuivat erityisen voimakkailta Jussin äidin, rouva Raunion, hahmon kohdalla. Jussi suhtautuu äitiinsä katkerasti. Perheen isä on alkoholistiparantolassa ja äiti työskentelee Kaunis Kolttu Oy:n myyntipäällikkönä. Jussi kokee, että äiti laiminlyö häntä ja seurustelee hänen selkänsä takana vieraan miehen, rakennusmestari Hukkalan kanssa. Virvaa ahdistaa Jussin perhekuvion seuraaminen, mutta hänkin tutustuu rouva Raunioon ja päätyy keskustelemaan tämän kanssa myös kahden kesken.

Nuorena rouva Raunio - jonka tyylikästä pukeutumista, huolellista kauneudenhoitoa ja "virkahymyä" kirjassa kuvataan paljon - tuntui jonkinlaiselta pelottavalta femme fatalelta, itsekkäältä kotkalta jota pitikin pelätä ja epäillä. Nyt aikuisena hahmo näyttäytyy paljon ymmärrettävämpänä: miksi alkoholistin vaimon pitäisikään uhrautua miehensä hyväksi?

Kahden lukutason kokemus oli minulle tärkeä, mutta lukiessa ehdin ihailla myös Rauha S. Virtasen taitavaa romaanitekniikkaa. Virva Seljan yksityisasia on teknisesti hyvä romaani, ei mikään hätäinen ja nuoria aliarvioiva huiskaisu, jonkalaisia nuortenkirjoja myös näkee. Ei mikään ihme, että kirja on kestänyt aikaa jo 50 vuotta. Sillä kirjoittipa kirjailija järeitä, sotaan ja politiikkaan uppoutuvia eepoksia tai tällaisia pieneen perhepiiriin keskittyviä kuvauksia, pitää kirjassa olla draaman kaari kunnossa. Siinä pitää olla alku, keskikohta ja loppu, jännitteitä pitää rakentaa ja purkaa, luoda sisäkkäisiä kehiä. Tämän Virtanen osaa.

Kuten aiemmin lukemassani Ruususessa, myös tässä kirjassa ajankuva näyttäytyy viehättävänä nostalgiana. Televisio ja chili - jota kirjassa sanotaan tšiliksi - olivat vielä uutuuksia, 16-vuotiaiden käytöskoodiin kuului niiata tutuille aikuisille, puhelut käytiin soittamassa kaupasta tai puhelinkioskista. Nuorena en yleensä osannut laittaa vanhoja kirjoja oikeisiin aikaraameihin, joten tällaiset yksityiskohdat saattoivat ihmetyttää, mutta yleensä kai sivuutin ne nopeasti, eivätkä ne häirinneet lukukokemusta. 

Lapsen ja nuoren eläytymiskyky on verrattomasti parempi kuin aikuisen. Siksi lapsena ja nuorena kannattaa lukea kirjoja. Virva Seljan yksityisasian voi erinomaisesti lukea aikuisenakin ja nauttia hyvästä nuortenkirjasta, mutta tällaisen kahden tason lukukokemuksen voi saavuttaa vain silloin, jos kirjan on lukenut nuorena ja eläytynyt siihen nuoren ihmisen intensiteetillä.

Lue myös nämä:
Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Rauha S. Virtanen: Tuntematon Selja
L.M. Montgomery: Anne of Green Gables (Annan nuoruusvuodet)