Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 5

Ruotsin kuningas Kustaa III.
Kuva: Alexander Roslin /
Wikimedia Commons.

Poikaparka, hänen sydämensä ei vielä ollut hehkunut muista tunteista kuin niistä, joita hänessä herättivät hänen äitinsä ja kirjansa. Hän oli ollut vapaa kuin metsän lintu, mutta nyt - nyt kärventyivät hänen siipensä ensi kerran.

Ihana Välskärin kertomuksia päättyi. Project Gutenbergin viidennessä osassa olivat jaksot Vapaa-ajattelija, Iltamyrskyjä ja Aamun valkeneminen. Ihan harmitti loistavan tarinan päättyminen, vaikka toki olin myös utelias tietämään, miten kaikki loppui. Project Gutenbergissä olisi kyllä muitakin Topeliuksen kirjoja, mutta äkkivilkaisulla en keksinyt, olisiko muita Juhani Ahon suomentamia. Ahon mahtava suomennos kun oli olennainen osa lukunautintoa!

Viidennessä osassa keskiössä on Paul Bertelsköld. Nuori Paul on älyttömän kiehtova hahmo haastaessaan aikansa teologit. Toki Topelius ohjaa Paulin myöhemmin hieman sovinnaisemmille vesille. Paulin velipuoli Bernhard on myös mainio hahmo kieroiluissaan.

Kuninkaana on Kustaa III ja Kaarle Viktor ja Ester ovat myös tärkeissä rooleissa. Pahisten juonittelut, hyvisten hurskaus ja juonenkäänteiden dramaattisuus ovat monin tavoin vanhanaikaisia, mutta tämäkään osa ei ole vanhentunut tai tylsä. Päin vastoin, Topeliuksella on taito tehdä henkilöhahmoistaan eläviä ja uskottavia.

Lopussa saamme tietää, mitä kuninkaan sormukselle tapahtuu. Lukija saa itse miettiä, miten hyvin sormukseen liittyvä ennustus toteutui ja miten historian käänteet ennustusta vastaavat. 

Mahtava klassikko, jota voi suositella kaikille! Erityiskiitos vielä Tapio Riikoselle, joka on tehnyt Välskärin kertomuksista Project Gutenberg -julkaisun.

Lue myös nämä:
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 1
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 2
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 3 

Pirjo Rissanen: Äitienpäivä

Kansi: Gummerus.

Pirjo Rissasen Äitienpäivä tarttui matkaan kirjastosta. Kirja on jatkoa Muistoille, jonka muistin lukeneeni, tosin muistikuvat kirjan tapahtumista olivat jo aika hämärät. Perusasetelman kuitenkin muistin: topakalla Ulpulla on miniänä vapaaehtoisesti lapseton Susanna. Ulpun Markus-poika tuntui olevan aika lailla Susannan vietävissä. Ulpun tytär Marianna oli kuollut tapaturmaisesti jo vuosia aiemmin, mutta Mariannan puoliso Antti uusine perheineen kuuluu vieläkin Ulpun lähipiiriin.

Äitienpäivässä ristiriitoja aiheuttavat niin Antin perheen kasvaminen, Susannan äidin Irman putkahtaminen kuvioihin ja Susannan ja Markuksen aviokriisi. Ulpukin joutuu harjoittelemaan sitä, miten asiat kannattaa välillä jättää sikseen, varsinkin jos ne ovat muiden ihmisten asioita.

Tuttuun tyyliinsä Rissanen kirjoittaa niin mukaansatempaavasti, että kirja tuli oikein ahmittua. Harmittelin kirjan loppumista, joten täytyy varmaan paikata tilannetta lukemalla muitakin Rissasen kirjoja pitkästä aikaa.

Kirjassa kuvataan keskiluokkaisten ihmisten ongelmia mukavassa, rauhallisessa pikkukaupungissa, mutta keskiluokkaisuus ja rauhallisuus ei tarkoita sitä, etteivätkö elämän kolaukset voisi raastaa sydäntä vereslihalle. Itkut ja ilot ovat tunnistettavia ja samastuttavia. Mahtavaa on sekin, miten Rissanen saa melkein kaikille henkilöhahmoille jonkinlaisen onnellisen lopun. Tai ainakin lukija saa solmia langanpäät oman mielikuvituksensa avulla, hyviä täkyjä tähän annetaan.

Ihanaa luettavaa, oikea lukunautinto johon uppoutua.

Lue myös nämä:
Pirjo Rissanen: Kamomillasola
Pirjo Rissanen: Posliinihäät 
Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Annukka Salama: Harakanloukku

Kansi: WSOY.

Annukka Salaman Harakanloukku on Faunoidit-sarjan kolmas osa. Olen lukenut kakkososan kaksi vuotta sitten ja ykkösosan kolme vuotta sitten, joten johan tässä olikin aika parata faunoidien pariin. Nappasin Harakanloukun mukaan kirjastosta, kun arvelin sen olevan sopivan kevyttä ja vetävää viihdettä lukutuokioihini. Harakanloukkua on luettu blogeissa paljon, kurkkaa vaikkapa Kirsin, Morren ja Linnean bloggaukset.

Kakkososa Piraijakuiskaajaa kritisoin mm. viimeistelemättömän kielen vuoksi. Harakanloukussakin oli pieniä kauneusvirheitä, mutta kokonaisuutena Harakanloukku oli sarjan paras osa. Juoni veti loistavasti, fantasiamaailma oli rikas ja kiinnostava ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti joka lähtöön. Myös romantiikka ja erotiikka kukkivat. Facebook-sivunsa perusteella Annukka Salama ei ole juuri nyt jatkamassa faunoidisarjaa, mutta hänellä on työn alla kirja toisesta aiheesta.

Kahden ensimmäisen osan päähenkilönä ollut Unna jää Harakanloukussa käytännössä sivuhenkilöksi, sillä rokkari Joone on pääosassa. Kun Vikke siepataan metsästäjien hallitsemaan Venoriin, lähtee faunoidijengi pelastusretkelle metsästäjiksi naamioituneena. Joone eksyy porukasta heti alkumetreillä, mutta ei hätää: hän tutustuu viehättävään Iivariin, joka opastaa häntä Venorin tavoille.

Poikien välistä romanssia kuvataan kuumottavalla tavalla, mutta myös Unnan ja Rufuksen välillä vanha suola janottaa. Venorin kuvaus, Viken selviytyminen metsästäjien vankina ja vauhdikas pelastusoperaatio ovat kuitenkin romanssikäänteitäkin makoisampaa antia. Viihdyin mainiosti kirjan parissa!

Juonenkäänteiden logiikka vaikutti välillä sellaiselta, että epäjohdonmukaisuuksia olisi luultavasti helppo löytää. Mutta koska heittäydyin innolla kirjan vietäväksi, hyväksyn pienet epäuskottavuudet mielelläni. Tarina kantoi!

Tämä ns. Young Adult -genre voisi sopia luettavakseni nyt laajemminkin, sillä kaipaan vetävää ja sopivan helppolukuista viihdettä juuri nyt. Mistähän kirjasta tai kirjailijasta kannattaisi jatkaa?

Lue myös nämä:
Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Annukka Salama: Piraijakuiskaaja
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Paul Rees: Robert Plant - elämä

Kansi: Like.

Olen lainannut kirjaston musiikkiosastolta aika paljon dvd-levyjä viime aikoina ja Itäkeskuksen kirjastosta mukaan tarttui myös Paul Reesin kirjoittama Robert Plantin elämäkerta. Led Zeppelinin laulajana tunnettu Plant on tehnyt myös pitkän soolouran.

Vähän ihmettelin kirjan alkupuolella, kun Reesin haastattelemat henkilöt tuntuivat olevan aika kaukana Plantin lähipiiristä ja pitkät pätkät kirjasta pohjautuivat vanhoihin lehtihaastatteluihin. Kirjan lopussa syykin selvisi: tämä on ns. auktorisoimaton elämäkerta eli kirjan kohde ei ole osallistunut kirjan tekoon. Jälkisanoissa Rees kiittelee Plantia siitä, ettei tämä myöskään ryhtynyt estelemään kirjan tekoa. Rees on pitkän linjan musiikkitoimittaja, joka on sentään tavannut Plantin useita kertoja itse, mutta eipä se kovin suurta lisäarvoa juuri tälle kirjalle anna.

Luin talvella Mick Wallin When Giants Walked the Earth -kirjan ja Led Zeppelinin vaiheiden osalta Paul Rees tallaa tuttuja latuja. Reesin tyyli on tosin toteavampi siinä mielessä nopealukuisempi. Kiinnostavampaa luettavaa ovat Plantin lapsuuden ja nuoruuden kuvaukset sekä pitkästä soolourasta kertominen. Luulen kyllä, että näistäkin tulee parempi versio jos Plant joskus haluaa kirjoittaa omaelämäkerran tai suostuu elämäkertaprojektiin jonkun kirjoittajan kanssa.

Kritisoin Wallia naisnäkökulman ja plagiointisyytösten väliin jättämisestä ja saman kritiikin voisi osoittaa Reesille. Plant on ollut melkoinen häntäheikki, jolla on ollut loputon määrä irtosuhteita ja useampia pitkiä suhteita. Hän on ehtinyt tehdä ns. juhaniahot, eli hänellä on lapsia paitsi ex-vaimonsa, myös ex-vaimon sisaren kanssa. Voisin kuvitella, että vakavia ihmissuhteita on jossain määrin häirinnyt rokkarin seksintäyteiset kiertuematkat, mutta asiaa ei juuri käsitellä. Samoin Led Zeppelinin harrastama muiden tekemän musiikin nappaaminen omiin nimiin sivuutetaan melko lyhyillä huomautuksilla.

Kiehtova persoona Plant kuitenkin on. Minuun teki vaikutuksen erityisesti hänen ratkaisunsa Led Zeppelinin hajoamisen jälkeen. Paria paluukeikkaa lukuunottamatta Plant on viitannut kintaalla ajatukselle Led Zeppelinin uudelleenkasaamisesta, sen sijaan hän on rohkeasti tehnyt uutta musiikkia ja välillä kiertänyt keikkailemassa hyvinkin pienissä ympyröissä. Suomessa Plant on vieraillut viimeksi tänä kesänä, Pori Jazz -festivaaleilla.

Käännöksestä

Kirjan ovat suomentaneet Jonna Joskitt-Pöyry ja Juha Arola. Olisiko syynä kahden suomentajan käyttöön ollut halu saada kirja äkkiä suomalaismarkkinoille? Lukukokemus oli kuitenkin aika yhtenäinen, käännös oli enimmäkseen hyvää suomea ja luistavaa luettavaa.

Lue myös nämä:
Mick Wall: When Giants Walked the Earth
Pamela Des Barres: I'm With the Band
Pamela Des Barres: Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia  

Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu

Kansi: WSOY.

Neiti Marplen viimeinen juttu valikoitui kuunneltavaksi ihanan Lars Sverdbergin ansiosta. Luultavasti Svedbergin luennan kuuntelemisesta tulisi hyvälle tuulelle, vaikka hän lukisi maitopurkin kylkeä.

Kirjassa Uudessa-Seelannissa kasvanut Gwenda alkaa jäljittää brittiläisiä juuriaan yhdessä tuoreen aviomiehensä kanssa. Perheen historiasta löytyy ratkaisematon murhamysteeri. Nuoripari tutustuu neiti Marpleen, josta onkin korvaamaton apu rikoksen selvittelyssä. Mutta neiti Marple muistaa varoittaa Gwendaa: ei pidä herättää nukkuvaa murhaa. Asian kaivelu johtaa uusiin ongelmiin.

Tarina oli tuttua Christietä: merkillisiä kulisseissa tapahtuneita suhdekoukeroita, kaksoisrooleja ja englantilaisen pikkukaupungin tunnelmaa. Neiti Marplen mahtavat tiedonhankintataidot herättävät ihailua!

Sen sijaan en tajunnut kirjan nimeä. Miten niin tämä on neiti Marplen viimeinen juttu? Ainakaan tarinassa ei mitenkään viitattu siihen, että neiti Marplen ura päättyisi tähän. Pitänee luntata selitys Googlen avulla.

Lue myös nämä:
Copycat-kirjankansi
Agatha Christie: Kuolema Niilillä
Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Kansi: WSOY.

Luettuani Mustat valkeat valheet laitoin kirjastosta Hyvän aviomiehen varaukseen. Hyvä aviomies oli yhtä sujuvalukuinen, mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja - Moriarty selvästi osaa asiansa laatuviihteen kirjoittajana! Lisää näitä, joko sitä mukaa kun Moriartya suomennetaan tai sitten alkukielisenä - tuotantoa rouvalla on englanniksi jo jonkun verran.

Hyvässä aviomiehessä seurataan kolmen keskiluokkaisen ja tavallisen naisen elämää. Cecilian, Tessin ja Rachelin kohtalot Sydneyssä kietoutuvat toisiinsa, kun menneisyyden synkkä salaisuus vaikuttaa omalla tavallaan jokaisen elämään.

Kirjassa oli osuvaa ihmiskuvausta, kiinnostavia juonenkäänteitä ja kiehtovaa miljöökuvausta Sydneystä. Mainio lukupaketti siis!

Käännöksestä

Helene Bützowin käännös on hyvää suomea, mutta jotkut pikku yksityiskohdat jättivät viimeistelemättömän vaikutelman. Eikö suomentajalle ole annettu tarpeeksi aikaa vai eikö oikolukija ole ollut hereillä? Takerruin muun muassa gluteiinittomaan - oikea termihän on gluteeniton. Ihmettelin myös kielikuvaa "Alice ihmemaassa" - vaikka Alice on eri suomennoksissa joko Liisa tai Alice, niin kielikuvan tasolla "Liisa ihmemaassa" on minusta vakiintunut suomeen. Samoin jäin miettimään "Valentinuksen päivää" - ystävänpäiväähän vietetään Suomessa jo hyvinkin näkyvästi.

Liekö tällainen sitten taas aivan pikkumaista nillitystä vai ei. Kääntäjien ahdingosta puhutaan paljon, joten minusta olisi kyllä kohtuullista, että käännöksille annettaisiin riittävästi resursseja, jotta suomennokset olisivat kielellisesti viimeisteltyjä.

Lue myös nämä:
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Marian Keyes: The Mystery of Mercy Close
Jennifer Weiner: Lainakengissä

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

Kansi: Maria Mitrunen / Johnny Kniga.

Kaisa Haatasen esikoiskirjaa Meikkipussin pohjalta on kehuttu paljon. Keski-ikäisen naisen elämästä hauskasti tarinoivaa kirjaa on suositellut minullekin moni paljon lukeva ihminen. Koska kirjan arvostelukappale oli putkahtanut postista minulle, valitsin tämän luettavaksi. Tällä hetkellä minulle parasta lukuaikaa on imettämisen aika ja samasta syystä haluan lukea jotain melko helppotajuista ja pätkittäin luettavaksi soveltuvaa kirjallisuutta.

Ennakko-odotukset täyttyivät kyllä siltä osin, että nauroin välillä niin, että vauvan imuote irtosi. Sen sijaan jäin ihmettelemään, miksi kirjaa kuvataan takakannessa "viihderomaaniksi". Minusta Meikkipussin pohjalta on ennemminkin pakinakokoelma. Kehyskertomus on hyvin ohut: virkavapaalle jäävä kustannuspäällikkö päättää tehdä aakkosellisen listan elämänsä tärkeistä asioista. Niinpä kirja koostuu aakkosten mukaan etenevistä lyhyistä luvuista, joissa käsitellään toisiinsa vain nimellisesti liittyviä asioista. Hauskoja pakinat kyllä ovat, mutta en minä tätä oikein romaanina pysty näkemään.

Mutta hauskaa oli! Kirjan innoittamana minäkin haluaisin vaikka tutustua kakapoihin. Ylipäätään pakinointi keski-ikäisen naimattoman naisen iloista ja suruista oli mainiota luettavaa. Lisäksi kirjassa käytetään erinomaisen hyvää kieltä, mikä ei sinänsä ole ihme, koska Haatanen on ammatiltaan kustannuspäällikkö.

Olin asennoitunut kirkassilmäisesti ja optimistisesti luentoasiaan. Olin varautunut siihen, että luentokumppanini ovat nuoria ja terhakoita, vesipulloja kantaneet tietenkin mukanaan syntymästään lähtien, mutta en ollut varautunut siihen, että he ovat idiootteja. En nyt laske heitä varsinaiseen nuorisoon, ehkä "nuoret aikuiset" olisi parempi ilmaus huolimatta heidän pöljyydestään.

En ihmettele, että Haatasen huumori on kolahtanut jo tähän mennessä suureen lukijakuntaan. Erityispisteet vielä takakannen mahtavasta kirjailijakuvasta. Olisin laittanut sen tähän, mutta en löytänyt sitä käyttövalmiina mediakuvana, joten kannattaa käydä kurkkaamassa kuva kirjan takakannesta ihan itse.

Lue myös nämä:

Kaari Utrio: Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa

Nancy Thayer: Kuumien aaltojen kerho

Mirja Tervo: Huimaavat korot

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrion uutuus on minulle aina ehdotonta luettavaa. Sain Paperiprinssin luettavaksi äidiltäni ja viihdyin kirjan kanssa päiväkausia. Kirjan lähestyessä loppuaan harmitti, että tarina päättyy, mutta toisaalta halusin tietenkin lukea Wilhelminen ja Sebastianin tarinan loppuun asti. Suosittelen muuten lämpimästi seuraamaan Kaari Utrion Facebook-sivua, hän on siellä kertonut paljon taustoja Paperiprinssin tekemisestä.

Kannen suunnittelu: Lauri Linnilä: Amanita.
Kuva: M. von Wright: Annankatu kylmänä talviaamuna.

Tuntuu että Utrion 2000-luvulla kirjoittamien epookkiromaanien sarja on vain parantunut koko ajan. Pidin Oppineesta neidistä kovasti, Seuraneidistä vielä enemmän ja Paperiprinssistä vieläkin enemmän. Paperiprinssin nimi - joka taisi syntyä Facebook-äänestyksen perusteella - on muuten ensimmäinen kirja Utrion tuotannossa, jonka nimi viittaa mieheen eikä naiseen.

Nimihenkilö onkin varsin sympaattinen tapaus. Sebastian Ross on kotiinsa paperiruukille palannut merimies, joka on rampautunut matkallaan. Hän kohtaa köyhän mutta lujaluonteisen Wilhelmine Falkenstenin, joka päätyy isänsä kuoleman jälkeen holhokiksi helsinkiläiseen aatelisperheeseen. Sekä Wilhelmine että Sebastian katselevat helsinkiläisseurapiirejä hieman huvittuneesti ja ulkopuolisin silmin - moni muu kirjan henkilöistä taas ottaa seurapiirielämän paljon enemmän tosissaan.

Kirja oli ihana, romanttinen, hauska, viihdyttävä ja täynnä mielenkiintoista tietoa autonomian ajan Suomesta. Paperia tehtiin kirjassa vielä lumpusta eikä puusta - kuvaukset paperin teosta olivat nekin kiehtovia. Kiitos Kaari Utriolle jälleen kerran ihanasta kirjasta!

Lue myös nämä:
Kaari Utrio: Ruma kreivitär ja pari lyhytarviota 
Kaari Utrio: Seuraneiti
Kaari Utrio: Oppinut neiti 

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Kansi: Getty Images / WSOY.

Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet kopsahti postiluukusta kuin tilauksesta. Olin ehtinyt pitkin kesää mietiskellä, että olisi mukava lukea jotain tasokasta viihdettä - jotain Jennifer Weinerin tai Marian Keyesin tyylistä. Liane Moriarty ei ollut minulle entuudestaan tuttu nimi - muistan nähneeni hänen edellisen suomennetun teoksensa Hyvän aviomiehen jossain, mutta mitään ennakkokäsityksiä minulla ei ollut.

Vilkaisin arvostelukappaletta ja teksti vaikutti vetävältä - juuri sellaiselta helppolukuiselta mutta ei aliarvioivalta viihteeltä. Kirja tuli ahmaistua muutamassa päivässä ja laitoin jo Hyvän aviomiehen kirjastosta varaukseen.

Kirja sijoittuu Australiaan, sydneyläiseen Pirriween lähiöön. Keskiössä on nuori yksinhuoltajaäiti Jane, jonka poika Ziggy aloittaa esikoulun. Jane tutustuu räiskyvään Madelineen ja eteeriseen Celesteen, joiden lapset ovat samalla esikoululuokalla.

Vaikka pirriweeläisten elämä on päällisin puolin keskiluokkaista ja kunnollista, kuohuu pinnan alla isoja ongelmia. Moriarty käsittelee isoja teemoja, kuten koulukiusaamista ja seksuaalista hyväksikäyttöä, menettämättä kuitenkaan aurinkoista otettaan. Juuri tällaista hyvä viihde on: sopiva sekoitus kepeyttä ja painavaa asiaa.

Viihdyin Janen ja kumppanien parissa mainiosti ja tykkäsin Moriartyn huumorista. Ah, tekipäs tämän lukeminen hyvää - nyt lisää viihderomaaneita lukulistalle!

Ainoa miinus tulee järkyttävän rumasta kannesta. Katsokaa omin silmin kansikuvaa - aivan hirveä. Kamala harmaa tausta, ihmeellinen riemunkirjava kuvapankkikuva ja tikkukirjainmaista fonttia. Kannen perusteella tätä ei valitse luettavakseen varmasti kukaan.

Käännöksestä

Kirjan on suomentanut Helene Bützow. Suomennos on hyvää kieltä ja lukeminen oli miellyttävää. Joissakin pienissä yksityiskohdissa tuntui siltä, että käännöksessä oli ollut kiire. Tosin kun lukee kuulumisia suomentajien ja käännöskirjallisuuden ahdingosta, en ihmettele vaikka olisi ollutkin kiire. Mutta lukijana haluan suomennoksilta hiottua laatua ja toivon, että kokeneillekin kääntäjille annettaisiin resursseja tekstin viime silauksiin.

Lue myös nämä:
Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja
Hilja Valtonen: Vaimoke

Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 4.2.

Pennan pää oli sangen sekava ja verrattava matalaan, sumun peittämään järveen, josta siellä täällä jokin kivi pistää näkyviin, mutta josta ajatukset turhaan koettavat rantaan soutaa.

Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik.
Kuva: Lorens Pasch nuorempi / Wikimedia Commons.

Topeliuksen Välskärin kertomuksia on niin vetävää luettavaa, että jatkoin Kaarle Viktor Bertelsköldin seurassa melko nopeasti edellisen osan päättymisen jälkeen. Project Gutenbergista löytyi osa 4.2., Vaasan prinsessa.

Sota-ajan melskeet ovat vaihteeksi tauonneet ja kirjassa eletään rauhan jaksoa. Kuningas Aadolf Fredrik tulee vierailulle Suomeen ja sehän saa Vaasan kaupungin lähes sekaisin, kun kuninkaan vierailun eteen tehdään kaikki mahdollinen. Päähenkilöinä nähdään kreivi Bertelsköldin lisäksi vanha tuttu Ester Larsson ja lisäksi Larssonin sukuun kuuluva nuori lukiolainen Eerikki Ljung. Tärkeimmäksi juoniaiheeksi nousee romanssi: yhtyvätkö Bertelsköldin ja Larssonin suvut jälleen toisiinsa? Lisäksi kuninkaan sormus näyttää taas mahtiaan ja vanhentunut porvariskuningas Lauri Larsson osoittaa valtaansa. Kaarle Viktorin entinen palvelija Istvan tunnetaan uuden asemansa vuoksi Pennan nimellä ja hänelläkin on tärkeä rooli kirjassa - vaikka hieman ikäviä käänteitä Topelius Pennan tielle järjestääkin. Onneksi Topeliuksella on lempeä ja ihmissielun hyvin tunteva kirjoitustyyli.

Tämäkin osa oli mahtavaa luettavaa: opin paljon Suomen historiasta, nautin ihanien henkilöhahmojen seurasta ja myötäelin seikkailuissa ja romansseissa. Juhani Ahon suomennos on aivan mahtava, kuten olen monesti aiemminkin todennut.

Ja jos minun kehuni eivät riitä, kurkatkaa vaikkapa Lukulampusta Tuomas Keskimäen haastattelu ja Välskäri-kehut!

Lue myös nämä:
Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 1
Charles Dickens: Our Mutual Friend 1/4 
Ei ne ole tiiliskiviä, ne on jatkokertomuksia!